Ovatko ne televisiossa?
Väkivallan juuret
● Tri Leonard Eron on tehnyt havaintoja televisioväkivallan pitkäaikaisvaikutuksesta lapsiin. Tämä tutkija, yhteiskuntatieteitten professori Illinoisin yliopistosta Chicagosta, sanoi haastattelussa, että väkivaltainen käyttäytyminen on opittua ja että televisiolla on siinä tärkeä osa.
Miksi tutkimuksenne oli ainutlaatuinen?
Tutkimme samoja nuoria yli 21 vuoden pituisen ajan kuluessa nähdäksemme, mikä myötävaikuttaa siihen, että joistakuista tulee hyvin aggressiivisia. Tutkimuksemme alkaessa vuonna 1960 meillä oli ”aineistona” 875 kahdeksanvuotiasta. Kymmenen vuoden kuluttua me haastattelimme 475:tä heistä ja heidän tovereitaan uudelleen. Olemme juuri saaneet päätökseen 20 vuotta kestäneen seurannan, jossa oli yhä mukana runsaat 400 nuorta.
Millaisia olivat tuloksenne?
Huomasimme, että mitä enemmän lapsi halusi kahdeksanvuotiaana katsella televisioväkivaltaa, sitä vihamielisempi hän oli sekä silloin että kymmenen vuotta myöhemmin. Viidessä maassa on tehty samanlaisia tutkimuksia. Meillä on käytettävissä Suomesta ja Puolasta saadut tulokset. Ne vahvistavat omat havaintomme.
Oletteko sitä mieltä, että televisioväkivalta aiheuttaa aggressiivisuutta, vai haluavatko väkivaltaiset lapset yksinkertaisesti katsella väkivaltaa?
Yllätykseksemme huomasimme, että kahdeksanvuotiaat jotka eivät olleet aggressiivisia mutta silti katselivat paljon televisioväkivaltaa, olivat yhdeksäntoistavuotiaina huomattavasti väkivaltaisempia kuin ne nuoret, jotka kahdeksanvuotiaina olivat hyvin aggressiivisia mutta näkivät vain vähän televisioväkivaltaa.
Miten televisioväkivallan katselu aiheuttaa aggressiivisuutta?
Se opettaa erään ongelmien ratkaisutavan. Se toistaa näitä ratkaisuja yhä uudelleen. He näkevät ohjelman tai sarjakuvan päähenkilön käyttävän väkivaltaisia menetelmiä menestyksellisesti, ja he voivat yrittää samaa.
Onko televisioväkivalta ainut syy?
Ei ole. Lapsen kasvatuksella on suuri vaikutus. Huomasimme, että lapsista tuli aggressiivisempia silloin kun vanhemmat riitelivät keskenään, laiminlöivät lasta tai käyttivät ankaria rangaistuksia. Tutkimuksemme kuitenkin osoitti, että lapsesta joka tunsi vanhempiensa välittävän hänestä kun häntä kuritettiin aggressiivisuudesta, tuli vähemmän aggressiivinen ja kuritus tepsi. Mutta lapsistaan kiinnostuneet vanhemmat eivät yleensä ole ankaria kurittajia.
Kumpi vaikuttaa enemmän – televisioväkivalta vai väkivaltaiset vanhemmat?
Sitä on vaikea sanoa. Kuitenkin huomasimme, että määriteltäessä sitä, miten väkivaltainen kahdeksanvuotiaasta voisi tulla yhdeksäntoistavuotiaana, hänen televisionkatselutottumuksensa olivat luotettavampi osoitin kuin mikään muu, vanhempien ristiriidat ja yhteiskunnallinen asema mukaan luettuina. Äskettäin Chicagossa tekemässämme kolme vuotta kestäneessä tutkimuksessa oikaisimme eräitten sellaisten lasten asenteita, jotka katselivat paljon televisioväkivaltaa. Heidän aggressiivisuutensa väheni, vaikka heidän elämänsä muut puolet pysyivätkin entisenlaisina.
Mitä uskotte vanhempien voivan tehdä tälle ongelmalle?
Heidän pitäisi valvoa lastensa televisionkatselua ja myös selittää lapsilleen, että se mitä he näkevät televisiosta on kuvitteellista ja että ongelmia ei ratkaista pieksämällä joku pahanpäiväisesti. Pienet yrityksemme selittää, miten epärealistinen televisio on, johtivat hyviin tuloksiin. Miten paljon parempia olisivatkaan tulokset, jos vanhemmat tekisivät samoin.