”Me nautimme työstämme!”

Herätkää!-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta

HALUAISIN kertoa sinulle eräästä mitä epätavallisimmasta japanilaisesta rakennushankkeesta. Se sijaitsee lähellä Tokiota Ebinassa. Miksi se on niin erikoinen? Ensinnäkin koko hanke toteutetaan usean sadan palkattoman, vapaaehtoisen työntekijän voimin.

Vaikka rakennuspaikalla asuminen on hankalaa ja työ on raskasta, nämä työntekijät saavat selvästikin tyydytystä työstään. Haastatellessani heitä he sanoivat yhä uudelleen: ”Minä nautin työstäni!”

Esimerkiksi sanoin yhdelle työntekijälle: ”Miten kovasti sinä teetkään työtä, joka on vielä niin yksitoikkoista! Olet varmaan mielissäsi, kun päivä on ohi.” Hän vastasi: ”On totta, että minua väsyttää ja että odotan yön lepoa. Mutta nautin työstäni täällä. Ja samoin nauttivat kaikki täällä näkemäsi 342 ihmistä, jotka ovat omasta aloitteestaan tarjoutuneet tekemään työtä tässä hankkeessa.”

Toinen työntekijä sanoi: ”Me teemme pitkiä työpäiviä kaikenlaisella säällä ilman tavanomaista palkkaa, sillä me saamme vain huoneen, täysihoidon ja pienen määrärahan. Silti me saamme todellisuudessa paljon iloa siitä, mitä me teemme.”

Haastatellessani työntekijöitä kävi heti selväksi, että heidän ilonsa liittyi heidän työnsä tarkoitukseen. Eräs työntekijä sanoi: ”Iloni kumpuaa siitä tosiasiasta, että tämä työ kytkeytyy suoraan siihen tarkoitukseen, joka minulla on elämässäni. On hyvin tyydytystä tuottavaa tietää, että se, mitä päivittäin tekee, edistää osaltaan koko tuota tarkoitusta.”

Saadakseni selvän käsityksen siitä, mistä kaikesta tässä on kysymys, tein seuraavat kysymykset, joihin sitten jotkut työntekijöistä vastasivat:

K. ”Miksi sinä tarjouduit vapaaehtoisesti työhön tähän hankkeeseen?”

V. (Yoshinobu Futakuchi): ”Kun kuulin, että Jehovan todistajat aikovat rakentaa Ebinaan kirjapainon, olin innoissani. Ilmoitettiin, että oli suunniteltu kirjapaino, toimistorakennus ja asuintilat yli 300 työntekijälle. Se olisi välttämätöntä Herätkää!- ja Vartiotorni-lehtien kasvaneitten painosmäärien valmistamiseksi Japanissa, sillä lehtiä painetaan nykyään yksistään Japanissa yli 1700000 kappaletta kuukaudessa. Uudessa kirjapainossa valmistetaan myös Raamattua selittäviä sidottuja kirjoja. Kaikki tämä kirjallisuus tulee Japanin 55872 Jehovan todistajan käyttöön. Viime vuonna he käyttivät yli 20 miljoonaa tuntia julkisessa saarnaamistyössään.

”Sanottiin, että koko rakennushanke toteutettaisiin vapaaehtoisen työvoiman avulla. Se toi mieleeni muinaiset ajat, jolloin halukkaat työntekijät osallistuivat tabernaakkelin rakentamiseen. (2. Moos. 36:1, 2) Minäkin halusin olla mukana Ebinan hankkeessa sen erinomaisen tarkoituksen vuoksi, johon kirjapaino tulee sen tuottaessa kirjallisuutta, joka auttaa ihmisiä hankkimaan tietoa Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan. Työtoverini ajattelevat samalla tavalla.”

K. ”Kertoisitko meille, miksi pidät niin kovasti työstäsi?”

V. (Haruyuki Zenetani): ”Vielä kaksi vuotta sitten olin työssä yhtiössä, jossa omanvoitonpyynti oli normaalia. Kaikki olivat kiinnostuneita menestymisestä, ja jotta he olisivat menestyneet, he tallasivat toisten päälle tehdäkseen hyvän vaikutuksen.

