Mikä saa heidät käyttäytymään siten?
TUTKIJAT olivat mielestään ottaneet kaiken huomioon. He olivat tutkineet huolellisesti 200 lasta aina näiden lapsuudesta nuoruusikään asti. He erittelivät vanhempia, kotiympäristöä ja kunkin lapsen luonteenlaatua. Sen jälkeen he ennustivat, ketkä näistä lapsista olisivat aikuisina onnellisia. Kaikki tuntui yksinkertaiselta: onnellinen lapsuus miellyttävässä kotiympäristössä tuottaisi onnellisen aikuisen.
He odottivat, kunnes lapsista tuli 30-vuotiaita, ja haastattelivat näitä uudelleen. Kahdessa tapauksessa kolmesta heidän ennusteensa olivat osuneet harhaan! Sille, miksi lapset käyttäytyvät niin kuin he käyttäytyvät, ei ole yksinkertaista selitystä. Kuitenkin monet seikat vaikuttavat suuresti siihen, millainen lapsesta kehittyy.
OVATKO HE SYNNYNNÄISESTI SELLAISIA?
Me olemme saaneet ruumiillisen ulkonäkömme suureksi osaksi vanhemmiltamme. Mutta mitä on sanottava käyttäytymisestämme? Jotkut asiantuntijat, kuten esimerkiksi tri A. H. Chapman, sanovat: ”Perinnöllisyys vaikuttaa lapsen persoonallisuuden kehitykseen paljon vähemmän kuin se, miten häntä kasvatetaan. . . . Perinnöllisyyden merkitys on vähäinen.” Monet vanhemmat ovat kuitenkin vahvasti eri mieltä. Esimerkiksi eräs äiti kysyi lapsestaan: ”Miten hän voi niin täydellisesti jäljitellä isäänsä – olla ilkeä, uhitteleva, häijy – kun hän ei ole koskaan nähnyt häntä? Hänen isänsä [jätti minut] pari minuuttia sen jälkeen kun oli tehnyt minut raskaaksi.”
Äskettäin ryhmä tiedemiehiä tutki viittätoista identtistä kaksosparia, jotka oli kasvatettu erillään. Se oli ”ymmällään tutkimukseen osallistuneitten parien yhtäläisyyksistä”. Koska kaksoset oli erotettu toisistaan ja kasvatettu erilaisissa ympäristöissä, tiedemiesten mielestä perinnöllisyys vaikutti voimakkaasti siihen, että heidän käyttäytymisensä oli silmäänpistävän samanlaista. Yksi tiedemiehistä, David Lykken, päättelikin tutkimuksen osoittaneen, ”että perinnöllisyys vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen valtavan paljon enemmän kuin me olemme koskaan otaksuneet”.
YMPÄRISTÖ
MISSÄ LAPSI ELÄÄ: ”Tommy oli myös epäonnisin kaikista koskaan tuntemistani lapsista”, aloitti eräs sosiaalityöntekijä, joka on työskennellyt viisi vuotta nuorten parissa. ”Hän asui kymmenen sukulaisen kanssa neljän ja puolen huoneen asunnossa, johon tuli kylmä vesi. . . . Kotona Tommy koki pettymyksiä juopon isän, täpötäyden asunnon suhteen . . . ja tunsi itsensä täysin tarpeettomaksi ja ei-toivotuksi.” Pojasta tuli 14-vuotiaana heroiinin orja, ja hän kuoli liian suureen annokseen kolme vuotta myöhemmin. Elinympäristö vaikutti selvästikin kielteisesti tähän nuorukaiseen. Mutta erään toisen teini-ikäisen, joka myös asui täpötäydessä suurkaupungissa, kävi toisin. Hänen äitinsä kertoi: ”Vaikka voinkin vaistota Jeffin turhautuvan aika ajoin, niin se, että monet lähellä asuvat ihmiset todella välittivät molemmista lapsistani, on tehnyt heistä lämminhenkisiä ja ystävällisiä toisia kohtaan.”
MITÄ LAPSI KATSELEE: Kerrotaan, että joissakin maissa lapset voivat katsoa lähes 8000 tuntia televisiota ennen koulunkäyntinsä alkua. Sellainen vaikuttaa varmasti heidän elämänkatsomukseensa. ”Se opettaa heille, että oikeutta saa voimakeinoin”, sanoi psykologi Robert Liebert, yksi arvostetuimmista lasten käyttäytymisen tutkijoista. ”Useimmat televisiosarjat opettavat sen, että rikkaat, voimakkaat ja sormiensa läpi katsovat menestyvät parhaiten.”
