”El coquí” – puertoricolainen pikkusammakko

Herätkää!-lehden Puerto Ricon -kirjeenvaihtajalta

PITKÄN työpäivän jälkeen miehet olivat väsyneitä, kuumissaan ja läpimärkiä hiestä. Mutta he leikkasivat edelleen sokeriruokoa ja heiluttivat viidakkoveitsiään rytmikkäästi – huis-raks, huis-raks. Samalla he kuulostelivat toisenlaista ääntä. Vihdoin kuului voimakas ääni sen merkiksi, että yksi työpäivä oli taas päättynyt. Läpitunkeva ääni oli lähtöisin puertoricolaisesta pikkusammakosta, jonka laulu alkaa sanoilla ”ko-kii! ko-kii!” Tästä se on saanut espanjankielisen nimensä coquí. Monia vuosia sitten, ennen ammattiliittojen aikaa, sokeriruo’on leikkaajat tiesivät lopettaa työnsä coquín huutoon.

Tämä pieni sammakko on keskimäärin 3,5 sentin pituinen. Sen ruumis ei ole paljon ihmisen peukalonkynttä suurempi. Sen pää suurine esiin pullistuvine silmineen on leveämpi kuin ruumis. Nuo silmät tarkkailevat koko ajan huolettomia hyönteisiä, jotka voisivat lentää niin lähelle, että niistä saa herkullisen suupalan.

Toisin kuin muilla sammakoilla coquílla ei ole räpyläjalkoja vaan pitkät sormen kaltaiset varpaat. Sen ihonväri vaihtelee vaaleasta tummaan ympäristön mukaan. Lisäksi sen kehitys munista alkioksi ja sammakoksi on vähemmän sammakkomaista. Sillä ei ole toukka-astetta. Naaras on jättiläinen koiraan rinnalla. Tavallisesti se laskee noin 36 munaa jonkin päällyskasvin lehdelle aivan veden pintaan lehden alaosaan. Munat muodostavat 6–8 millimetrin läpimittaisen soikean kasan.

Iltaisin coquít istuskelevat siellä täällä kasvien päällä nauttien omista harmonisista äänistään. Vain koiraat laulavat. Joskus ne aloittavat melodisen laulunsa pehmeästi kiipeämällä musiikkiasteikon ”ko-kii-kii-kii-kii-kii!” hyvin nopeasti. Kun laulu voimistuu, se laskee tutuksi kaksisäveliseksi ”ko-kii! ko-kii!” -ääneksi. Puerto Ricon asukkaiden mielestä tämä on mitä miellyttävintä säestystä heidän ilta-aterioillaan.

Muuan perhe nautti varsinkin kuistilla riippuneessa Bromeliaceae-kasvissa olleen pikkusammakon iltalauluista. Se ilahdutti muista maista saapuneita vieraita. Sen yksityiselämää häirittiin usein, kun ihmiset painoivat alas kasvin lehden vilkaistakseen, millaisesta pienestä ruumiista lähti noin mahtava ääni. Kerran sen huomattiin istuvan ikkunan metallikaihtimella ja pullistavan itsensä kaksi kertaa normaalia suuremmaksi, ja sen jälkeen se puhalteli ”ko-kii!”-vihellyksiä ruumiinsa tykyttäessä kunkin sävelen tahdissa.

Eräässä pienessä saarikaupungissa asuvalla naisella oli ilo olla todistamassa omin silmin coquí-perheen syntymistä. Eräänä iltana hän näki naaraan korkealla keittiön seinällä. Tummempana ja hieman syyläisenä naaras ei ole läheskään yhtä hyvän näköinen kuin koiras. Aamulla nainen tutki koloa, jossa koiras asui, ja näki sen istumassa munakasan päällä. Illat olivat nyt hiljaisia, sillä velvollisuuksia hoitaessaan isä-coquí ei laula.

Nainen tarkkaili jatkuvasti munia, ja hänen valppautensa kannatti. Vihdoin hän huomasi, että munat oli kasteltu vedellä. Koiras suihkutti yhä uudestaan vettä niiden päälle. Pian yksi munista näytti pyörähtelevän, mutta vain hetken. Kalvo puhkesi, ja ulos hyppäsi pikkuruinen coquí, joka oli suunnilleen muurahaisen kokoinen mutta pitkäsäärinen. Tämä pikkuruinen eläin katosi nopeasti. Sen jälkeen alkoivat toiset munat kuoriutua. Lopulta kolo kuhisi pyöriviä munia ja pikkuruisia coquíta, jotka vilistivät suojaan.

Isä suihkutti jatkuvasti aika ajoin vettä ilmeisen välinpitämättömänä siitä, että sen jälkeläiset kaikkosivat tiehensä. Saatuaan työnsä päätökseen se poistui. Kului useita iltoja, eikä sen ääntä kuulunut. Mutta noin viikon kuluttua kuului tuttu ääni siltä samalta ikkunan luona olevalta oksalta, jota se oli aiemmin käyttänyt. Siellä se istui, ja sen pieni ruumis puhalsi palkeen tavoin kahta tervetullutta säveltä: ”Ko-kii! ko-kii!”