Rintaruokinta – äidin rakkaudellinen uhraus
MIEHENI ja minun edessäni oli paljon ratkaisuja. Odotimme ensimmäistä lastamme! Meidän piti kuitenkin päättää monia lähestyvään syntymään liittyviä asioita. Kokeilisimmeko hallittua synnytystä? Tulisiko mieheni mukaan synnytyshuoneeseen? Minkä sairaalan valitsisimme? Ratkaisuja oli loputtomasti.
Olen kuitenkin ollut hyvin iloinen erityisesti yhdestä tekemästäni päätöksestä, nimittäin siitä, että lapseni sai rintaruokintaa. Ehkä sinua kiinnostaa miten ja miksi päädyimme tähän ratkaisuun ja miksi olen siitä niin iloinen.
Ensiksi luin monia tätä aihetta käsitteleviä kirjoja ja keskustelin useiden ystävieni kanssa, jotka parhaillaan imettivät tai olivat imettäneet omia lapsiaan. Sain tietää, että useimmat lääkärit ja lastenlääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että äidinmaito on ylivoimaisesti parasta ravintoa vauvalle sekä ravitsemuksellisesti että tunneperäisesti. Hankin tietoa naisen elimistössä raskauden aikana tapahtuvista muutoksista. Mieheni ja minä osallistuimme jopa synnytysvalmennukseen yhdessä.
Totutteleminen
”Kotitehtäväni” auttoivat minua saamaan totuudenmukaisemman kuvan siitä, millaista vauvan imettäminen on ja kuinka suuri työ se on. Siihen lastenhoidon puoleen ei myötätuntoisinkaan aviomies voi osallistua! Keskusteltuamme asiasta mieheni ja minä päätimme kuitenkin, että lapsemme saisi pelkästään rintamaitoa.
En koskaan unohda, millaista oli saada ensimmäinen lapsemme. Kun synnytyskivut olivat ohitse, lääkäri esitteli minulle uuden ihmisen – tyttäremme! Tutkin tarkkaan hänen jokaisen pikku sormensa ja varpaansa, ennen kuin hoitaja vei hänet pestäväksi. Olin suoraan sanoen hieman huolissani odottaessani ensimmäistä syöttöä. Olin nimittäin kuullut, että jotkut vauvat eivät ole kovinkaan innokkaita imemään ensimmäisellä kerralla vaan saattavat jopa nukahtaa äidin vatsalle.
Meidän tyttäremme ei kuitenkaan tehnyt niin. Hänen imemisvaistonsa voimakkuus suorastaan yllätti minut. Imettäminen tuotti minulle jonkin verran kipua, mutta totuin siihen ja huomasin, että kun imetin ”tarvittaessa” sen sijaan, että olisin noudattanut jotakin aikataulua, säästyin rintojen tukkeutumiselta, joka saattaa aiheuttaa ongelmia uusille äideille.
Rinnat alkavat tuottaa maitoa vasta muutaman päivän kuluttua synnytyksestä. Lapsi ei kuitenkaan kärsi siitä, koska sinä aikana lapsi saa ravintonsa äidin elimistön tuottamasta kellertävästä nesteestä, jota kutsutaan ternimaidoksi. Kuten kirjassa Vauvasi imettäminen (Nursing Your Baby) sanotaan, ternimaito ”on lapselle hyvin tärkeä suoja tauteja vastaan. Ternimaito sisältää vasta-aineita, erityisesti virustautien vasta-aineita, joita vauvan elimistön on nyt huomattu käyttävän hyväkseen suojautuakseen tietyiltä sairauksilta lapsen elämän ensimmäisen puolen vuoden aikana riippumatta siitä, jatketaanko rintaruokintaa ensimmäisten päivien jälkeen vai ei.” (Ks. myös Ritva Kuusisto: Imetä oikein, s. 35.)
Tämä tieto on tarpeellinen kannustin imetettäessä, koska huomasin toisinaan suoraan sanoen melkein pelkääväni seuraavaa imetystä. Lääkärini neuvoi minua käyttämään puhdasta lanoliinia imetysten välillä. Itse kuitenkin pidin parhaana vain ”purra hampaani yhteen”, kunnes elimistöni tottuisi imettämiseen. Onneksi rintani eivät koskaan menneet verille, vaikka joillekin naisille käykin niin. Hyvin vaaleaihoisten naisten on yleensä vaikeampi tottua imettämiseen, koska heidän ihonsa on usein hieman herkempi. Heiltä vaaditaan todella päättäväisyyttä, jotta he pystyisivät jatkamaan imettämistä.
Äidin on myös totuttava siihen tapaan, jolla elimistö jatkuvasti tuottaa uutta maitoa vauvan käyttämän maidon tilalle. Kun tyttäreni ensimmäisen kerran nukkui tavallista pitempään, rintani tulivat niin kipeiksi, että minun oli pakko lypsää maitoa hieman vähemmäksi. Yleensä vauva ja äiti kuitenkin sopeutuvat toistensa rytmiin 4–6 viikossa, ja sen jälkeen kaikki käy joustavasti.
Täytyy tunnustaa, että toisinaan olin vähällä turvautua pulloruokintaan. Vastasyntynyttä on nimittäin ruokittava käytännöllisesti katsoen kellon ympäri, ja se merkitsi, ettei minulla juuri ollut lepotaukoja. Silloin kun on noustava imettämään keskellä yötä, toivoisi joskus, että joku toinen voisi vuorostaan nousta syöttämään vauvaa. Mutta olin päättänyt, etten antaisi lapselleni oman maitoni lisäksi äidinmaidon vastikkeita. Niinpä katsoin parhaaksi olla pitämättä vastikkeita lainkaan kotona.
