”Saatanan orjat” löytävät uuden isännän
KUN juttelee pehmeä-äänisen Tony Banuetin kanssa, on vaikea kuvitella, että tuon lempeän hymyn omistaja oli kerran moottoripyöräjengin johtaja. Tony on tapellut, tehnyt ryöstöjä ja salakuljettanut huumeita. Poliisilla on hänestä tietoja 15 vuoden ajalta, ja hän on istunut kuritushuoneessa ja on ehdonalaisessa vapaudessa vielä vuoteen 1983 asti.
Tonylla ei tietenkään ole samaa persoonallisuutta kuin muutama vuosi sitten. Samaa on sanottava kolmesta muusta hänen entisen moottoripyöräjenginsä jäsenestä. He olivat aiemmin niin vihaisia maailmalle, että he eivät todellisuudessa välittäneet siitä, olivatko he elossa tai kuolleita. He eivät luottaneet nykyhetkeen eikä heillä ollut tulevaisuudentoivoa. Kaikki se on muuttunut. He ovat löytäneet aitoja ystäviä ja uuden elämäntavan.
Heidän tarinansa alkaa 1950-luvulta. Kun Tony (jota he puhuttelivat nimellä ”Loco” ’Hullu’) oli noin 15-vuotias, ”Pachucos”-niminen katujengiliike levisi Yhdysvaltojen lounaisosan läpi aivan Kalifornian osavaltion rajan eteläpuolella Meksikossa sijaitsevaan Tijuanan kaupunkiin, jossa Tony ja hänen veljensä Rudy asuivat.
Nämä jengit jakoivat kaupungit alueisiin, joita ne puolustivat. Ne tappelivat mailoin, pampuin ja ketjuin. Jengin jäsenet tunnistettiin kämmenselässä lähellä peukaloa olevasta tatuoinnista. Niillä oli tyttöjä, jotka kuljettivat veitsiä tai partateriä hiuksissaan. Tony sanoo: ”Olin pachuco koko teini-ikäni. Jengissämme oli noin 25 jäsentä.”
Tony oli syntynyt Yhdysvalloissa. Sen sijaan että hän olisi odottanut kutsua maavoimiin, hän liittyi laivastoon, jossa, kuten hän sanoo: ”Rupesin käyttämään paljon huumeita.” Hän jatkaa: ”Jouduin kiinni marihuanan salakuljetuksesta ja myynnistä, ja laivasto piti minua vuoden arestissa laivalla Havaijilla. Päästyäni sieltä pois palasin Meksikoon ja liityin erääseen moottoripyöräjengiin. Murtauduin erääseen toimistoon San Diegossa ja varastin šekkejä, jotka väärensin ja muutin rahaksi. Minut pidätettiin sen vuoksi vuosia myöhemmin ja vietin vuoden vankilassa. Ehdonalaiseen vapauteen päästyäni olen joutunut maksamaan joka kuukausi osan siitä mitä varastin; minun täytyy maksaa vielä 385 dollaria.
”Ollessani vankilassa ystävystyin Helvetin Enkelit -moottoripyöräjengin jäsenten kanssa ja päätin järjestää jengimme uudelleen ja antaa sille nimen ”Saatanan orjat”. Perustimme sen Las Vegasissa, ja myöhemmin sillä oli osasto Tijuanassa. Me elimme lainsuojattomina. Tunnuslauseemme oli: ’Aja kovaa, kuole nopeasti.’ Me olimme usein vankilassa. Minua pistettiin kerran veitsellä käsivarteen, ammuttiin kerran oikeaan jalkaan, sain kovan iskun päähäni sorkkaraudasta ja jouduin kolme kertaa vaikeaan onnettomuuteen moottoripyörällä – joka kerta vahvasti huumeitten vaikutuksen alaisena. Meitä syytettiin kaikesta: heroiinin salakuljetuksesta murhayritykseen asti, mutta rahasta ja asianajajista oli joskus apua. Rudy ja muut jengin jäsenet saivat vankeustuomioita heroiinin vuoksi.
”Sillä välin me sijoitimme paljon rahaa ja aikaa kanimaatilaan, joka oli kaukana poliisista, noin tunnin ajomatkan päässä päätieltä Tijuanasta kaakkoon sijaitsevilla vuorilla. Poliisin kanssa tekemisiin joutuneita ihmisiä tuli maatilalle ja teki siellä työtä muutaman kuukauden, minkä jälkeen he taas lähtivät pois. Moni maatilalle tullut päätyi vankilaan – jotkut Yhdysvalloissa, jotkut Meksikossa.
