Hän yrittää löytää piileviä tappajia
HÄN on tutkijainsinööri Wallace Rhodes. Hän tutkii tuntemattomia kuolettavien sairauksien kätköpaikkoja. Hän on epidemiologian ja tekniikan tohtori. Hänen oppiarvoyhdistelmänsä on ainutlaatuinen. Mutta niin on hänen työnsäkin, kuten tulet näkemään.
Kuljen hänen perässään läpi lukemattomien kerroksien ylös ja alas hämmentävässä käytävien labyrintissä. Kyseessä on lähellä Atlantaa Georgiassa Yhdysvalloissa sijaitseva sairauksien ehkäisykeskus CDC (Centers for Disease Control). Monien ovien jälkeen valkoiset betonihallit johtavat laboratorioihin ja sisempiin työhuoneisiin, joissa tiedemiesten elämäntehtävänä on yrittää päästä käsiksi vaikeasti tavoitettaviin ihmisen tappajiin ja tuhota ne. Toisinaan he pääsevät maailman lehtien otsikoihin, jotka kertovat joskus heidän menestyksistään, joskus heidän epäonnistumisistaan.
Olemme nyt valtavan korkean rakennuksen katolla. Suuret sadepisarat piiskaavat kattoa juuri päästessämme lähes puolen hehtaarin suuruiseen vajaan. Kuuma, epämiellyttävä ilma tulvii meitä vastaan. Korvamme täyttyvät tuulettimien ja moottorien melusta. Me tunnemme itsemme pieniksi näissä suurissa tiloissa, joissa ilmakanavat ovat käytävien kokoisia.
”Voitaisiin sanoa, että tällaiset laitehuoneet ovat osa laboratoriotani”, Rhodes selittää. ”Siinä missä toiset tiedemiehet alkavat ravistella koeputkia, insinööriminäni alkaa etsiä kulkutauteja rakennusten lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmistä. Joskus epidemia alkaa sairaalassa. Lääkärit saattavat ajatella saaneensa jonkin sairauden kuriin, mutta äkkiä ihmiset alkavat kaikkialla tuossa rakennuksessa sairastua.”
Miten sairaus pääsee leviämään? Kaikenlaisissa laitoksissa ja sadoissa paikoissa kouluista ruokasäilyketehtaisiin saakka Rhodes on kuluneen 20 vuoden aikana jäljittänyt syitä, jotka liittyvät yleensä ilmastointiin. Hän ei kuitenkaan voisi löytää etsimäänsä, ellei hän tietäisi jotakin sekä bakteereista että tekniikasta.
”Miten aloitat sairauden jäljittämisen?” kysyin.
”Pistän ensin tämän naamarin päähäni.”
Hänen esittelemänsä musta naamari peittää hänen kasvonsa. Se saa hänet näyttämään tieteisromaanien maailmaan kuuluvalta. ”Tämä naamari on 99,97-prosenttisen varma.” Sanat kuuluvat vaimeina. ”Se suojaa kaikilta 0,3 mikronia suuremmilta hiukkasilta. Yksi mikroni on tuhannesosa millimetriä.” Yritän kuvitella, millainen bakteeri olisi kyllin pieni päästäkseen ahtautumaan naamarin lävitse.
Pontiacin kuumetaudin etsiminen
Vuosia sitten samanlaiset naamarit auttoivat Rhodesia ja hänen kahta apulaistaan välttymään Pontiacin kuumetaudilta. Kaikki ennen heitä Pontiaciin Michiganiin menneet CDC:n tutkijat sairastuivat tähän kulkutautiin. Tuona unohtumattomana viikonloppuna sairaudelle alttiina olleista 100 ihmisestä 95 sairastui tuohon tuntemattomaan mutta ankaraan tautiin.
Saadakseen Pontiacin kuumetaudin ei tarvinnut muuta kuin astua erääseen rakennukseen. Oli kuin rakennus sinänsä olisi ollut sairauden pesäpaikka. Kyseessä oli peräti kaupungin terveyskeskus, jossa oli lääketieteellinen ja hammasklinikka sekä röntgenosasto jne. Hoitoon tulevien potilaiden lisäksi lääkärit, sairaanhoitajat ja teknikot itse saivat voimakkaita vilunväreitä, kuumetta, päänsärkyä, lihaskipuja sekä muita keuhkokuumeeseen viittaavia oireita. Mutta missään muissa rakennuksissa ei ilmennyt lainkaan ongelmia.
