Kun tuho kohtasi Ateenaa

Herätkää!-lehden Kreikan-kirjeenvaihtajalta

”Hirvittävä maanjäristys raunioittanut Kreikan!” ”Ateenan perustukset järkkyivät!” ”Sydäntä särkevin yö pääkaupungin historiassa!”

”50 Hiroshiman atomipommia!”

Tällaisin otsikoin Kreikan päivälehdet kertoivat Ateenaa helmikuussa kohdanneesta maanjäristyksestä.

Ateenan seismologisen laitoksen johtajan mukaan kaupunkia pidettiin turvallisena maanjäristysten kannalta. Mutta se, mitä tapahtui helmikuussa, osoittaa, ettei kenenkään, riippumatta siitä missä hän asuu, pitäisi olla liian luottavainen sen suhteen, ettei maanjäristys voi vahingoittaa hänen kotiaan.

Oletko itse koskaan ollut voimakkaassa maanjäristyksessä niin että tietäisit, mitä se merkitsee? Se, että luet kotonasi maanjäristyksestä tai katsot televisiouutisia, joissa näytetään tällaisia jossakin kaukaisessa maassa tapahtuvia onnettomuuksia, on aivan toista kuin se, että olisit itse perheesi kanssa maanjäristysalueella ja tuntisit, miten kaikki ympärilläsi hajoaa kappaleiksi!

24. helmikuuta 1981 tapahtuneen ensimmäisen järistyksen voimakkuus oli 6,6 astetta Richterin asteikossa, ja sitä seurasi satoja jälkijäristyksiä. Ateenan alueella vaurioitui yli 16000 rakennusta siinä määrin, että niissä oli vaarallista enää asua. Mutta se oli vasta pieni osa koko kuvasta.

Ateenalaiset pakenivat pakokauhun vallassa kodeistaan. Syntynyt ilmapiiri toi mieleen sota-ajan. Yli 200000 autoa tukki maantiet, kun ihmiset koettivat päästä pois turvattomasta kaupungista. Lisäksi 50000 vietti unettoman yön ”Marsin kentällä”, eräässä kaupungin suuressa puistossa.

Kerrotaan, että kun televisiokuuluttaja varoitti ihmisiä sortuvista rakennuksista sanomalla: ”Menkää ulos kaduille!” siitä tuli varoitusmerkki ateenalaiselle. Sähkön katkeamisesta johtunut valojen sammuminen ja puhelimien mykistyminen osaltaan lisäsi pakokauhua. Kiireessään monet pakenivat kaduille pyjamassaan tai niissä vaatteissa, jotka he olivat hädin tuskin ehtineet löytää. Jotkut jäivät loukkuun hisseihin ja saatiin pelastetuksi vasta poliisin työläin toimenpitein. Toiset hyppäsivät parvekkeelta niin että heiltä katkesi luita tai he saivat jopa surmansa. Äärimmäisen pelon vuoksi monet kuolivat sydämen toiminnanvajavuuteen.

Eräissä synnytyssairaaloissa lääkärit käskivät äitien poistua rakennuksista ja ottaa turvallisuussyistä lapsensa mukaan. Pakokauhun aikana jotkut ottivat vieraan lapsen. Onneksi jokaisen lapsen käsivarressa oli rengas, jossa oli äidin nimi. Niinpä he havaittuaan erehdyksensä menivät seuraavana päivänä takaisin synnytyssairaaloihin palauttamaan lapsia ja vaatimaan omaansa.

Teatteritkin keskeyttivät äkisti esityksensä. Katsojien lisäksi näyttelijät ryntäsivät kaduille, monet näytelmäpuvuissaan. Eräässä teatterissa näyttelijät olivat pukeutuneet vankien raitapukuihin, ja he pakenivat noissa vaatteissa.

Maanjäristys koetteli varsin pahasti eräitä Attikan tasangon alueita, kuten esimerkiksi Peristeria, Anthupolista ja Kipupolista Ateenan lounaispuolella. Sadat talot ja monikerroksiset asuinrakennukset kärsivät pahoja vaurioita. Asukkaat saivat tilapäisen suojan teltoista, joita oli pystytetty lähes kaikkialle, minne niitä vain mahtui näitten alueitten yleisille aukioille ja puutarhoihin.

Tuhon keskus

Vauriot olivat suurimmat Korintin alueella, maanjäristyksen pintakeskuksessa. Perakhoran kylästä (Korintin piirikunnasta) tuhoutuivat lähes kaikki talot. Kylän kirkkokin sortui.

Eräs tuosta kylästä oleva nuorimies sanoi: ”Olimme silloin kahvilassa. Olin lähdössä kotiin. Yhtäkkiä kuulimme hirvittävää jyrinää, ja heti sen jälkeen, ennen kuin ehdimme ottaa selvää mistä oli kysymys, maa alkoi hypähdellä kuin hevonen. Talojen kattotiilet hyppivät pitäen kovaa meteliä.”

