Oletko kiitollinen vihreistä kasveista?
ET EHKÄ paljonkaan pidä kasveista etkä ole erityisemmin kiinnostunut niistä. Mutta vaikka kasvitiede ikävystyttäisikin sinua, on hyviä syitä, joiden vuoksi sinun pitäisi olla kiitollinen vihreistä kasveista.
Tietäähän piintynyt kaupunkilainenkin, että ankeasta toimistosta tai asunnosta saadaan vihreitten kasvien avulla parhaiten siedettävän näköinen. Kun tulee oikein lämmintä, kaupunkilainen istuu mielellään puun varjoon, vaikka hänen olisi taisteltava vihreästä maatilkusta täpötäydessä puistossa.
Mutta vasta maaseudulla voit todella arvostaa maapallon häikäisevän kaunista kasvillisuutta. Erittäin hienon maton tavoin se somistaa maailmaa, jossa me elämme. Kukapa ei tuntisi kunnioitusta katsellessaan vihreällä verhoiltuja vuoria, laaksoja ja tasankoja? Ja eivätkö metsien, kukkuloitten ja laaksojen näkymät ja tuoksut ilahdutakin meitä? Sinun tarvitsee vain käydä alueilla, jotka ihminen on ahneudessaan raastanut paljaiksi, niin ymmärrät miten paljon kasvillisuus kaunistaa maapallokotiamme.
Kuten useimmat meistä sinäkin todennäköisesti tallaat heinikkoa ja pensaikkoa ajattelematta sen kummemmin sitä tosiasiaa, että elämämme riippuu vihreistä kasveista. Kuinka niin?
Vihreä kaiken kasvattaa
Poimi jostain puusta tai kasvista vihreä lehti ja tarkastele sitä huolellisesti. Ihaile sen tasasuhtaisuutta ja yksinkertaista kauneutta. Pane merkille lehtisuonten muodostama ”putkisto”, joka antaa lehdelle lujuutta. Sinun on vaikea uskoa, että pidät kädessäsi pieneen tilaan ahdettua aurinkoenergialla toimivaa tehdasta, monimutkaista kemian laboratoriota. Mutta toisin kuin nykyiset rumat savua syytävät meluisat tehtaat lehti suorittaa työtään ääneti. Se ei saastuta ympäristöään vaan kohentaa sitä. Miten se toimii?
Ensinnäkin se on suunniteltu siten, että siinä on paljon pintaa, joten se voi kerätä auringon energiaa. Lehden aurinkoon päin oleva pinta tuntuu sormissa yleensä vahamaiselta. Se on vettä hylkivä, ja siksi se hidastaa veden haihtumista. Lehden rakenne selviää tarkemmin sivulta 26, jossa on suurennettu poikkileikkauskaavio osasta lehteä.
Huomaat, että lehti muistuttaa rakenteeltaan täytekakkua. Vahakerroksen alla on ”paaluaitaa” muistuttava pienen pienten pylvässolujen muodostama kerros. Ne ovat suorassa kuin rivi marssivia sotilaita. Juuri näissä pienissä soluissa tapahtuu yhteyttämisenä tunnettu kemiallinen ihme.
Kaikki kasvien ystävät tietävät kasvien tarvitsevan valoa. Siihen on syynsä. Kiiltävän kerroksen läpi tulevan valon täytyy ensin osua mainittuihin pylvässoluihin. Näiden pienten solujen sisällä on vielä pienempiä soluelimiä, viherhiukkasia. Ne sisältävät lehtivihreä-nimistä erikoista väriainetta. Tämä väriaine antaa kasveille niiden vihreän värin – ja niiden elämän. Lehtivihreä ottaa vastaan auringon energian. Jo ennen kuin ehdit lausua sanan ”yhteyttäminen”, alkaa tapahtua uskomattoman mutkikkaita kemiallisia reaktioita. Lehdessä olevat hiilidioksidimolekyylit (hiilidioksidi on kaasua, jota syntyy esimerkiksi hengitettäessä) ja vesimolekyylit hajaantuvat, ja yhtyessään uudella tavalla niistä syntyy kasvien tarvitsemia ravintoaineita: hiilihydraatteja, sokereita ja rasvoja.
