Sinä olet lapsesi paras lahja!
PIENI poika on innoissaan ja odottaa kärsimättömästi seuraavaa lauantaita. Hänen isänsä vie hänet eläintarhaan! Hänellä on ollut koko viikon tuo päivä mielessään – hän on katsellut vedessä viilettäviä hylkeitä, kurkotellut nähdäkseen mahtavia karhuja, ja leijonien karjahtelu on värisyttänyt häntä eläintenhoitajan tullessa ruokkimaan niitä. On vaikea odottaa!
Aika kuluu hitaasti, mutta viimein lauantai tulee. Silloin hänen isänsä sanoo hänelle: ”Tuli esteitä. Emme ehdi käymään eläintarhassa.” Poika istuu täynnä kalliita leluja olevassa huoneessa murheellisena, itkettyneenä ja tuntien itsensä hylätyksi.
Vuodet kuluvat. Poika on aikuinen, hän on mennyt naimisiin ja hänellä on oma poika. Hän aikoo viedä poikansa eläintarhaan, mutta kun tuo päivä koittaa, hän sanoo pojalleen: ”Tuli esteitä. Emme ehdi käymään eläintarhassa.” Poistuessaan kotoa hän panee mieleensä sen, että hänen täytyy ostaa pojalleen jokin lelu, minkä jälkeen hän syventyy käsillä olevaan asiaan.
Taas kuluu vuosia. Nyt hän on vanha, asuu yksin ja on yksinäinen. Mutta tänään hänen aikuinen poikansa tulee tapaamaan häntä! Hänen silmänsä säteilevät odotuksesta; sitten puhelin soi ja hänen poikansa sanoo hänelle: ”Tuli esteitä. En ehdi käymään luonasi.” Vanha mies laskee kuulokkeen hiljaa paikalleen, ja hänen silmiensä loiste on sammunut. Hän ottaa sanomalehden ja pitää sitä edessään, mutta hänen silmänsä ovat kosteat eikä hän näe mitään. Hän palaa ajatuksissaan vuosien taakse ja kuulee menneisyydestä sanat: ”Tuli esteitä. En ehdi nyt.”
Vanhempien täytyy varata aikaa lapsilleen. Aineellisen antaminen ei riitä. Leluista voi olla iloa, mutta ne rikkoutuvat tai lapset väsyvät niihin. Mitä enemmän he saavat, sitä enemmän he haluavat, ja se johtaa materialistiseen elämänkatsomukseen. Todellisuudessa lapsi tarvitsee rakkautta, ja paras osoitus rakkaudestasi on se, että uhraat aikaasi.
Joissakin maissa autojen takapuskuriin on liimattu tarroja, joissa kysytään: ”Oletko halannut lastasi tänään?” Eräs psykiatri Yhdysvalloista lisää: ”Lapsesta, jota ei halata tai hyväillä tarpeeksi, voi kasvaa itseensä sulkeutunut, irrallinen tai kylmäkiskoinen. . . . Ruumiillinen kosketus vanhemman ja lapsen välillä on niin tärkeää lastenkasvatuksessa, että joissakin tapauksissa lapset, joita ei halattu tai hyväilty heidän ensimmäisenä elinvuotenaan, eivät jääneet eloon.”
Eräillä luentopäivillä kerrottiin sairaalasalista, joka oli täynnä orvoksi jääneitä pikkulapsia. Pitkässä vuoderivistössä olleita lapsia sairastui, ja jotkut heistä kuolivat, mutta rivistön viimeisessä vuoteessa olleet pikkulapset olivat aina hyväkuntoisia. Vastaava lääkäri ei voinut ymmärtää sitä. Sairaanhoitajat hoitivat kaikkia heitä samalla tavoin. Kaikkia ruokittiin, kylvetettiin ja pidettiin lämpiminä – heidän hoidossaan ei ollut eroja. Silti viimeisen vuoteen asukkia lukuun ottamatta kaikilla lapsilla oli terveysongelmia, ja jotkut kuolivat. Kuukaudet kuluivat, ja uusia lapsia tuotiin sairaalaan, mutta aina kävi samoin.