Tässä mielessä tilanne on täällä aivan toinen. Kaikki tekevät työtä yhdessä perheenä. Kaikkein tärkeintä on työ, ei yksilön yleneminen. Päämäärä yhdistää. Kukaan ei työnnä itseään eteenpäin. Täällä ihmisiä ei huolestuta se, että joku menestyvä kilpailija vaarantaisi heidän asemansa.

”Minusta on selvää, että Raamatun periaate ’rakkaus ei etsi omia etujaan’ on käytännöllinen. (1. Kor. 13:4, 5) Se tosiasia, että meillä on rauha ja sopu ja että tuottavuus on hyvä, osoittaa sen tehokkuuden.”

Huomasin, että uusia työntekijöitä valmennettiin kovasti. Mutta mietin, millaista oli suhtautuminen niihin, joiden taidot eivät vielä riittäneet tehokkaaseen työhön. Kysyinkin sitä eräältä entiseltä poliisilta.

K. ”Millaisena pidät työntekijöitten välejä heidän työskennellessään yhdessä täällä?”

V. (Katsuyuki Kamakura): ”Erityisesti arvostan rakkauden periaatteelle perustuvan järjestelmän toimintaa. Maailmassa, jossa lait on saatettava pakolla voimaan, kaikki koulutuksesta asemaan asti suosii vahvoja. Luultavasti se on välttämätöntä juuri siksi, että tässä järjestelmässä lait on saatettava pakolla voimaan, mutta rakkauteen perustuvassa järjestelmässä me kaikki hyödymme kahdella tavalla.

”Esimerkiksi niille, jotka eivät ole vahvoja, ollaan huomaavaisia, ja sen johdosta heidän vaivannäkönsä hyödyttää koko järjestelmää. Jos joku ei ole kovin nopea oppimaan, häntä ei sysätä syrjään, niin että hän tuntisi itsensä huonoksi. Häntä opetetaan kärsivällisesti, ja usein hänestä tulee uutterampi työntekijä.

”Monet työntekijöistä olivat ammattitaidottomia tullessaan tänne. Se että nyt, kaksi vuotta myöhemmin, täällä on monia taitavia kirvesmiehiä, putkimiehiä, sähkömiehiä ja piirtäjiä, kun heitä aiemmin oli vain muutama, puhuu paljon kokeneiden halukkuudesta opettaa kokemattomia, eikö niin?”

Minuun teki vaikutuksen myös se, etten nähnyt paljon ”pomoja” huutamassa kaiken aikaa määräyksiä. Kysyin eräältä kokilta siitä.

K. ”Miten työntekijöitä valvotaan?”

V. (Keiichi Nakamura): ”Kerron yhden esimerkin. Meitä on 20 laittamassa joka päivä ruokaa 550 ihmiselle. Heihin sisältyvät rakennusväki ja ne entisestä Numazun haaratoimiston henkilökunnasta, jotka ovat jo muuttaneet tänne. Ja näyttää siltä, että kaikilla heillä on hyvä ruokahalu!

”Jokainen, joka on joskus työskennellyt keittiössä, tietää, että siellä voi olla kuumeinen kiire ennen ruoka-aikaa. Meillä on painetta. Mutta se, että me kaikki yritämme toteuttaa kristillisiä periaatteita puheissamme ja käytöksessämme, lisää ykseyttämme. Sekin auttaa, että meidät on organisoitu hyvin.

”Valvojat tekevät työtä yhtä ahkerasti kuin muutkin tai vielä ahkerammin. Kukaan ei vain anna määräyksiä. Minua viehättikin Jehovan todistajissa esimerkiksi se, että valvojien periaatteena on ottaa johto työssä.”

