Mahtava mustakotka

”Herätkää”-lehden Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtajalta

TAIVAALTA kuuluu terävä huuto. Kaksi haukkaa hyökkää ilmassa mustakotkanaaraan kimppuun. Toinen haukka syöksyy alas, mutta kotka ottaa hyökkäyksen vastaan pyörähtämällä selälleen ja levittämällä kyntensä. Nyt molemmat haukat syöksyvät peräkkäin. Jälleen kotka pyörähtää ottaakseen ensimmäisen haukan vastaan. Mutta voiko se jatkaa selällään lentämistä selviytyäkseen toisesta haukasta? Se tekee kaksi täysin hallittua pyörähdystä ja ehtii torjua toisenkin hyökkäyksen. Todella upea lentosuoritus!

Mustakotka, jonka siipiväli on 1,8 metriä, pesii Etelä-Afrikasta Itä-Afrikan halki Israeliin ulottuvalla alueella. Kuten nimikin osoittaa, lintu on väriltään kiiltävän musta. Selän valkoinen laikku kulkee lapojen yli V:n muotoisena. Linnun lentäessä siivenkärkien vaaleat läikät saavat siivet näyttämään läpikuultavilta.

Taidokkaat pesät

Pesimäpaikkana on tavallisesti luoksepääsemättömästä kalliojyrkänteestä työntyvä uloke. Mustakotkapariskunnalla voi olla kaksi tai kolmekin pesimäpaikkaa – kaikki samalla alueella – ja ne voivat käyttää niitä vuorotellen mielensä mukaan. Pesien vuorokäyttö voi estää loiseläinten tarttumisen. Mustakotkat ovatkin erittäin siistejä.

Pesä on tehty hyvin, ja sitä suurennetaan ja kohennetaan joka kerta kun sitä käytetään. Sillä voi olla läpimittaa puolitoista metriä juuresta mitattuna ja korkeutta lähes saman verran, ja se on tehty ihmisen peukalon vahvuisista risuista. Sekä koiras että naaras rakentavat pesää. Mutta vaikka koiras voi sijoittaa risut omasta mielestään todella hyvin, sen puoliso haluaa usein siirtää niitä. Tällöin se voi lopulta panna risun takaisin entiseen paikkaansa, mutta nyt risun paikka tyydyttää sitä. Pesä ei ole mikään umpimähkäisesti kyhätty risukasa.

Lopuksi pesän syvennys vuorataan vihreillä varvuilla ja lehdillä, jotka vaihdetaan usein. Näin saatu pehmeä vuoraus voi myös antaa munien hautomisessa tarvittavan kosteuden.

Mutkikkaat soidinmenot

Kun pesä on saatu toukokuun puolivälissä korjatuksi, alkavat mutkikkaat soidinmenot. Tarkoituksena ei ole puolison hankkiminen, siltä nämä kotkat elävät yhdessä koko elämänsä ajan, ja jotkin niistä voivat elää 50-vuotiaiksi. Ne ovat paremminkin parittelun esileikkejä, ja molemmat kotkat antavat sykähdyttäviä lentonäytöksiä.

Toisinaan koiras laskeutuu lentävän naaraan päälle, ja tämä pyörähtää selälleen koiraan lähestyessä. Niiden kynnet tarttuvat toisiinsa, ja linnut putoavat kieppuen melkoisen matkan ennen kuin ne eroavat toisistaan. Välistä lintujen lentorata muistuttaa heilurin liikettä: ne nousevat korkeuksiin, syöksyvät alas ja kääntyvät ”heiluriliikkeen päissä” ympäri toisen siipensä varassa. Painon suhde siipien pinta-alaan ja siiven pituuden suhde sen leveyteen täyttävät erinomaisesti kotkan lentovaatimukset.

Poikasen kasvatus

Mustakotkat munivat kesäkuun alussa. Munia on tavallisesti kaksi, joista toinen on 1–4 vuorokautta nuorempi, ja niitä haudotaan noin 44 vuorokautta. Päiväsaikaan koiras auttaa naarasta hautomisessa, mutta naaras hautoo aina koko yön.