Sen jälkeen kun lääkäri oli tarkastanut kaiken ajateltavissa olleen, hän lopulta piiloutui koko yöksi seuratakseen, mitä tapahtuisi. Sairaanhoitajat tulivat, lapset ruokittiin ajallaan ja kaikkia hoidettiin tasapuolisesti. Puolen yön paikkeilla tuli siivooja. Hän kuurasi nelinkontin salin lattian päästä päähän. Päässä hän nousi pystyyn, verrytteli, hieroi väsynyttä selkäänsä ja käveli viimeisen vuoteen luo. Hän kumartui, nosti lapsen ylös, käveli lattialla jutellen sille, hyväillen ja syleillen sitä ja keinuttaen sitä sylissään. Lopulta hän pani sen takaisin vuoteeseensa ja jatkoi työtään.
Tämä ei tuntunut lääkäristä tärkeältä; nainen oli sattumalta pysähtynyt juuri tämän vuoteen viereen. Joka tapauksessa hän piiloutui seuraavaksi yöksi, ja taas tapahtui samoin. Ja niin kävi yö yön jälkeen. Joka yö siivooja verrytteli samassa kohdassa, ja joka yö hän jutteli viimeisessä vuoteessa olleelle lapselle, hyväili ja syleili sitä ja piti sitä sylissään. Ja tämä lapsi kukoisti.
Yhdysvaltoihin adoptoitaviksi tuodut sotaorvot kärsivät monista erilaisista sairauksista, mutta pahiten he kärsivät rakkauden puutteesta. Eräässä kertomuksessa sanottiin heistä näin:
”Vakavakasvoiset sotaorvot tunnustelevat ja tarttuvat ja tarrautuvat kiinni. He haluavat, että heidät otettaisiin syliin. He kärsivät ’orvon oireistosta’. . . . Vanhempiakin lapsia kannettiin kuin vauvoja linja-autoista, jotka toivat heidät tiistaina tänne Travisin lentotukikohdasta. He tuijottavat auttajiaan ja kietovat laihat kätensä ja jalkansa näiden ympärille. ’Tämä tarve on hyvin syvällinen, eikä sitä voida tyydyttää siten, että heitä taputetaan päähän tai keikutetaan polvella’, sanoi [vastaava lääkäri] Stalcup. ’Voidakseen kasvaa lapset eivät tarvitse vain syömistä ja juomista, vaan myös rakkautta.’”
Ja jos he eivät kasva tunneperäisesti, heistä voi tulla itseensä sulkeutuneita, aggressiivisia, rikollisia ja mahdollisesti murhaajia, jopa omien vanhempiensa murhaajia. Se ei johdu siitä, ettei heille lahjoiteta leluja, mutta se voi johtua siitä, että he jäävät vaille rakkautta.
Tri James Dobson ei kirjoittanut ainoastaan rakkauden vaan myös kiistellyn kurituksen tarpeellisuudesta:
”Luja vakaumukseni on, että lapsille on terveellisintä ympäristöä sellainen koti, jossa kaksi olennaisen tärkeää tekijää, rakkaus ja kuri, ovat tasapainossa. Kun niitä käytetään asianmukaisesti, jokainen lapsi tietää, että häntä rakastetaan kaikesta sydämestä ja että hänen vanhempansa arvostavat häntä rajattomasti ihmisenä. Mutta hän oppii myös sen, että heidän rakkautensa pakottaa heitä opettamaan häntä ja opastamaan ja johtamaan häntä – ja kenties rankaisemaan häntä, kun hän kieltäytyy tottelemasta. . . .