K. ”Millä tavalla?”

V. ”Minäpä selitän. Ennen kuin tutkin Raamattua olin ajattelutavaltani hyvin anarkistinen. Ajattelin, että ihmiskunta tulisi paremmin toimeen ilman järjestynyttä valtioita tai yhteiskunnallisia ryhmiä. Se oli yksi syy siihen, miksi minusta tuli kokki, sillä silloin minun ei tarvitsisi käydä työssä liikeyrityksessä, jossa jokaiselle on määrätty oma paikkansa. Ajattelin, että ihmiskunta on itsetuhoon johtavalla tiellä ja että maailman järjestöt vain auttoivat niitä tuolle tielle.

”Tutkiessani Raamattua tajusin, että Jumalan tarkoituksen toteuttaminen edellyttää järjestynyttä toimintaa. Mutta tultuani työhön tänne olen oppinut ymmärtämään paremmin sen, miten todella erilainen tämä järjestö on. Koska sillä on epäitsekkäät vaikuttimet ja ystävällisiä ja ahkeria valvojia, se varmasti toimii ihmisten hyväksi.”

Työntekijöitten ikä oli 18–67 vuotta, ja monet noin 20-vuotiaat nuoret miehet hyötyivät työpaikalla tapahtuvasta valmennuksesta. Mutta mitä on sanottava vanhemmista työntekijöistä, jotka olisivat voineet jäädä eläkkeelle sen sijaan että ovat nyt täällä uurastamassa? Kysyin:

K. ”Miksi joku yli 65-vuotias tulisi vapaaehtoisesti tekemään rakennustöitä?”

V. (Takeo Tsuji): ”Minun täytyy myöntää, että joidenkuiden mielestä olin liian vanha tullakseni vapaaehtoisena mukaan tähän hankkeeseen. Jäin 65-vuotiaana eläkkeelle ja olisin voinut viettää mukavaa elämää. Mutta halusin tehdä jotakin hyödyllistä lähimmäisilleni. Koska minulla oli kokemusta putkitöistä, tarjouduin vapaaehtoisesti tulemaan ajatellen, että työkokemuksestani voisi olla apua.

”Jonkin aikaa tein putkitöitä, mutta nyt olen työssä vastaanottoaulassa. Tämä on ollut minulle suuri etu. Monilla minun ikäisilläni ei ole mitään tekemistä, mutta minun elämäni on täynnä antoisaa toimintaa.

”Olen leski, eikä minulla ole perhevastuita. Mutta se, että voin tehdä työtä nuorten miesten kanssa, jotka voisivat olla lastenlapsiani, on pitänyt minut nuorekkaana. Tietenkin minua kivistää ja kolottaa, mutta minua kivistää ja kolottaa, vaikka olisin kotona.”

Ajattelin vanhempia työntekijöitä ja kysyin, kuinka monella miehellä on täällä perhe mukanaan. Sain tietää, että heitä on seitsemäntoista. Mietin, millaisia järjestelyjä nämä perheet ovat joutuneet tekemään voidakseen tulla mukaan tähän hankkeeseen.

K. ”Se, että sinulla on täällä perhe mukanasi, on vaatinut sopeutumista. Miten olette onnistuneet siinä?”

V. (Motomu Kamata): ”Koska minulla oli oma arkkitehtitoimisto, pystyin järjestelemään omia asioitani. Mutta nähtyäni, miten valtava Ebinan hanke on, tiesin, että jos ottaisin vastaan työmääräyksen, se vaatisi kaiken aikani.

”Puhuin perheeni kanssa siitä, mitä mahdollisuuksia nyt olisi. Koko perhe päätti auttaa, jotta voisin tarjoutua mukaan hankkeeseen. Vaikka vaimoni odotti neljättä lastamme, hän ei epäröinyt kannustaa minua. Hänen uhrautuva henkensä auttoi minua tulemaan.

”Ilmoitin asiakkailleni, että sulkisin toimistoni tilapäisesti. Aluksi he eivät uskoneet minua! Mutta kun he tajusivat minun tarkoittaneen täyttä totta, he ilmoittivat, että he halusivat minun työskentelevän jälleen heidän kanssaan, kun avaisin toimistoni uudelleen.

