Etsin tietoa
KUN olin matkustellut ympäri maailmaa muutamia kertoja ja nähnyt sen ahdingon, jossa suuri osa ihmiskunnasta on, tulin siihen tulokseen, että uskonto oli epäjohdonmukaista ja hämmentävää. Mutta kaipasin kiihkeästi tietoa ja ymmärrystä. Jumalan olemassaolosta näytti olevan hyvin paljon todisteita, mutta samalla muut seikat viittasivat siihen, ettei Jumalaa voinut olla olemassa.
Muutin Uuteen-Seelannin, menin naimisiin ja sain työtä radiosta ja myöhemmin televisiosta. Erikoistumalla dokumenttiohjelmien tekoon pystyin jossakin määrin tyydyttämään tiedonjanoani ja vietin monia tunteja tehden tutkimustyötä kirjastoissa ja sanomalehtien toimituksissa. Kirjoittauduin paikalliseen yliopistoon opiskellakseni filosofiaa osaksi sen takia, että halusin edistyä työssäni, ja osaksi sen takia, että filosofia näytti kartuttavan tietojani.
Filosofia viehätti minua alusta pitäen. Se näytti tarjoavan rajattomia tiedonaloja. Tietosanakirjat määrittelevät sen ”kaiken takana olevien syitten ja lakien tuntemukseksi”. Pidin siitä tavasta, jolla se tarkasteli ihmisen älyn käyttöä, sillä minusta näytti siltä, että ihmisen virheellinen ajattelu on perimmäisenä syynä maailman ongelmiin.
Mutta mikä on totuus?
Uusi-Seelanti on hyvin luonnonkaunista, ja eräänä päivänä luomakunnan silkka suurenmoisuus liikutti mieltäni niin paljon, että se sai minut kiittämään Luojaa. Pyysin, että voisin saada edun oppia tuntemaan hänet.
Pari viikkoa myöhemmin eräs pieni poika, Jehovan todistaja, tarjosi minulle Vartiotorni- ja Herätkää!-lehteä. En ollut nähnyt niitä koskaan aiemmin enkä ollut koskaan kuullut Jehovan todistajista, mutta minulla oli yhä muistoja omavanhurskaista ja oppimattomista ja ahdasmielisistä ihmisistä, jotka olivat koettaneet puijata minua omaksumaan mahdottomia, ristiriitaisia uskonnollisia käsityksiä. En ottanut noita lehtiä. Mutta poika tuli uudelleen kahden viikon kuluttua tarjoamaan uutta lehtiparia. Tällä kertaa hänellä oli mukanaan isänsä, joka keskusteli kanssani.
Koetin lopettaa keskustelun nopeasti ja tein hänelle neljä mahdollisimman visaista kysymystä, jotka minulla oli pappien ja teologien varalta. Kokemus oli opettanut minulle, että ne saisivat varmasti ymmälle jokaisen uskonnollisia käsityksiä omaavan ihmisen. Mutta hän ei mennyt lainkaan ymmälle: hän vastasi kysymyksiini – ainakin kolmeen niistä – Raamatusta, joka hänellä oli mukanaan. Hämmästyneenä suostuin keskustelemaan hänen kanssaan uudelleen, mutta en odottanut hänen selviytyvän niin hyvin kuin tällä kertaa.
Sillä välin opintoni yliopistossa jatkuivat. Olin erittäin kiinnostunut totuuden määrittelemisestä.
Mikä on totuus? Löysin tähän perustavaan kysymykseen lähes yhtä monta vastausta kuin on filosofeja.
