Tasapainoinen näkemys tieteestä

TIEDE on auttanut paljon ihmiskuntaa. Silti meidän kuitenkin pitäisi suhtautua tieteen tarjoamiin erilaisiin apukeinoihin tasapainoisesti. Tiede on inhimillistä toimintaa, ja ihmiset ovat epätäydellisiä. Siksi tieteellinen edistys ei ole aina ollut yksinomaan siunaukseksi.

Esimerkiksi auto on nopea, mukava kulkuväline. Mutta se on myös joka vuosi tappanut satojatuhansia ihmisiä liikenneturmissa, aiheuttanut saastumista ja kuluttanut vaarallisella tavalla maailman energiavaroja. Samoin televisio tuo uutiset ja ajanvietteen suoraan koteihimme. Mutta perheenjäsenistä tulee usein sen orjia ja esitettävä ajanviete voi olla mautonta ja turmelevaa.

Uudet kemikaalit ovat mullistaneet monia teollisuudenaloja, mutta ne myös saastuttavat vettä jota me juomme ja ilmaa jota me hengitämme. Hyönteismyrkyt ovat lisänneet suuresti viljasatojamme, mutta ne ovat myös tappaneet luonnonvaraisia eläimiä ja vaarantaneet ihmisten terveyden. Sekä huonot että hyvät seuraukset ovat tieteellisen edistyksen hedelmiä. Pitäisikö meidän syyttää siitä tiedemiehiä?

Ketkä ovat syyllisiä?

Eivät aina tiedemiehet. Tieteellisen tutkimustyön ansiosta autot ovat nykyään melko turvallisia, mutta silti inhimilliset erehdykset, rikollinen kurittomuus ja juoppous aiheuttavat jatkuvasti liikenneonnettomuuksia. Tiedemiehet voivat vähentää saastumista, mutta kannattavuusnäkökohdat asettavat usein heidän tielleen esteitä. Tieteelliset keksinnöt ovat mahdollistaneet television, mutta tiedemiehet eivät tee ohjelmia, jotka niin usein ovat seksillä, väkivallalla ja turmeltuneilla ajatustavoilla pilattuja. Eikä liioin ole heidän vikansa, jos ihmiset eivät pysty hallitsemaan katselutottumuksiaan.

Me emme kuitenkaan voi täysin vapauttaa tiedemiehiä syyllisyydestä niihin ongelmiin, joita heidän tuottamansa edistys on aiheuttanut. Esimerkiksi tiede on tehnyt nykyaikaisen sodankäynnin äärimmäisen vaaralliseksi. Keiden syytä se on? Varmasti ainakin osasyyllisiä ovat ne tiedemiehet, jotka käyttävät aikaansa kehittääkseen tuhoisampia ydinaseita tai niille parempia kuljetuslaitteita tai jotka käyttävät älyään ja koulutustaan kehittääkseen myrkkykaasuja tai hirvittävän bakteerisodankäynnin välineitä.

Totta on, etteivät tiedemiehet aloita sotia. Niitä aloittavat poliitikot. Mutta kuten lontoolaisessa The Guardian -lehdessä kysyttiin: ”Miten aseidenriisunta voi alkaa ja ydinsota voidaan torjua, kun yli puolet maailman parhaista tiedemiehistä ja insinööreistä saa leipänsä kilpavarustelusta?”

Tieteen teoriat

Tasapainoa tarvitaan myös tarkasteltaessa tieteen luomia teorioita. Tiedemiehet ovat kehitelleet vaikuttavia ajatusrakennelmia selittämään esimerkiksi aineen rakennetta ja kaikkeuden alkuperää. Mutta ei pitäisi kadottaa näkyvistä sitä, että tällaiset ajatusrakennelmat ovat todellisuudessa teorioita – joissakin tapauksissa niiden tukena on vaikuttavia todisteita, mutta silti ne ovat aina avoinna tarkistuksille. Tiedemiehet eivät pidä mitään tieteellistä teoriaa missään asiassa viimeisenä sanana.

Professori Pascual Jordan on sanonut: ”Olen tutkimusteni perusteella tullut huomaamaan, etteivät luonnontieteet eikä varsinkaan fysiikka ole mikään valmis ja suljettu ajatusjärjestelmä vaan ennemminkin jotakin elävää, jossa tapahtuu jatkuvasti muutoksia.” Eräs toinen tiedemies myönsi, että se mitä tiede tarjoaa ”on parhaassa tapauksessa suhteellista totuutta”. Tieteellisiä artikkeleita laativa tri Lewis Thomas on sanonut: ”Mieleeni ei tule ainuttakaan biologian tai lääketieteen haaraa, josta voisimme väittää, että todella hallitsemme sen, ja tuntuu siltä, että mitä paremmin me opimme tuntemaan eläviä luomuksia ja varsinkin itseämme, sitä oudommaksi elämä tulee.”

