Vaistot – ennen syntymää ohjelmoitua viisautta
PIKKURUISIA AIVOJA, MAHTAVIA SAAVUTUKSIA
”NE OVAT VAISTONVARAISESTI VIISAITA.” – SANANLASKUT 30:24, UM
USKOMATON MATKA
Tuntuisi siltä, että eräästä pienestä amerikankerttuslajista (Dendroica striata) on tuskin vastustajaksi evoluutiorakennelmalle, mutta onpahan vain. Tämä pohjoisamerikkalainen varpuslintu painaa vain 20 grammaa, ja pituutta sillä on vain 13 senttiä. Siitä huolimatta sen saavutukset muuttolintuna ovat vaikuttavia.
Syksyn lähestyessä se lähtee kesäkodistaan Alaskasta ja lentää kaakkoon yli Pohjois-Amerikan mantereen Atlantin rannikolle ja syö ahnaasti matkan varrella, koska sen matka on vasta alkanut.
Yhdysvaltain koillisrannikolla tämä amerikankerttunen odottelee tarkkaillen säätä. Jotenkin se tietää täsmälleen, millaista säätä se haluaa: voimakasta kylmää rintamaa, joka siirtyy kaakkoon yli rannikon ja Atlantille.
Kylmän rintaman saapuessa pieni kerttunen nousee siivilleen, ja myötätuulen auttamana se lentää kaakkoon merelle. Kylmä rintama merkitsee myös sitä, että todennäköisesti sen ei tarvitse matkalla kamppailla trooppisia myrskyjä vastaan – se on valinnut säänsä viisaasti!
Kaakkoon lentävä pikkulintu etenee nyt kohti Afrikkaa, joka on toivottoman kaukana eikä ole sen määränpää. Mutta amerikankerttunen ei muuta suuntaa. Se ohittaa Bermudan pysähtymättä, ja lähestyessään Antiguaa se nousee 6400 metriin. Näin korkealla on kylmää ja niukasti happea. Miksi pieni kerttunen nousee sinne? Koska sieltä se löytää ne vallitsevat tuulet, jotka kyyditsevät sen kohti länttä sen oikeaan määränpäähän, Etelä-Amerikkaan. Yli 3800 kilometriä pitkän tauottoman lennon jälkeen ja runsaan kolmen vuorokauden kuluttua kerttunen saapuu toiselle mantereelle, juuri sinne minne pitikin!
Tiedemiehet ihailevat saavutusta, johon tämä pieni lintu pystyy joka vuosi. Mistä se tietää tarkalleen, millaista säätilaa sen tulee odottaa? Miten se tietää, milloin sen on muutettava korkeutta löytääkseen ne tuulet, jotka kuljettavat sen Etelä-Amerikkaan? Miten se osaa valita juuri oikean lentosuunnan, niin että sen reitti leikkaa nuo tuulet oikeassa kohdassa valtameren yllä? Tiedemiehet eivät osaa selittää sitä, eikä siihen taatusti pysty evoluutioteoriakaan.
On kuitenkin hyvät syyt siihen, miksi tämän amerikankerttusen reitti on tällainen. Sen merireitti Etelä-Amerikkaan on paljon lyhyempi kuin saarelta saarelle mutkitteleva reitti, ja petoeläimistä on vain vähän huolta. Erikoisen aineenvaihduntansa ansiosta se voi lentää tämän tauottoman lentonsa, joka vastaisi suorituksena sitä, että kilpahevonen juoksisi 2 minuuttia kestäviä mailin kilpa-ajoja perätysten 80 tunnin ajan. ”Jos amerikankerttunen kuluttaisi rasvavarastonsa asemesta bensiiniä”, sanoi eräs tiedemies, ”se voisi kerskua pääsevänsä 300000 kilometriä yhdellä litralla!”
TERMIITIT – ILMASTOINTITEKNIKKOJA
Jos sinulla olisi termiittejä, luultavasti tuntisit vain vähän myötätuntoa niiden fyysisiä heikkouksia kohtaan. Ne ovat pehmeitä ja heiveröisiä ja tarvitsevat huolellisesti säädeltyä lämpötilaa ja kosteutta. Tuntuisi siltä, etteivät tällaiset hyönteiset voisi koskaan säilyä elossa tropiikin ankarassa ilmastossa. Silti ne viihtyvät hyvin siellä.
Vastaus löytyy termiittien arkkitehtuurista ja rakennustaidosta. Tropiikin termiittien pesät ovat kovettuneesta savesta tehtyjä kekoja, joista kirveellä lyömällä lentää vain kipinöitä. Eräät australialaiset termiitit rakentavat pitkän, kapean, kiilan muotoisen keon, joka on aina pohjois-eteläsuuntainen, mikä ilmeisesti suojaa keskipäivän auringonpaahteelta. Toisten lajien rakentamat keot näyttävät kaukaa ihmisten rakentamilta mökeiltä.