”Tässä esittämäni käsitykset eivät ole kokeellisia tai teoreettisia, enkä voi edes väittää niiden olevan omaa keksintöäni. Ne merkitsevät ensi askelta kaksituhatta vuotta vanhaan kasvatusmenetelmään, joka on osa juutalaiskristillistä perintöä. Ne eivät perustu vaikeatajuisiin teoreettisiin olettamuksiin, vaan pikemminkin käytännön tuloksiin. On niin kun Jack London on kerran sanonut: ’Mitä tahansa voidaan arvioida parhaiten kysymällä: tepsiikö se?’ Oikein käytettynä aikuisten ottama rakkaudellinen johto tepsii!”
Kauan ennen kuin Jack London esitti sääntönsä, Jeesus Kristus sanoi: ”Viisauden todistavat vanhurskaaksi sen teot.” (Matt. 11:19) Tri Dobson viittaa eräiden psykiatrien kannattamaan ns. behavioristiseen nykysuuntaukseen, joka kehottaa vanhempia luopumaan vallastaan ja sallimaan lapsille kaiken, ja päättää artikkelinsa seuraavasti: ”Toivon, että amerikkalaiset eivät hylkää rikasta arvojen perintöään seuratakseen behavioristisen järjettömyyden pillipiipareita, varsinkaan kun on kysymys lapsistamme.”
Jos et uhraa aikaa lapsellesi, hän vaistoaa olevansa ei-toivottu. Kaikki maailman lelut eivät korvaa rakastavaa isää tai äitiä, joka aineellisen huolenpidon ja lahjojen antamisen ohella uhrautuu. Perhe on välttämätön lapsen henkiselle kehitykselle. Tämä tosiasia tajuttiin hyvin muinaisessa Israelissa. Lapsi oli olennainen osa perhettä. Hänet koulutettiin kotona, hän oppi ammatin tekemällä työtä vanhempiensa kanssa, ja virkistystä löytyi läheisten sukulaisperheitten piiristä.
Nykyisessä järjestelmässä on monissa maissa taipumuksena tyydyttää lapsen tarpeet perheen ulkopuolella. Hänet lähetetään kouluun, pyhäkouluun, kesäleirille, elokuviin ja työhön. Tai jos vanhemmat puolestaan lähtevät jonnekin, hänet voidaan jättää kotiin lapsenkaitsijan hoiviin. Ikään kuin perheestä ulos työnnettynä ja eräänlaista rataa jonkin matkan päässä kiertävänä hän alkaa tuntea, jos ei muuten niin alitajuisesti, että hän ei todellisuudessa kuulukaan perheeseen. Hän tuntee olevansa laiminlyöty, ei-toivottu, vastenmielinen ja aikuisten vihamielisen maailman ympäröimä.
On ymmärrettävää, että tällaiset lapset katkeroituvat, ja he koettavat kostaa pettymyksensä joko niille, jotka heidän mielestään eivät ole rakastaneet heitä niin kuin olisi pitänyt, tai yleensä yhteiskunnalle. He eivät enää kunnioita vanhempiaan eivätkä usein yleensä aikuisia. Syntyy sukupolvien välinen kuilu, joka hitaasti levenee. He voivat karata kotoa ja päätyä suuriin kaupunkeihin, joissa he joutuvat tekemisiin rikollisuuden, huumeitten, prostituution ja muitten ongelmien kanssa, joista he ovat surullisen kyvyttömiä selviytymään.
Ongelman ratkaisu on siinä, että lapsi tuntee syntymästään asti, että vanhemmat rakastavat häntä. Jos kaikki aikuiset eläisivät Raamatussa esitettyjen periaatteitten mukaan, lasten suhteen olisi paljon vähemmän ongelmia.
Missä olisivat kaikki avio- ja asumuserojen hajottamista kodeista lähtöisin olevat lapset, jos kaikki avioparit noudattaisivat 1. Korinttolaiskirjeen 7:10, 11:ssä olevaa raamatullista neuvoa: ”Naimisissa oleville annan ohjeeksi, . . . että vaimon ei tule lähteä pois miehensä luota, . . . eikä miehen tule jättää vaimoaan”?
