Tajuatko näkemäsi merkityksen?
TIEDEMIEHET ovat sanoneet vuotta 1976 yhdeksi historian pahimmista, kun on kysymys maanjäristyksissä kuolleitten määrästä. Tällöin maanjäristysten yhteydessä kuoli noin 700000 ihmistä. Maanjäristyksissä voi kuolla joka vuosi muutamia satojatuhansia tai kymmeniätuhansia ihmisiä. Oletko tiennyt sen?
Kenties olet kuullut, että San Franciscossa Yhdysvalloissa julistettiin maanjäristyshälytys 18. huhtikuuta 1980. Silloin siellä oli kulunut päivälleen 74 vuotta vuoden 1906 tuhoisasti järistyksestä. Miksi hälytystila julistettiin? Siksi että tiedemiesten ennustusten mukaan kaupunki voi hyvinkin kokea uuden tuhoisan järistyksen ennen tämän vuosisadan päättymistä. Itse asiassa Yhdysvalloissa ilmoitettiin vuonna 1978 yhteensä 345 maanjäristyksestä, joita oli 28 osavaltiossa.
Jos asut alueella, jossa ei ole ollut maanjäristyksiä, sinulla on syytä olla kiitollinen. Mutta älä ole itsetyytyväinen. Suuri länsisaksalainen jälleenvakuutusyhtiö Münchner Rück A. G. julkaisi tutkimuksen, jonka nimenä oli ”Maanjäristykset”, ja siinä sanottiin seuraavasti: ”Suuret järistykset ovat tehneet viime vuosina selväksi sen, että me elämme lisääntyvien maanjäristysten aikaa. . . . On alueita, joissa maanjäristysvahingon todennäköisyys on suurempi, ja toisia alueita, joissa maanjäristykset ovat vähemmän todennäköisiä. Olisi viisainta kuitenkin muistaa, että maanjäristyksiä voi sattua missä tahansa. . . . Siksi ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että suurikin järistys voi alkaa paikasta, jossa sitä ei ollut aihetta epäillä.”
Mikä sitten on ”suuri” järistys? Sille, joka menettää omaisuutensa tai perheenjäsenensä, maanjäristys on aina suuri. Mutta ehkä viereinen taulukko valaisee sitä, mitä tiedemiehet tarkoittavat käyttämillään luvuilla.
Jos voit niin kuvittele millaista olisi, jos maanjäristys iskisi siellä missä sinä asut – JUURI NYT! Jos se olisi tarpeeksi voimakas, muutamassa sekunnissa autosi voisi olla käyttökelvoton romu tai kotisi korjauskelvoton raunio, ja sinä ja omaisesi voisitte loukkaantua vakavasti – tai teille voisi käydä vielä huonommin. Tällaista tapahtuu joka vuosi ihmisille monissa osissa maailmaa ja yhä useammin.
Onko maanjäristyksiä todella yhä useammin? Italialainen aikakauslehti Il Piccolo sanoi: ”Sukupolvemme elää voimakkaan seismisen toiminnan vaarallista aikaa, kuten tilastot osoittavat.” Ja sen jälkeen lehti esitti lukuja kuluneitten tuhannen vuoden ajalta sen todistamiseksi.
Mitä se kaikki merkitsee? Raamattu ennusti kauan sitten ajan, jolloin kansainvälisten sotien ja nälänhädän ohella olisi ”maanjäristyksiä . . . paikassa toisensa jälkeen”. (Matt. 24:7) Näin tapahtuu nykyään sellaisessa mitassa, jolle ei löydy vertaa ihmisen historiasta. Raamattu mainitsee tällaiset maanjäristykset osana yhdistelmämerkistä, jolla tunnistetaan viimeiset päivät, pahan maailman asiainjärjestelmän päättyminen. Se yhdistää ne myös Jeesuksen Kristuksen näkymättömään ”läsnäoloon”, aikaan, jolloin hän alkaisi käyttää Jumalan hänelle antamaa valtaa kuninkaana koko ihmiskuntaan nähden.
Vaikka useimmat ihmiset pelkäävätkin sitä, minkä he näkevät kohtaavan maailmaa, niillä jotka ymmärtävät näkemänsä merkityksen on syytä riemuun. Raamattu sanoo: ”Kun nämä alkavat tapahtua, nouskaa pystyyn ja nostakaa päänne, koska teidän vapautuksenne on lähestymässä. . . . kun näette näiden tapahtuvan, tiedätte Jumalan valtakunnan olevan lähellä.” – Luuk. 21:10, 11, 28–31.
Uusi hallitus, Jumalan valtakunta, tulee pian tuhoamaan kaikki ihmisten hallitukset ja korvaamaan ne vanhurskaalla hallinnolla. Mikä siunaus se onkaan kaikille niille, jotka kaipaavat sorrosta ja turmeluksesta vapaata elämää maailmassa, jossa ihmiset todella rakastavat toisiaan!
Kun siis kuulet uutisia ’maanjäristyksistä paikassa toisensa jälkeen’, muista, että ne ovat osa ennustetusta merkistä, jonka mukaan maailmanlaajuinen muutos on käsillä.
[Kaavio s. 21]
(Ks. painettu julkaisu)
Richterin avoin asteikko vertailee maanjäristyksissä vapautuneen energian määrää. Se on logaritminen, mikä tarkoittaa, että järistyksessä, jonka voimakkuus on asteikolla astetta suurempi (esimerkiksi 4:n asemesta 5), vapautuu noin 30 kertaa niin paljon energiaa kuin järistyksessä, jonka voimakkuus on astetta pienempi.
”Joka päivä kirjataan kautta maailman yli tuhat maanjäristystä, joiden voimakkuudeksi mitataan ainakin 2.” – Star (Toronto), 15.5.1976.
Maanjäristys, jonka voimakkuus on 4, voi aiheuttaa lieviä vahinkoja.
Järistys jonka voimakkuudeksi mitataan 5, voi aiheuttaa huomattavia vahinkoja
Maanjäristystä, jonka voimakkuus on 6, pidetään ankarana.
Vuonna 1971 sattuneen Etelä-Kalifornian maanjäristyksen voimakkuus oli 6,5; yksistään vuonna 1976 oli kautta maailman 50 maanjäristystä, jotka olivat yhtä voimakkaita tai voimakkaampia.
Japani, Neuvostoliitto, Taiwan, Costa Rica, Iran, Meksiko ja Filippiinit olivat niiden maiden joukossa, joita 17 ”suurta” maanjäristystä koetteli kautta maailman vuonna 1978.
Maanjäristystä, jonka voimakkuus on 7, pidetään ”suurena”.
Eräs maanjäristyksiä kestävän rakentamisen asiantuntija piti vuonna 1976 tapahtunutta Kiinan maanjäristystä, jossa on voinut kuolla yli puoli miljoonaa ihmistä, ”pahimpana maanjäristystuhona ihmiskunnan historiassa”.
”Maanjäristys Intian valtameressä”, luki New York Times -lehden otsikoissa 20.8.1977: ”Tarkkailuasemat ympäri maailman ilmoittivat järistyksen voimakkuudeksi mitatun 7,7–8,9 Richterin asteikolla. Wieniläiset seismologit . . . sanoivat . . . sen olleen ’muistiin merkityn historian voimakkaampia järistyksiä’.”
[Kuva s. 20]
MAANJÄRISTYKSET