Mitä vanhemmat voivat tehdä?

”OLIN juuri nähnyt televisiosta dokumenttiohjelman ryöstetyistä lapsista”, sanoi muuan eläkkeellä oleva yhdysvaltalainen mies, ”ja aloin ihmetellä, tietävätkö lapset todella mitä heidän pitäisi tehdä, jos joku tuntematon yrittää houkutella heidät mukaansa. Niinpä esitin joillekuille tuntemilleni kahdeksanvuotiaille lapsille seuraavan kysymyksen: mitä tekisit, jos joku vieras olisi sinulle ystävällinen, tarjoaisi sinulle makeisia ja sitten hetken kuluttua pyytäisi sinua lähtemään mukaansa sanoen, että hän haluaisi näyttää sinulle jotakin?” Hän jatkoi: ”Tiedättekö, mitä he sanoivat? Jokainen vastasi: ’En tiedä.’”

”Mutta he olivat ’maalaislapsia’”, hän sanoi, ”ja koska minun täytyi matkustaa tuona viikonloppuna erääseen lähellä sijaitsevaan kaupunkiin, jossa tapaisin koko joukon perheitä, päätin tarkistaa mitä lapset, jotka eivät olisi niin sinisilmäisiä, sanoisivat.” Heidän vastauksensa ällistyttivät häntä. Kaikki alle 7-vuotiaat lapset vastasivat hänen kysymykseensä: ”Lähtisitkö hänen mukaansa?” sanomalla ponnekkaasti: ”Lähtisin!” Seitsenvuotiaat ja sitä vanhemmat vastasivat yleensä kieltävästi. Mutta mies totesi: ”Heillä ei oikeastaan ollut selvää käsitystä siitä miksi he eivät lähtisi eikä siitä mitä heidän tulisi tehdä.”

Eivät ainoastaan lapset ole tietämättömiä, sillä monet vanhemmatkaan eivät tiedä mitä tehdä sen enempää lapsensa suojelemiseksi kuin hänen löytämisekseen, jos hän on kateissa.

Lukuun ottamatta tilapäisesti kadonneita lapsia, lasten katoamiseen on kaksi perussyytä: joko he lähtevät vapaaehtoisesti, kuten karkaamistapauksissa, tai joku ryöstää heidät. Koska lapsilta puuttuu kypsää arvostelukykyä ja kokemusta, vanhempien tehtävä on ryhtyä tarvittaviin varotoimiin lastensa turvallisuuden varmistamiseksi.

Vaarat ovat todellisia

Vanhempien täytyy oivaltaa, että vaarat ovat todellisia. On ihmisiä jotka haluavat lapsesi, mutta heillä ei ole lapsen paras mielessään. ”Heidän vaikuttimensa on tavallisesti seksuaalisen tyydytyksen saaminen, eikä juuri koskaan lapsen rakastaminen ja hoivaaminen”, sanoo New Yorkista käsin toimiva yksityisetsivä Alice Byrne, joka on etsinyt käsiinsä kadonneita lapsia jopa Keniasta asti.

Samaa mieltä on ylikonstaapeli Lloyd Martin Los Angelesin poliisilaitoksen seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten tapauksia hoitavasta työryhmästä. ”En ole kuullut kenestäkään, joka olisi ottanut karkulaisia kadulta mukaansa saamatta jotakin vastineeksi, ja tavallisesti tuo vastine on seksi”, hän sanoo. He saavat usein lapselta haluamansa ilman vastalauseita, koska he antavat lapselle sitä mitä lapsi tuntee olevansa vailla – rakkautta, huomiota, kiintymystä, rahaa ja tavaroita. Tai he saattavat vakuuttaa lapselle, että hänen vanhempansa eivät enää halua häntä, tai he voivat käyttää lasta seksuaalisesti niin törkeästi hyväkseen, että hän tuntee lopulta olevansa arvoton ja hyväksyy uuden roolinsa elämässä.a