”Me jouduimme myös muuttamaan kodistamme halvempaan asuntoon lähelle rakennuspaikkaa. Mutta kaikki perheenjäsenet tekivät mielellään nämä uhraukset. Yksi etu on ollut se, että ymmärrämme paremmin, ettei aineellinen todellisuudessa tee ihmisiä onnelliseksi, ja siksi me olemme pystyneet pitämään ne niille kuuluvalla paikallaan. Me emme halua menettää tätä arvostusta senkään jälkeen, kun palaamme entiseen elämäntapaamme.”

Sen jälkeen etsin käsiini toisen perheellisen miehen ja tein hänelle samanlaisia kysymyksiä.

K. ”Sinulla on perhe huollettavana. Oliko sinun vaikea tehdä tarvittavia järjestelyjä voidaksesi muuttaa tänne?”

V. (Masahito Sato): ”Koska jätevesienpuhdistus ja saastumisentorjunta olivat olleet 25 vuotta minun alaani, ajattelin, että minua voitaisiin käyttää hankkeessa. Luovuin työpaikastani sillä mielellä, että kun Ebinan hanke olisi valmis, jatkaisin opettaen Raamatusta koko ajallani.

”Vaimoni oli iloinen siitä, että tarjouduin vapaaehtoiseksi, mutta hän ei halunnut jättää kotiamme ja ottaa poikaamme pois koulusta. Hän piti yhdyskunnastamme ja sen ihmisistä ja auttoi aktiivisesti naapureita tutkimaan Raamattua. Niinpä noin vuoden ajan kävin kotoa käsin työssä rakennuspaikalla. Mutta matka oli aivan liian pitkä.

”Niinpä ehdotin vaimolleni, että muuttaisimme rakennuspaikalle. Hän suostui, ja tiedätkö, että nyt hän pitää täällä olosta niin paljon, että hän ei halua ajatella poislähtöä. Se johtuu siitä, että olemme oppineet, millaista on palvella toisia ja saada sitä onnellisuutta, jota sellainen palveleminen antaa. On niin kuin Jeesus on sanonut: ’Onnellisempaa on antaa kuin saada.’ – Apt. 20:35.

”Toisetkin ovat havainneet sen pitävän paikkansa. Ja heitä on monilta elämänaloilta ja erilaisista perheoloista, mutta kaikki ovat tehneet tarvittavat järjestelyt. Esimerkiksi meillä on työntekijöitten joukossa entinen moottoripyörien koeajaja, joka on rapparina, kemisti-insinööri, joka nykyään taivuttelee betoniteräksiä, ja myös pilapiirtäjä, entinen nyrkkeilijä, maanviljelijöitä, kokkeja, atomitiedemies ja entinen rockmuusikko mainitakseni muutamia. Joukko on sekalaista, ja toverimme lisäävät ihmistuntemustamme ja rikastuttavat elämäämme. Me olemme siis varmasti hyötyneet, kun olemme tehneet tarpeelliset järjestelyt voidaksemme tulla tänne.”

On ollut valaisevaa saada mielikuva siitä, miten täällä rakennetaan. Muilla työpaikoilla, joissa päätavoitteena on taloudellinen hyöty, monet työntekijöistä eivät todellisuudessa paneudu työhönsä koko sielultaan. He turvautuvat milloin se vain on mahdollista oikoteihin keventääkseen omaa työtaakkaansa ja haaskaavat usein materiaaleja. Tai jotkut liikkeenjohdossa voivat heikentää työn ja materiaalien laatua kasvattaakseen voittojaan.