Kuuluisassa Lutrakin lomanviettokaupungissa, jossa joka vuosi käy tuhansia matkailijoita, vaurioituivat lähes kaikki rakennukset. Kaksi suurta hotellia sortui. Kahdeksankerroksinen loistohotelli ”Apollo”, joka oli vuosittain majoittanut tuhansia eurooppalaisia matkailijoita, oli sortunut kuin korttitalo. Koska onneksi ei ollut sesonkiaika, hotellissa ei ollut vieraita. Vartija, joka oli rakennuksessa pienen lapsensa kanssa, pääsi ulos rikkomalla lasioven vain muutamaa sekuntia ennen valtavan rakennuksen sortumista.

Eräs henkilö sanoi omana mielipiteenään uutistoimittajalle: ”Olin 13-vuotias vuoden 1928 maanjäristyksen aikaan, joka silloin tuhosi Korintin kaupungin. Se, mitä tänä vuonna on tapahtunut, on sanoin kuvaamatonta. Luulin maailmanlopun tulleen.”

Mutta tuon ihmisen loppu ei tullut silloin. Eikä se tullut sille 70-vuotiaalle Jehovan todistajallekaan, joka ollessaan vuoteenomana ei päässyt pois talostaan. Itse talo sortui täysin; kuitenkin hänen sukulaisensa löysivät hänet myöhemmin, ja hän oli yhä vuoteessaan mutta tiilien, hiekan ja puunkappaleitten ympäröimänä. Hän oli vahingoittumaton! Sanomalehti Ta Nea julkaisi hänestä kuvan, jonka alla luki: ”Mitä onnekkain mies!” Mutta hän kiitti Jehova Jumalaa siitä, että oli säästynyt.

Eikö ollut minkäänlaisia ennakkomerkkejä siitä, että tuho voisi tulla? On kiintoisaa, mitä sanomalehti Akropolis sanoi: ”Eräs Korintin kaupungista oleva kalastaja sanoi, että hänellä on ollut viiden viime vuoden aikana tapana heittää verkkonsa lähelle Korintin lahdessa olevia Alkyonides-saaria. Palattuaan Korinttiin hän sanoi toisille kalastajille, että hänen verkkonsa haisivat rikille. Huolimatta siitä, että tämä kalastaja oli luku- ja kirjoitustaidoton, hän arveli, että noiden saarten alla on jos ei tulivuori niin ainakin jonkinlainen vulkaaninen keskus.”

Sitä, oliko tällä ratkaiseva merkitys helmikuun 24. päivän tapahtumissa, ei ehkä tiedetä. Se kuitenkin tiedetään, että kuvaillessaan ajanjaksoa, joka olisi merkkinä tämän asiainjärjestelmän päättymisestä, Jeesus Kristus ennusti, että muiden muassa ”tulee olemaan suuria maanjäristyksiä”. (Luuk. 21:10, 11, 31, 32) Ateenasta on nyt tullut yksi niistä paikoista, joka on kokenut itse sen täyttymyksen, mistä Jeesus oli ennustanut.

Uhrien auttaminen

Vaikkeivät tiedemiehet eivätkä hallitusviranomaiset osanneetkaan odottaa helmikuun 24. päivän tuhoa, niin heti sen tapahduttua valtio ryhtyi auttamaan maanjäristyksen uhreja. Nähtiin myös huomattavia esimerkkejä siitä, että ihmiset olivat henkilökohtaisesti kiinnostuneita toisistaan.

Monet Jehovan todistajista asuvat järistysalueella, ja he ovat kiitollisia siitä, ettei yksikään heistä saanut vammoja, vaikka he kärsivätkin aineellisia menetyksiä. Kun onnettomuuksia tapahtuu, ympäröivillä alueilla ja jopa muissa maissa asuvat Jehovan todistajat etsivät nopeasti tietoja kristityistä veljistään voidakseen päättää, mitä he voivat tehdä auttaakseen. Kun tuhoalueilta tulleista tiedoista sitten ilmenee, ettei yksikään heidän jäsenistään ole itse loukkaantunut, he iloitsevat suuresti, sillä läheistä yhteenkuuluvaisuutta tuntevan perheen tavoin hekin tuntevat lämmintä myötätuntoa toisiaan kohtaan. He eivät omaksu sellaista näkemystä, että heidän uskonsa takaisi heille Jumalan suojeluksen kaikissa tällaisissa onnettomuuksissa. Mutta he kiittävät Jumalaa, kun ovat säästyneet, ja he koettavat käyttää hyödyllisesti ne päivät, joilla heidän elämänsä on saanut jatkua. Mutta siinä tapauksessa että omaisia on kuollut, he luottavat siihen, että Jumala on luvannut palauttaa elämän omana aikanaan ylösnousemuksen avulla. (Joh. 5:28, 29; Apt. 24:15) Omaisuuden menetyksestä aiheutunutta järkytystä lievittää se rakkaudellinen apu, jota spontaanisti tulee niiltä kristityiltä veljiltä, jotka ovat kuulleet heidän ahdingostaan.