”Olin lomalla Floridassa, kun he kutsuivat minut Pontiaciin”, muisteli Rhodes. ”Epidemia oli kestänyt jo useita päiviä. Kun tutkin asiakirjoja, näytti siltä, että ainoa aika, jolloin rakennukseen tulevat ihmiset eivät sairastuneet, oli silloin, kun ilmastointi ei ollut käynnissä. Heti kun se maanantaina jälleen käynnistettiin, ihmiset alkoivat sairastua.” Mutta niin ei käynyt Rhodesille ja hänen apulaisilleen, joilla oli naamarit ja suojapuvut.
Ongelma oli kuitenkin monimutkaisempi. Kysymyksessä oli enemmän kuin vain koko rakennuksen käsittävä ilmastointi. Rhodes epäili, että höyrylauhduttimen kierukan päälle suihkutettava vesi olisi saastunutta. Putkistossa olevan vuodon johdosta tästä vedestä muodostuva sumu joutui kiertoilmaan. Näytteitä otettiin, mutta kului päiviä ennen kuin hänen epäilyksensä voitiin vahvistaa oikeiksi: kyseiselle vedelle altistetut marsut saivat Pontiacin kuumetaudin. Edelleen oli selvitettävä, mikä oli syyllinen. Vielä oli tarpeen eristää taudinaiheuttaja vedestä.
”Kolmen vuoden ajan”, Rhodes jatkoi, ”mikrobiologit tekivät kokeita marsuilla. He eivät päässeet taudinaiheuttajasta sen enempää selville kuin he olivat olleet alussa. Joitakin kokeita tehtiin vuosia. Lopulta he tahtoivat Pontiacin kuumetaudin ihmisuhrien veriseerumia sisältävät koeputket varastopakastimiin ja panivat siten tapauksen siltä osin kirjaimellisesti jäihin.”
Legioonalaistaudin selvittäminen
Kului kahdeksan vuotta. Philadelphiassa Bellevue-Stratford-hotellissa pidetyssä Amerikan legioona -nimisen sotaveteraanijärjestön kokouksessa sairastui 221 yhtä äkillisesti ja salaperäisesti kuin Pontiacin kuumetaudin yhteydessä. Tällä kertaa kuitenkin 34 kuoli.
Olipa sairaus mikä tahansa, sen aiheuttaja oli hotellin sisäpuolella. Lääkärit sanoivat sairautta aluksi ”räjähdysmäiseksi keuhkokuume-epidemiaksi, jonka aiheuttajaa ei tunneta”. CDC:n 23 epidemiantutkijaa, Rhodes heidän joukossaan, työskenteli Philadelphiassa lukuisien osavaltion ja paikallisten terveysviranomaisten kanssa. ”Mielestäni sairauden aiheuttaja löytyisi tällä kertaa lähinnä jäähdytystorneista”, sanoi Rhodes.
Kuuden kuukauden ajan suoritettiin intensiivisesti laboratoriokokeita, joissa käytettiin edistyneempää ja parempaa tekniikkaa kuin aikanaan Pontiacin kuumetaudin yhteydessä, ja lopulta löydettiin tappajabakteeri. Sikarinmuotoiselle bakteerille annettiin nimeksi Legionella pneumophila, ja sen aiheuttamaa tautia alettiin kutsua legioonalaistaudiksi.
Kului lähes vuosi ennen kuin tutkijat sattuivat sulattamaan joitakin Pontiacin kuumetaudin näytteitä, jotka olivat yhdeksän vuotta vanhoja, ja he vertasivat niitä nyt L. pneumophila -bakteereihin. He päättelivät, että Pontiacin epidemian aiheuttaja oli syypää myös Philadelphiassa – jälkimmäisessä tapauksessa kuitenkin kuoli 34 ihmistä.
