Historian opetuksia joita ei ole opittu
Koulujen ja yliopistojen historianopetus näyttää usein käsittelevän lähinnä vain tapahtumia, taisteluja, asiakirjoja ja huomattavia henkilöitä koskevia tietoja. H. G. Wells sanoi, että omien kouluaikojemme ”suppea historianopetus” käsitti pääasiassa ”ikävystyttäviä luetteloita osittain unohdetuista eri kansojen kuninkaista ja presidenteistä”.
Ajatteleville ihmisille historian tulisi kuitenkin olla kuin lyhty, joka luo valoa menneisyyden ja tulevaisuuden salakuoppiin. Sen tulisi antaa toivoa tulevaisuuden suhteen. Harkitsehan nyt joitakin huomattavia historian opetuksia ja sitä, mitä ihmisiltä on jäänyt niistä oppimatta.
1. OPETUS – Muutokset hallinnossa: Kuten Ranskan suuren vallankumouksen aikanakin, suuntaus on se, että samanlainen seuraa samanlaista ”muutoksen” ollessa pikemminkin näennäinen kuin todellinen. Siksi tyrannia saattaa hyvinkin seurata tyranniaa. Läntisissä demokraattisissa yhteiskunnissa, kuten Suomessa tai Ruotsissa, voi jokin poliittinen puolue saada vaaleissa lisää valtaa ja uusissa vaaleissa jälleen jokin toinen puolue. Mutta perustavaa laatua olevia muutoksia ei todellisuudessa tapahdu.
Tunnettu kirjailija Paul Valery huomautti kiinnostavasti: ”Kaikki poliitikot ovat lukeneet historiaa, mutta heidän voitaisiin sanoa lukevan sitä vain oppiakseen, miten toistaa samoja kauheuksia yhä uudelleen.” Mutta miksi? Se johtuu pohjimmiltaan siitä, minkä Raamattu totuudenmukaisesti sanoo: ”[Ei ole] miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa.” – Jeremia 10:23.
Mikä on tähän liittyvä opetus? ”Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa.” (Psalmit 146:3) Ihmisten lupaukset ovat tavallisesti epäluotettavia. Vaikka ihmiset saattavat yrittää parhaansa, älä odota heidän saavan aikaan täysin tyydyttävää hallintoa. Vain Jehova Jumala voi saada ja tulee saamaan sen aikaan Valtakuntansa välityksellä, jossa Jeesus Kristus hallitsee kuninkaana. – Matteus 6:9, 10; Jesaja 9:5, 6; Daniel 2:44.
2. OPETUS – Uskonnon sekoittaminen politiikkaan: Historia osoittaa, että uskonnollisten järjestöjen papit ovat kaikkina aikoina käyttäessään poliittista vaikutusvaltaa tavalliseen kansaan toimineet vallitsevan tilanteen säilyttämiseksi ja usein vallassa olevien hyväksi. Hyvä esimerkki tästä on se, miten roomalaiskatolinen pappisvalta toimi 400-luvulla tapahtuneen Rooman maailmanvallan kukistumisen jälkeen Euroopassa ja muualla feodaalijärjestelmän säilyttämiseksi. Noin tuhannen vuoden ajan kirkko työskenteli sekä lännessä että idässä läheisesti kuninkaiden, tsaarien ja muiden hallitsevassa asemassa olevien kanssa niiden etuoikeuksien säilyttämiseksi, joita näillä harvoilla yhteiskuntapyramidin huipulla olevilla oli.
Kirkko sai vastapalvelukseksi maata (jonka omistamiseen valta feodaalijärjestelmässä perustui), ja joitakuita sen jäseniä puhuteltiin sellaisilla arvonimillä kuin ”herra apotti” tai ”herra piispa”. Paavi itse oli kristikunnan ehkä mahtavin yksinvaltias. Hänelle kuuluvasta vallasta voidaan saada käsitys 1000-luvulla eläneen paavi Gregorius VII:n julkaisemasta paavien etuoikeuksia koskevasta luettelosta. Niihin kuului ”valta asettaa keisareita virkaan ja panna heitä viralta” ja ”kumota kenen tahansa antamia säädöksiä”.