Vaikka pesässä onkin kaksi munaa, vain yhtä poikasta tullaan kasvattamaan. Joskus naaras tuhoaa toisen munista, kun on selvää, että toisessa on elävä poikanen. Toisinaan molemmat saavat kuoriutua. Tällöin ensiksi kuoriutunut poikanen yleensä hallitsee nuorempaa, joka pian kuolee. Vanhemmat eivät mitenkään estä sitä, vaikka ravintoa on runsaasti molemmille linnuille.

Syytä tällaiseen vaistonvaraiseen perhekoon rajoittamiseen ei täysin tunneta. Syynä ei varmastikaan ole ravinnon puute. Kotkan tarvitsema perusteellinen valmennus voi olla yksi tekijä, sillä yksi poikanen näyttää vievän kummankin vanhemman täyden huomion.

Mutta miksi sitten munia pitää olla kaksi? Jos niitä olisi vain yksi ja senkin joskus turmelisi hedelmättömyys tai veisi onnettomuus tai saalistajat, sitten ei olisi enää mitään. Kaksi munaa lisää haudonnan onnistumismahdollisuuksia ja varmistaa kotkan säilymisen. Jos kaksi poikasta kuoriutuu ja ensiksi kuoriutuneessa on jotakin vikaa, nuoremmasta poikasesta tulee hallitseva, ja se elää kauemmin kuin vanhempi veljensä.

Se, että poikanen naputtaa munankuorta, on koiraalle merkki siitä, että kuoriutuminen on edessä. Se lähtee pyydystämään nuorta, mureaa kalliotamaania (Raamatun tamaania [3. Moos. 11:5]). Normaalioloissa nämä eläimet ovat 99-prosenttisesti mustakotkan ravintona. Tamaani painaa jopa neljä kiloa, ja tavallisesti se syödään kokonaan – lihoineen, luineen ja nahkoineen. Se voi kuulostaa oudolta, mutta luista kotka saa tarvitsemansa kalsiumin. Nahka ja sen karvat ilmeisesti edistävät ruoansulatusta.

Parhaat osat saaliista syötetään kuoriutuneelle poikaselle, joka muistuttaa pientä valkoista untuvapalloa. Se syö innolla saaliista revittyjä lihasuikaleita. Kun poikanen varttuu, se oppii repimään saaliin ruhosta palasia ja nielemään sellaisiakin hankalia osia kuin luita ja nahkaa.

Mutta poikaselle täytyy jo varhain opettaa muutakin. Jotta pesä pysyisi puhtaana, poikasen täytyy oppia ulostamaan pesänreunan yli ja kiinnittämään huomiota tuulen suuntaan. Emo voi panna jalkansa sen alle ja kävelyttää sen pesän reunalle, kunnes se oppii ulostamaan oikeassa paikassa. Poikasen varttuessa sen jalalle laskettu luja jalka ja merkitsevä katse saavat sen ymmärtämään, että sen täytyy mennä pesän reunalle.

Kotkan kasvatus vaatii selvästikin paljon aikaa. Nuori kotka lentääkin vasta 95–100 vuorokauden kuluttua.

Kotkanpoikanen lentää

Kun ensi lennon aika lähestyy, kotkanpoikanen turhautuu yhä enemmän pesän asettamiin rajoituksiin. Se tarkkailee toisia lintuja, ojentelee siipiään ja jalkojaan, räpyttää siipiään ja hyppelee edestakaisin. Sulat ovat täysin kehittyneet, mutta höyhenys ei ole kieltävän musta, kuten vanhemmilla. Nuori lintu on väriltään ruskeankirjava ja ruosteenkarvainen, ja se saa aikuisen höyhenyksen vasta kolmannen vuoden sulkasadossa. Vanhemmat vaistoavat lentämisen ajan olevan lähellä ja lopettavat ravinnon tuonnin pesälle pariksi päiväksi. Epäilemättä on parasta, että ensi lennolle lähdetään vatsa tyhjänä!