Vaikka lehdistö kohdistaa usein huomion niihin ”sairaisiin” ja kieroutuneisiin tuntemattomiin, jotka saalistavat pieniä lapsia, vanhempien tulee olla varuillaan myös niiden ihmisten suhteen, jotka lapsi jo tuntee. ”Me tiedämme, että lapsia eivät uhkaa ainoastaan tuntemattomat, vaan valtaosaltaan nimenomaan ihmiset, joihin lapsi on jo tutustunut ja joihin hän luottaa”, sanoo Charles Sutherland Search-lehdestä. Vaara voi uhata lasta sukulaisen, ystävän tai naapurin taholta – ja jopa opettajan tai jonkun muun vaikutusvaltaisessa asemassa olevan henkilön taholta. Annette, jonka Taj-poika on ollut kadoksissa vuodesta 1981 lähtien, neuvoo: ”Ota selvää siitä, ketkä ovat lapsesi ystäviä. Lapsen hätyyttelijä tai ryöstäjä on usein joku jonka tunnet, joku joka on sosiaalisesti hyväksytyssä asemassa lapseesi nähden.”

Kehotus olla varuillaan tuntemattomien suhteen ei ehkä riitä senkään vuoksi, että lapsesi ajatus tuntemattomasta saattaa poiketa sinun ajatuksestasi. Lapsellasi voi olla ystäviä, joita sinä et tunne ja joita sinä saatat pitää tuntemattomana. ”Henkilöstä, joka tervehtii lastasi tämän koulumatkalla tai joka antaa hänelle makeisia, voi nopeasti tulla hänen ystävänsä ja kaverinsa”, sanoo etsivä Alice Byrne. ”Tämä vaara on mahdollinen erityisesti suurissa kaupungeissa.” Hän neuvoo: ”Ole kiinnostunut lastesi ystävistä – varsinkin jos tuo ystävä on aikuinen.”

Kotiympäristö ja -opetus

On selvää, että ratkaiseva tekijä lapsen suojelemisessa on kotielämän laatu. ”Yhteinen piirre useimmissa karkaamistapauksissa on ilmoitusten perusteella huonot suhteet lasten ja vanhempien välillä”, sanotaan eräässä tutkimuksessa Family Relations -julkaisussa. Rakkaudellinen ja onnellinen ilmapiiri kodissa, missä perheenjäsenten välinen viestintä on hyvää ja missä lapsi saadaan tuntemaan olonsa turvalliseksi, estää varsin todennäköisesti lasta karkaamasta tai jäämästä karkumatkalleen silloin, kun esiintyy tunneperäisesti koettelevia tilanteita. Lapsistaan välittävät vanhemmat myös ottavat ratkaisuja punnitessaan huomioon sen mikä koituu heidän lastensa parhaaksi.

On siis tarpeellista varoittaa lapsia ihmisistä, jotka saattaisivat ryöstää hänet tai vahingoittaa häntä, mutta on myös syytä kiinnittää huomiota aiheen käsittelytapaan. Vanhemmat eivät varmastikaan halua lapsen tulevan neuroottiseksi ja vainoharhaiseksi ja pelkäävän jokaista, jonka hän tapaa tai näkee. Toisaalta vanhemmat eivät myöskään salli lapsen järkyttämisen pelon tai välikohtauksen epätodennäköisyyden estää tarpeellisen opetuksen antamista.

Tosiasiana pysyy, että lastenryöstöjä tapahtuu niin pienissä kuin suurissakin kaupungeissa. Kukaan ei voi ennustaa missä tai milloin. Niinpä viisaat vanhemmat ryhtyvät järkeviin varotoimiin ja antavat tarvittavaa opetusta estääkseen lastaan joutumasta ryöstetyksi. ”Kukaan ei sano, että lapsesi aiotaan ryöstää”, sanoo ylikonstaapeli Richard Ruffino, kadonneitten ihmisten tapausten asiantuntija. ”Pidä sitä mitä teet ja mitä kerrot lapsellesi, ennalta ehkäisevänä toimintasuunnitelmana. Se on kuin henkivakuutus. Hankitko vakuutuksen, koska aiot joutua onnettomuuteen, vai hankitko vakuutuksen, koska sinulle saattaa tapahtua onnettomuus?”