”Me pidimme nahkavaatteita ja saksalaisia kypäriä. Kuljetimme mukanamme veitsiä ja aseita, ja liiviemme selkäpuolella luki ryhmämme nimi. Ranteensuojuksemme olivat nahkaa, ja niissä oli metalliniittejä, joten me pystyimme torjumaan veitset käsillämme.”
Vapaaksi vanhoista tavoista
Kerran halusin saada erään nuoren Tijuanassa asuvan Yhdysvaltain kansalaisen, joka halusi liittyä ryhmäämme, auttamaan minua rahan saamisessa eräältä kauppiaalta Yhdysvalloista. Nuori mies ei ollut kotona. Odottelin enkä vieläkään nähnyt häntä, mutta hänen isänsä, Francisco Durazo, yksi Jehovan todistajista, puhui minulle Jehovasta. (Ps. 83:19) Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, jolloin kuulin Jumalan nimen ja sain tietää hänen uutta järjestelmää koskevista lupauksistaan. Lähdettyäni sieltä tapasin kaksi ystävääni, ja me menimme rajan yli selvittämään ongelmaa. Me jouduimme ikävyyksiin ja meidät vangittiin syytettyinä yrityksestä pahoinpidellä tappoaseella. Syytteet raukesivat, mutta aloin ajatella: ’Kohta minä olen tyystin vankilassa. Kenties siinä mitä Francisco sanoi on jotakin perää.’
”Palattuani Meksikoon menin heti tapaamaan häntä. Hän kertoi minulle monista asioista: siitä miten Raamattu kirjoitettiin, miten se osoittaa meidän olevan lähellä tämän asiainjärjestelmän loppua ja miten Jumala tekee pian jotakin maailman vaikeuksille. Se mitä hän sanoi tuntui järkevältä, ja kun hän sitten kysyi, voisiko hän tutkia Raamattua kanssani, vastasin myöntävästi. Me aloitimme tuona päivänä käyttäen kirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään.
”Ennen pitkää kerroin ystävilleni siitä mitä olin oppinut. Jotkut hyväksyivät sen, toiset eivät hyväksyneet. Veljeni Susuky asui Encinitasissa Kaliforniassa, ja menin sinne kertoakseni hänelle siitä, että Jehova on Jumala ja että jotakin suurta on tapahtumassa.
”Palattuani Tijuanaan Jehovan todistajat sanoivat meille, että meidän täytyy päästä eroon vanhasta persoonallisuudestamme. Tutkittuamme muutaman kuukauden Rudy päätti, että hän luopuu vanhoista tavoista. Hän palasi Encinitasiin, hankki työtä ja suunnitteli kasteelle menoa. Minulta kului hieman kauemmin, mutta eräänä päivänä tajusin, ettei meillä ole ikuisesti aikaa voidaksemme aloittaa Jumalan palvelemisen. Hylkäsin huonon seuran, menin Encinitasiin ja tutkistelun jatkuttua pari kuukautta sain työtä kuorma-autonkuljettajana. Siihen asti en ollut eläessäni tehnyt työtä kymmentä kuukautta kauempaa.”
Tony sanoi kastepäivänään, eräässä vuonna 1978 Los Angelesissa pidetyssä piirikonventissa: ”Olen nyt onnellinen ihminen, minulla ei ole enää huolia. Valtio ei pidä minua silmällä. Minun ei ole pakko kuljettaa mukanani veistä joka päivä enkä tarvitse enää haulikkoa. Olen löytänyt seurakseni parempia ihmisiä – ihmisiä, jotka ovat uskollisia eivätkä valehtelijoita. Olen nyt päättänyt palvella Jehovaa ja opettaa muita ihmisiä.”
Susuky kertoo tarinansa
Tonyn veli Rudy (jota he kutsuvat ”Susukyksi”) kertoo, mitä muutos on merkinnyt hänelle. Hän sanoo:
”Kuljin 11 vuotta Tonyn ja moottoripyöräjengin mukana. Jouduin kiinni heroiinin myynnistä ja olin neljä vuotta osavaltion kuritushuoneessa Tehachapissa Kaliforniassa.
”1960-luvun hippiliikkeestä lähtien olen ollut kiinnostunut Raamatusta. Kuljetin Raamattua mukanani koko sen ajan, ne monet vuodet, jotka istuin moottoripyörän selässä. Minulla oli tapana lukea sitä ääneen. Tiesin siinä olevan jotakin, mutta en voinut ymmärtää sitä.
