’Mitä minä teen elämälläni?’
JOS kysyt keski-ikäiseltä ihmiseltä: ”Mitä haluat tehdä elämälläsi?” saat usein vastaukseksi hämmentyneen katseen. Useimpien aikuisten elämä on jo asettunut uomaansa heidän ehkä sen kummemmin ajattelematta sitä. Voi olla, etteivät he ole koskaan päättäneet, mitä olisivat halunneet tehdä elämällään, eikä koko kysymys enää kiinnosta heitä. Tällainen kysymys voi hieman pelästyttää heitä, sillä jos se tehdään vakavassa mielessä, se on heidän mielestään ’keski-iän kriisin’ esiin manaamista.
Nuorten kohdalla tilanne on toinen. Heille kysymys ”Mitä haluat tehdä elämälläsi?” on polttava, vaikkeivät he olisikaan varmoja vastauksesta. Ei ihme, että nuoret ovat usein paljon kiinnostuneempia kuin vanhempansa ’elämän tarkoituksen’ löytämisestä. Mutta mistä he voisivat löytää sen?
Onko kouluilla vastauksia?
Jos olet nuori, olet suuren osan ajastasi koulussa. On luonnollista ajatella, että koulu osoittaisi jollakin tavalla elämän tarkoituksen, mutta tällaiset toiveet ovat usein pettäneet. Eräs menestyvä opiskelija sanoi: ”Aloittaessani korkeakouluopintoni luulin voivani rikastuttaa elämääni uusilla lahjoilla, uusilla kyvyillä ja uusilla saavutuksilla. Sen sijaan jokainen valitsemani kurssi, jokainen hyvä kirja jonka olen lukenut, jokainen ajatus jota olen vakavasti miettinyt on riistänyt minulta jotakin. Tunnen olevani kuin sipuli, jota on kuorittu kerros kerrokselta, kunnes jäljellä ei ole enää mitään.”
Mitä oli tapahtunut? Sen sijaan että tämä opiskelija olisi löytänyt elämän tarkoituksen, väitteet ja yhtä vakuuttavan tuntuiset vastaväitteet ovat riepotelleet häntä niin paljon, että nyt hän on eksyksissä. Menetettyään uskonsa alkuperäisiin käsityksiinsä hänellä ei ollut mitään millä olisi korvannut ne, ja hän oli tulemaisillaan siihen tulokseen, että elämä on tarkoituksetonta.
Tämä tuo mieleen sen noin kolmentuhannen vuoden takaisen erittäin viisaan havainnon, jonka mukaan ”paljolla kirjaintekemisellä [tai ”mielipiteillä”] ei ole loppua, ja paljo tutkistelu väsyttää ruumiin”. (Saarnaaja 12:12) Elämän tarkoituksen etsiminen ihmisten ’suurista kirjoista’ ja ’suurista ajatuksista’ on turhauttavaa siksi, että tällaiset kirjat ja ajatukset ovat loputtomiin ristiriidassa toistensa kanssa, minkä opiskelijat pian huomaavat.
Antaako tiede toivoa?
”Tiede ja teknologia, joita vielä muutama vuosi sitten tervehdittiin jatkuvasti monimutkaistuvan yhteiskuntamme ongelmien varmoina ratkaisijoina, ovat kumpikin vaikeuksissa näinä päivinä”, myöntää tri Lewis Thomas, jonka tiedeartikkeleita luetaan laajalti. Nobelisti Max Delbrück on vielä suorasukaisempi: ”On selvää, ettei tiede tule ratkaisemaan ongelmiamme.”
Nykyajan aikuiset voivat muistaa lapsuudestaan sellaisen optimistisen iskulauseen kuin ”kemia kohottaa elintasoa paremmilla tuotteilla”. Toisaalta nuoret ovat kasvaessaan nähneet tieteen varjopuolet. ”Jokainen puhuu uusista läpimurroista, joita on tehty luonnon salaisuuksiin. Mutta en oikein pysty sulattamaan sitä”, kirjoitti eräs korkeakouluopiskelija äskettäin professorilleen. ”Läpimurtoja, läpimurtoja – minne ne johtavat meitä? Eivätkö tieteen etulinjat pysty tarjoamaan meille mitään muuta kuin atomipommeja, saasteita ja hirvittäviä huumeita?”
”Voi, älkää vastatko minulle fraaseilla, jotka kertovat moraalin ja tieteellisen tiedon välisestä kuilusta”, jatkoi tämä opiskelija. ”Olen kuullut ne kaikki sata kertaa. Ihmiset pitävät tiedettämme hyvänä mutta moraaliamme pahana. Juuri tätä en jaksa ymmärtää. Olenko tullut hulluksi? Ovatko moraali ja tieto tosiaan näin kaukana toisistaan?”