Muinaisen Babylonian, Egyptin, Amerikan atsteekkien ja Intian hindujen hallitsijat – itse asiassa ehkä kaikkien menneiden yhteiskuntien hallitsijat – ovat käyttäneet uskonnollisia järjestelmiä turvatakseen omat etunsa. Ja itsekkäitten etujen saavuttamiseksi maailmalliset uskonnolliset järjestöt ovat aina pyrkineet luomaan läheiset suhteet valtioon. Mutta mitä me opimme kaikesta tästä? Sen että kun uskonto sekoitetaan politiikkaan ja uskonnolliset järjestöt tulevat osaksi maailmaa ja osallistuvat sen politiikkaan, se aiheuttaa kärsimystä ja hämmennystä monille ihmisille. Tällainen hengellinen haureus tekee sellaisista uskonnollisista järjestöistä Jumalan silmissä iljettäviä. (Ilmestys 17:3–5) Me saamme Raamatusta myös tietää, että yksi Jumalan hyväksymää palvontaa koskeva vaatimus on ”itsensä suojeleminen maailman tahroilta”. – Jaakob 1:27.
3. OPETUS – Aineellinen hyvinvointi: Ihmiset ovat joissakin maissa ja joinakin historian aikoina nauttineet huomattavasta aineellisesta hyvinvoinnista. Monien mielestä elintason kohoaminen merkitsee onnellisuuden ja tyytyväisyyden lisääntymistä. Mutta mitä historia tästä todellisuudessa opettaa? Aineellinen hyvinvointi ei riitä tekemään ihmisiä onnellisiksi. Mitä muuta aineellisen lisäksi sitten tarvitaan?
Ivar Lissner sanoi kirjassaan Ihminen, Jumala ja taikuus (Man, God and Magic): ”Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä hellittämättömyyttä, jolla ihminen on pyrkinyt koko historian ajan ulottumaan itsensä ulkopuolelle. Hän ei ole koskaan suunnannut voimiaan yksinomaan elämän välttämättömyyksiin. Hän on aina ollut etsivä, hapuillut tiellään kauemmas, pyrkinyt saavuttamattomaan. Tämä outo ja synnynnäinen halu ihmisolennossa on hänen hengellisyytensä. – – Ihminen ei tyydy vain nukkumaan, syömään ja pysymään lämpimänä – –. Kaikki ihmisten keskuudessa koskaan vallinneet kulttuurit ovat perustuneet uskontoon ja Jumalan etsintään. Tuntuu mahdottomalta ajatella kulttuuria ilman uskoa, uskontoa ja Jumalaa.”
Jeesus Kristus sanoi 1900 vuotta sitten: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan, koska taivasten valtakunta kuuluu heille.” (Matteus 5:3) Niinpä vaikka aineellinen hyvinvointi voi tehdä elämän miellyttävämmäksi, me opimme tätä koskevan historian opetuksen perusteella, että tosi onnellisuus johtuu hengellisen tarpeemme vaalimisesta ja tyydyttämisestä.
4. OPETUS – Yhteiskunnalliset uudistukset: On mahdotonta saada aikaan parempaa maailmaa, jos ihmiset eivät muutu paremmiksi. Historia itse asiassa osoittaa, että ”ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen”. (Saarnaaja 8:9) On totta, että sellaiset kehitysvaiheet kuin orjuuden poistaminen ovat parantaneet yhteiskunnallisia olosuhteita. Mutta erilaiset ihmisistä johtuvat tekijät aiheuttavat edelleen miljoonille ihmisille kuoleman epäinhimillisissä sodissa. Aitojen yhteiskunnallisten parannusten aikaansaamiseksi ihmisiä täytyy opettaa rakastamaan lähimmäisiään. (Matteus 22:39) Raamattu tosin osoittaa, että ihmisten kohottaminen täydellisyyteen Jeesuksen Kristuksen ja hänen voideltujen hallitsijatovereittensa kuninkuuden alaisuudessa vaatii tuhat vuotta. Tämä aikakausi alkaa kuitenkin pian, ja sen aikana toteutuva täydellisyys on yksi Jumalan valtakunnan monista aikaansaannoksista. – Ilmestys 20:4–6; 21:1–5.
Me voimme epäilemättä oppia monia asioita ihmisen historiasta. Mutta miten me voimme soveltaa omaan elämäämme sitä, mitä olemme oppineet juuri mainituista neljästä historian opetuksesta?
[Huomioteksti s. 5]
’He lukevat sitä vain oppiakseen, miten toistaa samoja kauheuksia yhä uudelleen’