”Miksi ihmisiä kuoli Philadelphiassa, mutta ainuttakaan ei kuollut Pontiacissa?” tuumi Rhodes. Tämä kysymys vaivaa edelleen tutkijoita.
Epidemioiden syntypaikat
Legioonalaistautibakteerin keksimisestä lähtien tiedemiehet ovat olleet sitä mieltä, että kyseinen sairaus on muodossa tai toisessa ollut ympärillämme olemassa koko ajan. ”Täällä Yhdysvalloissa ilmenee vuosittain 2,4 miljoonaa keuhkokuumetapausta”, sanoi tri Rhodes. ”Vain noin kahden kolmasosan näistä tapauksista voidaan sanoa olevan jonkin tunnetun viruksen tai bakteerin aiheuttamia. Mikä aiheuttaa loput 800000 tapausta?”
”Legioonalaistauti”, hän jatkaa, ”voidaan todeta vain pienessä osassa keuhkokuumetapauksia. Tutkijat miettivät, olisivatko jotkut tuntemattomista aiheuttajista, joita on edelleen etsittävä, yhteydessä legioonalaistautiin.”
Keskeytin hänet kysymällä: ”Tarkoitatko, että legioonalaistauti saattaa puhjeta ympäristössämme millä hetkellä hyvänsä?”
Hän nyökkää. ”Se saattaisi tavoittaa meidät kaivauksista, saastuneesta vedestä jota juomme tai ilmasta. Me elämme, sairastumme ja kuolemme saastuneessa maailmassa.”
”Tarkoitat siis, että kaikkialla ympärillämme vaanii tuntemattomia sairauksia?”
”Me etsimme yhä edelleen sellaisia. Ne voivat hyökätä ja todella hyökkäävät meitä vastaan milloin tahansa. Tunnettuja legioonalaistaudin muotoja on löydetty yli 40 osavaltiosta, Kanadasta, Australiasta ja lähes kaikista Euroopan maista. Mutta niin ovat keuhkokuumeen tuntemattomat muodotkin ja muutkin sairaudet ilmaantuneet ja paljon laajemmassa mitassa.”
Maapallon tuhoisimpien tappajien kohtaaminen
Hän kääntyy osoittamaan toiseen suuntaan kohti erillään olevaa rakennusta. ”Olin mukana suunnittelemassa ja testaamassa tuota rakennusta CDC:lle joitakin vuosia sitten. Siellä sijaitsee hyvin suuri laboratorio MCL (Maximum Containment Lab). Siellä tutkitaan parhaillaan maapallon tuhoisimpien sairauksien näytteitä. Lassa-kuume – – afrikkalainen vihreän apinan tauti (Marburgin tauti).” Hän luettelee joitakin eksoottisia sairauksia. ”Ihmiset eivät luultavasti olleet koskaan kuulleet niistä, kun musta surma ja influenssa terrorisoivat ihmiskuntaa. Nämä ovat meidän aikamme vaarallisia tartuntatauteja. MCL:ssä työskentelevät miehet vaarantavat kaiken aikaa elämänsä yrittäessään päästä selville näistä tappajista.”
Huomaan sanovani: ”Voisimmeko vilkaista, miltä tuossa paikassa näyttää?”
Hän virnistää. ”Olet niin lähellä tuota rakennusta kuin sinulla on koskaan mahdollista olla!”
CDC on eräänlainen vartiotorni, joka ottaa vastaan tarttuvien tautien puhkeamista koskevia hälytyksiä kaikkialta maailmasta. Se tietää luultavasti enemmän siitä, mitä tällä alalla tapahtuu, kuin mikään muu tieteellinen tutkimuskeskus.
Tri Rhodes, joka on tutkinut 20 vuotta satoja salaperäisiä ihmisen ympäristösaasteita, suunnitellut ilmastointijärjestelmiä, joita on otettu käyttöön kaikenlaisissa laitoksissa, ja joka jatkaa edelleen vulkaanisen tuhkan mahdollisten haittavaikutusten tutkimista, huomauttaa: ”Selvittämättömät salaisuudet ylittävät selvitettyjen tapausten määrän ja moninkertaistuvat luultavasti nopeammin kuin niitä ratkaistaan.” – Lähetetty.