Mistä kaikki kielemme ovat peräisin?
AJATTELEHAN, millaista olisi elää ilman puhuttua ja kirjoitettua kieltä: Emme pystyisi käymään ystävällisiä keskusteluja, vaihtamaan hyödyllisiä tietoja tai kokemuksia, etkä sinäkään lukisi tätä lehteä. Ja mikä kaikkein tärkeintä, ei olisi painettua Jumalan sanaa, josta ihmiskunta voi saada ohjausta ja lohdutusta ja joka voi valaa heihin toivoa.
Miten tämä maailma voisi toimia ilman kieltä? Maailmassa puhutaan nykyään yli kolmeatuhatta kieltä ja yli tuhatta niistä Afrikassa. Miten ne kaikki ovat kehittyneet? Olivatko vanhemmat kielet kehittymättömiä, ja ovatko nykykielet vastaavasti kehittyneitä ja hienostuneita? Miten monimutkaisena pitäisit esimerkiksi sellaisia kieliä kuin sanskrit ja zulu?
Kolmivuotiaana lapsi osaa puhua jo yhtä tai useampaa kieltä. Jotkut pitävät sitä vaikeimpana henkisenä suorituksena, mitä ihmiseltä koskaan vaaditaan. ”Ihmisen puhe on arvoitus; se on Jumalalta saatu lahja, ihme”, kirjoitti tunnettu sanakirjantekijä Ludwig Koehler. Kirja Evolution (Life Nature Library) sanoo ihmisen esi-isistä: ”He saattoivat selviytyä ainoastaan – – kehittämällä keskinäisen viestintäjärjestelmän. – – Noin miljoona vuotta sitten apinaihminen – – osasi ehkä muutamia puheäänteitä.” Herää siis kysymys: onko kieli ihmisen keksintöä vai Jumalalta saatu lahja?
Onko kieli tosiaankin kehittynyt apinaihmisen murahduksista ja mörähdyksistä? Jos näin on, pitäisi muinaisten kielten olla karkeita ja alkeellisia ja nykykielten kehittyä yhä monimutkaisemmiksi ja tehokkaammiksi. Kielitieteilijöitten mukaan noin puolet maapallon asukkaista puhuu indoeurooppalaiseen kielikuntaan kuuluvia kieliä. Tämän kielikunnan vanhimpia tunnettuja kieliä ovat sanskrit ja kreikka. Millaisia ovat nämä muinaiset kielet verrattuna nykykieliin?
Ajattelehan kreikkaa, jolla suuri osa vanhan ajan kirjallisuutta on kirjoitettu. ”Historiamme ei paljasta meille sivistymätöntä kieltä, joka kömpelön alun jälkeen olisi hitaasti kehittynyt kaunokirjalliseksi kieleksi”, kirjoittaa kreikan kielen tutkija tri B. F. C. Atkinson. 700- tai 800-luvulla eaa. eläneen kreikkalaisen runoilijan Homeroksen kirjoituksista hän sanoo, että ne ”eivät ole eturivin kirjallisuutta ainoastaan jokaisen aikakauden kreikkalaisessa kirjallisuudessa vaan myös koko maailman tunnetussa kirjallisuudessa”.
Sanskrit, jota ei enää puhuta, oli intialainen kieli. Vanhin tämän kielinen kirjallisuus on peräisin noin vuodelta 1100 eaa., mutta eurooppalaiset kielentutkijat löysivät sen vasta noin 200 vuotta sitten. Yksi heistä, sir William Jones, sanoi: ”Millainen menneisyys sanskritilla sitten onkin, sen rakenne hämmästyttää; se on täydellisempää kuin kreikka, rehevämpää kuin latina ja vie tyylillisessä hienostuneisuudessaan voiton kummastakin; silti se on niille molemmille läheisempää sukua sekä verbivartaloitten että kieliopillisten muotojen puolesta kuin olisi ollut mahdollista, jos ne olisivat syntyneet sattumalta.”
Toisen merkittävän kielikunnan muodostavat seemiläiset kielet. Hepreana tunnetuksi tullut kieli on ilmeisesti vanhin tämän kielikunnan kielistä. Raamattua alettiin kirjoittaa hepreaksi vuonna 1513 eaa. Millainen se on nykykieliin verrattuna?
Heprea on hyvin ilmaisukykyistä ja lyhyttä kieltä, jolla voidaan kuvailla tapahtumia eloisasti ja erittäin vähin sanoin. Heprean sanavarasto koostuu sanoista, joilla on kyky vedota kaikkiin aisteihin: näköön, kuuloon, tuntoon, makuun ja hajuaistiin. Ne siis maalaavat kuulijalle tai lukijalle mielikuvia. Koska heprea on lyhyttä, verbejä käännettäessä on niiden täyden sävyn esille saamiseksi usein pakko käyttää apusanoja. Ottakaamme esimerkiksi tutun Psalmin 23 ensimmäinen jae: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” Tässä virkkeessä on kahdeksan sanaa, jotka sisältävät yhteensä 41 kirjainta, kun sitä vastoin hepreaksi sama sanotaan neljällä sanalla, joissa on ainoastaan 13 kirjainta. Erinomaista tehokkuutta, eikö olekin?