Empiristinen oppisuunta sanoo: ”Jos haluat tietää, millainen maailma on, ainoa oikea tapa on se, että etsit itse vastausta keräämällä tosiasioita, joita saat aistiesi välityksellä.” Rationalistinen oppisuunta oli päinvastaista mieltä ja väitti, että pelkkä järjen käyttö viime kädessä ratkaisee sen mikä on totuus. Eksistentialismi torjui tämän käsityksen sanomalla, että tahto on tärkeämpi kuin järki. Kierkegaard sanoi: ”Jumala ei ole olemassa. Hän on ikuinen.” Pragmatismi esitti, että ”ne käsitykset ovat tosia, joiden mukaan toimimista ja joihin uskomista me pidämme tarkoituksenmukaisena”. Wittgensteinin mielestä hänen kielensä rajat merkitsivät hänen maailmansa rajoja eikä hän siksi voinut tietää enempää kuin minkä sanat saattoivat ilmaista. Descartesin intuitionismi opetti, että ihminen voi hankkia teoreettista tietoa vain päivänselviin totuuksiin kytketyn sisäisen näkemyksen eli intuition avulla ja että jos ihmisellä olisi valoisa ja valpas mieli, hän saisi sekavan käsityksen sellaisista pohdinnan kohteena olevista asioista, jotka eivät olisi totta.
Nyt minulla oli täysin sekava käsitys totuudesta. Jäljellä oli vielä yksi tiedonosa, joka tuntui ainoalta varmalta, tiedonosa joka sisältyi Descartesin lausumaan: ”Ajattelen, siis olen olemassa.” Voisiko ihminen tietää mitään sen enempää? Koska kaikki ajattelutoiminnan ylittävä tajunta tapahtuu aistien välityksellä, olisiko mahdollista saada tietoa ulkomaailmasta? Olivathan näkö, kuulo, tunto, maku ja haju kaikki loppujen lopuksi aivoissani vaikuttavia sähköimpulsseja. Voisiko ulkomaailma olla omaa keksintöäni?
Valoa alkaa pilkistää
Tässä vaiheessa vaimoni ja minä olimme hieman vastahakoisesti suostuneet tutkimaan Raamattua kahden Jehovan todistajan kanssa. Kun meille tuli puheeksi totuus, meille näytettiin eräs Jeesuksen Kristuksen lausunto, joka oli niin yksinkertainen, että aluksi näytti siltä kuin hän olisi väistellyt koko asiaa. Hän sanoi rukouksessa Jumalalle: ”Sinun sanasi on totuus.” – Joh. 17:17.
Tutkiessani filosofista koherenssiteoriaa olin törmännyt sellaiseen ajatukseen, että totuus on loppujen lopuksi ihmisen tavoittamattomissa, koska kaikki on siinä määrin yhteydessä kaikkeen, että me emme voi toivoa hankkivamme niin paljon tietoa. Se oli sanonut: ”Voidaan ilmeisesti ajatella, että on olemassa yksi tyhjentävä kaikenkäsittävä totuus – meillä ei siis voi olla tyhjentävää käsitystä mistään, ja käsityksemme voivat parhaassakin tapauksessa olla osaksi tosia – palasia sellaisesta saavuttamattomasta kokonaisuudesta, joka yksin vastaisi todellisuutta.” Missä muualla tällainen kaikenkäsittävä totuus voisi olla kuin kaiken tiedon omaavan Luojan mielessä?
Ajatus tuntui sykähdyttävältä, mutta oliko se todistettavissa? Se selviäisi ainoastaan tutkimalla sitä tietoa, jonka sanotaan olevan lähtöisin Luojasta. Koska Raamattu väitti olevansa Jumalalta tullutta tietoa, näytti siltä että olisi hyvä tutkia vakavasti Raamattua.
Olin jonkin aikaa heilunut päättämättömästi optimistisen ja pessimistisen oppisuunnan välillä. Optimismin mukaan maailma pyrkii koko ajan kohti parempaa tilaa ja pessimismin mukaan maailma ja elämä on pääasiassa pahaa. Koska molemmille teorioille löytyi vahvoja perusteita, tämä paradoksi näytti ratkeavan ainoastaan Augustinuksen mitä epätyydyttävimmän päätelmän avulla – että maailmassa on kaikki hyvää, sellainenkin mikä näyttää pahalta.
