Säilyykö Ison-Britannian kuningasvalta läpi 1980-luvun?
Herätkää-lehden Ison-Britannian-kirjeenvaihtajalta
KOHTALOKKAAN vuoden 1914 jälkeen on kolmisenkymmentä kuningasvaltaa kadonnut maailmannäyttämöltä. Ne eivät joko kyenneet sopeutumaan tai halunneet sopeutua nopeisiin ja voimakkaisiin muutoksiin, joita hallitusvallassa on tapahtunut kaikkialla maailmassa. Yksi säilyneistä on Ison-Britannian kuningashuone. Se ei ole tänä kriittisenä aikana vastustanut demokratisoitumista, vaan on omaksunut juhlallisen, rajoitetuilla oikeuksilla toimivan kansallisen keulakuvan roolin.
Silti sen tulevaisuus herättää monenlaisia kysymyksiä. Onko sen jatkuvuus tärkeää kansakunnalle? Voidaanko sen aiheuttamia kustannuksia hyväksyä tänä korkean työttömyyden ja kireän rahan aikana? Mitä hyötyä siitä on? Haluavatko ihmiset sen jatkuvan? Tällaisia kysymyksiä tekevät yhtä lailla ihailijat ja vastustajat. Ehkä sinäkin olet miettinyt niitä.
Menneitten aikojen loistoa
Ison-Britannian kuningasvallalla on ikää jo toistatuhatta vuotta. Tänä aikana Isosta-Britanniasta tuli suurempi maailmanvalta kuin yhdestäkään sen edeltäjästä. Sen jälkeen ensimmäisiltä vuosisadoilta peräisin oleva itsevaltaisuus sai vähitellen väistyä parlamentin tieltä sen vahvistuessa ja tarttuessa lujasti vallan kahvaan. Lisäksi Iso-Britannia on tällä vuosisadalla luopunut muutamassa vuosikymmenessä siirtomaistaan, yhdistänyt ne itsenäisten valtioitten muodostamaksi kansainyhteisöksi ja vetäytynyt omille rannoilleen. Entisestä loistosta on enää hyvin vähän jäljellä. Ja se mitä on jäljellä samastuu kuningasvaltaan.
Todisteita menneestä loistosta voidaan nähdä siinä näytelmässä, jolla parlamentti avataan joka vuosi. Kuningatar ja muut kuningashuoneen jäsenet ajavat kullalla silatuissa hevosten vetämissä vaunuissa loistaviin univormuihin puettujen hovin ratsumiesten saattamina Westminsterin palatsiin. Tarkkoja seremonioita noudattaen alahuoneen jäsenet kutsutaan ylähuoneeseen. Siellä kuningatar lukee valtaistuimelta senhetkisen hallituksen laatiman puheen, jossa hahmotellaan tulevan istuntokauden ohjelmaa. Vanhoja perinteitä noudatetaan huolellisesti.
Silloin tällöin on tilaisuus vielä suurempaan loistokkuuteen. Olet ehkä nähnyt televisiosta Walesin prinssin häät, jotka pidettiin 29. heinäkuuta viime vuonna. Se oli silmiä hivelevää katseltavaa. 64 ratsumiehen saattamina yksitoista vaunua kuljetti kuninkaallisen morsiamen ja sulhasen ja heidän sukulaisensa Buckinghamin palatsista Mall- ja Strandkatuja pitkin Pyhän Paavalin tuomiokirkkoon. Noin miljoona ihmistä, joiden joukossa oli myös tuhansia ulkomailta tulleita, reunusti reittiä. Suunnilleen 700 miljoonaa televisionkatselijaa, kuudesosa maailman väestöstä, seurasi juhlamenoja, jollaisia tämä sukupolvi harvoin näkee. Kansakunta piti niistä.
Ja näin kuningasperheeseen oli saatu uusi jäsen, Walesin prinsessa, josta oli pian tuleva tämän perheen toiseksi suosituin jäsen itsensä kuningattaren jälkeen. Sen jälkeen kansakunta odotti hyvin kiinnostuneena hänen esikoisensa Williamin syntymistä kesäkuussa, sillä hän on vallanperimysjärjestyksessä seuraava nykyisen valtaistuimenperijän, prinssi Charlesin, jälkeen.
Kuningasvallan asema
Mitä kuningattaren asema perustuslaillisen kuningasvallan edustajana sisältää? Eräs hakuteos selittää: ”Lain mukaan hän on hallituksen pää, olennainen osa lainsäädäntö valtaa, tuomarikunnan pää, asevoimien ylipäällikkö ja Englannin kirkon maallinen pää. Käytännössä kuningattaren asema on puhtaasti muodollinen; hän hallitsee, mutta hänellä ei ole valtaa. Kaikissa tärkeissä asioissa hän toimii vain ministereittensä neuvojen perusteella. Silti hänellä on yhä tärkeä vertauskuvallinen asema valtion päänä ja kansainyhteisön päänä.” – Pears Cyclopaedia.
