Uskonnollinen into – hyödyllistä vai vahingollista?

VÄHÄN aikaa sitten kaksi ”erittäin uskonnollista” naista Yhdysvalloissa rukoili ja paastosi sukulaistensa puolesta. He jatkoivat sitä, kunnes kuolivat nälkään. Katselijajoukon edessä eräs leski poltti itsensä kuoliaaksi miesvainajansa hautaroviolla noudattaen hindujen kiellettyä leskenpolttotapaa. Samassa maassa miehet pistävät itseensä koukkuja ja kävelevät tulen tai partakoneenterien päällä uskonnollisissa rituaaleissa.

Kanadassa viisi hurskasta naista yritti sytyttää tuleen erään uskonnollisen johtajan kodin ja useita muita rakennuksia uskonnollisen kirouksen vuoksi. Guyanan viidakoissa karismaattisen kultinjohtajan Jim Jonesin 900 seuraajaa teki itsemurhan hänen käskystään.

Irlannissa ja Libanonissa voimakkaat uskonnolliset tunteet ovat verenvuodatuksen ja sisäisten kiistojen pohjimmainen syy. Sen vuoksi sanoilla ”uskonnollinen into” on monien korvissa epäilemättä pahaenteinen sointi. Tarvitsemmeko me sellaista intoa nykyään? Eikö olisi parempi, jos ihmiset eivät olisi niin kiihkeitä uskonnon suhteen?

Jeesus oli innokas. Hänen intonsa voimakkuus näkyi monin tavoin. Kasteensa jälkeen hän omisti kaiken tarmonsa Jumalan valtakunnan hyvän uutisen levittämiseen. Jeesus auttoi aina uhrautuvasti niitä, jotka lähestyivät häntä. Hän uhrasi aineellisia mukavuuksia kieltäytyen tarjotusta maailmallisesta kunniasta, ja lopulta hän alistui tuskalliseen ja nöyryyttävään kuolemaan antaen ”sielunsa lunnaina monien korvaukseksi”. – Matteus 20:28.

Jeesuksen intoon sisältyi myös ’laittomuuden vihaaminen’. (Heprealaisille 1:9) Niinpä hän paljasti rohkeasti juutalaisten uskonnolliset johtajat leimaten heidät ”sokeiksi oppaiksi” ja ”ulkokullatuiksi”. (Matteus 23:15, 16) Ja kahdessa tapauksessa hän ajoi temppelialueelta ulos keinottelevat kauppiaat, jotka rikastuttivat itseään uskollisten juutalaisten palvojien kustannuksella. Tämä toiminta palautti hänen seuraajiensa mieleen ennustuksen: ”Into sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut.” – Johannes 2:13–17; Matteus 21:12.

Jeesuksen into liittyi Hänen Isänsä tahdon tekemiseen, joka tahto paljastetaan meille nykyään Raamatussa. Jos luet tuota kirjaa huolellisesti, voit havaita, ettei Jumala ole milloinkaan vaatinut, että kristityt olisivat fanaattisia, suorittaisivat itsemurhan tai aiheuttaisivat tarpeetonta kärsimystä itselleen tai toisille. Kristillinen into ei ole koskaan ilmennyt ”itse omaksutussa palvontamuodossa ja valenöyryydessä, ruumiin ankarassa kohtelussa”. – Kolossalaisille 2:23.

Jeesuksen ’laittomuuden vihaaminen’ ei saanut häntä puoltamaan vallankumousta tai verenvuodatusta. Vaikka hän paljasti suoraan juutalaisten johtajien synnit, hän tunnusti heidän asemansa juutalaisessa kansassa ja antoi seuraajilleen tasapainoisen neuvon: ”Kirjanoppineet ja fariseukset ovat istuutuneet Mooseksen istuimelle. Sen tähden kaikki, mitä he teille sanovat, se tehkää ja sitä noudattakaa, mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he sanovat, mutta eivät tee.” – Matteus 23:2, 3, 13–36.