Aina siitä pitäen kun Jumala antoi Aadamille luvan syödä ”kaikkinaisia siementä tekeviä ruohoja”, ihmisen hengissä säilyminen on riippunut kasvikunnan tuotteista. (1. Mooseksen kirja 1:29) Ottakaamme esimerkiksi mitättöminä pidetyt heinäkasvit. Saatat ajatella, ettei heinillä ole juuri muuta virkaa kuin olla nurmikoitten kaunistuksena. Kuitenkin se sokeri, jolla olet makeuttanut aamukahvisi, saattaa olla erästä heinätuotetta, nimittäin ruokosokeria. Todennäköisesti aamiaispuurosi oli myös heinätuotetta, jos se oli valmistettu vehnästä, ohrasta, kaurasta tai rukiista. Samoin on riisi, jota saatat syödä päivälliseksi. Ei ihme, jos Encyclopedia Americana väittää, että ”heinät ovat ihmiselle kaikkein tärkeimpiä kasveja”. Kasvitieteilijä Lauren Brown sanoo vielä: ”Ilman viittätoista tärkeintä viljelyskasviamme kuolisimme nälkään, ja näistä kasveista on kymmenen heinäkasveja.” Ja tässähän on nyt kysymys vain heinäkasveista puhumattakaan omenista ja appelsiineista, luumuista ja rusinoista, mansikoista ja mustikoista, porkkanoista ja punajuurista ja niin edelleen.
Jatkakaamme nyt lehden rakenteen tutkimista. Kolmantena on huokoinen solukerros, jossa solut ovat löyhästi kiinni toisissaan. Sen ansiosta hiilidioksidi pääsee lehden sisuksiin sen jälkeen kun lehti on ”hengittänyt” sen alapintansa kautta ”sisään”.
Miltä lehden alapinta sitten näyttää? Alapinnalla voi olla miljoonia ihmissilmille näkymättömiä ilmarakoja, jotka toimivat säädettävinä imu- ja pakoventtiileinä. ”Imuventtiilit” sananmukaisesti imevät ilmasta hiilidioksidin yhteyttämisreaktiota varten. Kun yhteyttämisreaktio on tapahtunut, ”pakoventtiilien” kautta purkautuu ulos korvaamattoman arvokasta sivutuotetta: PUHDASTA HAPPEA!
Pysähdypä ajattelemaan. Ilmasta, jota hengität, vain noin 20 prosenttia on happea. Saatat yhdessä vuorokaudessa hengittää sisään noin 3000 litraa happea. Mutta elimistösi kuluttaa tästä määrästä vain noin neljäsosan eli 750 litraa, sillä se ei tarvitse enempää happea. Kun kerrot 750 litraa (yhden päivän kulutuksen) maailman väestöllä, näet, että yksistään hengittäminen kuluttaa happea valtavasti. Jotkut jopa arvioivat, että happea kuluu joka sekunti 10000 tonnia hengittämisessä ja muissa tarkoituksissa, kuten automoottoreissa tapahtuvassa palamisessa, joka saa sinunkin autosi liikkumaan. Mikä siis estää meitä kuluttamasta maailman happivarastoja loppuun ja tukehtumasta hitaasti kuoliaiksi?
Sen estää happea tuottava yhteyttäminen, jota tapahtuu maa- ja vesikasvien lehdissä!
Kasvintutkimuksen historiaa ja tulevaisuudennäkymiä
Ihminen ei ole aina täysin ymmärtänyt riippuvaisuuttaan maapallon kasvillisuudesta. Mutta vuonna 1648 hän alkoi tunkeutua syvemmälle kasvin salaisuuksiin. Tuona vuonna belgialainen kemisti van Helmont istutti kaksikiloisen pajun pistokkaan ruukkuun. Ruukkuun pantu multa painoi noin 90 kiloa. Viiden vuoden kuluttua hän punnitsi pajun uudelleen, ja se painoi 77 kiloa. Multa kuitenkin painoi yhä saman verran eli 90 kiloa. Van Helmont tajusi nyt, että kasvit eivät kasva imemällä mullasta ainetta. Niinpä hän tuli täysin johdonmukaisesti (mutta kuitenkin väärin) siihen päätelmään, että puu oli kasvanut käyttämällä hyväkseen sitä vettä, jota hän oli kaatanut ruukkuun noiden vuosien aikana!
Joseph Priestly pääsi lähemmäksi totuutta vuonna 1772. Tämä saarnaaja ja osa-aikainen kemisti havaitsi, että palava kynttilä kuluttaa tiiviistä astiasta hapen. Kun hapettomaan astiaan pantiin nyt hiiri, se kuoli nopeasti. Mutta kun astiaan pantiin kasvi, happi korvautui ja hiiri saattoi elää ilmatiiviissä ympäristössä.