Millainen sitten on kuningattaren päiväohjelma? Hänen ja muiden kuningasperheen jäsenten ohjelmasta kerrotaan joka päivä eräitten sanomalehtien julkaisemissa hoviuutisissa, joten kaikki voivat tutkia sitä avoimesti. Eräs lontoolaisen Times-lehden lukija teki yhteenvedon vuoden 1981 hoviuutisista ja totesi lehdelle osoittamassaan kirjeessä, että kuningatar oli hoitanut vuonna 1981 yli 400 erilaista edustustehtävää: tehnyt virallisia vierailuja kotimaassa ja ulkomaille, hoitanut vastaanottoja ja virkaanasettajaisia, vastaanottanut suurlähettiläitä, tavannut pääministerin kerran viikossa ja niin edelleen. Hän lukee päivän virallisiin tehtäviin liittyviä selontekoja, hallituksen istunnoista laadittuja virallisia raportteja ja muistioita ja allekirjoittaa monia asiakirjoja. Selvästikin kiireinen aikataulu. Yleinen mielipide on, että kuningatar hoitaa tehtävänsä mitä tunnollisimmin. Epäilemättä hän on maansa paras suurlähettiläs vieraillessaan muissa maissa. Erään mielipidemittauksen mukaan 774 haastateltua antoi hänelle hänen työstään keskimäärin 9,1 pistettä 10 maksimipisteestä.
Toisten kuningasperheen jäsenten, esimerkiksi prinssi Philipin, kuningattaren aviomiehen, ja prinssi Charlesin, kruununperijän, kalenterit ovat myös täynnä. Yli 70-vuotias kuningataräiti, Yrjö VI:n leski, hoitaa myös monia virallisia tehtäviä.
Joskus on kysytty, onko kuninkaallisten välttämätöntä osallistua kaikkiin tällaisiin tilaisuuksiin. Eikö joku paikallinen arvohenkilö, kuten pormestari, juhlistaisi läsnäolollaan jotakin tilaisuutta aivan riittävästi? Tällaisten tilaisuuksien järjestäjät eivät ajattele näin. Kun kuninkaallisia on läsnä, yleisöäkin on läsnä paljon enemmän, mikä osoittaa heidän olevan parhaita vetonauloja. Ja onhan niinkin, että kuningattaren tai muiden kuningasperheen jäsenten läsnäolo vapauttaa ministerit paljon aikaa vieviltä muodollisuuksilta.
Niinpä britit pitävät yleensä kuningasvaltaa eräänlaisena perhekalleutena. Vaikka he arvostavat sitä ja mielellään näyttelevät sitä, se ei suuresti vaikuta heidän arkipäiväänsä. Mutta on niitäkin, jotka haluaisivat päästä eroon tällaisen valtiokalleuden ylläpidosta.
Mitä sen ylläpito maksaa?
Parlamentissa riidellään joka vuosi kuningasperheen ylläpidosta, mikä on aina saanut myös paljon julkisuutta. Sen saa aikaan keskustelu hallitsijan ”siviililistasta”, määrärahasta jota hallitus esittää vuodeksi kerrallaan kuningashuoneen menoja varten. Lista on kaksiosainen: On kuningattaren lista ja eräitten muitten kuningasperheen jäsenten lista.
Kuningattaren lista budjettikaudelle 1982–1983 on kasvanut 8 prosenttia eli 3541000 puntaan (29000000 mk:aan), joista kolme neljäsosaa menee palatsin henkilökunnan palkkoihin; henkilökuntaahan palatsissa on yksityissihteereistä siivoojiin asti. Budjettikauden 1982–1983 siviililistassa on myös 767000 punnan (6,3 milj. mk:n) määräraha seitsemää muuta kuninkaallista varten. Tämän lisäksi valtio käyttää noin 15 miljoonaa puntaa (123 milj. mk) kuninkaallisten palatsien, kuninkaallisen huvipurren, kuusi konetta käsittävän kuningattaren lentueen, kuninkaallisen junan ja niin edelleen ylläpitoon.
Näyttää kuitenkin siltä, ettei kansakunta pane kovinkaan paljon pahakseen näin suurten summien käyttämistä kuningasvallan ylläpitoon. Edellä mainitun mielipidemittauksen mukaan 76 prosenttia haastatelluista piti kuningasvallan etuja tärkeämpinä kuin sen aiheuttamia kustannuksia.