Tietenkin hyvää tarkoittavat sivulliset tarjoavat silloin tällöin pyytämättä neuvojaan. He saattavat sanoa: ”Ehkä oma maitosi on liian laihaa” tai ”Kuinka voit varmasti tietää, että lapsi saa tarpeeksi ravintoa, kun et näe, miten paljon se juo?” Ja jotkut voivat jopa todeta: ”Ehkä maitosi on liian vahvaa.” Mutta jos vauvan paino nousee ja vauva reagoi normaalisti ja äiti itse on terve ja noudattaa tasapainoista ruokavaliota, voidaan olla varmoja siitä, että äidinmaito on lapselle kerrassaan täydellistä ravintoa.
Ensimmäinen eromme
Vauvan syntymän jälkeen olin ensimmäisen kerran poissa kotoa käydessäni ruokatavarakaupassa. Palatessani isä ja vauva jo odottivat minua ikkunassa, ja he molemmat olivat hyvin hermostuneita. Vaikka olin lähtiessäni lypsänyt tarpeeksi maitoa hätävaraksi, en ollut osannut varautua siihen, että koko pullollinen kaatuisi maahan. Eikä ollut isäkään. Päätin heti, että ensimmäisen puolen vuoden aikana tai ainakin siihen saakka, kun vauva pystyisi syömään kiinteää ruokaa, en olisi erossa lapsestani muutamaa tuntia pitempään.
Vauvan ottaminen mukaan julkisille paikoille on kuitenkin ongelmallista sinänsä. Monesti lapsi haluaakin syödä aiemmin kuin äiti on olettanut, mikä tietysti johtaa hankalaan tilanteeseen. Toiset äidit ovat hyvinkin häveliäitä vauvansa imettämisessä, koska he haluavat välttää loukkaamasta toisia. On kuitenkin pienokaisia, jotka eivät näytä pitävän siitä, että heidät peitetään imetyksen ajaksi. Äidin täytyy ehkä alistua istumaan yksikseen WC:ssä, kunnes vauva on saanut kylläkseen.
Uhraus kannattaa
Päätös lapsen imettämisestä on selvästikin vakava ratkaisu. Se vaatii melkoisia uhrauksia. Minun mielestäni edut kuitenkin voittavat haitat. Muistan esimerkiksi, kuinka eräs tuttavani juuttui liikenneruuhkaan. Hän ei varmasti koskaan unohda, kuinka avuttomaksi hän tunsi itsensä istuessaan autossa voimatta syöttää kirkuvaa vauvaansa. Hänen lapsensa oli näet tottunut syömään pullosta. Silloin hän totisesti toivoi, että hän olisi imettänyt lastaan! Tietysti on tapauksia, joissa korvaava ruokintamenetelmä saattaa olla paikallaan, erityisesti silloin, jos äidillä on jokin vakava sairaus tai jos hän on riippuvainen joistakin lääkkeistä.
Imettämisellä on muitakin etuja. Koskaan ei tarvitse pelätä, että maito pääsee loppumaan. Sitä mukaa kuin vauvan maidontarve kasvaa, sitä erittyy viikkojen vieriessä yhä enemmän. Ei tarvitse steriloida pulloja. (Olisipa mielenkiintoista tietää, miten monilta vanhemmilta viimeinen maitopullo on vahingossa pudonnut tai rikkoutunut kello kahden aikaan aamuyöstä!) Ei tarvitse myöskään huolehtia siitä, että kulloinkin käytettävä vastikemaitoseos vastaa lapsen kasvavia tarpeita. Vauva saa varmasti tarvitsemansa ravinnon, kunhan äidin ruokavalio vain on tasapainoinen ja hän juo paljon nesteitä.
Mielestäni imettämisen suurin etu on kuitenkin siinä tavassa, jolla se edistää äidin ja lapsen välistä läheistä kanssakäymistä. Jatkuvat kosketukset sekä huomion ja kiintymyksen osoitukset äidin ja lapsen välillä ovat yksinkertaisesti korvaamattomia.
Minusta kuitenkin tuntuu, etten olisi pystynyt siihen ilman mieheni rakkaudellista yhteistyötä ja rohkaisua. Vaikuttaa siltä, että joistakin miehistä äidin vastasyntyneelle lapselleen osoittama jatkuva huomio tuntuu loukkaavalta. Sitä paitsi vauva rajoittaa ilman muuta toimintojasi. Esimerkiksi joissakin ravintoloissa tehdään selväksi, etteivät lapset ole tervetulleita. Niinpä aviomies, joka kärsimättömänä kyselee: ”Milloin oikein aiot vieroittaa vauvan?” saattaa olla vaimon kannalta hyvin lannistava. Mutta kun aviomies auttaa vaimoaan esimerkiksi tuomalla lapsen syötettäväksi tai auttamalla vaipanvaihdossa, hän voittaa vaimonsa kiintymyksen.
Niinpä saatankin muistella kokemuksiani mielihyvää tuntien. Mielestäni imetysajan ilot ja miellyttävät muistot ovat monin verroin kaikkien uhrausten arvoiset. – Lähetetty.