Miten löysin pysyvän onnellisuuden
KUN ensi kerran näin Walt Disneyn vilaukselta vuonna 1954, se oli vavahduttava kokemus! Siinä oli mies, johon olin lapsuudestani saakka yhdistänyt onnellisuuden, taiteilija joka oli tuonut Mikki Hiiren, Lumikin ja Bambin valkokankaalle. Ja minä olin päässyt leikkaajaksi hänen Burbankissa Kaliforniassa sijaitsevaan elokuvastudioonsa. Seuraavien 30 vuoden ajan sain päivittäin olla tekemisissä hänen luomuksiaan ympäröivän mielikuvitusmaailman kanssa.
Elämä Disney-studiolla oli jännittävää! Silmäni olivat jatkuvasti ihailevasta ihmetyksestä tapillaan, kun katselin monia filmitähtiä ja niitä ihastuttavia kulisseja, jotka oli rakennettu elokuvan kuvaamista varten. Esimerkiksi kerran koko elokuvastudio oli veden vallassa, ja kuusi voimakasta tuulikonetta nostatti suuria laineita, niin että saatiin aikaan mielikuva pelottavasta myrskystä. Kaiken tämän keskellä näyttelijä Kirk Douglas ampui harppuunalla jättiläiskalmaria, jotta se ei olisi upottanut sukellusvene Nautilusta. Ehkä muistat elokuvan nimeltä Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Se perustui Jules Vernen kirjoittamaan romaaniin.
Jokainen päivä tuntui unelmien täyttymykseltä. Työni vaikutti enemmän harrastukselta kuin työltä. Silti minulle maksettiin siitä. Ihmiset olivat myös huomattavan erilaisia kuin muut. He näyttivät olevan aidon onnellisia työssään! Tuolla 16 hehtaarin laajuisella alueella, jolla sijaitsevat studiot, taiteilijoitten tilat sekä tekniset ja hallinnolliset rakennukset, tuntui vallitsevan lämmin yhteistyöhenki. Hymyilevät ihmiset olivat onnellisia saadessaan kuulua Waltin maailmaan. Tunsin silloin olevani onnellinen. Mutta eräänä päivänä tulin tietämään, mitä tosi onnellisuus merkitsi.
”Maaginen kuningaskunta” ja onnellisuus
Siitä lähtien kun Walt Disney alkoi vuonna 1928 valmistaa Mikki Hiiri -elokuviaan, hän on tuottanut mielihyvää sadoille miljoonille ihmisille. Vuonna 1937 hän sai valmiiksi ensimmäisen kokoillan piirroselokuvan Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Siitä tuli myyntimenestys ja sitä esitetään vieläkin suunnilleen joka seitsemäs vuosi lasten uudelle sukupolvelle, jonka edustajat yhdessä vanhempiensa kanssa ovat hyvin ihastuneita näkemäänsä!
Disneyn toinen kehittyvä ala oli huvipuistojen suunnitteleminen. Huvipuistoja on jo vuosikymmeniä ollut olemassa niinkin kaukana toisistaan sijaitsevissa paikoissa kuin New Yorkin Coney Islandissa Yhdysvalloissa, Blackpoolissa Englannissa ja Tibidabossa Barcelonassa Espanjassa. Disney halusi välttämättä antaa huvipuistoilleen teeman. Ensimmäisenä avattiin Disneyland Kaliforniassa vuonna 1955, ja myöhemmin Floridassa vuonna 1971 Walt Disney World, jossa sijaitsi myös ”Magic Kingdom” (”Maaginen kuningaskunta”). Vuonna 1982 sinne valmistui myös Epcot Center (Epcot tulee sanoista Experimental Prototype Community of Tomorrow), jonne on rakennettu tulevaisuuden kokeiluyhdyskunta. Vuodesta 1983 lähtien japanilaiset ovat saaneet nauttia omasta Tokiossa sijaitsevasta Disneylandistaan.
Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana yli 335 miljoonaa ihmistä on hankkinut pääsylipun Disneyn huvipuistoihin. Niissä heidät on lumonnut sellainen näky, joka on kuin täyttynyt unelma ja jota Disney kutsui MAAGISEKSI KUNINGASKUNNAKSEEN! Ja kuten sanottu: kun olet päässyt tuohon valtakuntaan sisälle, ongelmasi tavallisesti unohtuvat, ja onnellisuus valtaa sinut.
Onko onnellisempi valtakunta mahdollinen?
