”Countrymusiikki on veressäni”
VUORILLA oli paljon lunta. Niin paljon, että tiet olivat tukossa. Elintarvikkeet alkoivat huveta. Koska isä rakasti ihmisiä, hän kuormasi neljän juhdan selkään omia ruokatarpeitamme. Hän tunsi hyvin tämän jylhän seudun kulkureitit, joten hän pystyi kapuamaan jokien ja virtojen yläjuoksulle ja viemään ruokatarpeita siellä asuville tarvitseville.
Tuo tapahtui yli 50 vuotta sitten. Vaikka me pian jätimme Länsi-Virginian, isän kiinnostus ihmisiin on säilynyt minussa aina tähän asti. Ihmisrakkauden lisäksi isä antoi minulle muutakin: rakkauden ”sydänmaan” musiikkiin, jonka nimen olen antanut luonnonkauneutta, onnellista perhe-elämää ja oikeita arvoja ylistävälle country- eli kantrimusiikille.
Isä soitti banjoa ja äiti lauloi. Olen usein kuvitellut käveleväni illalla vuoristopolkua ja kuulevani puronsolinan ja vuorten asukkaiden soiton ja laulun kaiun sen kiiriessä laakson poikki. Koko elämäni ajan olen ajatellut, että maailma tarvitsisi paljon enemmän ”sydänmaan” musiikkia. Ja jo nuorena aloinkin esittää sitä.
Alku
Kohta sen jälkeen, kun olimme muuttaneet Länsi-Virginiasta Pennsylvaniaan, aloin soittaa kitaraa. Käydessäni vielä koulua muodostin ensimmäisen yhtyeeni. Me soitimme koulun tilaisuuksissa ja nuorten hyväntekeväisyysjuhlissa. Pian tajusin, että musiikilla on voima ilahduttaa ihmisiä.
Sitten syttyi toinen maailmansota. Sotiminen ja tappaminen oli täysin ristiriidassa sen ihmisrakkauden kanssa, jonka isä oli minuun istuttanut. Koska kasvatin sikoja, sain ensin lykkäystä. Myöhemmin minut kutsuttiin jalkaväkeen. Ollessamme eräänä iltana harjoituksissa putosin kääntösillalta yhdeksän metrin korkeudesta, ja jalkani murtui seitsemästä kohtaa. Parannellessani sitä esiinnyin pienen sotilaista koostuvan yhtyeen kanssa.
Kun pääsin sotaväestä, päätin muodostaa huippuluokan country and western -yhtyeen. Kokosin muusikkoja kaikkialta maasta Pine Hollow Jamboree -yhtyeen jäseniksi mainostamalla sitä Billboard Magazine -lehdessä. Aluksi esiinnyimme radiossa. Pian esiinnyimme yleisölle sekä Yhdysvaltojen itäosassa että Kanadassa. Matkareitillämme oli 17 radioasemaa liitetty toisiinsa esityksiemme radioimista varten.
Seuraavana olivat vuorossa Hillbilly Parkin puistokonsertit Pennsylvaniassa. Niissä monet huomattavimmista countrytaiteilijoista esiintyivät vierailevina tähtinä. Juonsin show’n, ja jopa 35 Pine Hollow Jamboree -yhtyeen soittajaa säesti heitä. Vaikka se olikin työtä, niin oli silti ilahduttavaa nähdä tuhansien ihmisten tulevan joka viikko eväineen puistoon nauttimaan elävästä ”sydänmaan” countrymusiikista.
Rock’ n’ roll
Tilanne näytti hyvältä countrymusiikin alalla, mutta sitten tuli rock’ n’ roll. Sain ensimmäisen kokemukseni rockmusiikista juontaessani show’ta Cleveland’s Circle Theatressa. Tuottaja juoksi kiireesti näyttämön taakse. Hän oli raivoissaan. Yleisö oli suunniltaan. Jotkut olivat läpeensä kyllästyneitä lavalla olevaan esiintyjään. Toiset olivat järkyttyneitä hänen ruumiinliikkeittensä johdosta. Monet poistuivat salista inhoa tuntien. Juontajana minun tehtäväni oli saada tämä nuori tuntematon Elvis Presley -niminen esiintyjä pois lavalta mahdollisimman pian ja juontaa juttu seuraavaan ohjelmanumeroon.
”Tuosta poikasesta ei tule ikinä mitään”, ajattelin itsekseni. Olin tietenkin väärässä. Otettuaan muutamia laulutunteja hän luultavasti edisti rock’ n’ rollia enemmän kuin kukaan muu. Luulenpa, että hän antoi melkoisesti vaikutteita myös countrymusiikkiin. Nykyajan countrymusiikki on suureksi osaksi ajautunut pois perinteisestä countrysta ja muistuttaa enemmän rockia. Näin se on saanut sekä countryn että rockin kannattajien suosion, mutta melkoisella hinnalla.
