Homoseksualismi – miten antoisaa elämäntapana?

”Homoseksualistin tila on harvoin jos koskaan valinnanvarainen asia.” Tämä on Englannin roomalaiskatolisen kirkon virallinen lausunto.

Tällaisen ajattelutavan takia monet ovat epätoivoisia. Homoseksualistiseen elämäntapaan kietoutuneina he ovat sitä mieltä, ettei minkäänlainen muutos tule kysymykseenkään. Mutta niin ei ole. Kristityn silmissä mikään ei ole mahdotonta Jumalan avulla. Apostoli Paavali sanoikin: ”Kaikkeen minulla on voimaa hänen ansiostaan, joka voimistaa minua.” – Fil. 4:13.

Ajattele sen englantilaisen miehen omia kokemuksia, joka on kirjoittanut seuraavan artikkelin, ja tee sen jälkeen oma arviointisi.

OLEN aina pitänyt vastakkaisen sukupuolen seurasta, ja teini-ikäisenä minulla oli tyttöystäviä. Siitä huolimatta tunsin jo nuorena viehtymystä omaan sukupuoleeni, mutta vastustin kaikkia homoseksualistiseen elämäntapaan liittyneitä ajatuksia. Se ei vedonnut minuun varsinkaan kun punnitsin niitä seurauksia jotka siitä voisi olla koko elämälleni.

’Homoseksualistien vapautusliike’ oli tuntematon 1950-luvulla. Mutta 1960-luvun alkupuolella oli alkanut kehittyä uusi henki, eivätkä yhtä monet vastustaneet homoseksuaalisuutta. Se hyväksyttiin paremmin ainakin Lontoon kaltaisessa suurkaupungissa. Olin kuitenkin edelleen pidättyväinen ja torjuin ne monet minulle tarjotut tilaisuudet, jolloin olisin voinut ruveta homoseksualistiksi.

Homoseksualisti mutta en tekopyhä

Minulla oli ihanteita, kuten hyvin monilla nuorilla on. Uneksin hyvästä maailmasta, jossa pidettäisiin kiinni moraalista ja käyttäytymisnormeista. Vasta silloin kun aloin raivata tietäni maailmassa, jouduin kasvotusten sen tarjoaman todellisuuden kanssa. Huomasin, että maailma on mätä ja että sellaisetkin ihmiset, jotka pitävät itseään rehteinä ja normaaleina, käyttäytyvät usein hyvin moraalittomasti monin tavoin.

Koska nuoruuden ihanteeni eivät selvästikään tulisi toteutumaan, muistan ajatelleeni: ”Mitä tämä hyödyttää? Mitä etua minulle on pidättyväisyydestä? Voin yhtä hyvin ruveta elämään homoseksualistina ja koettaa saada siitä parhaan mahdollisen irti.” Tämän ratkaisun myötä antauduin elämäntapaan, jota olin jatkava monia vuosia.

Alussa tunsin hieman helpotusta, kun saatoin mitään salaamatta sanoa: ”No niin, olen homo ja sillä hyvä!” Vaikka jotkut pitivätkin elämäntapaani moraalittomana, en tuntenut olevani yhtään sen huonompi kuin toiset, jotka syyllistyivät monenlaiseen epärehellisyyteen. Todellisuudessa tunsin jotenkin olevani parempi ainakin siksi, etten ollut tekopyhä, joka olisi pyrkinyt elämään jonkinlaisen julkisivun takana. Kun kerran olin antautunut homoseksualistiseen elämäntapaan, en välittänyt siitä, kenen tiedossa se oli. Minulla oli runsaasti tilaisuuksia uppoutua siihen, eikä kukaan vastustanut.

Koska satunnainen seksi ja helposti hajoavat suhteet näyttivät olevan sääntö homoseksualistisissa piireissä, minulle kävi ajan mittaan selväksi, että minun olisi parempi kehittää suhteita sellaisiin miehiin, jotka voisivat nostaa minua ylöspäin yhteiskunnan portailla. Monet homoseksualistit tekevät näin, ja jos he ovat melko puoleensavetäviä, vaikutusvaltaiset ja varakkaat miehet tekevät heille ehdotuksia. Se johtikin siihen, että monet miesystävät veivät minut huvittelemaan, ja heidän ansiostaan minulla oli hyvin hauskaa.

Varakas elämäntapani

Lopulta onnistuin saamaan itselleni hyvin varakkaan poikaystävän. Hän osti minulle upeita vaatteita ja vei minut seurapiirielämään, jossa rahalla ei ollut merkitystä. Hänellä oli asunto sekä eräässä Lontoon hienostokorttelissa että Etelä-Ranskassa. Minut vietiin hyvin kalliille lomille ulkomaille, ja minusta oli sykähdyttävää saada veljeillä rikkaitten ja kuuluisien ihmisten kanssa. Koska olin nuori siihen aikaan, minusta se kaikki oli uutta ja jännittävää.