Jokainen haluaa olla onnellinen. Ja juuri onnellisuuttahan jotkut elokuvatuottajat yrittävät myydä niille, jotka haluavat ostaa sitä. Sen tuottaminen on hyvin kallista, mutta myös hyvin kannattavaa. Mutta onkohan siltikään kysymys tosi onnellisuudesta? Onko elokuvien tuottama onnellisuus pysyvää? Harkitkaamme.
Kun ihminen lähtee elokuvateatterista, sulkee televisionsa tai kävelee ulos huvipuistosta, mielikuvituksen luoma onnen tunne katoaa! Karu todellisuus kohtaa hänet jälleen. Miellyttävän viihteen parissa vietetyt muutamat tunnit jättävät jälkeensä mukavan muiston. Todellisen maailman ikävät pulmat tulvivat takaisin mieleen: talousongelmat, rikollisuus, sairaus ja tietenkin kuolema. Viihde ei saa aikaan pysyvää onnellisuutta. Se auttaa vain unohtamaan ongelmat hetkeksi.
Olen usein pohtinut, eikö olisi mukavaa saada kutsu sellaiseen maahan, jossa ei ole ongelmia, jossa jokainen päivä on täynnä uusia, iloisia ja onnellisia elämänkokemuksia – pelkästään hyviä eikä ollenkaan huonoja – maahan, jossa kukaan ei koskaan vanhenisi eikä kenenkään tarvitsisi koskaan kuolla, maahan, jossa voisi todella ”elää onnellisena elämänsä loppuun saakka”? Jos tämä olisi mahdollista, kuinka monien ihmisten luulisit olevan halukkaita tekemään uhrauksia päästäkseen tuollaiseen valtakuntaan? Olisitko sinä valmis tekemään uhrauksia?
Tosiasiassa miljoonat ovat jo osoittaneet haluavansa päästä sellaiseen paikkaan. Vaikka se on yhä ”piirustuslaudalla”, sen valmistuminen on taattu. Raamatun ennustusten mukaan ihmisellä on vielä vähän aikaa käyttää hyväkseen tällaista tarjousta. Ei ole kysymys ”Maagisesta kuningaskunnasta”. On kysymys maapallosta, jonka Jumalan valtakunta muuttaa. Jumalan lupauksen mukaisesti onnellisuus tulee siellä vallitsemaan ikuisesti! – Ilmestys 21:3, 4; Tiitus 1:2.
Pian koko maa ennallistetaan paratiisiksi. Ihmiset saavat takaisin tarmonsa ja elinvoimansa. Eläimetkään eivät silloin enää herätä pelkoa eivätkä itse pelkää. Jokainen valveillaolon tunti on varmasti jokaisen elämässä täynnä onnellisuutta ja iloa tuottavaa aikaansaamisen tunnetta. Kuulostaako tämä utopistiselta unelmalta? Minusta se kuulosti kerran sellaiselta.
Uusi elämänkatsomus
Kuuluin aikaisemmin Grand Islandissa Nebraskassa asuessani sen First Christian Church -nimiseen kirkkoon. Kun siis vuonna 1970 aloin tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, ajatus ikuisesta elämästä maan päällä oli minulle uusi. Tutkistelun edistyessä sain tietää, että Jumalan palvonnasta lohtua etsivien ihmisten tuli täyttää joitakin hänen asettamiaan mittapuita. Aloin tehdä muutoksia elämässäni. Sellaiset seikat kuin yksityislentokoneella lentäminen, konserttien tukeminen, tenniksen pelaaminen ynnä muut harrastukset, joihin olin innokkaasti ottanut osaa, tulivat yhä vähemmän tärkeiksi, kun aloin perheeni kanssa yhä paremmin tajuta Jumalan maata ja ihmiskuntaa koskevan tarkoituksen.
Raamattu paljasti minulle selvästi sen, että aikaisempi uskontoni ei ollut opettanut minulle totuutta Jumalan tarkoituksista ja siitä mitä hänen Valtakuntansa todella merkitsee. Ei ole olemassa mitään helvetintulta! Ei kuolematonta sielua, joka leijailisi ulos ruumiista kuolemassa! Jumala ei olekaan Jeesus vaan Jehova, Kaikkivaltias Luoja. Jeesus on Jumalan Poika eikä Poika-Jumala. – Hesekiel 18:4, 19; 1. Johannes 4:15; Psalmit 83:19.
