Salakuljettaja etsii tyytyväisyyttä
LÄHDIN kuusi tuntia kestävälle matkalleni halki kallioisen meksikolaisen rajaseudun. Oli varhainen aamu, ja aurinko helotti sen näköisenä, että taas oli tulossa kuuma päivä. Silti 20-kiloinen selkäreppu ei tuntunut hankalalta. Olin tehnyt tämän matkan jo monta kertaa. Minua seurasi 18 cargadoria (taakankantajaa) kantaen kukin omaa arvokasta lastiaan. Mikä oli niin arvokasta? Kookapensaan lehdet, joista voidaan valmistaa kokaiinia.
Raivatessani tietä paksun lehvästön läpi ajattelin salakuljettajan taitojani. Yhtäkkiä ajatukseni katkesivat ammuskeluun! Mielessäni välähti heti ajatus: ”Nyt olemme rajapoliisin virittämässä ansassa!” Minun onnistui kuitenkin paeta. Kaikille tovereilleni ei käynyt yhtä hyvin. Kolme jäi kiinni, ja he voivat odottaa vankeustuomioita; neljäs haavoittui ja kuoli myöhemmin.
Miksi halusin vaarantaa elämäni salakuljettamalla huumeita? Paetakseni köyhyyttä. Olin yksi vaatimattoman puusepän kahdestatoista lapsesta. Ollessani kuusivuotias isäni terveys oli luhistunut, sillä hän oli joutunut lujille pitäessään huolta näin monesta lapsesta. Jos elämämme oli ollut siihen asti niukkaa, nyt se muuttui vielä niukemmaksi.
Neljän vuoden kuluttua kävin työssä pelloilla lähellä kotiamme. Palkka oli pieni ja päivät loputtoman pitkiä. En enää jaksanut muistaa, miten monesti äiti oli hoitanut haavaisia polviani ja käsiäni. Miten kaipasinkaan kunnollista, onnellista ja puutteetonta elämää.
Tilaisuuteni tuli täyttäessäni 16 vuotta. Lankoni salakuljetti huumeita rajan yli, ja hän pyysi minua apulaisekseen. Päätäni pyörrytti punnitessani kaikkia avautuvia mahdollisuuksia. Ajattelin: ”Minunlaiseni hyvä retkeilijä voisi rikastua.”
Kokemus opetti minulle pian kaiken tarpeellisen. Suunnittelin eräitten ystävieni kanssa useita reittejä, jotka kulkivat sankkametsäisten kukkuloitten yli. Me valitsimme erilaisia avainkohtia, joista saatoimme ylittää rajana olevan joen. Se hämäännyttäisi rajavartijat, sillä me emme aina tulisi yli samasta paikasta. Yleensä ajoitimme tulomme niin, että kuorma-auto oli jo odottamassa meitä. Mutta tällöinkin olimme aina paljastumisen vaarassa. Kolmesti pääsin täpärästi pakoon.
Alkaessani harjoittaa huumeitten salakuljetusta tutustuin erääseen nuoreen naiseen, ja pian me asuimme yhdessä. Vaikka rakastinkin häntä jollakin tavalla, mieleeni ei koskaan tullut, että olisin sitonut itseni häneen solmimalla hänen kanssaan avioliiton. Asenteeni ei muuttunut senkään jälkeen kun meille oli syntynyt kaksi lasta. Hän kantoi jatkuvaa huolta terveydestäni ja turvallisuudestani.
Minua hävettää muistellessani niitä monia kertoja, jolloin tulin kotiin kaikkea muuta kuin selvänä ja aloitin riidan, jossa lopulta lyötiin nyrkeillä. Miten itsekeskeiseksi olinkaan tullut! Rikastumisen vimma oli sokaissut minut.
Siihen aikaan 20-kiloisesta kookalehtikääröstä sai Yhdysvaltain puolella 125 dollaria [560 markkaa] vastaavan määrän pesoja. Kotikylässäni maatyöläinen ansaitsi vain dollarin [4,5 markkaa] päivässä, samalla kun itse tuhlasin tuhansia pesoja ylellisiin aterioihin ja naisseuralaisiin. Se sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi, mutta olinko todellisuudessa tyytyväinen?
Noina levottomina aikoina vastasin erään kerran ulkoa kuuluvaan kättentaputukseen (vastaa ovikellon soittamista muissa maissa). Etuportin luona seisoi joku ulkomaalainen. Lyhyen keskustelun jälkeen hän jätti minulle Herätkää-lehden. Palatessani matkoiltani seuraavina kuukausina huomasin, että kotiini oli aina ilmestynyt lisää näitä lehtiä. En välittänyt näistä lehdistä hetkeen, kunnes otin käteeni yhden, jota en sitten voinutkaan panna pois. Minun täytyi löytää Herätkää-lehtiä tuonut ulkomaalainen!
Minun ei tarvinnut etsiä kovin kauan. Rolf Grankvist, Jehovan todistaja, oli alkanut tutkia Raamattua kahden veljeni kanssa, enkä hukannut aikaa pyytäessäni päästä mukaan seuraavaan kertaan. He tarkastelivat monenlaisia raamatullisia aiheita. Minua sellainen virkisti ja pyysin saada raamatuntutkistelun kotiini perhettäni varten.