Mutta jälleen raamatuntutkistelumme antoi meille johdonmukaisen selityksen ongelmaan, joka on askarruttanut maailman suurimpien filosofien ajatuksia: miten paha voi olla olemassa, jos Jumala on hyvä ja kaikkivoipa? Jehovan todistajat osoittivat meille, että eräs paha luomus (Saatana) hallitsee nykyään maata korkeimman Jumalan, Jehovan, tilapäisellä sallinnalla sitä silmällä pitäen, että eräs kaikkeutta koskeva kiistakysymys saataisiin ratkaistuksi. – Job 1:7–12; Joh. 12:31; 14:30; Ilm. 12:9.
Mistä johtuu yleinen tyytymättömyys hallituksiin?
Hyvin laaja-alaisena filosofialla on myös paljon sanottavaa siitä, millainen on hyvä hallitus. Platonin mielestä demokraattinen hallinto oli likipitäen samaa kuin jos televisio lähetettäisiin korjattavaksi teurastajalle. Hän ajatteli, että koska kansalla ei ollut asiantuntemusta hallitsemisessa, hallinto ei saa olla heidän käsissään vaan filosofi-kuninkaitten käsissä. John Stuart Millin mielestä hyvän hallituksen mittana oli se, missä määrin se edistää yhteisön yleistä henkistä kehitystä, ja se, missä määrin se järjestelee tarkoituksenmukaisesti yhteisön jo olemassa olevia hyviä puolia.
On esitetty kaikkia ajateltavissa olevia hallitusmuotoja, joista jokaisen on seuraava filosofi vuorollaan osoittanut köykäiseksi. Koska tätä aihetta on pohdittu hyvin paljon kautta vuosisatojen, minusta näytti siltä, että meillä pitäisi nyt olla lähestulkoon täydellinen hallintojärjestelmä. Mutta nykyään hallituksiin ollaan tyytymättömämpiä kuin koskaan aiemmin.
Raamattu kiteytti koko ongelman ratkaisun kahteen seikkaan: 1) että ihminen ei pysty hallitsemaan itseään (Jer. 10:23) ja 2) että Kaikkivaltias Jumala on jo joka tapauksessa päättänyt ihmisen tulevaisuudesta tässä suhteessa perustamalla oman hallituksensa. (Dan. 2:44) Näytti siltä, että sain paljon enemmän tietoa niinä parina kolmena tuntina, jotka tutkin Raamattua, kuin niinä kuukausina, joiden aikana olin perehtynyt syvällisesti ihmisten filosofiaan.
Mutta koska olin velvollinen olemaan yliopistossa koko lukuvuoden, jatkoin opintojani.
Millaiset moraalivaatimukset?
Olin toivonut pääseväni jonkinlaiseen selvään käsitykseen moraalista. Mutta jälleen kävi niin kuin edellä: En ollut tutkimusteni jälkeen enää yhtä varma siitä, mikä on moraalista ja mikä ei, kuin aiemmin.
Ohjeellinen moraaliperiaate on Kantin moraalifilosofiassa seuraavanlainen: ”Toimi vain sellaisen käyttäytymissäännön mukaan, josta samalla voit tahtoa, että siitä tulisi yleinen laki.” Mutta, kuten toiset filosofit osoittivat, aina kahden ihmisen yksilölliset havainnot ja elämänkokemus todennäköisesti eroavat toisistaan ja samoin eroavat toisistaan heidän päätelmänsä sen suhteen, millainen tulisi yleisen lain olla. Kun tämä kerrotaan maapallon väkiluvulla, tuloksena on moraalinen kaaos.
Aristoteleen moraalifilosofia hyväksyi orjuuden, koska hänen mielestään jotkut ihmiset ovat ”luonnostaan” orjia. Utilitarismi eli hyötymoraali väittää, että ”kahden suvereenin isännän”, tuskan ja nautinnon, täytyy olla ratkaisevia tekijöitä kaikessa toiminnassa. Se mikä oli nautinnollista, oli hyvää; se mikä oli tuskallista, oli pahaa. Koska tällainen oli asian liiallista yksinkertaistamista, myöhemmin filosofit laajensivat skaalaa ”ylevämmillä nautinnoilla ja alhaisemmilla nautinnoilla”, niin että moraalivaatimusten valinta alkoi muistuttaa melko lailla ostosten tekoa valintamyymälässä. Mikään pienten nautintojen määrä ei voisi koskaan vetää vertoja yhdelle suurelle nautinnolle. Jos esimerkiksi syyttömän miehen vangitseminen tuottaa hänelle paljon tuskaa, mutta koko yhteisö saa tällaisesta epäoikeudenmukaisuudesta kaksi kertaa enemmän nautintoa, silloin on utilitaristisen teorian mukaan moraalisesti oikein vangita hänet.