Missä olisivat kaikki juoppojen isien ja äitien laiminlyödyt ja pahoinpidellyt lapset, jos vanhemmat noudattaisivat Raamatussa Efesolaiskirjeen 5:18:ssa ja Roomalaiskirjeen 13:13:ssa olevia neuvoja: ”Älkää . . . juopuko viinistä, missä on irstailua”; ”vaeltakaamme säädyllisesti . . . ei mässäilyissä eikä juopottelussa, ei luvattomassa sukupuoliyhteydessä eikä irstaudessa, ei riidassa eikä mustasukkaisuudessa”?
Missä olisivat kaikki pahoinpidellyt lapset, jos vanhemmat noudattaisivat Kolossalaiskirjeen 3:21:ssä ja Tiituksen 2:4:ssä esitettyjä neuvoja: ”Te isät, älkää ärsyttäkö lapsianne, jotteivät he masentuisi”; ’palauttakaa nuoret naiset järkiinsä: rakastamaan miestään, rakastamaan lapsiaan’?
Missä olisivat kaikki lapset, jotka tuntevat, että aikuiset eivät ole kiinnostuneita heistä, jos vanhemmat noudattaisivat 5. Mooseksen kirjan 11:19:n neuvoa: ”Opettakaa ne [Jumalan periaatteet] lapsillenne, niin että puhut niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi”?
Lyhyesti sanottuna, missä olisivat kaikki ei-toivotut ja epämieluisat lapset, jos aikuiset jäljittelisivät Jeesuksen Markuksen 10:14, 16:ssa antamaa esimerkkiä: ”’Antakaa lapsukaisten tulla minun luokseni’ . . . Ja hän otti lapset syliinsä ja rupesi siunaamaan heitä”?
Olisiko maailma sellainen kuin se nyt on, jos se noudattaisi Jeesuksen Kristuksen Matteuksen 7:12:ssa esittämää sääntöä: ”Sen tähden kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, teidänkin täytyy samoin tehdä heille”?
Jehova Jumala osoitti, että hän rakastaa ihmiskuntaa: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” – Joh. 3:16.
Jeesus osoitti rakkautensa antamalla elämänsä: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaina monien korvaukseksi.” – Matt. 20:28.
Kun ylösnoussut Jeesus Kristus nousi taivaaseen, hän antoi kristilliselle seurakunnalle ”lahjoja ihmisinä”. – Ef. 4:8.
Jehova Jumala antoi ainosyntyisen Poikansa. Jeesus antoi itsensä. Hän antoi myös ihmisiä lahjoina palvelemaan seurakuntaansa. Vaikka Jeesus olikin kiireinen mies, jolla oli tärkeä tehtävä täytettävänään, hänellä oli aina aikaa lapsille.a Vanhemmat, jäljitelkää näitä esimerkkejä. Uhrautukaa lastenne hyväksi. Rakastakaa heitä. Uhratkaa aikaanne. Varokaa sanomasta: ”En ehdi nyt.” Jos kylvät näitä sanoja, voit joutua niittämään niitä. On tärkeää varata aikaa, ei vain yhtenä päivänä vuodesta, jonka maailma on varannut lahjojenantamisajaksi, vaan jokaisena päivänä.
Muista, että sinä olet tärkein lahja, jonka voit antaa lapsellesi!
[Alaviitteet]
[Huomioteksti s. 6]
”Vakavakasvoiset sotaorvot tunnustelevat ja tarttuvat ja tarrautuvat kiinni.”
[Huomioteksti s. 7]
”Viisauden todistavat vanhurskaaksi sen teot.”
[Huomioteksti s. 7]
”Älkää ärsyttäkö lapsianne, jotteivät he masentuisi.”
[Huomioteksti s. 8]
”Varokaa sanomasta: ’En ehdi nyt.’”