Sitä paitsi runsaat tutkimukset alkavat osoittaa, että paljo television katselu haittaa oppimiskykyä. Eräs asiantuntija onkin sanonut: ”Kun televisio on auki, se jähmettää jokaisen: . . . kaikki, mitä sitä ennen oli käynnissä ihmisten välillä – leikit, riidat, tunnepitoiset kohtaukset, joiden avulla persoonallisuus ja kyvyt kehittyvät – lakkaavat. Kun siis televisio avataan, katkaistaan se prosessi, jolla ihmisistä tulee inhimillisiä.”
MITEN TÄRKEÄ ON RUOKAVALIO?
’Erittäin tärkeä’, sanovat jotkut lääkärit. Tätä valaisee seuraava kokemus, jossa äiti kertoi pojastaan: ”Hän on seitsenvuotias ja pitää koulusta heti kun hän on päässyt sinne. Mutta minun täytyy kiskoa hänet ylös vuoteesta, pukea hänet väkisin ja läimäyttää häntä ennen kuin hän syö. Hän oksentaa. Me ajamme hänet kouluun.” Hän valitti tilannetta ja jatkoi: ”Voidaanko tilannetta parantaa?” Kuitenkin tarkkanäköinen lääkäri havaitsi, että poika söi paljon jäätelöä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Kun makea iltapala korvattiin jollakin ravitsevammalla, hän alkoi käyttäytyä aamuisin paljon paremmin. Valpas lääkäri Lendon H. Smith korostaa kirjassaan oikean ravitsemuksen tarvetta ja sanoo: ”Jokaisen yksilön tehokas toiminta riippuu aivojen saamasta täysipainoisesta ravinnosta.” – Improving Your Child’s Behavior Chemistry.
”Makeat napostelutuotteet voivat lopulta pilata ihmisen elimistön”, kerrottiin Science World -lehdessä (22.2.1979). Siinä kiinnitettiin huomiota virvoitusjuomien, makeispötköjen, nakkisämpylöitten, hedelmäpiiraitten jne. lisääntyneen kulutuksen varsinkin lapsille aiheuttamiin vahinkoihin. Ainakin yksi tutkimus on väittänyt tällaisen ruokavalion voivan aiheuttaa ”vakavia persoonallisuuden muutoksia, [niin että ihmisestä tulee] yleensä hyvin aggressiivinen ja hyvin ärtyisä”.
Allergisuus tietyille ruoille ja muille aineille voi myös vaikuttaa lapsen käyttäytymistapaan. Eräs äiti sanoi, että hänen 11-vuotias poikansa oli hyvin oikullinen, aina onneton, nyreä ja riidanhaluinen. Lääkäri havaitsi lapsella allergian, ja vanhemmat kertoivat, että sopivalla hoidolla heidän pojastaan tuli ”uusi ihminen”. Samanlaisiin tuloksiin kerrotaan päästyn, kun epänormaalin vilkkaitten lasten ruokavaliota on valvottu huolellisesti.
VANHEMPIEN ESIMERKKI
”Minun kävi äitiä sääliksi”, selitti 17-vuotias poika. Miten hän ilmaisi sen? Hän oli juuri veitsellä uhaten ahdistellut seksuaalisesti erästä tyttöä. Hän sanoi tehneensä niin saattaakseen pulaan isänsä, joka avoimesti petti vaimoaan.
Sen sijaan että monet lapset purkaisivat sappeaan isän tai äidin huonon käytöksen vuoksi, he reagoivat toisella tavalla. Eräs kirja selittää: ”Pikkulapsi oppii matkimistaidon avulla . . . He imevät itseensä kaikki niiden aikuisten tavat, tunteet, jännitystilat, ilot, murheet ja käyttäytymisen, joita he matkivat. Väkivaltaisten vanhempien lapset ovat taipuvaisia jäljittelemään väkivaltaa, ja rakkaudellisten vanhempien lapset ovat taipuvaisia matkimaan heidän käyttäytymistään.” – Who’s Bringing Them Up?
Monet voimat vaikuttavat lapsen elämään, mutta on niin kuin eräs kasvatusasiantuntija on sanonut: ”Vanhempien . . . täytyy tajuta, että he ovat yhä tärkein voima lastensa elämässä.”