Varokeinoja, joihin vanhempien pitäisi viranomaisten mielestä ryhtyä, ovat muiden muassa seuraavat: Kun olet julkisella paikalla pidä pikkulapsesi aina näkyvissäsi. Älä jätä koskaan aivan pieniä lapsia vaille valvontaa. Älä anna lastasi sellaisten huostaan, joita et tunne. Älä lähetä pientä lasta illalla yksin toimittamaan jotain asiaa tai ostamaan jotain mitä tarvitset. Älä jätä pikkulapsia tavaratalojen tai ostoskeskusten leikkikentille mennessäsi itse ostoksille, tai yksin autoon – varsinkaan jos auton avain on virtalukossa tai jos jätät moottorin käymään – ollessani hoitamassa asioita.

Jotkut viranomaiset suosittelevat perheen tunnussanan käyttöä, jonkin nimenomaisen, etukäteen valitun sanan sopimista, jonka ainoastaan perheenjäsenet tietävät. Henkilöt, jotka aikovat ryöstää lapsen, kertovat usein lapselle että tämän vanhemmat lähettivät heidät tai että he ovat tulleet noutamaan lapsen, koska tämän äiti on sairas. Lapsi voisi silloin kysyä perheen tunnussanaa ja kieltäytyä menemästä mukaan, jos sitä ei esitetä. Joka tapauksessa lapsen pitäisi tietää, että vaikka hänen tulee olla kohtelias ja kunnioittava aikuisille, niin hänellä on täysi oikeus sanoa: ”Kiitos ei” ja olla tekemättä mitään, mitä hän pitää pelottavana tai epämiellyttävänä tai mikä on hänen vanhempiensa neuvojen vastaista.

Menestyminen lapsen suojelemisessa riippuu paljolti avoimesta viestinnästä. Rakkaudelliset ja kanssakäymisestä huolehtivat vanhemmat huomaavat ”merkit”, joita vaikeuksissa olevalla lapsella esiintyy: äkilliset mielialan ja asenteiden muutokset, lisääntyvän eristäytymisen, salailun ja viestinnän vähenemisen, levottoman unen ja ruokahalun menetyksen. Muista, että viestintä on kaksisuuntaista. Vanhemmat, kuunnelkaa mitä lapsenne kertoo teille ja punnitkaa sitä huolellisesti. Annette kertoo: ”Taj mainitsi kerran, että hän karkaisi, mutta en suhtautunut häneen vakavasti. En ollut kuullut hänen mainitsevan sitä koskaan aikaisemmin ja otaksuin hänen vain sanovan niin.”

Kun lapsi katoaa

Mitä vanhemmat voivat tehdä, kun lapsi katoaa? Ensinnäkin, yrittäkää olla joutumatta paniikin valtaan. Suorittakaa lyhyt, järkevä etsintä sen varmistamiseksi, että lapsi todellakin on kateissa. Tarkistakaa kotinne, hänen koulunsa, hänen läheiset ystävänsä ja naapurit. Ilmoittakaa sitten heti asiasta sen paikkakunnan poliisiviranomaisille, missä katoaminen on tapahtunut, ja kertokaa heille kaikki mitä suinkin voitte. Tarpeen vaatiessa he huolehtivat etsinnän laajentamisesta muualle. Tällaista käytäntöä noudatetaan Suomessa. Joidenkin maiden suurkaupungeissa poliisilla on erikoisosastot kadonneita tai karkulaisia varten.

