Lupauksia ja plasmideja
SOLUT ovat erittäin pieniä. Tämän virkkeen lopussa olevaan pisteeseen mahtuisi noin 500 keskikokoista solua. Silti kukin noista soluista sisältää tavallisesti kaiken sen DNA:n, jota esimerkiksi sinunlaisesi elävän luomuksen rakentamiseksi tarvitaan.
On selvää, että jos solut ovat pieniä, niin DNA-molekyylien täytyy olla todella pieniä. Ne muistuttavat pitkiä kierteisiä rihmoja ja ovat niin pitkiä, että peräkkäin pantuina kaikki elimistösi DNA-rihmat ulottuisivat aurinkoon ja takaisin monta kertaa! Mutta nämä rihmat ovat hyvin ohuita, läpimitaltaan vain noin 1/400000 millimetriä.
Tilannetta mutkistaa se, että pitkät, ohuet DNA-rihmat täytyy jotenkin saada pakatuksi solujen sisälle, ja se onnistuu ainoastaan siten, että ne kiertyvät hyvin tiiviiksi kimpuiksi. Siksi tiedemiesten on vaikea paikantaa halutuista DNA-molekyyleistä sellaisia tarkkarajaisia kohtia eli geenejä, joista he ovat kiinnostuneita. Tiedemiehet eivät niin vain voi panna solua mikroskoopin alle, etsiä haluamaansa geeniä, vetää sitä sen jälkeen ulos pinseteillä ja istuttaa sitä toiseen geeniin.
Plasmidit pelastuksena
On kuitenkin osoittautunut, että bakteerit sisältävät usein sellaisia DNA-molekyylejä, joita on helpompi käyttää. Nämä DNA-säikeet ovat enemmän tai vähemmän riippumattomia muusta bakteerien DNA:sta, ja ne muodostavat erillisiä renkaita, joita voidaan helposti siirtää bakteerista toiseen. Niitä sanotaan plasmideiksi. Tätä nykyä plasmidit ovat geenien siirron avaimia.
Geenien siirto eläimiin ja kasveihin ei ole yhtä helppoa, koska näiden soluissa ei ole plasmideja, ja niiden geneettiset säätelyjärjestelmät ovat paljon mutkikkaampia. Mutta tiedemiehet ovat optimistisia sen suhteen, että tällaiset siirrot ovat pian mahdollisia. Jos he onnistuvat, he pystyvät istuttamaan kasveihin geenejä bakteereista, jotka sitovat maaperän typpeä, niin ettei kasveille tarvitse enää tarjota typpilannoitteita. He myös toivovat voivansa jonakin päivänä parantaa perinnöllisiä sairauksia, kuten sirppisoluanemiaa korvaamalla ihmisten vioittuneita geenejä terveillä geeneillä.
”Parhaillaan kehitetään kuoriaista, joka pystyy ottamaan talteen öljyä, samalla kun toisia kuoriaisia ohjelmoidaan parhaillaan uuttamaan metalleja maaperästä”, kirjoittaa amerikkalaisen National Distillers and Chemical Corporation -yhtymän johtokunnan puheenjohtaja Drummond C. Bell Leaders-aikakauslehdessä. ”Tämä uusi tutkimuskenttä on jo tuottanut tai on tuottamaisillaan ihmisen insuliinia sokeritaudin torjumiseksi, ihmissoluista tehtyä syöpään tehoavaa interferonia ja rokotteita käytettäväksi esimerkiksi keltatautia ja malariaa vastaan samoin kuin kääpiökasvuisuutta ja verenvuototautia parantavia hormoneja ja sellaisia hormoneja, jotka kiihdyttävät nautakarjan ja sikojen kasvua. Tuoreita keksintöjä ovat esimerkiksi vähän kaloreita ja paljon fruktoosia sisältävä sokeri, kasvit, jotka pystyvät kehittämään omia lannoitteitaan ilmasta, vehnälajike, jonka valkuaisainepitoisuus on kaksinkertainen verrattuna nykyisiin lajikkeisiin, ja sellainen vehnämuunnos, joka tarvitsee vain kymmenesosan siitä vedestä, jonka nykyään viljeltävät muunnokset tarvitsevat.”
Nykyään myös väitetään, että geeninsiirtotekniikalla on saatu aikaan turvallinen, tehokas karjan suu- ja sorkkatautia vastaan suunnattu rokote. – Time, 29.6.1981.
Ei ihme, että geeninsiirrosta on äkkiä tullut suurta liiketoimintaa. Tämän tekniikan siirto laboratoriopöydältä tuotantoon on kuitenkin tehnyt jotkut levottomiksi. Miksi?