Nuoret kysyvät:
Auttaako alkoholi minua selviytymään paremmin?
TEINI-IKÄISENÄ Dennis oli äärimmäisen ujo. Hänen oli hyvin vaikea käydä edes yksinkertaisia keskusteluja toisten kanssa. Mutta sitten Dennis huomasi, että alkoholijuomat saattavat muuttaa tilanteen. ”Muutaman lasillisen jälkeen ujouteni hävisi.” Niinpä hän arveli, että alkoholi voisi auttaa häntä pääsemään ujoudestaan.
Dennisin kokemus ei ole mitenkään epätavallinen. Monet nuoret käyttävät alkoholijuomia samanlaisista syistä. Kuinka on sinun laitasi? Käytätkö sinä alkoholia? Jos käytät, niin minkä vuoksi? Ennen kuin vastaat näihin kysymyksiin, haluat varmaankin tarkastella joitakin asiaan liittyviä seikkoja.
Haluat varmasti ajatella vanhempiasi, sillä tekosi vaikuttavat heihin. Halunnet myös ottaa huomioon kotimaasi lait, toisin sanoen oletko lain mukaan kyllin vanha nauttimaan alkoholijuomia. Ja vielä yksi asia: On sanottu, että jokaisella päätöksellä on jokin seuraus. Kun siis päätät, käytätkö alkoholia, missä määrin käytät sitä ja milloin, haluat varmasti myös punnita päätöksesi seurauksia, sillä alkoholin väärinkäytöllä voi olla kauaskantoisia seurauksia, joita et kenties ole tullut ajatelleeksikaan.
Tasapainoa tarvitaan
Sitä, että kohtuullisesta alkoholinkäytöstä on jotain hyötyä, ei käy kieltäminen. Raamattukin myöntää, että viini voi tehdä mielen iloiseksi ja aterian maukkaammaksi. (Saarnaaja 9:7) On myös joitakin todisteita siitä, että laimeat luonnonviinit voivat jollakin tavoin olla hyväksi terveydelle. (1. Timoteukselle 5:23) Tämä näyttää pitävän paikkansa varsinkin iäkkäämpien ihmisten kohdalla.
Voitko kuitenkaan rehellisyyden nimessä sanoa, että useimmat nuoret, jotka käyttävät alkoholia, käyttävät sitä kohtuullisesti, aterian höysteenä tai terveyssyistä? ”Ei yksinkertaisesti voi kuvitella 15-vuotiaiden istuvan yhdessä pöydän ääressä maistelemassa martineitaan ja rupattelemassa leppoisasti”, sanoo Fred-niminen nuori mies, joka käytti teini-ikäisenä runsaasti alkoholia. Hän lisäsi: ”Varsin usein nuoret juovat pelkästään tullakseen humalaan.”
Kaikki nuoret eivät tietenkään käytä alkoholia väärin. Mutta kun Herätkää-lehti haastatteli joitakuita alkoholijuomia käyttäviä nuoria, monet heistä myönsivät, että he käyttivät niitä etupäässä juopuakseen enemmän tai vähemmän! Jotkut tunnustivat lisäksi juovansa selviytyäkseen paremmin ongelmistaan, saadakseen rohkeutta tai tullakseen Denniksen tavoin seurallisemmiksi. Voisiko tällaisessa alkoholin väärinkäytössä piillä joitakin kauaskantoisia vaaroja?
Mielesikin tarvitsee harjaannusta
Kokemus on paras opettaja. Ainakin niin kuulee sanottavan. Kokemus ei tosin välttämättä ole paras opettaja, mutta varmasti se on yksi opettaja. Toisin sanoen kokemus on yksi tärkeä tapa oppia asioita sitä mukaa kuin vartut. Hankkiessasi kokemusta elämästä ja sen ongelmista opit selviytymään vaikeista tilanteista. Tämä on erittäin tärkeää tunne-elämäsi kehityksen kannalta.
Voisimme kuvailla asiaa seuraavasti: Ruumiisi tarvitsee liikuntaa. Kun harjaannutat sitä liikkumalla, siitä tulee vähitellen vahvempi ja terveempi, eikö niin? Sama pätee mieleesi. Sekin tarvitsee harjaannusta. Miten mieltä sitten voi harjaannuttaa? Kohtaamalla ja selvittämällä ongelmia. Mutta kuten ruumiisikin veltostuu liikunnan puutteesta, myös mielesi tulee veltoksi, jos et käytä sitä. Se on huonosti varustautunut selviytymään elämän jokapäiväisistä ongelmista. Sen vuoksi on niin kovin vaarallista käyttää alkoholia pakotienä ongelmista ja epämiellyttävistä tilanteista.
Dennis, kirjoituksen alussa mainittu nuorukainen, havaitsi tämän pitävän paikkansa. Hän selittää: ”Luulen, että varsin monet nuoret juovat helpottaakseen niitä paineita, joiden puristuksessa he kamppailevat, toisin sanoen pyyhkäistäkseen ongelmansa mielestään. Niinpä he eivät oikeastaan koskaan opi selviytymään ongelmista. Tajuan nyt, että minulle kävi juuri niin.” Miten se tapahtui?
Muistanet, että Dennis arveli alkoholijuomien auttavan häntä voittamaan ujoutensa. Hänhän sanoi: ”Muutaman lasillisen jälkeen ujouteni hävisi.” Mutta auttoiko juominen häntä todella voittamaan ujoutensa? ”Sitä mukaa kuin alkoholi haihtui vetäydyin takaisin kuoreeni”, Dennis vastaa. Entä nyt, kun noista ajoista on kulunut jo vuosia? Dennis jatkaa: ”En oikein koskaan oppinut olemaan oma itseni ollessani tekemisissä ihmisten kanssa. Mielestäni olin sillä tavoin jälkeenjäänyt.”