Mikä saa poikasen lähtemään neitsytlennolle? Tavallisesti vanhemmat kutsuvat sitä läheiseltä puunoksalta tai lentäessään ohi. Jollei mikään muu auta, poikanen työnnetään yhtäkkiä napakasti pesästä. Siipien kärjissä sijaitsevilla herkillä käsisulilla kotkanpoikanen aistii ilman paineen ja liikkeen. Tässä vaiheessa lintu ei kuitenkaan osaa toimia näin saamiensa tietojen mukaan, ja lento loppuu lyhyeen. Poikanen vajoaa vuorenseinää hipoen alemmille rinteille, joille se laskeutuu kömpelösti ja siellä levähtää sydämen hakatessa hurjasti. Tällöin vanhemmat ruokkivat jälkeläistään. Nyt nuoren linnun itseluottamus on palautunut, ja se on valmis yrittämään uudelleen. Muutaman hankalan yrityksen jälkeen se alkaa jo hallita siipiään.

Perusteellinen kasvatus

Seuraavaksi poikanen opetetaan metsästämään. Usein molemmat vanhemmat esittävät lentonäytöksen, johon auringon lämmittämillä kallioilla mielellään istuskelevat tamaanit kiinnittävät huomiota, sillä ne ovat varuillaan vihollisensa – mustakotkan – vuoksi. Vihdoin toinen kotkista liukuu alemmaksi kallioitten suojaan, pyyhkäisee nuolena kulman takaa ja sieppaa pahaa aavistamattoman tamaanin takaapäin. Se kuolee heti. Kotkan takakynsi uppoaa nopean lennon voimasta saaliiseen. Etukynsien sulkeutuessa kuollut tamaani sinkoutuu eteenpäin, ja pitäen saaliista kiinni toisella jalallaan kotka lennättää sen ”teurastuspölkylle”, usein kivelle, jolla saaliista irrotetaan pää ja jalat. Nuori kotka tarkkailee kaikkea tätä.

Nuoren kotkan kouluttaminen hyväksi lentäjäksi vaatii paljon työtä. Linnun täytyy oppia ratsastamaan jyrkänteitten ylöspäin kääntämillä tuulilla, syöksymään alas ja liitämään. Pitkiä matkoja varten kotka valitsee päivän, jolloin se voi lentää vastatuuleen. Kun aurinko on noussut ja se lämmittää laaksojen ilmaa, lintu lähtee lentoon kalliolla sijaitsevan puun oksalta. Pian se löytää lämpimän, nousevan ilmavirtauksen. Kaartelemalla siinä kotka nousee kenties 4000 metriin. Kun ilman nostovoima lakkaa, lintu kääntyy kohti määränpäätään. Liukumalla alas kotka säilyttää vauhtinsa. Samanaikaisesti siipien yli puhaltava tuuli antaa nostovoimaa. Näin se voi matkata satoja kilometrejä eikä sen ole tarvinnut iskeä siivillään ilmaa kuin muutaman kerran noustessaan lentoon.

Kun nuori kotka on valmis selviytymään oman neuvoin, vanhemmat saattavat sen kodistaan. He vievät poikasensa kauas ja jättävät sen etsimään puolisoaan ja perustamaan omaa kotiaan.

Nähdessämme kotkan taivaalla voimme hyvinkin huudahtaa: ’Onpa se mahtava!’ Eläinten tutkiminen voi todellakin olla kiehtovaa, ja me ihailemme eläinten rakenteellista kauneutta. Tällaiset luomukset eivät ainoastaan täytä välttämätöntä paikkaa luonnon tasapainossa, vaan ne täyttävät sen myös Luojansa ominaisuuksia heijastavalla silmiä hivelevällä ja kauniilla tavalla. Meidän on pakko olla yhtä mieltä raamatunkirjoittaja Aagurin kanssa, joka ihaili ”kotkan jälkiä taivaalla”. – Sananl. 30:18, 19.