Jeesus ei myöskään omaksunut verikostoajatusta tähän ryhmään nähden, vaikka hän tuli tietämään, että jotkut heistä etsivät tilaisuutta tappaa hänet. Kun yksityiset fariseukset lähestyivät Jeesusta, hän osoitti heille ystävällisyyttä, jos heidän vaikuttimensa olivat hyvät. Erään fariseuksen, Nikodeemuksen, kanssa käymänsä keskustelun aikana Jeesus lausui yhdet parhaimmin muistetuista sanoistaan: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” – Johannes 3:16.

Jeesus oli aina valmis auttamaan ihmisiä. Hän kuitenkin vihasi vääryyden harjoittamista, kuten keinottelua, ahneutta, köyhien sortamista, moraalittomuutta, varastamista ja murhaamista. Vaikka Jeesus oli innokas, hän ei unohtanut inhimillisyyttä. Erään kerran väkijoukko oli seurannut Jeesusta joitakin päiviä. Hän piti heistä käytännöllisenä tavalla huolta, kun hän ’säälistä ihmisjoukkoa’ kohtaan järjesti heille ruokaa ihmeen avulla. – Matteus 15:32–38.

Jeesus oli siis innokas hyödyllisten asioiden puolesta. Hän painotti vanhempien kunnioittamista, anteeksiantoa ja rakkautta. Vuorisaarnassaan hän asetti yllättävän korkean mittapuun sanoessaan: ”Te olette kuulleet sanotun: ’Sinun täytyy rakastaa lähimmäistäsi ja vihata vihollistasi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä.” – Matteus 5:43, 44.

Nykyisessä jännityksen ja vihan täyttämässä maailmassa voimakkaat uskonnolliset tunteet, jotka lietsovat riitaa, vallankumousta ja vihollisuutta, ovat totisesti vahingollisia. Kuitenkin jos meillä on samanlainen tasapainoinen mutta voimakas into kuin Jeesuksella oli, siitä on varmasti meille hyötyä, koska se saa meidät tekemään Jumalan tahdon, kehittämään jumalisia ominaisuuksia ja palvelemaan lähimmäisiämme.

Onko tällaista intoa nykyään? On toki ihmisiä, jotka yrittävät jäljitellä Jeesuksen intoa. He työskentelevät Jumalan hengen avulla ollakseen ”innokkaita sen puolesta, mikä on hyvää”. – 1. Pietari 3:13.

Lontoossa ilmestyvässä Daily Telegraphissa ollut lausunto osoitti, miten tämä on vaikuttanut heihin eräässä osassa maailmaa. Siinä sanottiin: ”Jehovan todistajat ovat osoittautuneet kaikkialla Afrikassa säädyllisiksi, järjestyksellisiksi kansalaisiksi, jotka elävät korkean moraalilain mukaan. – – Lahko juurruttaa jäseniinsä tavan olla ahkeria, täsmällisiä, rehellisiä ja tottelevaisia.”

Todistajien uskonnollisen innon pääasiallisin piirre antoi virikkeen tälle lausunnolle: ”Jehovan todistajat ovat kirjaimellisesti täyttäneet maan todistuksellaan. – – Voidaan todella sanoa, että mikään toinen uskonnollinen ryhmä maailmassa ei ole osoittanut suurempaa intoa ja kestävyyttä pyrkiessään levittämään Valtakunnan hyvää uutista kuin Jehovan todistajat.” – C. S. Braden kirjassaan These Also Believe.

Epäilemättä kristillisestä innosta on hyötyä monella tavalla. Tällainen into voi auttaa ihmistä säilyttämään korkeat mittapuut. Se voi antaa hänelle toiveikkaan näkemyksen, jollainen nykyään on harvoilla. Tällainen uskonnollinen into ei ole vain hyödyllistä; vilpittömälle ihmiselle se on paras elämäntapa.

[Huomioteksti s. 16]

Jumala ei ole milloinkaan vaatinut kristittyjä aiheuttamaan kärsimystä itselleen

[Huomioteksti s. 17]

Kristillisen innon ei tulisi koskaan puoltaa vallankumousta tai verenvuodatusta

[Huomioteksti s. 17]

Kristittyjen tulisi olla ”innokkaita sen puolesta, mikä on hyvää”