Afrikassa puhutaan hieman yli tuhatta kieltä, ja niistä kolmisensataa on epätavallisen kielioppinsa puolesta huomattavan samankaltaisia. Ne tunnetaan bantukielinä, ja niitä puhutaan suurimmassa osassa päiväntasaajan eteläpuolelle jäävää Afrikkaa. Yhteistä näille kielille on sana ”bantu”, joka merkitsee ’ihmiset’ ja josta koko kielikunta on saanut nimensä. Kielitieteilijät uskovat bantukielten polveutuvan eräästä keskisessä Länsi-Afrikassa runsaat kaksituhatta vuotta sitten puhutusta kantakielestä.
Yksi bantukielistä on zulu, joka on yleisimmin puhuttu kieli eteläisessä Afrikassa. Millainen se on verrattuna muinaisesta hollannista polveutuvaan nykyafrikaansiin, josta on tullut yksi Etelä-Afrikan virallisista kielistä? Zulun kielioppi on paljon monimutkaisempaa, ja aikuisena sitä on vaikea oppia; vain harvat englantia tai afrikaansia puhuvat ovat taitaneet sitä. Clement Doke julkaisi vuonna 1927 ”Zulun oppikirjan”, ja 27 vuotta myöhemmin julkaistussa viidennessä laitoksessa sen tekijä mainitsee seuraavaa: ”Mitä enemmän jonkin kansan kieltä tutkii, sitä enemmän ihmeteltävää paljastuu – – Olen vasta raapaissut monien sellaisten ilmiöitten pintaa, joita rehevä bantukieli on tulvillaan.”
Mitä edellä olevat tosiasiat osoittavat? Kehitysopin kannattaja Ashley Montagu joutui myöntämään: ”Monet ’primitiiviset’ kielet – – ovat usein huomattavasti monimutkaisempia ja ilmaisukykyisempiä kuin ns. korkeampien kulttuurien kielet.” Kielellä ei selvästikään ole ollut mitään kömpelöä alkua.
Voidaksesi ratkaista kielen alkuperää koskevan kysymyksen ajattele seuraavaa keskustelua, joka on merkitty muistiin heprean kielellä noin 3500 vuotta sitten:
”Mooses sanoi Herralle: ’Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; – – minulla on hidas puhe ja kankea kieli.’ Ja Herra sanoi hänelle: ’Kuka on antanut ihmiselle suun [puhekyvyn, The New English Bible], – –? Enkö minä, Herra? Mene siis nyt, minä olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on puhuttava.’” – 2. Mooseksen kirja 4:10–12.
Nyt herää kysymys: Jos puhekyky on Jumalalta saatu lahja, niin miten eroavuudet ovat kehittyneet?
Ihmisryhmien eristäytyminen toisistaan on yksi tekijä. Uudet tilanteet luovat uusia sanoja. Alkaa kehittyä uusia murteita. Eikä kielenopiskelijoitten ole vaikea ymmärtää, että kaikilla saman kielikunnan kielillä on yhteinen alkulähde. Miten sitten ovat kielikuntien eittämättömät eroavuudet kehittyneet?
Kielentutkija sir Henry Rawlinson kirjoitti kiintoisasti: ”Jos seuraisimme pelkästään eri kielten polkuja niiden risteyskohtaan, vähääkään välittämättä mistään viittauksista Raamatun muistiinmerkintöihin, joutuisimme silti hakemaan polttopistettä Sinearin tasangoilta, josta eri haarat olivat säteilleet.”
Tämä havainto on yhtäpitävä Raamatun kanssa, joka osoittaa Jumalan antaneen ensimmäiselle ihmiselle häntä luotaessa kielen ja kyvyn käyttää sitä hyvin. Sen kertomus sanoo, että Nooan ajan vedenpaisumuksen jälkeen ”kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi”. Kuitenkin tottelemattomat ihmiset, jotka kaikki puhuivat samaa kieltä, alkoivat myöhemmin yhdessä toteuttaa turmiollista hanketta. He eivät hajaantuneet yli koko maan pinnan, kuten Jumala oli käskenyt, vaan he kokoontuivat Sinearin tasangoille ja alkoivat rakentaa kaupunkia, Baabelia, ja tornia väärän uskonnon harjoittamista varten.
Toteuttaakseen tahtonsa Luoja ryhtyi toimiin kapinallisia kaupunginrakentajia vastaan. 1. Mooseksen kirjan 11:9 kertoo: ”Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.”
Luojan viisautta on nykyään saatavissa laajalti, koska hänen Sanansa, Raamattu, on nyt käännetty yli 1700 kielelle, joita noin 97 prosenttia maailman väestöstä puhuu.
Raamatun selitys kielten alkuperästä on järkevä ja sopusoinnussa tosiasioitten kanssa. Kehitysopin kannattajien teoriat, joiden mukaan kielet olisivat kehittyneet ’apinaihmisten murahduksista ja mörähdyksistä’, ovat vastoin tosiasioita.
Se, että pikkulapsi kykenee oppimaan vanhempiensa kielen, on Jumalalta saatu suurenmoinen lahja. – Jaakob 1:16, 17.
[Kuva s. 21]
Kolmivuotiaana lapsi osaa puhua jo yhtä tai useampaa kieltä
[Kuva s. 23]
Baabelissa syntyi uusia kieliä, joista nykykielemme polveutuvat