Rockin pyyhkäistessä yli maan myrskyn tavoin minä jatkoin countrymusiikin esittämistä. Eräs kiertueita järjestävä toimisto pyysi minua lähtemään kiertueelle country and western -muusikko Jimmy Wakelyn kanssa. Käytyämme Yhdysvaltain itäisissä osavaltioissa päädyimme Hollywoodiin, missä esiinnyin useissa elokuvissa.
Jotakin puuttui
Hollywoodissa kaikki sujui kohdallani hyvin. Tapasin oikeat ihmiset, menin oikeisiin paikkoihin ja tein kaiken sen, mitä tulevan tähden pitikin tehdä. Mutta jotakin puuttui. Tuosta kimalluksesta ja teeskentelystä puuttui se perustekijä, jonka voin rinnastaa vuoripolkua alas paljain jaloin kulkevaan poikaseen. Näen itseni aina sellaisena. Lähdin takaisin kotiin Pennsylvaniaan.
Muuan levy-yhtiö pyysi minua levyttämään iloisen laulun nimeltä ”Elfie the Elf”. Se oli loistomenestys. Seitsemän eri äänilevyjä tuottavaa yhtiötä ei pystynyt pysymään kysynnän tasalla. Ensimmäisen levyni suosion johdosta seuraavatkin levytykseni nousivat helposti korkeisiin myyntilukemiin.
Levyjeni suosio tiesi lisää kiertueita. Mutta soittamamme laulut muistuttivat minua omasta uskollisesta vaimostani, joka oli aivan liian kaukana. Sydämeni vaati minua palaamaan kotiin hänen luokseen. Muusikot turvautuvat usein alkoholiin tai huumeisiin selviytyäkseen kaikesta. Minä palasin kotiin.
Etsimäni löytäminen
Vuonna 1969 muutimme Floridaan. Siellä Keski-Floridan tasangolla tajusin, mitä synnynnäinen rakkauteni ihmisiin, vuoriin ja musiikkiin oikein merkitsi.
Oli joulupäivä vuonna 1970. Olimme juuri palanneet kirkosta. Ovelle koputettiin, ja sen takana oli rehellisen näköinen ja suorasukainen mies, jota en koskaan unohda. Vaikka me puhuimme monista asioista ja vaikka hän näytti minulle Raamatusta monia kohtia, joita en ollut tiennyt, niin hänen ilmeinen kiinnostuksensa minua kohtaan teki minuun paljon suuremman vaikutuksen kuin mikään mitä hän sanoi.
Ennen lähtöään hän kutsui minut lähellä olevaan valtakunnansaliin. Kokous pidettäisiin samana päivänä muutaman tunnin kuluttua. Menin sinne. Raamatullinen puhe oli kiinnostava, mutta minua kiinnosti vielä enemmän sitä seurannut avoin keskustelu eräästä raamatullisesta aiheesta.
Täällä ei näkynyt jälkeäkään niistä rotuongelmista, jotka muualla maassa olivat hyvin yleisiä. Kaikkia elämänaloja edustavat mustat, valkoiset, nuoret ja vanhat ihmiset esittivät innokkaasti sydämensä ajatuksia toisilleen. ”Näinhän sen pitäisikin olla!” ajattelin itsekseni.
Kokouksen jälkeen ihmisiä tuli tulvimalla luokseni toivottamaan minut tervetulleeksi. Mies, joka oli kutsunut minut kokoukseen, kertoi minulle, että Jehovan todistajat tutkisivat mielellään Raamattua kanssani omassa kodissani. ”Miten pian voimme aloittaa?” kysyin. Aloitimme seuraavana iltana.
Kaksi viikkoa myöhemmin hän pyysi minua mukaansa viemään sanomaa toisille. Ja siitä lähtien olenkin kertonut lähimmäisilleni tulevia parempia olosuhteita koskevasta Raamatun toivosta.
Painostusta sovitteluun
Muuttaessamme Floridaan tarkoitukseni oli ennen pitkää löytää jokin osa-aikatyö, johon voisin suunnata musiikkiin tuntemani kiinnostuksen. Ajauduin varieteeyhtyeeseen, joka soitti kahtena tai kolmena iltana viikossa eri kerhoissa. En vielä silloin tajunnut, että nykyajan musiikissa tapahtuneet muutokset olivat täysin ristiriidassa niiden Raamatun periaatteiden kanssa, joita parhaillaan opin.
Kerhon show’n juontaminen vaatii usein esittämään kaksimielisiä, seksiin viittaavia vitsejä ja kommentteja. Kun asiakkaat juovat lasin toisensa jälkeen, heidän käsityskykynsä heikkenee, ja niin myöhemmin vaaditaan yhä häpeämättömämpää kielenkäyttöä. Minä en halunnut koskaan käyttää sellaista kieltä. Koska kieltäydyin sovittelemasta mittapuitteni suhteen, minulla alkoi olla vaikeuksia työn saamisessa.