Mutta niin ei tehdä täällä Ebinassa. Työntekijöitä kannustetaan hankkimaan hyviä materiaaleja, vaikka ne maksaisivatkin hieman enemmän, ja olemaan käyttämättä oikoteitä tai haaskaamatta materiaaleja. Tarkoituksena on pystyttää rakennuskompleksi, josta tulee luja, kestävä ja helppohoitoinen. Varusteiden on siis oltava kunnollisia ja hyvin asennettuja. Siksi eräs työntekijä sanoikin: ”Me voimme olla ylpeitä työstämme.”

Sen jälkeen kysyin eräältä toiselta työntekijältä:

K. ”Itse työstä puheen ollen olen kuullut joidenkuiden työntekijöistä puhuvan täällä ’koettelemuksista’, joita he ovat kohdanneet työssään. Voisitko sinä selittää?”

V. (Takaaki Kato): ”Olen varakkaasta perheestä ja olin johtajana perheyrityksessä ennen kuin tarjouduin tulemaan tänne. Mutta en saanut täällä ’tenhoavaa’ työtä. Olen yksi niistä 23:sta, joiden tehtävänä on huolehtia työntekijöitten asuintiloista. Me teemme kaikenlaista liinavaatteitten jakamisesta WC:itten puhdistukseen asti. En ollut aiemmin tottunut tällaiseen työhön, ja se aikaansai oman koettelemuksensa.

”Mutta jonkin aikaa sitten sain oppitunnin nöyryydestä eräältä työntekijältä, joka odotti viisumiaan mennäkseen Taiwaniin lähetystyöntekijäksi. Hänet oli määrätty työskentelemään kanssani, ja jouduin opastamaan häntä. Hän oli ollut monia vuosia työssä Japanin haaratoimistossamme ja oli tehnyt lähes kaikkea Beetel-kodin hoitoon liittyvää. Silti hän noudatti tunnollisesti ohjeitani vähäarvoisimmissakin tehtävissä, vaikka hän oli paljon kokeneempi kuin minä. Minulle se oli nöyrryttävä kokemus.”

Entinen rockmuusikko Haruhisa Miyashita sanoi vielä näin: ”Monilla meistä on ollut jos jonkinlaisia koettelemuksia, mutta niistä on meille hyötyä. Esimerkiksi olin pilannut terveyteni nautinnonhaluisella elämäntavalla ollessani aiemmin rockmusiikin maailmassa. Luulin olevani riittävän hyvässä kunnossa, kun tarjouduin vapaaehtoisesti tähän työhön, mutten ollut lainkaan valmistautunut rakennustyön ruumiilliseen kovuuteen. Mutta olen säilyttänyt myönteisen näkemyksen ja noudattanut terveyden säilyttämiseksi laadittua ohjelmaa. Sen johdosta olen lihonut kuusi kiloa, päässyt tasapainoon ja tunnen tyydytystä, jollaista en ollut koskaan tuntenut etsiessäni pelkkiä nautintoja.”

On siis ilmeistä, että tämän erikoisen rakennushankkeen aikana työntekijät ovat oppineet monia läksyjä. He ovat oppineet uusia ammatteja, solmineet monia kestäviä ystävyyssuhteita ja nähneet esimerkkejä kristillisestä käytöksestä ja nöyryydestä. Lisäksi heidän tarpeistaan on pidetty yltäkylläisesti huolta sekä hengellisesti että aineellisesti.

Erään paikallisen rakennusliikkeen johtaja teki yhteenvedon täällä olevien tuntemuksista käydessään täällä äskettäin, sillä hän sanoi näin: ”Sen näkeminen, että yli 300 suurimmaksi osaksi kokematonta nuorta ihmistä tekee työtä sovussa ja hymyssä suin ja että heillä selvästikin on hauskaa, saa minut toivomaan, että kaikki voisivat nauttia työstään samalla tavalla.”

Ajattelin: jonakin päivänä Jumalan uudessa järjestyksessä kaikki elävät tekevät aivan samoin. – Ps. 37:11; Jes. 65:21, 22.

[Kuva s. 16]

Ilmakuva Vartiotorni-seuran uudesta Japanin-haaratoimistosta, joka sijaitsee Ebinassa lähellä Tokiota