Kun lyijykynähahmo ”herää henkiin”
OLETKO tiennyt, että yksi maailman kuuluisimmista filmitähdistä ei edes ole ihminen? Hän on kuitenkin yli sadan Hollywoodissa valmistetun elokuvan ja lukemattomien televisio-ohjelmien päätähti. Kuka tämä filmitähti oikein on? Italiassa hänen nimensä on Topolino, Kiinassa Mi Lao Shu, Espanjassa El Ratón Miguelito, Englannissa Mickey Mouse ja Suomessa Mikki Hiiri.
Miten hän ”heräsi henkiin”? Hänen uransa alkoi Walt Disneyn vuonna 1928 valmistuneessa elokuvassa Steamboat Willie, ja hänestä on tullut kaikkien aikojen kuuluisin sarjakuvahahmo. Tietenkin myös monet muut elokuvaan siirretyt sarjakuvahahmot ovat maailmankuuluja: Tom ja Jerry, Jogi-karhu ja Vaaleanpunainen Pantteri vain muutamia mainitaksemme. Näitä piirrettyjä elokuvia ja niiden hahmoja luovia taiteilijoita kutsutaan animaattoreiksi. Saadakseen tietää, miten he työskentelevät, Herätkää-lehden toimittaja haastatteli Hollywoodissa Kaliforniassa työskentelevää animaattoria Bill Kroyeria.
Miksi piirrettyjä elokuvia kutsutaan animaatioelokuviksi?
Koska sana ”animaatio” merkitsee ’elävöittämistä’. Ja juuri sitähän me teemme. Me voimme saada minkä tahansa hahmon tai esineen liikkumaan ja toivon mukaan näyttämään siltä kuin se heräisi henkiin. Työskennellessäni Disneyn studiossa piirsin pääasiassa ihmisiä ja puhuvia eläimiä. Mutta olen myös piirtänyt tanssivia autonmoottoreita televisiomainoksiin sekä laulavia hedelmiä ja vihanneksia terveyttä käsitteleviin elokuviin. Me voimme saada minkä tahansa esineen liikkumaan.
Miten saadaan näyttämään siltä kuin piirroselokuvan hahmo liikkuisi?
Liikeilmiö saadaan aikaan samalla tavalla kuin todellista liikettäkin kuvaavassa elokuvassa. Kun katsot elokuvaa, silmiesi ohi välähtää todellisuudessa 24 liikkumatonta yksittäiskuvaa sekunnissa. Silmäsi valoa aistivat solut tallentavat hetkeksi jokaisen kuvan, niin että kaikki kuvat yhdessä näyttävät muodostavan yhden jatkuvasti liikkuvan kuvan. Animaatioelokuvaa varten me piirrämme kaikki nuo 24 liikkumatonta yksittäiskuvaa.
Kylläpä täytyy piirtää monta kuvaa!
Totta, 1440 kuvaa jokaista filmiminuuttia kohti.
Mutta silloinhan sellaista kokoillan elokuvaa varten kuin ”Lumikki ja seitsemän kääpiötä” pitäisi piirtää yli miljoona kuvaa!
Miljoona ei riitä. Kaksi miljoonaa on lähempänä todellisuutta.
Miksi tarvitaan niin monia piirroksia?
Useimpia piirroksia ei koskaan nähdä, sillä ne piirretään suunnitteluvaiheissa ja vain muutamaa niistä käytetään lopullisessa versiossa. Animaatioelokuvan käsikirjoitusta ei kirjoiteta, se piirretään. Taiteilijaryhmä valmistaa satoja pieniä luonnoksia, jotka kiinnitetään laajoille korkkitauluille. Taulun alareunassa selitetään kunkin kohtauksen tapahtumat tai vuorosanat. Taiteilijat piirtävät ja asettelevat näitä luonnoksia aina eri järjestykseen, kunnes juoni on valmis. Kun taiteilijat ovat saaneet työnsä valmiiksi, korkkitauluun kiinnitetyt kuvat kertovat jättiläiskokoisen sarjakuvalehden sivun tavoin koko elokuvan juonen kuvina.
Ja sittenkö hahmojen elävöittäminen alkaa?
Ei vielä. Ensin toinen taiteilijaryhmä suunnittelee elokuvan kokonaisuuden jonkin nimenomaisen tyylin mukaiseksi. Joskus haluamme sijoittaa elokuvan tapahtumat vanhaan Eurooppaan, kuten Disneyn Pinocchiossa. Toisinaan taas sijoitamme ne nykyaikaan. Suunnittelijat etsivät kutakin aikakautta koskevia taustatietoja, niin että he voivat määrätä, millaisilta elokuvahahmojen pukujen, siinä esiintyvien rakennusten jne. tulisi näyttää. Seuraavaksi ohjaajamme jakaa korkkitaululla olevat kuvat kohtauksiin. Jokaisesta kohtauksesta valmistetaan viimeistellyt piirustukset, joista ilmenee millaisessa ympäristössä tapahtumat sattuvat ja missä kohden henkilöt kulloinkin ovat kohtauksen aikana. Tästä alkaa minun työni.