Lontoossa on runsaasti kerhoja, joissa homoseksualistit voivat tavata toisiaan. Itse asiassa olin yllättynyt, miten moniin ’paremmista piireistä’ oleviin saatoin tutustua – muiden muassa pankkiireihin, lakimiehiin ja poliitikkoihin. Miten kaikki nämä kokemukset kannustivatkaan minua pysymään homoseksualistina!

En ollut koskaan suhtautunut vakavasti uskontoon. En ollut suinkaan ateisti ja järkeilin, että täytyy olla jokin korkein voima, mutta en koskaan ajatellut asiaa sen kummemmin. Huomasin sen olevan aihe, josta homoseksualistit puhuivat harvoin keskenään.

Homoseksualistivuosinani papit tekivät minulle useita moraalittomia ehdotuksia. Minulla ei siis ollut mitään syytä suhtautua vakavasti uskontoon. Näkemäni kristillisyys ei eronnut siitä maailmasta, jossa elin.

Elämä ”vapaana” homoseksualistina

Mutta homoseksualistin elämän lumous ei kestä. Sen itsepintainen väittämä loputtomasta nuoruudesta ja viehätysvoimasta on ajanut monet epätoivoon ja jopa itsemurhaan, kuten hyvin tiedän. Siitä, että joutuu elämään tiettyjen vaatimusten mukaan ja esiintymään aina viehättävänä ja puoleensavetävänä, voi olla omat haittansa. Tiesin, että kun oma viehätysvoimani heikkenisi tai ulkonäköni alkaisi rapistua, minuun kyllästyttäisiin ja minut heitettäisiin ulos, kuten niin monille muille on käynyt. Siksi valitsin riippumattomuuden ja päätin jättää varakkaan poikaystäväni.

Koska olin saanut maistaa hienostoelämää, minun ei ollut helppoa tottua tavalliseen elämäntapaan. Minun oli vaikea pysyä missään työpaikassa ja aloin ajelehtia huonon seuran mukana. Lopulta minusta tuli prostituoitu homoseksualisti voidakseni ylläpitää itseäni.

Tällöin oli olemassa suuri sukupuolitaudin saamisen vaara, koska tiedetään hyvin, että vapaiden suhteiden vuoksi homoseksualistien keskuudessa on erittäin paljon sukupuolitauteja. Oma lääkärini oli homoseksualisti (siitä syystä olin valinnutkin hänet), ja siksi tiesin, ettei olisi vaikea saada hoitoa näihin sairauksiin. Siitä huolimatta en suosittelisi sitä kenellekään elämäntavaksi, sillä se toi mukanaan monia muita vaaroja sukupuolitautien ohella.

Vakiintunut ”avioelämä”

Tänä elämäni onnettomana aikana tapasin miehen, jonka kanssa asuin seuraavat kymmenen vuotta. Alusta pitäen uusi kumppanini ja minä tulimme erittäin hyvin toimeen keskenämme. Pidin hänestä hyvin paljon, ja me aloimme rakentaa yhdessä kotia paljolti samaan tapaan kuin normaali aviopari olisi voinut tehdä. Pidimme suhdettamme melko ainutlaatuisena ja erikoisena. Kumpikaan meistä ei ajatellut sen olevan eriskummallista tai outoa.

Olimme toveruspariskuntana hyvin onnellisia. Välillämme vallitsi voimakas, syvä rakkaudellinen suhde. Olimme jopa sitä mieltä, että meidän rakkautemme oli syvempää kuin rakkaus monissa heteroseksuaalisissa suhteissa, joita me tarkkailimme. Vaikka meillä oli monia tilaisuuksia mennä toisten kanssa ja houkutuksia siihen, me pysyttelimme aina yhdessä. Ne kymmenen vuotta, jotka hän ja minä olimme yhdessä, olivat elämäni onnellisimpia vuosia siihen mennessä.

Totuuden haaste

Sitten kerran hankin erään Jehovan todistajien julkaisun. Heti kun rupesin lukemaan sitä, niin ensimmäisestä virkkeestä lähtien mielessäni ei ollut epäilystäkään siitä, että se oli totuus. Lukiessani eteenpäin en voinut löytää mitään vikaa siitä, mitä se sanoi. Se ei herättänyt minussa kysymyksiä. En ollut koskaan tutkinut Raamattua, mutta tässä vain oli totuuden kaiku, ja muistan ajatelleeni: ”Tämän täytyy olla totuus!”

Silmäni avautuivat näkemään mahdollisuuksia, joiden en ollut koskaan tiennyt olevan olemassakaan. Kun opin tuntemaan Raamatun ihmiskunnalle antaman toivon, se toi kaiken täysin uuteen valoon. Minulla oli paljon aikaa ajatella. Kun muistelen mennyttä aikaa, otaksun tunteneeni jonkinlaista hengellistä kaipuuta, vaikken ollutkaan pitänyt sitä sellaisena. Olin aina ajatellut, että ei vain itseäni vaan koko maailmaa varten täytyy olla olemassa jokin parempi tapa elää. Mahdollisuus sen elämäntavan valintaan, joka on todella tarkoituksenmukainen ja tyydyttävä ja jonka päämääränä on ikuinen elämä, tuntui minusta järkevältä.