Countrymusiikin muuttuminen enemmän rockin kaltaiseksi ei ollut minulle mitenkään ongelmallista, sillä countrymuusikko voi muuntaa minkä tahansa melodian aidoksi countryksi. Minä tein juuri niin. En kuitenkaan voinut muuttaa sanoja.
Perinteisen countrymusiikin sanat kertoivat joskus rakastavaisten kolmoisdraamoista. Kun nykyajan countrymusiikin melodiat ovat alkaneet yhä enemmän muistuttaa rockia, niin myös sanat ovat tulleet entistä karkeammiksi ja kuvailevat nyt entistä räikeämmin säädytöntä käytöstä. Mutta juuri tätä yleisö, varsinkin kerhoissa käyvä yleisö, usein vaatii.
Mitä minun pitäisi tehdä? Koko elämäni sisältö oli ollut itseni ilmaiseminen musiikin avulla. Mutta nyt musiikki, jota ihmiset halusivat kuulla, alkoi sotia kaikkea sitä vastaan, mitä minä pidin moraalisena ja säädyllisenä!
Tilanne huipentui eräänä iltana, kun olin kerholla juontamassa show’ta aika pian sen jälkeen kun olin alkanut tutkia Raamattua. Meidän soittaessamme ihmiset tanssivat tai istuivat pöytien ääressä puhumassa, syömässä ja juomassa. Sitten muuan nainen, joka oli aivan ilmeisesti juonut liikaa, riisui itsensä paljaaksi vyötärölle asti ja pyysi meitä soittamaan erään countrymusiikkilaulun, jonka sanat olivat täysin moraalittomat.
Se oli viimeinen pisara! ’Mitä minä teen tällaisessa paikassa?’ kysyin itseltäni. ’Mitä vastasaamani kristityt ystävänikin ajattelisivat!’ Tämä viimeinen painostusyritys minun saamisekseni sovittelemaan moraalimittapuitteni ja Raamatun periaatteiden suhteen sai minut jättämään ammattimaisen countrymuusikon urani tuona iltana.
Tervehenkisen musiikin soittaminen
Musiikki oli merkinnyt minulle paljon enemmän kuin vain hyvää ammattia: se oli veressäni. Soittamisen ja laulamisen lopettaminen kokonaan olisi ollut minulle lähes mahdotonta. Ei minun tarvinnutkaan mennä niin pitkälle. Eräälle seurakuntaamme kuuluvien järjestämälle retkelle joku oli ottanut mukaansa viulun, toinen kitaran jne. Menin mukaan soittamaan ja niin kaikki alkoi uudestaan. Me soitamme häissä ja muissa kristittyjen illanvietoissa. Vaikka emme saakaan siitä taloudellista hyötyä, niin tervehenkinen huvi ja tilaisuus ilmaista itseäni musiikin avulla ovat minulle tarpeeksi suuri palkka.
Se country and western -musiikki, joka on minulle merkinnyt niin paljon, on aina kuvaillut elämää rikastuttavia perusasioita: rakkautta kauniiseen luontoon, uskollisuutta perhejärjestelyssä ja näistä seikoista saatavaa mielenrauhaa. Kun ajoin eräänä syyspäivänä loistavanvärisillä Pennsylvanian kukkuloilla, oivalsin yhtäkkiä jotakin suurenmoista. ”Sydänmaata” kohtaan omaamani tuntemukset liittyvätkin suoranaisesti vastaoppimiini Raamatun totuuksiin.
Juuri Jehova Jumala antoi ihmiselle maan jota rakastaa ja josta pitää huolta. Hänen tarkoituksensa ei ole tehdä vain yhdestä laaksosta rauhan paikkaa vaan koko maasta kaunis paratiisi. Jehova on aina halunnut uskollisuutta avioliitossa, ja hän tulee vaatimaan sitä myös siinä uudessa järjestelmässä, jonka hän saattaa olemassaoloon. Kaikki asiat löysivät paikkansa kuin palapelissä! Tätä kaikkea siis ”sydänmaa” merkitsi.
Olen vuosien aikana nähnyt, miten tervehenkisen musiikin soittaminen ja laulaminen voi ilahduttaa ihmisiä, jotka joutuvat kohtaamaan sodan, taloudellista ahdinkoa tai perheen hajoamisen. Mutta musiikista saatu nautinto voi parhaimmillaankin antaa vain tilapäistä huojennusta.
Raamatun periaatteista ja sen sisältämästä toivosta kertominen lähimmäisilleni yhtenä Jehovan todistajana vai auttaa heitä paljon enemmän. Sen pitäisikin voida. Sanathan ovat täydelliset. Tuon laulun sanat voivat koskettaa jokaista kaipaavaa sydäntä. Ne antavat mielenrauhan, joka voi virkistää mieltä ikuisesti. – Kertonut Woody Wooddell.