”Kun Tony kertoi minulle Jumalan nimen ja ne asiat, jotka hän oli oppinut ensimmäisestä tutkistelukerrastaan Franciscon kanssa Tijuanassa, me puhuimme niistä päivät ja yöt. Minä aloin tutkia tuolla viikolla. Tutkittuamme muutaman kuukauden rupesin huolestumaan huonosta seurastamme. Minua alkoi vaivata se, että me kävimme kokouksissa sunnuntaisin ja silti olimme huumeitten vaikutuksen alaisena viikolla tai teimme muuta sellaista, mikä ei ollut sen mukaista, mitä me opimme.
”Tällöin poikani Aramis ja minä palasimme Encinitasiin ja minä sain työtä hitsaajana. Elämäni oli aivan sekaisin, mutta Jehovan todistajat auttoivat minua. Aloin saada toisenlaisia vaatteita, seurustella todistajien kanssa ja aterioida heidän kanssaan. Se oli erilaista elämää. Kävin kokouksissa tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin ja puhuin myös ihmisille heidän ovillaan Jumalan valtakunnan toivosta ja siitä, mitä hyötyä Raamatusta voi olla heidän elämässään.
”Tony rakasti totuutta mutta oli yhä sidoksissa vanhaan. Hän oli sijoittanut paljon rahaa ja suuren työpanoksen kanimaatilaan, mutta minä sanoin hänelle: ’Jätä se. Jehova merkitsee muutakin kuin vain kokouksissa käymistä sunnuntaina. Jehova merkitsee veljien kanssa olemista, . . . veljien kanssa puhumista joka päivä.’ Kun hän sitten eräänä päivänä oli keuhkokuumeessa, hän sanoi: ’Tiedätkö mitä? Heti kun toivun tästä, käyn hakemassa tavarani maatilalta ja unohdan sen.’ Oli hyvä asia, että hän jätti paikan, jossa oli ollut niin paljon huonoa seuraa.
”Tiedän Raamatun tehneen paljon hyväksemme. Se on auttanut minua, poikaani ja ympäristöäni. Asenteeni ovat muuttuneet. Minä olen muuttunut. Kaikki on muuttunut. Me olemme kiitollisia Jehovalle siitä, että hän antoi meidän kuulla sanaansa, ja me rukoilemme, että me voisimme edelleenkin elää sen mukaan.”
Crystalin tarina
Miten kävi niiden tyttöjen, jotka kulkivat tämän moottoripyöräjengin mukana? Kaksi heistä on omaksunut Jumalan valtakunnan hyvän uutisen, ja he ovat tehneet suuria muutoksia omassa elämässään.
Kathleen Galen (jota he kutsuvat ”Crystaliksi”) kertoo, miten hän joutui jengiin:
”Olen syntynyt New Yorkissa. Isäni lähti pois ollessani seitsenvuotias, ja minusta tuli hyvin kapinallinen. Jäin äitini luokse. Me emme voineet puhua toisillemme – emme yhtään mitään. En pitänyt koulusta. Lähdin kotoa 13-vuotiaana, olin New Yorkin kaduilla pienin keskeytyksin kaksi vuotta ja etsin ystävää tai mitä tahansa. Nukuin portaikoissa. Olin nälkäinen. Minua on piesty. Se oli kovaa. Lopulta, kaksi vuotta myöhemmin, palasin kotiin ja koetin tulla toimeen äitini kanssa. Hän ei voinut sietää poliisia, kouluja ja niitä vaikeuksia, joihin olin joutunut. Vähän ennen kuin täytin 15 vuotta hän lähetti minut asumaan isäni luokse Las Vegasiin.
”En tullut toimeen hänen vaimonsa ja uusien sisarteni kanssa. En pystynyt kotiutumaan minnekään. Päätin, että itsemurha olisi helpoin ulospääsytie. Suunnittelin sen hyvin huolellisesti. Isäni syödessä päivällistä sanoin hänelle, että menen nukkumaan. Sen sijaan menin makuuhuoneeseen ja otin noin 55 pilleriä, jotka olin saanut hieman aiemmin murtuneen solisluuni hoitoa varten. Sisarpuoleni, joka oli noin 5-vuotias, löysi minut lattialta, jossa olin lojunut monta tuntia.