Tämä nuori opiskelija teki erään merkittävän havainnon. Tieto ilman moraalia, esimerkiksi silloin kun ydinfysiikan tuntemusta käytetään atomipommien rakentamiseen, voi tarjota loistavia keksintöjä, mutta antaako se toivoa? Antaako se ihmiskunnalle yhden lisäsyyn elää? Vai lisääkö se pelkästään sen todennäköisyyttä, että ihmiset lopulta tuhoavat itsensä?
Delbrück sanoo: ”Mielestäni historian suuntaa jatkossa eivät määrää tieteen tulevat keksinnöt, vaan . . . inhimillisiin arvoihin liittyvät kysymykset.” Toisin sanoen on tärkeämpää tietää ero oikean ja väärän välillä kuin se, miten voidaan tehdä parempia pommeja.
Mutta maailma näyttää nykyään olevan paljon kiinnostuneempi pommeista kuin oikeasta ja väärästä. Nuoret tajuavat tämän, ja se voi saada heidät luopumaan yrittämästä tehdä sitä mikä on oikein. Eräs poika kirjoitti: ”Olen nyt 15-vuotias. En polta marihuanaa enkä syö pillereitä, vaikka minun olisikin tehnyt monesti mieli. Yritän olla varastamatta tai tuhoamatta omaisuutta tai vahingoittamatta ketään . . . tarkoitan tällä sitä, että olen yrittänyt koko elämäni ajan tehdä oikein. Muutama kuukausi sitten tajusin, ettei sillä ole mitään merkitystä. Se, vietämmepä me sitten millaista elämää tahansa, ei muuta yleistä asiaintilaa. Nyt en enää välitä, olenko elossa vai kuollut. Vanhemmat ihmiset eivät näytä ymmärtävän, miksi me haluamme ’turmella elämämme’. Todellisuudessa millään ei ole mitään väliä.”
Voiko uskonto auttaa?
Usein väitetään, ettei tieteen kuulukaan opettaa ihmisille sitä mikä on oikein ja väärin – että se on uskonnon tehtävä. Mutta monet eivät näytä olevan kovin tyytyväisiä uskonnon aikaansaannoksiin. Eräs englantilainen pappi, joka tutki kymmentätuhatta nuorta, huomasi uskonnollisen vakaumuksen heikkenevän nopeaa vauhtia tuon maan nuorison keskuudessa. Vaikka erään Yhdysvalloissa tehdyn tuoreen gallupin mukaan useimmat amerikkalaiset nuoret uskovatkin Jumalaan, kolme neljäsosaa heistä ei erikoisemmin luottanut uskontokuntiin.
Mikä näitä nuoria häiritsi? ”Se, että kirkot eivät palvele aidosti niitä, joita Kristus rakasti . . . monien seurakuntalaisten pinnallisuus, seurakuntien kyvyttömyys käsitellä uskon peruskysymyksiä ja vedota nuorisoon lujalta hengelliseltä pohjalta, innon ja lämmön puuttuminen seurakuntalaisten keskuudesta ja kielteiset tunteet johdon ottavia pappeja kohtaan”, kertoivat tämän gallupin tekijät. Heidän mielestään merkitsevää on myös se, että ”neljä kymmenestä nuoresta aikuisesta piti pappien rehellisyyttä ja omia moraalinormeja ’vain keskitasoisina’, ’alhaisina’ tai ’erittäin alhaisina’”.
Jos nuoret suhtautuvat epäluuloisesti tieteeseen, koululaitokseen ja uskontoon, niin onko ihme, että monet heistä ovat nykyään tuuliajolla? Mitä he voivat odottaa? Eräs äiti kirjoitti: ”Kun kysyin tyttäreltäni, mitä hän osaltaan haluaisi sanoa aiheesta ’teini-ikäiset’, hän heti lainasi iloisena tekstiä, joka kuului: ’Teini-ikäiset ovat huomispäivän ruumiita.’” Lausannessa Sveitsissä eräs 19-vuotias sanoi näin: ”Miksi minun pitäisi tehdä työtä yhtä lujasti kuin isäni? Miksen saisi pitää hieman hauskaa, jos me kaikki ehkä olemme muutaman vuoden kuluttua vainajia?”
Nuoria syytetään usein siitä, että he ovat pinnallisia ja materialistisia. Mutta heidän lapsuudestaan saakka televisio on julistanut heille nopean tarpeitten tyydyttämisen hyveitä. Olisikin outoa, jos nuoret eivät heidän ”kasvatuksensa” huomioon ottaen olisi materialisteja. Toisaalta mikä taho nykyään kannustaa nuoria jalouteen ja uhrautuvaisuuteen? Ei ainakaan televisio. Ei maailman poliittisten ja liike-elämän johtajien esimerkki. Eivät tärkeimmät uskontokunnat. Mikä sitten?