Tulin myös ymmärtämään, että Jeesus ei koskaan ottanut osaa poliittisiin asioihin. Hän tiesi, että Jumalan tarkoitus on poistaa kaikki ihmishallitukset ja tehdä siten vähitellen tietä paratiisille, johon myös kuolleet saisivat ylösnousemuksen. Miten minä siis voisin kannattaa edelleen poliitikkoja, jotka yrittävät pitää toiminnassa tätä turmeltunutta järjestelmää, joka on täynnä rikollisuutta, sairautta ja vararikkoja ja jolla on tarjottavana vain varma kuolema, kun voisin sen sijaan valita sellaisen rakkaudellisen järjestelyn kannattamisen, joka lupaa kannattajilleen ikuisen elämän? Aloin kertoa jokaiselle jolle voin siitä, että Jumalan hallitus tulisi pian tyydyttämään kaikkien elävien toiveet. – Johannes 18:36; Daniel 2:44; Johannes 5:28, 29.
Useimmat ihmiset uskovat, että kuolemanjälkeisessä henkimaailmassa odottaa jokaista sielua utopistinen onnela. Mutta Raamattu ei puhu sellaisesta! Jos Aadam ja Eeva olisivat valinneet Jumalan tottelemisen tien, he olisivat voineet elää ikuisesti juuri täällä maan päällä. Mutta koska he kapinoivat, Jumala oli velvollinen langettamaan heille tuomion. Epätäydellisyys johti siihen, että pahuus lisääntyi ja lisääntyy yhä huippuunsa, minkä jälkeen se äkisti poistetaan. Juuri näihin aikoihin tuo huippu on melkein saavutettu. Ja pian tapahtuu se pahuuden poistaminen, mistä Raamattu hyvin usein puhuu. – Luukas 21:29–36.
Olin melkoisesti muuttunut niiden mielestä, jotka olivat tunteneet minut sellaisena, joka seuraa innokkaasti urheilua ja nauttii seuranpidosta, dixieland-musiikin soittamisesta vetopasuunalla ja politiikasta puhumisesta. Kerran eräs tuttavani kertoi minulle luottamuksellisesti joistakuista, jotka olivat pilkanneet minua sen johdosta, että olin yrittänyt pukea hyvien tapojen uutta persoonallisuutta ylleni. Oli kuitenkin kiinnostavaa havaita, että edessäpäin ihmiset kunnioittivat minua nyt uudella tavalla, jota en ollut aikaisemmin kokenut. Jotkut jopa kompastelivat puheessaan yrittäessään sanoa kirosanan sijaan jonkin miellyttävämmän sanan. He eivät halunneet loukata minua. Jumalan sana sai aikaan muutoksia!
Tosi onnellisuuden saavuttaminen on yhä mahdollista
12 vuotta sitten minusta tuli kastettu todistaja. Vaimoni ja kolme lastani rakastavat myös Jehovaa. Olemme löytäneet onnellisuuden, jota emme ajatelleet koskaan olevan mahdollista löytää tämän sivilisaatio-nimisen kaaoksen keskellä. Elämällämme on nyt tarkoitus! Saamme hengellistä ravintoa enemmän kuin tarpeeksi. Olemme hyvin kiitollisia niistä monista siunauksista, joita olemme saaneet kokea Jumalan tosi järjestön yhteydessä.
Olemme todella iloisia tietäessämme, että on olemassa muutakin kuin katoava ”Maaginen kuningaskunta”: vanhurskas Valtakunta-hallitus, joka ulottaa pian valtansa koko maapallolle. On todella suurenmoista odottaa aikaa, jolloin voi nauttia onnellisuudesta ikuisesti kaikkien aikojen suurinta onnellisuutta tuottavan Valtakunnan alaisuudessa! – Matteus 6:9, 10; Ilmestys 21:3, 4.
On totta, että jotkin elokuvat ja huvittelukeskukset auttavat meitä unohtamaan jokapäiväiset huolemme ja pulmamme, mutta kuten olen itse kokenut, niiden vaikutus on hyvin lyhytaikainen. Mikset siis ottaisi minun laillani itse selvää siitä, miten myös sinä voit kokea sen ajan, jolloin pahuus ja murheet poistetaan pysyvästi?
[Huomioteksti s. 9]
Erilaiset viihteen muodot voivat tuoda ihmisille vain tilapäisiä onnenhetkiä
[Kuva s. 10]
Jumalan paratiisillisessa uudessa järjestyksessä vallitsee pysyvä onnellisuus