Sanan levittäminen kaikille sukulaisillenne ja lapsenne ystäville saattaa myös osoittautua hyödylliseksi. Lapsenne voi ottaa heihin yhteyttä tai he voivat jo tietää jotakin, mistä saattaa olla hyötyä. Onnistuminen kadonneen lapsen löytämisessä riippuu usein julkisuudesta, siitä kuinka monet ihmiset tietävät katoamisesta ja pitävät silmänsä auki lapsen suhteen. Joissakin maissa on erityisjärjestöjä, joihin voi ottaa puhelimitse yhteyttä katoamistapauksissa. Niiden apua voi myös käyttää hyväkseen, ja ainakin jotkin niistä voivat hyvinkin olla sen pienen veloituksen arvoisia, jonka ne perivät kadonneitten henkilöiden rekisteröimisestä ja sisällyttämisestä kiertokirjeisiinsä. Yhdysvalloissa tapaus voidaan nykyään syöttää FBI:n (USA:n rikostutkimuskeskuksen) johtaman NCIC:n (Yhdysvaltain rikostietokeskuksen) tietokoneeseen, joka on maanlaajuisessa käytössä.

Täsmälliset ja ajan tasalla olevat tiedot auttavat suuresti kadoksissa olevan lapsen löytämisessä ja hänen erottamisessaan samannäköisistä lapsista. Usein etsintää vaikeuttaa valokuvan puuttuminen, tai ruumista ei voida tunnistaa varmasti riittämättömien tietojen vuoksi. Edellisen sivun kehystetyssä osassa on yleisiä viranomaisten esittämiä ehdotuksia, jotka auttavat etsinnässä ja tekevät tunnistamisen helpommaksi.

Sillä miten vanhemmat kohtelevat lasta, joka palaa kotiin tai löytyy muuten, on myös merkitystä. Tavallinen reaktio on moittia ja rangaista lasta ankarasti. Vaikka opetusta ja kuritusta saatetaankin todella tarvita, vanhempien on hyvä harkita huolellisesti, miten niitä annetaan. Italialaisessa Oggi-sanomalehdessä mainitaankin, että ”nuoret karkaavat kotoa – – koska usein kukaan perheessä ei osaa kuunnella eikä ymmärtää”. Tutkimukset osoittavat kielteisten kotiolojen, esimerkiksi jatkuvan ja jopa voimistuvan jännityksen ja väärinymmärrysten ilmapiirin, vain lisäävän sen todennäköisyyttä, että lapsi jatkaa karkaamista. Tällöin tarvitaan ehkä asiantuntijan apua.

Kova koetus vanhemmille

Kadoksissa olevan lapsen tragedia on kova koetus kaikille lapsestaan välittäville vanhemmille. Sydänsäryn ja murheen lisäksi vanhempien täytyy usein kestää toisten ajattelemattomia ja epäystävällisiä huomautuksia, kuten esimerkiksi: ”Hän on varmaankin jo kuollut” tai: ”Onhan sinulla muita lapsia, joten ryhdistäydy!” Monta kertaa vanhemmat saavat myös uhkailevia ja outoja puhelinsoittoja, jotka ärsyttävät heitä tai saavat heidät lähtemään turhalle etsintäretkelle. Ja koska vanhemmat ryöstävät usein omia lapsiaan, voit jopa itse joutua epäilyksenalaiseksi ja kuulusteltavaksi.

Kaikkein pahinta on ehkä kuitenkin epätietoisuus. ”Perheet, joiden lapset ovat olleet kadoksissa pitkiä aikoja, pitäisivät varmasti parempana huonojen uutisten lopullisuutta kuin selvittämättömän katoamisen aiheuttamaa levottomuutta, jos näistä vaihtoehdoista olisi valittava”, esittää Washington Post. Annette sanoo: ”Kauheinta ihmisen katoamisessa on juuri se, ettei lainkaan tiedä, mitä hänelle on tapahtunut.”