NUORET ETSIVÄT RAKKAUTTA JA HYVÄKSYNTÄÄ
Oltuaan vain kolme kuukautta maailmassa eräs pikkulapsi tiesi, että jotakin tärkeää puuttui. Hänen itsepintaiset kouristuksensa olivat voimakkain protesti, johon hän pystyi. Lääkärit eivät voineet löytää mitään vikaa. ”Mutta he saivat tietää, ettei äiti ollut halunnut lasta ja että hän ei koskaan nostanut sitä syliinsä tai hyväillyt sitä, hän vain pani pullon lapsen sänkyyn, kun ruokinta-aika tuli, ja sillä siisti”, kerrotaan kirjassa The Secret World of Kids. Kun sairaanhoitajat osoittivat hellyyttä lapselle, kouristukset lakkasivat.
Me etsimme synnynnäisesti rakkautta. ”Tällainen rakkaudentunteen ja huomion etsintä selittää luultavasti parhaiten lapsesi käyttäytymisen”, sanoi lapsipsykologi Bruce Narramore. Kun tällaista rakkautta ei saada, turhautunut lapsi voi tehdä melkein mitä tahansa: valehdella, varastaa, sytyttää tulipaloja, sortua huumeiden käyttöön, moraalittomuuteen ja niin edelleen. Tällainen rakkaudenkaipuu, joka kasvaa sitä mukaa kuin lapsikin, ilmenee myös toisella tavalla.
NUORTEN ”SUURIN PAINE”? ’Se ei ole opettajat eikä arvosanat’, myönsi eräs teini-ikäinen. ”Se on toisten lasten aiheuttama paine.” Halu olla toisten nuorten suosiossa sanelee monien käyttäytymisen. Eräs sosiaalityöntekijä, joka koetti auttaa pahamaineisten nuorisojengien jäseniä, sanoi: ”Pohjimmiltaan nämä onnettomat penskat etsivät aivan sitä samaa, mitä kaikki me haluamme: olla mieluummin jotakin kuin ei mitään, saada arvonantoa ihmisenä ja olla arvostettuja ja jopa pidettyjä.” (Kursivointi lisätty.) He yrittävät epätoivoisesti löytää sitä ikätovereittensa ryhmästä.
Miten voimakas oikeastaan on tämä halu olla ryhmän hyväksymä? Eräs lääkäriryhmä päätti tutkia sitä. He pyysivät kymmenen teini-ikäistä erääseen huoneeseen ja näyttivät heille korttia, jossa oli useita viivoja. Lääkärit sanoivat: ”Nostakaa kätenne, kun me näytämme pisintä viivaa.” Mutta yhden nuoren tietämättä yhdeksää muuta oli edeltäkäsin käsketty valitsemaan väärin.
Kun valintahetki tuli, tutkittavana oleva teini-ikäinen katseli epäuskoisena, kun kaikki muut nostivat kätensä näytettäessä lyhyempää viivaa. ”Taisin käsittää väärin, ja minun on parempi tehdä samoin kuin kaikki muutkin tai he nauravat minulle”, ajatteli tämä nuori. Niinpä hän nosti varovasti kätensä muitten mukana! Tämä toistui monta kertaa. Hän kiisti oman älykkyytensä, jottei ’hänelle naurettaisi’. Tri James Dobson sanoi: ”Yli 75 prosenttia testatuista nuorista käyttäytyi samalla tavalla!”
Miten monet lapset ovatkaan kiistäneet oman älykkyytensä kietoutumalla moraalittomuuteen, huumeitten käyttöön, juopotteluun jne. vain siitä syystä, että he halusivat olla ryhmän hyväksymiä. Mutta lasten käyttäytymistapaan vaikuttaa toinenkin tunne.
”OLEN AINA TUNTENUT ALEMMUUTTA YSTÄVIENI SEURASSA”: Näin ajatteli eräs 15-vuotias tyttö, koska hän oli ylipainoinen eikä hänellä ollut poikaystävää. Hän suunnitteli itsemurhaa. Erään itsemurhien ehkäisyaseman valpas puhelinneuvoja pelasti hänen henkensä. Tämä tyttö ei ole ainoa, jolla on tällaisia tunteita.
”Oletko tiennyt, ettei noin 80 prosenttia yhteiskuntamme teini-ikäisistä pidä ulkonäöstään? 80 prosenttia!”, sanoo tri Dobson kirjassaan Preparing for Adolescence. Niin, he ovat mielestään liian pitkiä tai liian lyhyitä, liian lihavia tai liian laihoja! Toiset ovat levottomia finniensä vuoksi. Lisäksi aikana, jolloin monet vanhemmat korostavat lapsen aikaansaannoksia, eivät sitä mitä hän on sisäisesti, nuoret ovat usein pettyneitä itseensä, ja heillä on vähän omanarvontuntoa. Monet heistä kapinoivat, hävittävät huvikseen, käyttäytyvät karkeasti ja raa’asti ja ovat aina menossa vain siksi että he eivät voi elää sovussa itsensä kanssa.