Mutta eivät kaikki ajattele tällä tavalla. Times-lehti kertoi erään kansanedustajan sanoneen, että esitetty siviililista ”osoittaa heidät sellaisiksi kuin he ovat: ahneeksi joukoksi, jolla ei ole tarjottavana mitään kaikkien maatamme ahdistavien vaikeuksien ratkaisemiseksi. Nopeasti on lähestymässä aika, jolloin kansa nousee kapinaan.” Mutta jos kansa aikoisi nousta kapinaan, se on toistaiseksi osoittanut kovin vähän jos lainkaan sen suuntaisia haluja.
Asema Englannin kirkossa
Kuningatar on Englannin kirkon maallinen pää, mikä yksinkertaisesti tarkoittaa sen vertauskuvallisena keulakuvana olemista. Hänellä ei ole kirkollisia tehtäviä. Kirkon hengellinen ja toimeenpaneva johtaja on Canterburyn arkkipiispa. Uuden arkkipiispan tai piispan valitsemiseksi tai piispan siirtämiseksi arvokkaammalle istuimelle arvovaltainen 16-jäseninen komitea jättää pääministerin harkittavaksi kaksi nimeä, ja hän vuorostaan suosittelee yhtä niistä kuningattarelle virkaannimittämistä varten. Esimerkiksi jonkin aikaa sitten Lontoon piispanistuin vapautui. Komitea suositteli kahta nimeä, mutta pääministeri hylkäsi molemmat ja antoi kuningattarelle erään toisen nimen. ”Kirkon pää antoi periksi perustuslailliselle periaatteelle.” Niinpä on ainakin tässä suhteessa ilmeistä, ettei nykyinen kuningatar pidä itseään uutena Henrik VIII:na, edeltäjänään, joka kovasti puuhaili kirkon asioitten parissa.
Mitä britit ajattelevat?
Kuningasvallan nykyinen suosio johtuu suuresti kuningattaren ja prinssi Philipin ja heidän nyt jo aikuistuneen neljän lapsensa perhe-elämästä. Monet näkevät siinä jotakin sellaista lämminhenkistä ja tervettä, mihin hekin haluavat samastua; heistä on rauhoittavaa tietää, että heidän kuningasperheensä ilmentää tällaista antaumuksellisuutta ja ykseyttä.
Kuitenkin aikuistuvien nuorten kuninkaallisten ja heidän serkkujensa runsaus sai erään kirjoittajan huomauttamaan, että ”olisi hyvä ajatella kuninkaallisen perheen asemaa, tarkoitusta ja kokoa” ennen kuin tämä kuninkaallinen ”nuoriso” on niin vanhaa, että se lisää siviililistan aiheuttamaa verotaakkaa. Se voikin olla visainen ongelma tulevaisuudessa.
Luultavasti tärkein syy siihen, miksi britit ovat suhteellisen tyytyväisiä kuningasvaltaansa, on heidän synnynnäinen vanhoillinen kunnioituksensa kauan toimineita instituutioita kohtaan. He ovat tottuneet niihin ja kavahtavat muutoksia. He tuntevat kuningasvallan antavan vakavuutta ja jatkuvuutta tässä niin epävakaassa maailmassa. He eivät halua alistaa valtionpäämiestään vaalikamppailujen yllättäviin käänteisiin, joihin he alistavat poliitikkonsa. Kuningattaren valta ei hermostuta heitä, sillä perustuslain mukaan hänellä on sitä kovin vähän. Sen sijaan he näkevät hänet rauhoittavana vastapainona poliitikoille, jotka tulevat ja menevät valitsijoittensa tahdosta. He eivät syytä kuningasvaltaa maan taloudellisesta tilasta eivätkä sen kolmesta miljoonasta työttömästä. Se on poliitikkojen asia. Siitä huolimatta nykyisen musertavan työttömyyden rinnalla kovin monien kuningasperheen jäsenten ylläpidoksi tarvittavat suuret määrärahat herättävät paljon kritiikkiä.
Katsoen tulevaisuuteen The Economist-lehti uskoo, että ”kuninkaan johtama demokratia on jatkossakin Ison-Britannian demokraattisin hallitusmuoto, sillä erään viime vuonna [1980] tehdyn mielipidemittauksen mukaan 86 % briteistä halusi tällaista hallitusmuotoa, eikä yksikään yhden poliitikon johtama vaihtoehto saa tällä vuosisadalla 86:ta % puolelleen”. Britit näyttävät siis olevan tyytyväisiä siihen, että heillä on demokraattisesti valitut hallitsijat mutta valtiolaivan johdossa kuningatar tai kuningas.
[Huomioteksti s. 5]
Erään mielipidemittauksen mukaan kuningasvallan edut olivat tärkeämpiä kuin sen aiheuttamat kustannukset