On kuitenkin monia myötätuntoisia ihmisiä, jotka välittävät ja auttavat ja tulevat tueksesi. Myös lujaa sisäistä voimaa tarvitaan, ja Jumala lupaa sitä niille, jotka luottavat häneen. (Psalmit 9:10, 11) Annettea, joka on yksi Jehovan todistajista, juuri nämä asiat – hänen luottamuksensa Jumalaan ja seurakunnan rakkaudellinen tuki – auttavat kestämään surullisen kokemuksensa. Hän sanoi: ”Se on opettanut minua luottamaan enemmän Jehovaan, ja Jehova on antanut minulle voimaa kestää se.” Etsivä Alice Byrne lisää: ”Annetten luja usko on auttanut häntä selviytymään siitä.” Molemmat ajattelevat toiveikkaasti, että Taj ei pian ole enää ”kadoksissa oleva lapsi”.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 7]

On ihmisiä jotka haluavat lapsesi, mutta heillä ei ole lapsen paras mielessään

[Tekstiruutu s. 8]

OPETA PIENIÄ LAPSIASI

● käyttämään aina samaa ja turvallisinta reittiä koululle ja takaisin joka päivä

● olemaan aina jonkun ystävän kanssa leikkiessään, mennessään kauppaan tai elokuviin – menemättä minnekään yksin

● etteivät he anna tuntemattomien koskettaa heitä eivätkä ota rahaa tai makeisia tuntemattomilta

● etteivät he lähde koskaan kenenkään sellaisen mukaan tai kyytiin, jota he eivät tunne

● huutamaan apua, jos joku tuntematon yrittää viedä heidät väkisin

● ilmoittamaan kaikki epätavalliset tai pelästyttävät tapahtumat vanhemmille tai opettajille

● käyttämään puhelinta, jos he tarvitsevat apua (tietävätkö he oman numeronsa, koko nimensä ja kotiosoitteensa?)

[Tekstiruutu s. 9]

OLKAA VALMIITA

Vaikka lienee epätodennäköistä, että lapsenne ryöstetään, viranomaiset suosittelevat seuraavia varotoimia:

● Ottakaa selvä, terävä kokokasvokuva jokaisesta lapsesta ainakin kerran vuodessa.

● Merkitkää valokuvan taakse seuraavat ajankohtaiset tiedot kustakin lapsesta:

Ikä

Pituus ja paino

Hiusten ja silmien väri

Vaatteiden ja kenkien koko

Kaikki erityistuntomerkit

Kuvauspäivä

● Seuratkaa missä lääkärin tai hammaslääkärin kustakin lapsesta ottamia röntgenkuvia säilytetään. Kunnallisissa sairaaloissa Suomessa röntgenkuvat ovat sairaalan omaisuutta ja ne säilytetään yleensä kymmenen vuotta.

● Pitäkää ajan tasalla olevia muistiinpanoja lapsen tarvitsemista lääkkeistä ja vaikutuksista, joita aiheutuu ellei niitä nautita.

● Ottakaa lapsenne sormenjäljet tunnistamisen varmistamiseksi petkutuksen tai tunnistamisvaikeuksien varalta. Sormenjälkien ottaminen kaikista perheenjäsenistä samalla kertaa voi vähentää lapsen pelkoa, ja sellainen tuntomerkki on hyödyllinen. Lyhyen harjoittelun jälkeen vanhemmat voivat tehdä sen itse käyttämällä tavallista mustaa leimasintyynyä.

[Tekstiruutu s. 10]

150000 lasta ryöstetään vuosittain

Sataviisikymmentätuhatta lasta ryöstetään joka vuosi (kaksi kolmasosaa tuosta määrästä ryöstää holhousoikeutensa menettänyt isä tai äiti) Yhdysvalloissa, kertoi Yhdysvaltain senaatin oikeuskomitean nuoriso-oikeutta käsittelevän alakomitean puheenjohtaja. Alakomitea harkitsee lainsäädäntöä, joka takaisi liittovaltion taloudellista tukea ja muuta apua kadoksissa olevien lasten etsimiseen. Vaikka eräs yksityisesti rahoitettu ryhmä on löytänyt 800 lasta vajaassa kolmessa vuodessa, yksityiset järjestöt ovat hukkua ongelman laajuuteen. Sen tähden hallitukselta anotaan apua.