Sen jälkeen hollantilainen lääkäri Ingen-Housz huomasi, että kasvi tarvitsee valoa voidakseen tuottaa happea. Hän huomasi myös, että vain kasvin (lehtivihreää sisältävät) vihreät osat reagoivat tällä tavalla. Nyt ihminen oli matkalla kohti yhteyttämisen ymmärtämistä.
Ingen-Houszen päivistä on kulunut jo 200 vuotta, jona aikana on tehty monia havaintoja, mutta ihminen ei vieläkään täysin ymmärrä sitä mitä yhteyttämisessä todella tapahtuu. Mutta tieteellisen uteliaisuuden, ihmisen tulevaisuutta koskevan huolestuneisuuden ja silmissä kangastavien Nobelin palkintojen kannustamina sadat tiedemiehet ponnistelevat jatkuvasti selvittääkseen tämän kiehtovan arvoituksen. Jotkut toivovat, että he voisivat luontoa kopioimalla valmistaa kaiken sen ravinnon, jota ihmiskunta voisi koskaan tarvita. Toiset toivovat saavansa käyttöön ehtymättömän energialähteen. Paraikaa tutkitaan jo monia erilaisia hyödyntämistapoja.
On surkuhupaisaa, että kasveista ollaan näin kiinnostuneita aikana, jolloin ihminen koko ajan haaskaa ja hävittää näitä tärkeitä luonnonvaroja. Kerrotaan, että esimerkiksi Yhdysvalloissa on 85 prosenttia viljelysmaasta omistettu lihotuseläinten eikä nälkäisten ihmisten ruokkimiseen. Tämä johtuu siitä, että ihmiset haluavat syödä naudanlihaa. (Erään kirjoittajan mukaan amerikkalaiset syövät vuodessa noin 60 kiloa lihaa henkeä kohden. Suomessa lihankulutus on samaa luokkaa.) Vaikka ravintotieteilijät varoittavat runsaan lihansyönnin aiheuttamista terveysvaaroista, lihaa syödään aina vain enemmän. Taloustieteilijät jopa pelkäävät, että kansan vieroittaminen raskaasta liharuokavaliosta voisi aiheuttaa viljelijöille suuria taloudellisia vaikeuksia.
Muualla maailmassa kuten Brasiliassa metsiä hävitetään paljon nopeammin kuin luonto pystyy uusimaan niitä. Länsi-Saksassa ilman saastumisesta johtuvat happamat sateet uhkaavat tappaa sen metsät.
Voimme siis olla iloisia siitä, että Jumala ei koskaan salli planeettamme tulla autioksi ja elottomaksi. ”Ei hän [Jumala] sitä [maapalloa] autioksi luonut.” (Jesaja 45:18) Päinvastoin profeetta Jooel vakuuttaa meille: ”Älkää peljätkö, – – sillä erämaan laitumet viheriöivät, sillä puu kantaa hedelmänsä.” – Jooel 2:22.
Sillä välin meillä on monia syitä olla kiitollisia maapallon vihreästä peitteestä. Mitättömän näköisen heinäkasvin, majesteettisten tammien ja mammuttipetäjien tai edes pöytääsi koristavan vaatimattoman kasvin tarkoituksena ei ole vain se, että ne ovat kauniita silmälle. Ne ruokkivat ja vaatettavat meidät. Ne puhdistavat ilman, jota hengitämme. Ne ovat välttämättömiä hengissä säilymisellemme.
Katsele siis maapallon kaunista peitettä tarkemmin ja sen merkitystä arvostaen. Ole kiitollinen siitä, että meillä on vihreät kasvit palvelemassa meitä. Kiitä Luojaa, joka ”kasvattaa ruohon vuorille”. – Psalmit 147:8.
[Huomioteksti s. 27]
Monissa osissa maailmaa metsiä hävitetään paljon nopeammin kuin luonto pystyy uusimaan niitä
[Kuva s. 25]
Ihminen on muuttanut tämän . . .
. . . tällaiseksi!
[Kuva s. 26]
Auringonvalo
Yhteyttäminen tapahtuu tässä kerroksessa
Hiilidioksidi pääsee sisään ilmaraoista
Ilmaraot päästävät hapen ulos