”Jumalani on apuohjaajani” – ajatteletko samoin?
HE OLIVAT pitkään suunnitellulla vierailulla Yhdysvalloissa eivätkä olleet tottuneet näkemään sellaista, mitä amerikkalaiset näkevät hyvin usein – autojen puskureihin liimattuja merkkejä. Matkansa aikana he huomasivat eräät merkit vakavaluonteisiksi, jotkin olivat vain nokkelia mainoksia, toiset koskettelivat aiheita, joista on parempi olla välittämättä, ja jotkin olivat pelkkiä hupijuttuja!
Kristittyinä ja kovasti uskonnosta kiinnostuneina heidän huomionsa kiintyi erityisesti uskonnollisia viestejä esittävien tarroihin. Esimerkiksi yhdessä tarrassa ilmoitettiin ylväästi: ”Jumala on apuohjaajani.”
Hyvin mahdollisesti autonkuljettaja tarkoitti – jos hän tarkoitti vakavasti mitään – vain sitä, että hänen suhteensa Jumalaan oli hyvin läheinen, sellainen kuin lentokoneen ohjaajan ja apuohjaajan suhde. No, siihen asti se kuulosti hyvältä.
Kuten tiedetään, lentokoneen apuohjaajalla on esimerkiksi valtuudet tarttua ohjauslaitteisiin, kun lentokoneen kapteeni käskee häntä tekemään niin, tai hätätilanteessa. Apuohjaaja on lähin mies ohjaajan tai itse kapteenin jälkeen. Tässä suhteessa vertailu tuntui sopimattomalta, sillä kuka julkeaisi väittää, että Jumalan ja ihmisen välisessä suhteessa Jumala on vasta ”lähin mies”?
Ihmiset, jotka tekevät tärkeitä ratkaisuja elämässään, eivät Jumalan antamien periaatteitten perusteella vaan pikemminkin yksinomaan henkilökohtaisen mieltymyksen tai oman edun perusteella, siirtävät todellisuudessa Jumalan toiselle sijalle. Kenties harhaanjohdetussa vilpittömyydessään he tekevät hänestä ”apuohjaajansa” luottaen hänen apuunsa, jos heidän tekemänsä ratkaisut ovat olleet huonoja, ja ajatellen, että hätätilanteissa he voivat niin sanoaksemme pyytää häntä tarttumaan ohjaimiin ja pelastamaan heidät mahdolliselta maahansyöksyltä.
Monet siirtävät Jumalan ”apuohjaajan” asemaan suunnittelemalla uskonnollisen reitin elämän läpi ottamatta asianmukaisesti huomioon Jumalan Raamatussa esittämiä ohjeita. He valitsevat uskonnon sen taloudellisen tai sosiaalisen vetovoiman, sen sopivuuden tai sen perinteitten perusteella, ei sillä perusteella, noudattaako se Jumalan antamia periaatteita ja lakeja. Tulisiko heidän siksi odottaa, että Jumala tuntee olevansa velvollinen puuttumaan asioiden kulkuun hädän aikoina ja toimimaan heidän ”apuohjaajanaan”?
Dwight D. Eisenhower sanoi kerran, että hädän hetkellä taistelukentällä olevat sotilaat ’kääntyisivät vaistomaisesti Jumalan puoleen’ saadakseen apua; hän väitti, että ”taisteluhaudoissa ei ole ateisteja”. Mutta miksi monet odottavat sellaista hätätilannetta, ennen kuin he ajattelevat vakavasti Jumalaa? Tosi usko perustuu täsmälliseen tietoon, ja sen tukena on tekoja. ”Jumala on apuohjaajani” -asenne ei ole merkki aidosta uskosta. 1800-luvulla englantilainen kirjailija, kriitikko ja taiteilija John Ruskin teki asiasta hyvän yhteenvedon, kun hän sanoi: ”Se, joka tarjoaa Jumalalle toisen sijan, ei tarjoa hänelle mitään sijaa.”
Ilmaisun ”lähin mies” soveltaminen kaikkivaltiaaseen Jumalaan on tosiasioiden vääristelyä. Pyhässä Raamatussa hänestä puhutaan toistuvasti, itse asiassa 50 kertaa, ”Korkeimpana”. Menestys ja onni elämässä riippuvat siitä, että ihminen tunnustaa nöyrästi suhteellisen alhaisen asemansa Jehovan ylimmän aseman vastakohtana.
Muinaisen Juudan kahden sukukunnan valtakunnan kuninkaan Abian esimerkki osoittaa tämän. Kohdattuaan Israelin kuninkaan Jerobeamin sotavoimat, joita oli kaksi kertaa enemmän, hän sanoi vastustajilleen: ”Katso, meidän kanssamme, meidän edellämme on Jumala . . . älkää sotiko Herraa, isiemme Jumalaa, vastaan, sillä se ei teille onnistu.” (2. Aikak. 13:12) Koska Abia tajusi Jehovan olevan ”edellä”, toimivan heidän taivaallisena ”kapteeninaan”, juutalaiset onnistuivat Abian, hänen maallisen edustajansa, alaisuudessa saavuttamaan voiton murskaavasta ylivoimasta huolimatta.
Kun tunnustamme nöyrästi alempiarvoisen asemamme, suhteemme Jumalaan tulee läheiseksi, sellaiseksi kuin ohjaajan ja apuohjaajan suhde. Mutta meillä ei saa koskaan – ei hetkeäkään – olla epäilyksiä siitä, kuka on ohjaimissa.