Moraalin täytyy varmasti perustua johonkin ylevämpään kuin ihmisten tuskaan tai nautintoon. Sain tietää Raamatusta, että Jumala teki ensimmäiselle ihmisparille selväksi sen, että hän on Se, joka päättää mikä on hyvää ja mikä pahaa eli asettaa moraalimittapuita, että elämä riippuu noitten mittapuitten tottelemisesta ja että tottelemattomuus johtaa kuolemaan. (1. Moos. 2:15–17) Näin varmasti pitäisikin olla! Huomioni kiinnitettiin myös Jeesuksen Kristuksen esittämään kultaiseen säästöön: ”Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää samalla tavoin heille.” Se kuulostaa kovin yksinkertaiselta, mutta kun sitä todella ajattelee, niin se on syvällistä, moraalia koskettelevaa viisautta. Tosiaankin täysimmässä määrin kaunista filosofiaa! – Luuk. 6:31.
Parempaa viisautta
Filosofian opintoni olivat lähestymässä loppuaan. Vaikken ollutkaan tullut siihen käsitykseen, että kaikki filosofit ovat typeryksiä, olin tullut tajuamaan, että todellisen viisauden hankkiminen edellyttää muutakin kuin ajattelukykyä. Jumala, ”kaikenkäsittävän totuuden” lähde, ei ole paljastanut kaikkea tietoaan ihmisille.
Riippumattomana Jumalasta ihminen voi kompastella joihinkin totuuden murusiin, mutta vanhalla ajalla elänyt hyvin viisas mies, Salomo, sanoi: ”Herran pelko on tiedon alku.” (Sananl. 1:7) Useimmat filosofit, miten älykkäitä he sitten voivatkin olla, eivät ole kiinnostuneita Jehovasta, eikä hän siksi ole kiinnostunut heidän tiedon etsinnästään. Jeesus Kristus jopa sanoi seuraajilleen, ettei Jumala todellisuudessa anna heille tietoa. (Matt. 11:25) Apostoli Paavali sanoi heidän maailmallisen tietonsa olevan tyhmyyttä Jumalan edessä. – 1. Kor. 3:19.
Jotkut filosofit ovat jopa valmiita hyväksymään järjettömyyden teorian alaansa kuuluvana. Thomas Hobbes kirjoitti kerran, että yksi ihmiselle tyypillisistä kyvyistä oli ”oikeus järjettömyyteen, jolle vain ihminen kaikista elävistä luomuksista on altis. Ja ihmisistä kaikkein alttiimpia sille ovat filosofit.” Mutta on eriskummallista, että monet nostavat järjettömyyden totuutta korkeammalle. He eivät halua olla tilivelvollisia Jumalalle edesottamuksistaan.
Olen kuningas Daavidin kanssa samaa mieltä siitä, että Jehovan lait, muistuttimet ja päätökset ovat paljon parempaa viisautta ja että ne ovat paljon arvokkaampia kuin kullan paljous. (Ps. 19:8–12) – Lähettänyt eräs Herätkää!-lehden uusiseelantilainen lukija.
[Huomioteksti s. 21]
Miten paha voi olla olemassa, jos Jumala on hyvä ja kaikkivoipa?
[Huomioteksti s. 22]
Kun ihmiskunta kerran on kokeillut kaikkia ajateltavissa olevia hallitusmuotoja, niin miksei se ole vielä aikaansaanut sellaista hallitusta, joka todella tyydyttäisi ihmisiä?
[Huomioteksti s. 23]
Eikö moraali perustu sen ylevämpään kuin ihmisten tuskaan tai nautintoon?