”Olin kolme ja puoli vuorokautta tajuttomana sairaalassa. Olin aina ajatellut, että kuolleet menevät jonnekin, ja kun avasin silmäni, luulin olevani siellä missä kuolleet sitten ovatkin. Näin isäni, hänen vaimonsa, veljeni ja tätini, joka oli lentänyt New Yorkista, ja ajattelin: ’Voi, ei! Tapoin itseni päästäkseni pois, ja nyt hekin ovat täällä!’
”Mutta sen jälkeen näin koneet, nenästäni nousevat putket ja kaiken muun, mitä sairaalahuoneessa on, ja tiesin, ettei yritykseni ollut onnistunut. Reagoin väkivaltaisesti, löin sairaanhoitajia ja tappelin, ja minut pantiin sairaalan mielisairasosastolle moneksi viikoksi. Aluksi minut sidottiin jaloistani, vatsastani ja käsistäni makaamaan selälleni väkivaltaisuuteni vuoksi. Rauhoituin ensimmäisen viikon jälkeen, ja minut päästettiin irti siteistä. Psykiatri sanoi, ettei ollut normaalia, että ihminen haluaa riistää hengen itseltään. Sanoin hänelle, että syynä oli ollut rakkauden puute ja se, ettei tämä elämä tarjoa mitään.
”Sanoin isälle, ettei ikkunoissa ollut kaltereita ja että karkaisin, jos hän ei hakisi minua pois. Hän haki minut pois. Sen jälkeen hän kysyi minulta, mitä haluaisin tehdä. Sanoin hänelle, etten tiennyt – että en vain sopeutunut minnekään. Hän sanoi, että jos en pitäisi hänen kodistaan, voisin aina etsiä toisenlaista paikkaa. Nyt todella tunsin sen, ettei minulla ollut paikkaa minne mennä eikä ketään, johon turvautua.
”Erään ystäväni veli sanoi: ’Nämä moottoripyöräilijät ovat menossa Tijuanaan, ja voit ehkä päästä heidän kyydissään.’ Menin kysymään heiltä, voisinko päästä heidän matkassaan Kaliforniaan. Tony sanoi, että jos haluaisin mennä Tijuanaan ja oleskella siellä, se kävisi päinsä.
”Ajelin maanteitä seitsemän vuotta Tonyn ja Rudyn kanssa. Minulla oli tapana olla Tonyn takana. Olimmepa sitten moottoripyörän selässä tai menossa jonnekin tai istumassa, minä olin aivan hänen takanaan, niin ettei kukaan voinut käydä häneen käsiksi takaapäin.
”En ollut koskaan kuvitellut, miten paljon elämäni oli muuttuva päivänä, jona Tony tuli ja kysyi minulta: ’Oletko tiennyt, että Jehova on Raamatun Jumala?’ Vastasin: ’En’, ja hän alkoi kertoa minulle mitä oli oppinut. Olin etsinyt koko elämäni todellista ystävää. Tajusin Jehovan olevan tuo ystävä. Hylkäsin marihuanan ja haureuden, mutta kauimmin sain taistella sitä hirvittävää vihaa vastaan, jota tunsin kaikkia ja kaikkea kohtaan. Jehovan avulla ja ajan kuluessa olen kyennyt muuttumaan ja vapautumaan vihasta.
”Toiset eivät voi tajuta, miten paljon Raamattu on muuttanut elämääni. Sen mukaan Jumalan hengen hedelmä on ’rakkaus, ilo, rauha . . . lempeys, itsehillintä’. Olen kiitollinen Jehovalle siitä, mitä hänen henkensä on tehnyt hyväkseni.” – Gal. 5:22, 23.
Barbaran muuttunut elämä
Barbara Banuet, tämän ryhmän neljäs jäsen, meni toisten kanssa Jehovan todistajien kokoukseen silloin kun he menivät sinne ensi kerran, nähdäkseen mistä oikeastaan oli kysymys. ”Me olimme pukeutuneet moottoripyöräilijän nahkavaatteisiin”, hän sanoo, ”mutta kokouksen jälkeen kaikki seisoivat ympärillämme ja hymyilivät. He sanoivat: ’Hei, mitä kuuluu?’ Oli aivan kuin ympärillä olisi ollut suuri perhe, ja se todella lämmitti minua. Rakkauden saattoi tuntea. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa niissä kirkoissa, joissa olin käynyt.”