SEKSUAALISEN HALUN KUKOISTUS: Aivojen pohjalla sijaitseva pieni rauhanen alkaa antaa teräviä ”käskyjä” teini-ikäisille. Aivolisäke itse asiassa käskee ruumista: ’Liikkeelle siitä, ala valmistautua lasten vanhempana oloon!’ Sen erittämät hormonit aiheuttavat sukupuolielinten kypsymisen. Mutta nämä hormonit aiheuttavat paljon muutakin.
”Nuoruusiällä tapahtuu . . . hormonaalisia muutoksia, jotka elimellisesti kiihottavat nuoria kukkoilemaan. Heidän hormoninsa kirjaimellisesti riepottelevat heitä ympäriinsä, ja näiden hormonien on lopulta päästävä uuteen tasapainoon”, sanotaan tri G. M. Lottin kirjassa The Story of Human Emotions. Nämä hormonit siis ’kirjaimellisesti riepottelevat ympäriinsä’ teini-ikäisten tunteita. Tänä ajanjaksona teini-ikäinen alkaa vaatia riippumattomuutta. Hän todennäköisesti kiinnostuu enemmän jostakusta vastakkaista sukupuolta olevasta.
Raamattu sanoo tätä ajanjaksoa ”nuoruuden kukoistukseksi” ja suosittelee, että ihminen avioituisi ’sivuutettuaan’ tämän vaiheen. (1. Kor. 7:36) Tässä käytetty alkuperäinen kreikkalainen sana hyperakmos tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että on ohitettu ’minkä tahansa lakipiste, kukan täysi kukoistus’. Puberteetti-iässä nuoren seksuaalinen halu ensi kerran kukoistaa eli tulee voimakkaaksi. Se keskimääräinen ikä, jolloin tytöllä on ensimmäiset kuukautiset, on laskenut sadan vuoden takaisesta kuudestatoista vuodesta nykyiseen kahteentoista vuoteen. Se pahentaa ongelmaa, sillä jotkut, jotka vasta ovat vähän toisellakymmenellä, joutuvat nykyään sellaisiin tilanteisiin, joita he eivät pysty hoitamaan.
Kun teini-ikäiset antavat seksuaalisen halun hallita itseään, seuraukset ovat usein traagisia: sukupuolitauteja, ei-toivottuja raskauksia, abortteja ja itsekunnioituksen puute. Tällaisia haluja täytyy hillitä. (Kol. 3:5) Eräs korkeakouluopiskelija, joka muisteli tätä elämänsä vaihetta, myönsi: ’Olin ensi kerran sukupuoliyhteydessä tyttöystäväni kanssa ollessamme viisitoistavuotiaita. Olimme tehneet kaikkea sitä lukuun ottamatta, ja sitten eräänä iltana hän kysyi, voisimmeko jatkaa loppuun asti. Muutamaa päivää myöhemmin välimme menivät poikki. Se oli tuskallisinta aikaa elämässäni. Olin masentunut ja pahantuulinen ja hermostunut. Tuntui siltä kuin olisin epäonnistunut.’
On selvästikin monia syitä siihen, miksi lapset käyttäytyvät niin kuin he käyttäytyvät. Koska jokainen lapsi on erilainen, kaikki eivät reagoi yhtäläisesti samanlaiseen vaikutukseen. On murheellista, että jotkut saavat edesottamuksistaan elinikäisiä tunneperäisiä arpia. Mitä vanhemmat voivat tehdä auttaakseen heitä välttymään tällaisilta vammoilta? Onko vielä jotakin muuta, jolla hyvä tulos voidaan varmistaa?
[Kuva s. 4]
Huono ympäristö voi aiheuttaa rikollista käyttäytymistä – mutta ei aina
[Kuva s. 5]
Liian paljo television katselu voi haitata oppimiskykyä, ja jotkin ohjelmat voivat opettaa huonoa käyttäytymistä
[Kuva s. 6]
Se, että lapsi syö jatkuvasti makeita napostelutuotteita, voi aiheuttaa aggressiivista käyttäytymistä
[Kuva s. 7]
Rakkaudellisten vanhempien lapset ovat taipuvaisia matkimaan heidän käyttäytymistään
[Kuva s. 8]
Halu olla toisten nuorten suosiossa sanelee monien käyttäytymisen