Mitä teet ensimmäiseksi, kun alat valmistella kutakin kohtausta?
Tutkin kohtauksen ”kuvauslistaa”. Se on taulukko, joka osoittaa, kuinka kauan kohtaus kestää ja missä kohden kuuluvat eri ääniefektit, musiikki ja sanat.
Tarkoitatko siis sitä, että filmin ääninauha on nauhoitettu jo kauan ennen piirtämisen aloittamista?
Tietysti. Siten tiedän etukäteen, millaista ääntä kuuluu kunkin filmiruudun aikana. Jos filmin henkilö sanoo: ”Auh!” kohtauksen 15. kuvaruudussa, piirrän hänen suunsa tuohon ruutuun apposen ammolleen. Sillä tavoin saadaan näyttämään siltä kuin hahmo puhuisi.
Millä sinä piirrät? Kuulakärkikynällä, lyijykynällä vai siveltimellä?
Käytän pehmeätä lyijykynää, sillä silloin kuvia on helppo muuttaa ja korjata. Lisäksi piirrän erikoispaperille, animaatiopaperille. Sen alareuna on rei’itetty sopimaan piirustuspöytäni tappiosaan. Tapit pitävät paperit kohdallaan, kun siirryn piirustuksesta toiseen. Piirustuspöydässäni on toinenkin erikoisuus – siinä on reikä keskellä! Aukko on peitetty lasilla, jonka alta paistaa valo. Voin piirtäessäni asettaa useita läpikuultavalle paperille piirrettyjä kuvia päällekkäin, niin että voin varmistaa että ne sopivat hyvin toisiinsa. Piirrän ensin hyvin summittaisen luonnoksen, jossa näkyvät ainoastaan hahmon ääriviivat. Näin pääsen nopeammin eteenpäin, ja vaikken piirräkään yksityiskohtia, voin silti saada esiin haluamani liikkeet.
Piirrätkö kaikki kuvat luonnoksina?
Tosiasiassa piirrän tuskin koskaan kohtauksen kaikkia kuvia. Se veisi liian paljon aikaa. Animaattori piirtää tavallisesti vain kohtauksen pääkuvat. Ne ovat kuvia, joista ilmenevät hahmon liikkeen ääriasennot kussakin kohtauksessa. Kun selaan sormillani näitä pääkuvia, voin kuvitella miltä liike tulee näyttämään. Apulaiseni piirtää sitten niiden mukaan välikuvat.
Hahmon liikkeen nopeus riippuu siitä, kuinka monta kuvaa on pääkuvien välissä. Esimerkiksi kun piirrän vasemmalle käännetyn pään ja sitten oikealle käännetyn pään, niin jos asetan kymmenen kuvaa niiden väliin, hahmo kääntää hitaasti päänsä vasemmalta oikealle ikään kuin katsellen kun joku kävelee ohi. Mutta jos panen pääkuvien väliin vain yhden välikuvan, hahmo kääntää äkkiä päänsä vasemmalta oikealle ikään kuin seuraten silmillään ohikiitävää autoa.
Mistä sitten tiedät, kuinka monta välikuvaa sinun on piirrettävä?
Sen oppii tietämään kokemuksen ja opiskelun avulla. Animaattorit tarkkailevat aina ympäristöään ja ihmisten ja esineitten liikkeitä. Tiedätkö, kuinka monta kuvaa tarvitaan esittämään silmän räpäyttämistä? Tai oletko tiennyt, että tavallinen kävely on vaikeimpia asioita piirtää? Jos kävelyä oikein erittelee, niin huomaa sen olevan eteenpäin kaatumisesta ja tasapainon jälleen saavuttamisesta muodostuva vuorottaisliike. Sitä paitsi jokainen ihminen kävelee omalla tyylillään. Lisäksi kissan, koiran ja elefantin kävelytyyleillä on suuri ero.
Mitä sitten tapahtuu, kun olet saanut lyijykynäpiirustukset valmiiksi?
Kuvaan ne. Tätä mustavalkoisella filmillä tapahtuvaa kuvausta kutsutaan lyijykynätestiksi. Kelaan tätä filmiä edessäni aina uudestaan alusta loppuun ja mietin, miten voisin tehdä liikkeistä joustavampia ja ajoittaa ne paremmin. Sitten korjaan piirustukseni ja kuvaan toisen lyijykynätestin. Kuvaan niitä niin useita kuin on tarpeen, jotta kohtauksesta tulisi niin hyvä kuin suinkin mahdollista. Ammattisanonta kuuluu: ”Kohtauksesi pysyvät filmillä ikuisesti, joten tee niistä nyt mahdollisimman hyviä.” Ennen viimeistä lyijykynätestiä avustajani ja minä olemme viimeistelleet luonnoksemme kauniiksi, siisteiksi ja yksityiskohtaisiksi lyijykynäpiirroksiksi. On vain sääli, ettei yleisö koskaan näe niitä.