Meille tuli eräs toinen Jehovan todistaja, paikallinen leipuri. Tietenkin ensimmäinen kysymykseni koski salakuljetettujen kookalehtien kaupustelua. ”Mitä Raamattu sanoo siitä?” kysyin. Ystävällisesti mutta lujasti hän esitti pääpiirteittäin ne syyt, joiden vuoksi Jumala ei hyväksyisi sellaista. Hän käytti esimerkiksi Johanneksen 1. kirjeen 4:20:tä (’joka ei rakasta veljeään, jonka hän näkee, ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei voi nähdä’). Sanoma oli selvä: olisi tekopyhää sanoa rakastavansa Jumalaa samalla kun toimisi lähimmäisensä vahingoittamiseksi.
Tämä pani minut ajattelemaan. Toimintani oli varmasti vastenmielistä Jumalalle, mutta miksei pappini ollut kertonut tätä minulle? Hän tiesi minun ja toisten salakuljettavan huumeita.
Katselin tosiasioita silmiin. Terveyteni oli heikkenemässä, perhesuhteeni olivat huonolla tolalla, enkä ollut tyytyväinen. Kysyin itseltäni rehellisesti: ”Voinko tehdä todella täyskäännöksen?” Olin juuri sitä ennen tehnyt pitemmälle meneviä järjestelyjä: halusin uuttaa kookalehdistä kokaiinia. Mutta sain voimaa päätöksestäni palvella Jehovaa, ja kerroin kumppaneilleni, että aion lopettaa. Ensin he menivät sanattomiksi ja sitten he suuttuivat. Pysyin kuitenkin lujasti päätöksessäni – enää en kaupustelisi huumeita!
Tietojeni karttuessa tajusin, että elämäni sekavat solmut alkoivat vähitellen aueta. Olin lukenut Heprealaiskirjeen 13:4:stä: ”Olkoon avioliitto kunniallinen kaikkien keskuudessa ja aviovuode saastuttamaton, sillä Jumala tulee tuomitsemaan haureelliset ja avionrikkojat.” Niinpä ryhdyin laillistamaan suhdettamme. Tutkin kirjasta Totuus joka johtaa ikuiseen elämään luvun ”Onnellisen perhe-elämän rakentaminen”. Siinä olleen aineiston soveltaminen lisäsi keskinäistä kunnioitustamme, ja poikamme kukoistivat kotimme rauhallisemmassa ja rakkaudellisemmassa ilmapiirissä. Heprealaiskirjeen 10:25 neuvoi, ’ettemme saisi jättää yhteen kokoontumistamme’. Tämän kehotuksen noudattaminen on osaltaan lisännyt perheemme hengellisyyttä. Tammikuussa 1976 vihkiydyin Jehovalle.
Saarnaamistyö on paisuttanut Jehovan todistajien rivejä. Paikallinen pappi, joka ei ollut tuominnut huumeitten salakuljetusta, tuohtui nyt sen johdosta, että Jehovan todistajat julistivat ihmisille Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Joka sunnuntai hän radio-ohjelmassaan sätti Jehovan todistajia. Hänen yrityksensä epäonnistuivat. Se, että hän näin kiinnitti ihmisten huomion työhömme, myötävaikutti siihen, että me saimme neljän seuraavan vuoden aikana nauttia 200 prosentin kasvusta.
Se, että välimme olivat parantuneet ja että olin katkaissut kaikki siteeni huumeitten kaupusteluun, herätti sukulaisissani paljon uteliaisuutta. Aluksi jotkut odottivat meidän pian palaavan entisellemme. Mutta kun me edistyimme jatkuvasti Raamatun periaatteitten mukaan elämisessä, uteliaisuus muuttui kiinnostukseksi. Miten onnellisia olimmekaan, kun kahdesta veljestäni ja heidän vaimoistaan tuli Jehovan todistajia! Olen myös saanut lisää iloa palvellessani valvojana paikallisessa seurakunnassamme.
Äskettäin saatoin tarkastella uudelleen monia elämäni aiemmista kiemuroista. Mielessäni risteili monenlaisia muistikuvia ponnistellessani eteenpäin vaikeassa maastossa raskaasti lastatun kuormahevosen vierellä. Perässäni tuli kaksi toveriani, jotka hekin kannustivat kuormajuhtiaan eteenpäin. Oliko salakuljetuksella saatavan helpon rahan halu voittanut minut jälleen? Kaukana siitä. Näiden kuormajuhtien lasti ei sisältänyt ainuttakaan kookapensaan lehteä. Sen sijaan toverini ja minä kuljetimme Raamattuja ja Raamatun tutkimisen apuvälineitä maanviljelijöille, jotka asuivat kaukana vuorimaassa. – Lähetetty.
[Huomioteksti s. 14]
Mielessäni välähti heti ajatus: ”Nyt olemme rajapoliisin virittämässä ansassa!”
[Huomioteksti s. 15]
Olisi tekopyhää sanoa rakastavansa Jumalaa samalla kun toimisi lähimmäisensä vahingoittamiseksi
[Huomioteksti s. 16]
Pysyin lujasti päätöksessäni – enää en kaupustelisi huumeita!
[Kuva s. 15]
Kookapensaan lehtien salakuljetus on muuttunut raamatullisen kirjallisuuden kuljettamiseksi
[Kuvat s. 16]
Salakuljetanko näitä . . . vai julistanko tästä?
Kookapensaan lehtiä