Lisäksi tieteellisen edistyksen historiaa tutkiva saa alituiseen muistutuksia siitä, että tiedemiehet ovat ihmisiä. Hän löytää todisteita tiettyihin tarkoitusperiin pyrkimisestä. New Yorkissa ilmestyvän Daily News -lehden mukaan ”esimerkiksi sakariinikiistassa havaittiin, että kaikissa sokeriteollisuuden tukemissa tutkimuksissa keinomakeute todettiin epäterveelliseksi, kun taas kaikissa dieettiruokateollisuuden tukemissa tutkimuksissa todettiin, ettei sakariinissa ollut mitään vikaa”.

Hän havaitsee ennakkoluuloisuutta, kuten siinä tapauksessa, josta tiedekirjailija Isaac Asimov kertoi: ”Saksalainen geologi Alfred Wegener esitti vuonna 1912, että mantereet olivat ajelehtineet hitaasti vuosimiljoonien kuluessa. Hänet naurettiin pihalle, ja hän kuoli ennen kuin hänen ajatuksensa lopulta saivat tunnustusta.” (Science Digest, heinäkuu 1981) Nykyään Wegenerin ajatusmalli hyväksytään geologian opinkappaleena.

Tutkija löytää myös esimerkkejä petoksesta. Englannissa eräs tieteellinen aikakauslehti teki tutkimuksen sen jälkeen kun erään arvostetun tiedemiehen oli todettu syyllistyneen tutkimustulostensa tahalliseen sormeiluun. Tutkimukseen osallistuneista 204 tiedemiehestä 92 väitti törmänneensä uransa aikana vähintään yhteen esimerkkiin eräänlaisesta tarkoitushakuisuudesta (intentional bias), mikä tarkoittaa samaa kuin väärentäminen mutta on ilmaisuna hieman kauniimpi.

Yksi esimerkki tällaisesta ”tarkoitushakuisuudesta” on vuodelta 1976. Saksalaiset sanomalehdet tervehtivät erästä silloista fossiililöytöä ”sensaatiomaisena”. Sitä pidettiin erään pääjalkaisten (Cephalopoda) ketjun yhtenä puuttuvana renkaana ja siten todisteena evoluutiosta. Fossiilin ”tarkoitushakuisuus” paljastui vuonna 1979, jolloin se havaittiin väärennökseksi. ”Kuitenkin paleontologialla [fossiilitutkimuksella] on takanaan väärennettyjen fossiilien värikäs historia”, huokaisi eräs sanomalehdentoimittaja.

Vaikkei meidän siis pidäkään väheksyä sitä miten paljon tiede on auttanut ihmiskuntaa, meidän tulee myös muistaa tieteen rajoitukset. Tämä on erityisen tärkeää verratessamme sitä toiseen merkittävään tiedonlähteeseen, Raamattuun.

[Tekstiruutu s. 5]

Miten voi sivistynyt mies, jolla ehkä on vaimo ja lapsia, suunnitella aseita, joilla voidaan tappaa kirjaimellisesti miljoonia ihmisiä?

Tri Helen Caldicott, joka johtaa Yhdysvalloissa lääkäreitten rauhanliikettä (Physicians for Social Responsibility), kertoi lehtihaastattelussa, miten hän oli tehnyt eräälle tiedemiehelle tämän saman kysymyksen: ”Sanoin: ’Joe, miksi ihmiset suunnittelevat tällaisia aseita, joilla voidaan kylvää suunnatonta tuhoa?’ Hän vastasi: ’Se on, tiedätkös, hurjan hauskaa. Edessämme on ratkaisematon ongelma: miten osaisimme sijoittaa kymmenen taistelukärkeä yhteen ohjukseen ja tietokoneen sen nokkaan ja saada kunkin niistä laskeutumaan itsenäisesti eri kaupunkiin. Se on hurjan hauskaa.’” – U. S. Catholic.

Mutta vaikka tiedemiehet nauttivatkin täysin siemauksin älyllisistä haasteistaan ja saavutuksistaan, he ovat suuressa määrin syypäitä niihin paineisiin ja vaaroihin, joita heidän kalliit ”huvinsa” aiheuttavat meille muille.