Ei koskaan näe niitä? Miksi ei?
Koska seuraavan muste- ja väritysvaiheen jälkeen niitä ei enää tarvita. Jokainen piirros jäljennetään musteella läpinäkyvälle asetaattikalvolle, jota kutsutaan selluloidiksi. Sen jälkeen kuva väritetään erikoisväreillä, jotka tarttuvat asetaattiin. Muistathan sen yleiskuvapiirustuksen, joka tehtiin jokaista kohtausta varten? Sen tausta väritetään kauniilla väreillä. Sitten asetamme kunkin kalvon taustakuvan päälle ja kuvaamme sen. Koska käytämme kalvoja, meidän ei tarvitse piirtää ja värittää uudestaan jokaisen kuvan taustaa vaan vain se osa joka liikkuu.
Valmistetaanko kaikki animaatioelokuvat tällä tavalla?
Ei suinkaan, on olemassa monia erilaisia menetelmiä. Kanadan filmineuvoston taiteilijat ovat valmistaneet elokuvia piirtämällä pienen pieniä kuvia suoraan filmille! Ja useissa Lontoon parhaista studioista piirretään mieluummin suoraan kalvoille kuin paperille. Siten voidaan kuvata alkuperäiset piirrokset. On myös olemassa monia animaatioelokuvia, joiden valmistamisessa ei ole käytetty lainkaan piirroksia.
Ei lainkaan piirroksia?
Niin. Sellaista menetelmää kutsutaan kollaasi- tai esineanimaatioksi. Taiteilijat voivat liikutella nukkeja, savihahmoja – jopa hiekkaveistoksia – ja kuvata ne ruutu kerrallaan. Kun filmi sitten näytetään normaalilla nopeudella, esineet näyttävät liikkuvan kuin elävät olennot! Työskentelin äskettäin erään Walt Disney -elokuvan parissa, jota varten käytimme tietokonetta kaikessa animaattorin työssä. Me emme piirtäneet yhtään kuvaa, me vain kuvailimme tietokoneelle, millaisia kuvien pitäisi olla, ja se hoiti loput!
Millaiset ovat animaatioelokuvien tulevaisuudennäkymät?
Tulevaisuudessa tullaan ehkä käyttämään enemmän teknisiä laitteita, kuten tietokoneistettua puhtaaksi piirtämistä ja värittämistä. Mutta aina tullaan käyttämään ihmisanimaattoreita, jotka piirtävät käsin kuvat Disneyn tyyliin. Vain ihmiskäsi pystyy luomaan herkän piirroksen, jossa on käytetty niitä hienovaraisia ilmaisukeinoja, jotka tekevät hahmosta elävän näköisen. Jos teen työni hyvin, tuloksena ei ole pelkkä piirustus vaan hahmo, persoonallisuus, joka nauraa ja itkee ja josta välität. Kun Bambi-elokuvassa Bambin äiti kuolee, niin yleisö ei itke pelkän kuvan vaan todellisen persoonallisuuden vuoksi.
Jokaisen animaattorin elämässä on hetkiä, jolloin hän katsoo lyijykynätestiään ensimmäisen kerran ja näkee tämän pienen piirretyn hahmon valkokankaalla katsovan suoraan häneen, ja muutama päivä sitten se oli vain paperille vedetty muutama viiva. Kun tuo pikkuolento sitten avaa suunsa ja puhuu, se on todella unohtumaton hetki! Silloin tuntuu siltä, että kaikki kova työ ei ole mennyt hukkaan: onhan lyijykynähahmosi ”herännyt henkiin”.
Me emme ole siltikään vielä saaneet vastausta ensimmäisessä kirjoituksessamme esitettyihin kysymyksiin. Onko se mielihyvä, jonka mielikuvitus ja ajanviete tuovat, tosi onnellisuutta? Vai onko olemassa pysyvämpää onnellisuutta? Saako koko ihmiskunta koskaan nauttia siitä? Disney-teknikko Roy Brewer sai tyydyttävät vastaukset näihin kysymyksiin. Lue hänen kertomuksensa seuraavilta sivuilta.
[Kuva s. 4]
Luonnos ja viimeistelty piirros. Animaattorin on pystyttävä piirtämään hahmo mistä tahansa kulmasta ja mihin tahansa asentoon
[Kuva s. 5]
Hyvin muotoiltua hahmoa voi helposti litistää, venyttää ja sen ilmeitä liioitella
[Kuva s. 6]
Animaattori lehteilee piirustuksia sormiensa välissä ja katsoo miten hahmo liikkuu
[Kuva s. 7]
Animaattori käyttää valopöytää piirustusalustanaan