Vaikka termiittikeko voi olla ulkopuolelta niin kuuma, ettei sitä kärsi koskettaa, sisäpuolella lämpötila on miellyttävät 30 astetta. Miten lämpötilaa säädellään? Paksuista seinistä on apua, mutta tarvitaan muutakin. Saadakseen vettä eräät termiitit kaivavat maahan pesän alle 40 metrin pituisia tunneleita, joita ne käyttävät sekä pesän jäähdyttämiseen haihtumisen avulla että sopivan kosteuden säilyttämiseen jopa kuivassa, kuumassa aavikkoilmastossa! Toiset termiitit rakentavat pesiä, joissa on ”kellari” ja ”ullakko”. Tuuletusta varten keon ulkopinnalla on onttoja kanavia, jotka säätelevät lämpötilaa ja varmistavat sen, että pesässä on runsaasti raitista ilmaa. Termiittien on havaittu ahertavan jatkuvasti näissä kanavissa, ja avaamalla ja sulkemalla niitä ilmastointi voidaan säätää sopivaksi.
Kuka on opettanut termiitit näin taitaviksi arkkitehdeiksi ja teknikoiksi? Sokea evoluutioko? Vai älykäs Mestarisuunnittelija?
TANSSIVAT MEHILÄISET JOTKA ÄÄNESTÄVÄT
Ehkä olet kuullut kotimehiläisten vaistonvaraisista saavutuksista. Nämä pienet luomukset ahkeroivat monenlaista lyhyen elämänsä aikana: aluksi ne hoitavat kuningatarta ja toukkia, minkä jälkeen ne ylenevät vähitellen hunajakennojen rakentajiksi, pesän vartijoiksi ja ovenvartijoiksi. Mutta vanhempien mehiläisten vaarallisena tehtävänä on etsiä mettä ja muita tarpeellisia aineksia, ja niiden vaistonvaraiset kyvyt herättävätkin mitä suurinta ihailua.
Kun mettä etsivä mehiläinen löytää uuden mesipaikan, se palaa pesälle kertomaan hyvän uutisen. Tämän se tekee tanssimalla. Tanssin nopeus ja sen kuvio (joko ympyrä tai kahdeksikko) sekä se, missä määrin tanssiva mehiläinen heiluttaa takaruumistaan, ilmaisee toisille mehiläisille etäisyyden mesipaikkaan. Tanssi osoittaa myös sen, missä suunnassa mesipaikka on aurinkoon nähden. Kirja ”Hyönteiset” myöntää: ”Vaikka mehiläisten kieli vaikuttaa uskomattomalta, siitä on saatu vahvistus lukemattomissa kokeissa.”
Kun pesän yksilömäärä nousee liian suureksi, osa mehiläisistä seuraa vanhaa kuningatarta uuteen kotiin. Miten ne tietävät, minne niiden on mentävä? Uudesta parvesta lähtee tiedustelijoita kaikkiin suuntiin. Mutta tällä kertaa ne eivät etsi kukkia. Ne etsivät onkaloita puista, koloja seinistä – uuden kodin paikkoja. Palattuaan ne kertovat uuden paikan sijainnista tanssimalla suurin piirtein samalla tavalla kuin silloin kun ne ilmoittavat jonkin kukan sijaintipaikan. Ne tiedustelijat, jotka ovat löytäneet hyviä paikkoja, tanssivat hyvin innokkaasti, joskus tuntikaupalla, samalla kun tarmokas tanssi saa monet muut mehiläiset lähtemään tutustumiskäynnille. Ne tiedustelijat, jotka ovat löytäneet vähemmän houkuttelevia paikkoja, eivät tanssi yhtä kauan tai yhtä innokkaasti, ja harvemmat mehiläiset lähtevät tutkimaan niiden löytämiä paikkoja.
Vähitellen mehiläiset supistavat vaihtoehtojensa määrän muutamaan paikkaan ja lopulta yhteen paikkaan, samalla kun uudet tiedustelijat hankkivat innokkaalla tanssillaan yhä enemmän kannatusta parhaalle paikalle. Todellisuudessa parvi on kiinnostunut useasta paikasta ja valitsee parhaan niistä äänestämällä. Koko tapahtumasarjaan voi kulua viisikin päivää, minkä jälkeen parvi yksimielisestä sopimuksesta lentää uuteen kotiinsa!
Voitaisiinko sattumanvaraisten mutaatioitten ja tapahtumien kautta päästä näin ihmeellisiin viestintäsaavutuksiin ja yhteiskuntasopuun? Aikaansaavatko sattumat ja kaaos sopua missään muussa yhteiskunnassa?
[Kuva s. 16]
AMERIKANKERTTUNEN – TAITAVA VALTAMEREN YLITTÄJÄ
[Kuvat s. 17]
TERMIITTIEN ILMASTOITU MUKAVA KOTI
MEHILÄISET ÄÄNESTÄVÄT