Sama pitää paikkansa kaikenlaisten paineiden kestämisestä. Jos käytät nyt alkoholia selviytyäksesi paineista, saatat aikuisena havaita, että sinun on vaikea käsitellä painetta synnyttäviä tilanteita.
Ottakaamme esimerkiksi Joan, joka käytti teini-ikäisenä alkoholia jonkinlaisena pakokeinona. Oliko sillä mitään kauaskantoisia vaikutuksia häneen? Joan, joka on nyt lähes 30-vuotias, kertoo: ”Jouduin äskettäin stressaavaan tilanteeseen, ja huomasin ajattelevani: ’Lasillinen olisi nyt totisesti paikallaan.’ Sitä kuvittelee selviytyvänsä tilanteesta paremmin saatuaan lasillisen.”
Denniksen ja Joanin ajatukset käyvät yksiin fil. tri L. Hennecken ja lääket. tri S. E. Gitlowin lausuntojen kanssa, jotka esitettiin eräässä amerikkalaisessa lääketieteellisessä julkaisussa: ”Kun huumeista [alkoholi mukaan luettuna] tulee vaikeiden – opintoihin, elinoloihin tai ihmissuhteisiin liittyvien – tilanteiden lievittäjä, ei ole enää tarpeen opetella terveitä selviytymiskeinoja. Vaikutukset saattavat alkaa näkyä vasta aikuisena, kun läheisten ihmissuhteiden luominen osoittautuu usein vaikeaksi ja ihminen jää tunnetasolla yksin.” – New York State Journal of Medicine.
On paljon parempi kohdata ongelmat ja vaikeat tilanteet ja selvittää ne silloin kun ne osuvat kohdalle!
”Hän ei huolinut sitä”
Tässä suhteessa jäljiteltäväksesi ei voisi olla parempaa esimerkkiä kuin itse Jeesus Kristus. Maanpäällisen elämänsä viimeisenä iltana Jeesus läpäisi hirvittävän koettelemuksen. Hänet kavallettiin ja pidätettiin ja sen jälkeen hän joutui oikeuteen juutalaisten uskonnollisten johtajien eteen. Hänet vietiin Pilatuksen eteen, sitten Herodeksen eteen ja sitten takaisin Pilatuksen luo. Jeesus joutui valvomaan koko yön, ja lopulta hänet luovutettiin paaluun pantavaksi. – Markus 14:43–15:15; Luukas 22:47–23:25.
Mitäpä jos Jeesukselle olisi juuri tuolloin tarjottu jotakin, mikä olisi turruttanut hänen aistinsa, jotakin mielialaa kohottavaa ainetta, jonka ansiosta hänen olisi ollut helpompi kestää tuo äärimmäisen vaikea tilanne? Juuri niin tapahtuikin! Raamattu kertoo: ”Niin he veivät hänet Golgata-nimiselle paikalle, mikä merkitsee käännettynä ’pääkallonpaikka’. Täällä he yrittivät antaa hänelle viiniä, johon oli sekoitettu mirhaa, mutta hän ei huolinut sitä.” (Markus 15:22, 23) Jeesus halusi olla täysissä voimissaan. Hän halusi kohdata tämän vaikean tilanteen rohkeasti. Hän ei halunnut paeta todellisuutta!
Tosin siihen viiniin, jota Jeesukselle tarjottiin, oli sekoitettu huumetta, ja sen vuoksi hän kieltäytyi siitä. Myöhemmin kun hänelle tarjottiin ilmeisesti kohtuullinen määrä pelkkää viiniä, Jeesus nautti sitä. Miksi? Yksinkertaisesti sammuttaakseen janonsa ja täyttääkseen erään Raamatun profetian. – Johannes 19:28–30; Psalmit 69:22.
Sinun ongelmasi, huolenaiheesi ja paineesi epäilemättä kalpenevat Jeesuksen koettelemusten rinnalla. Voit kuitenkin oppia häneltä erään arvokkaan läksyn. Sen sijaan, että käyttäisit mielialaa kohottavia aineita (kuten alkoholia) selviytyäksesi ongelmista, paineista ja epämiellyttävistä tilanteista, sinun on paljon parempi selvittää nuo asiat. Mitä useampia elämän ongelmia kohtaat, sitä paremmin pystyt selviytymään niistä, ja sinulle kehittyy tasapainoinen tunne-elämä.
On vakava vastuu tehdä tietoon perustuva päätös siitä, nautitko alkoholia, ja jos nautit, niin miten ja milloin. Jos päätät olla käyttämättä alkoholia, ole hyvilläsi päätöksestäsi. Sinun ei tarvitse pyydellä anteeksi sitä, ettet nauti alkoholia. Sinulla on oikeus odottaa toisten kunnioittavan päätöstäsi. Jos toisaalta olet saavuttanut lain vaatiman ikärajan ja päätät käyttää alkoholia, niin käytä sitä toki vastuuntuntoisesti – kohtuullisesti.
[Huomioteksti s. 21]
Mitä useampia elämän ongelmia kohtaat, sitä paremmin pystyt selviytymään niistä
[Kuva s. 20]
Pieni määrä alkoholia voi saada sinut rentoutumaan, mutta vain väliaikaisesti
[Kuva s. 21]
Alkoholiin turvautuva ei kenties koskaan pysty todella pääsemään ujoudestaan