Ihmisen Luojan apu
Jotkut nuoret ovat tulleet siihen tulokseen, että on typerää haluta uskoa mihinkään. On niin kuin eräs Columbia-yliopiston opiskelija sanoi: ”Ihmiset ovat pohjimmiltaan kiinnostuneita itsestään.” Mutta johtaako tällainen asenne todella onnellisuuteen? Jos olet nuori, oletko tosiaan sitä mieltä, että itsekäs elämä tekee sinut onnelliseksi? Miten on niiden itsekkäitten ihmisten laita, jotka sinä tunnet? Ovatko he todella onnellisia? On niin kuin viisas mies sanoi: ”Joka rakastaa rahaa, ei saa rahaa kylläksensä, eikä voittoa se, joka rakastaa tavaran paljoutta.” (Saarnaaja 5:9) Niin, miksei?
Koska ihmisiä ei luotu sellaisiksi, että heillä olisi vain aineellisia tarpeita, joita ovat esimerkiksi ravinnon, vaatteiden ja suojan tarve, vaan sellaisiksi, että heillä on myös hengellisiä tarpeita. Näitä tarpeita ei voida tyydyttää rahalla. Nuorten tuntema epämääräinen mutta itsepintainen halu ’elämän tarkoituksen’ ymmärtämiseen on eräs hengellinen tarve. Samoin on epäitsekkään rakkauden osoittamisen ja vastaanottamisen halun laita. Näitä ei voida ostaa, sanokoot televisiomainokset mitä tahansa.
Mutta se, että ihmisellä on hengellisiä tarpeita, ei merkitse, että hän pystyisi tyydyttämään ne. Jos olet nuori, niin todennäköisesti ymmärrät, että vaikka sinä tarvitsetkin ravintoa, vaatteita ja suojaa, niin et pysty tyydyttämään noita tarpeita yhtä hyvin kuin vanhempasi. Samoin taivaallinen Isämme pystyy parhaiten täyttämään hengelliset tarpeemme. Muista, että Hän on luonut meidät ja meille nuo tarpeet.
Mutta miten voit ’saada yhteyden’ Luojaan, jotta hengelliset tarpeesi voisivat tulla tyydytetyiksi? Monet kristikunnan pääkirkkoihin pettyneet nuoret ovat viime vuosikymmenellä liittyneet muihin uskonnollisiin järjestöihin. Jotkin näistä, kuten Moonin perustama ”Yhdistämisseura”, väittävät olevansa kristillisiä. Toiset, kuten guru-liike ”Jumalallisen valon lähetys”, eivät väitä olevansa kristillisiä. Kaikki ne väittävät voivansa tyydyttää nuorten hengelliset tarpeet, mutta auttavatko ne todella myös seuraajiaan pääsemään lähemmäksi Luojaamme? Monet niistä eivät edes opeta Luojan olemassaoloa, ja ne puhuvat vain epämääräisestä ”alkusyystä”. Miten monet niistäkään uskonnoista, jotka väittävät palvovansa Luojaa, kertovat seuraajilleen, että hänellä on nimi ja että hän on persoona?
Profeetta Aamos sanoo: ”Sillä katso: hän on se, joka on tehnyt vuoret ja luonut tuulen, joka ilmoittaa ihmiselle, mikä hänen aivoituksensa on, joka tekee aamuruskon ja pimeyden ja joka kulkee maan kukkulain ylitse – Herra [Jehova, UM], Jumala Sebaot, on hänen nimensä.” – Aamos 4:13.
Jehova on siis Luojamme nimi, hänen joka parhaiten voi tyydyttää hengelliset tarpeemme. Huomasitko edellä olevasta raamatunkohdasta Jehovan olevan kiinnostunut siitä, että ihmiskunta voisi tuntea hänen tahtonsa eli aivoituksensa sen suhteen? Hän haluaa ’ilmoittaa meille aivoituksensa’ tai kuten eräs toinen käännös sanoo: ”Hän saattaa ajatuksensa ihmisten tietoon.” – Today’s English Version.
Oppimalla tuntemaan Jehova Jumalan ja tutkimalla hänen ajatuksiaan voit saada erinomaisia vastauksia kysymykseen: ’Mitä minä teen elämälläni?’ Haluaisitko tutustua sellaisiin nuoriin, jotka ovat tehneet juuri näin?
[Huomioteksti s. 6]
”Eivätkö tieteen etulinjat pysty tarjoamaan meille mitään muuta kuin atomipommeja, saasteita ja hirvittäviä huumeita?”
[Huomioteksti s. 7]
Nuorten tuntema epämääräinen mutta itsepintainen halu ’elämän tarkoituksen’ ymmärtämiseen on eräs hengellinen tarve
[Kuva s. 8]
”Miten voin saada yhteyden Luojaan?”