Barbara sanoo, että hän oli koko elämänsä ajan kuullut ihmisten tappelevan ja että kun hän oli pieni lapsi, hän toivoi, että maailmassa olisi jossakin sellainen paikka, jonne hän voisi mennä ja ”jossa kukaan ei tappelisi ja kaikki eläisivät kuin veljet ja sisaret”. Hän sanoo: ”Kun Jehovan todistajat osoittivat minulle, että Raamatun mukaan tulee tapahtumaan juuri näin, halusin tietää enemmän.”
Barbaran taustan tunteminen auttaa ymmärtämään, miksi se merkitsi hänelle niin paljon. Hän selittää: ”Äiti ja isä erosivat, kun olin viisivuotias. Äidin oli tehtävä 16 tunnin työpäiviä neljän lapsen elättämiseksi. Hän antoi meidät neljäksi vuodeksi täysihoitoon erään hyvin ankaran uskovaisen naisen luo, joka vilpittömyydessään sanoi, että me olimme syntisiä ja että syntiset kärventyvät helvetissä. Tällainen ajatus vaikuttaa syvästi pieneen lapseen, joka ei ymmärrä, mistä on kysymys.
”Minulla oli tapana ajatella, että jos Jumala rakastaa kaikkia, miksi hän haluaisi kärventää ihmisiä helvetissä. Muistan ajatelleeni, että jos olen syntinen, ei ole olemassa mitään ulospääsytietä enkä tule koskaan pelastumaan. Siksi elin niin kuin kaikki muutkin ilman toivoa siitä, että elämäni järjestyisi. En voinut nähdä ympärilläni ketään, joka olisi elänyt toivomallani tavalla. En voinut nähdä itseäni perheenäitinä, joka huutaa lapsille, mutta avioiduin kahdesti. Toinen mieheni joutui vankilaan, ja sielläkin hän koetti vierailupäivinä lyödä minua, kun hän näki, ettei kukaan katsellut. Kun olin lopulta saanut tarpeekseni tällaisesta, niin Rudy, jonka olin tuntenut pitkään, puhui minulle ja minä rupesin elämään hänen kanssaan. Tällä tavalla tulin jengiin.
”Meillä oli tapana ajella kaikkialla Tijuanassa, aiheuttaa kaikkia mahdollisia ikävyyksiä ja säikytellä mahdollisimman monia ihmisiä. En tosiaankaan välittänyt siitä, olinko elossa vai en. Olin aina huumeitten vaikutuksen alaisena.
”Miten Raamattu onkaan muuttanut elämääni! Se voi muuttaa persoonallisuuden. Raamatun mukaan tulee ’panna pois vanha persoonallisuus, joka mukautuu entiseen käytöstapaan’ ja ’pukea ylle uusi persoonallisuus, joka luotiin Jumalan tahdon mukaan tosi vanhurskaudessa ja uskollisuudessa’. (Ef. 4:22–24) Se kertoo, miten voi viettää koko elämänsä, miten kasvattaa lapsensa ja miten kohdella miestään tai vaimoaan. Se on opettanut minut kasvattamaan tytärtäni ja olemaan kärsivällinen häntä kohtaan. Koetan auttaa häntä tajuamaan, että hän ei ole hyvä minulle vaan Jehova Jumalalle. Hän ei tee hyvää siksi että minä käsken häntä tekemään niin, vaan koska Raamattu käskee tekemään niin.
”On tosiaan siunaus, että on oppinut totuuden ja voi kasvattaa häntä tällä tavalla.”
Mitä heille on tapahtunut?
Mitä on tapahtunut näille entisille jengin jäsenille, jotka eivät enää rehvastele sillä, että ovat ”Saatanan orjia”, vaan riemuitsevat siitä, että ovat Jumalan palvelijoita?
Tony ja Barbara menivät naimisiin keskenään. Rudy ja Crystal ovat avioituneet toisten Jehovan todistajien kanssa. Kaikki he sanovat, että ovat hyötyneet suuresti ja että lapset ovat hyötyneet heidän uudesta elämäntavastaan. Rudy on tutkinut Raamattua Jeanissa Nevadassa sijaitsevan kuritushuoneen asukkien ja erään liikennepoliisin kanssa. Crystal sanoo: ”En tiedä, missä olisin, ellei Jehova olisi tullut luoksemme.” Rudy tekee yhteenvedon heidän tuntemuksistaan, kun hän sanoo: ”Me olemme nähneet maailman eikä meillä ole aikomusta palata siihen.”
Me rukoilemme, että he ja kaikki muut, jotka nyt koettavat ohjata elämäänsä jumalisella tavalla, tekevät jatkossakin niin.
[Kuva s. 16]
RUDY
TONY