Miksi maailmassa on niin paljon vihaa?
VIHAN aalto pyyhkäisee parhaillaan yli koko maailman. Saamme kuulla avuttomien naisten ja lasten joukkomurhista. Jollakin julkisella paikalla räjähtävä pommi voi saada aikaan järjettömän verilöylyn. Tai kenties kuulet seuraavan kaltaisia uutisia:
”Jokainen vihaa kaikkia muita ja on valmis tappamaan heidät. Toisinaan pelkään, että Libanon on osoitus siitä, mitä saattaa tapahtua koko ihmiskunnalle.” Näin valitti Nobelin palkinnon saanut Isaac Bashevis Singer, ja hän lisäsi: ”Se alhainen taso, johon olemme vaipuneet, saa minut värisemään.” – U.S. News & World Report, 19. joulukuuta 1983.
”Neljä vuotta kestäneen jäytävän protestoinnin ja kuukauden kestäneen lisääntyvän väkivallan kauden jälkeen Intian rikas öljyosavaltio Assam räjähti pirstaleiksi eri yhteisöjen ja uskontokuntien välisessä vihanpuuskassa.” – Time, 7. maaliskuuta 1983.
”Länsi-Belfast on taistelualue, jossa teräksestä ja betonista rakennettu irvokas ’rauhan rajalinja’ halkaisee pirstottujen rakennusten muodostaman kolkon erämaan – –. Niiden suojissa [erilaisten poliittisten vakaumusten puolesta taistelevat] terroristit ammentavat yllykkeitä vihalleen samasta myrkkykaivosta, Irlannin historiasta.” – National Geographic, huhtikuu 1981.
Viha on kuin ihmiskunnan syöpä. Meidän ajatellaan elävän sivistyneessä maailmassa, joka on jättänyt menneisyyden raakuuden kauas taakseen. Kuitenkin näemme kaikilla yhteiskunnan tasoilla osoituksia siitä murheellisesta tosiasiasta, jonka eräs raamatunkirjoittaja aikoinaan esitti: ”Viha virittää riitoja.” – Sananlaskut 10:12.
Propagandan levittäjät synnyttävät riitoja ja kiistelyä syytämällä ihmisille valtavan määrän valheellista tietoa. Sokean vihansa johdattamina harhaanjohdetut ihmiset saattavat sitten turvautua törkeisiin väkivallantekoihin. Vaatimukset, jotka usein valavat öljyä tuleen, saattavat tosin olla perusteltuja. Mutta kun näet sen epätoivon, toivottomuuden ja tuskan, jota lukemattomat vihan synnyttämän ennakkoluuloisuuden ja väkivallan uhrit joutuvat kokemaan, sinua saattavat hyvinkin ahdistaa kysymykset: ’Miksi? Miksi on niin paljon vihaa? Voidaanko sitä mitenkään poistaa? Vapautuuko maailma koskaan täysin vihasta?’