Pian tajusin olevani elämäni tienhaarassa. Kun arvostukseni Raamatun totuutta kohtaan syveni tutkimiseni kuluessa, tiesin, että minun täytyisi muuttaa elämäntapaani, mutta pystyisinkö ottamaan haasteen vastaan?

Elämäni tärkein ratkaisu

Siihen mennessä tiesin kaiken siitä, mitä Raamattu sanoi homoseksualismista. Vaikken ollut koskaan aiemmin tutustunut sen lausuntoihin, tunsin vaistomaisesti, että se, mitä se sanoi, oli oikein. Elämäni ei varmastikaan ollut luonnollista elämää. Mutta tarvitsin mitä voimakkainta vaikutinta halutakseni muuttaa elämäntapaani. Kasvava rakkauteni Jehova Jumalaan sai minut haluamaan muutosta.

Ensireaktioni oli, että halusin saada toverini oppimaan Jumalan menettelytavat. Halusin hänenkin muuttavan elämäntapaansa. Paikallisen Jehovan todistajien seurakunnan jäsenet kutsuivat meidät usein aterioille ja seuranpitotilaisuuksiin. Meille osoitettiin paljon ymmärtämystä. Toverillani oli kaikki syyt nähdä, ettei häntä jätetty ulkopuolelle. Häntä todellakin kannustettiin yhtä paljon kuin minua. Mutta valitettavasti hän ei hyväksynyt totuutta, kuten olin toivonut.

Lopulta jaoimme asuntomme niin että kummallakin oli oma huoneensa. Mutta pian meidän oli myönnettävä, että ero olisi meille ainoa ratkaisu. Miten aioin tehdä sen? Muistan ajatelleeni: ”Jehova tekee sen mahdolliseksi minulle.” Panin luottamukseni häneen.

Aika tuli, jolloin päätimme erota. Oli kuin persoonallisuudestani olisi leikattu toinen puoli kokonaan pois ja se olisi jätetty maahan.

Uskoni lujittaminen

Olet kuullut sanottavan, kuten minäkin olen kuullut: ”Kerran homoseksualisti, aina homoseksualisti.” Mutta niin ei ollut minun laitani. Minä luovuin siitä kertakaikkisesti. Siitä huolimatta minun on edelleen ponnisteltava muutosten hyväksi elämäntavassani. Miten minua onkaan vahvistanut sen muistaminen, että Jehovan kaiken käsittävä ymmärtämys ulottuu ongelmiini! Olen alkanut vähitellen tajuta, että hän yksin tuntee yksilölliset olosuhteet ja taustan ja ottaa huomioon ympäristöstä ja muista seikoista aiheutuneen vahingon, kun hän ohjaa rakkaudellisesti pyhän henkensä avulla.

On ollut monia kertoja, jolloin minusta on tuntunut siltä, että minun pitäisi antaa periksi paineille. Kuitenkin tiesin hyötyneeni niin monilla muilla tavoilla totuudesta. Loppujen lopuksi ihmisen elämä ei rakennu yksistään sukupuolisten halujen ympärille. Elämässä on niin paljon muutakin, ja huomasin, että Jumalan sanan totuuden omaaminen avasi minulle muita teitä, jotka auttoivat minua halutessani nähdä muutoksia itsessäni. Silti ongelmat vaativat aikaa selvitäkseen. Homoseksualismi ei ole poikkeus.

Kun apostoli Paavali kirjoitti kirjeensä korinttolaisillea, hän mainitsi homoseksuaalisuuden räikeänä syntinä, mutta ei nimenomaan korostanut sitä ainoana räikeänä syntinä tai sellaisena, joka olisi pahempi kuin muut siinä mainitut synnit. Hän mainitsi sen ihmisten muiden vakavien heikkouksien ohella, ja sorrummepa mihin tahansa niistä, se merkitsee varmasti Jumalan epäsuosioon joutumista. Mutta olen huomannut, että Jehova vahvistaa meitä, kun koetamme voittaa heikkoutemme. Olisi väärin odottaa äkillistä toipumista. Mutta olen oppinut, että Jumalan hengen auttaessa itsehillinnän ilmaisemisessa on mahdollista edistyä totuudessa ja osoittaa kristillistä kestävyyttä. – Room. 5:1–5.

Minusta on nöyrryttävää tietää, että Jehova on voinut käyttää minua ja että epätäydellisyyksistäni huolimatta hän vahvistaa minua jatkuvasti.

Monet kristityistä veljistäni ovat olleet hyvin rohkaisevia ja hyviä. Olen todella kiitollinen niistä rakkaudellisista tilaisuuksista ja ohjauksesta, jotka Jehova on antanut minulle Sanansa, henkensä ja kristillisen seurakuntansa välityksellä. Haluan sydämestäni mukautua elämää antavaan kristilliseen persoonallisuuteen ja elää tuottaakseni lisää ylistystä hänen nimelleen. – Ef. 4:22–24.

[Alaviitteet]