Kuoleman rajalla käynnit – todistavatko ne kuolemattomuudesta?

”Sielumme on kuolematon eikä häviä koskaan.” – (Platon, kreikkalainen filosofi, n. 428–348 eaa.)

”Noin sointuvat – – kuolottomat sielut.” – (William Shakespeare, englantilainen näytelmäkirjailija, 1564–1616.)

”Sielua ei voida tuhota – – se jatkaa toimintaansa läpi ikuisuuden.” – (Johan Wolfgang von Goethe, saksalainen runoilija ja näytelmäkirjailija, 1749–1832.)

”Persoonallisuutemme – – säilyy seuraavaan elämään.” – (Thomas Edison, amerikkalainen keksijä, 1847–1931.)

IHMINEN on uskonut vuosituhansia olevansa synnynnäisesti kuolematon. Muinaisessa Egyptissä hallitsijat täyttivät hautansa elämän mukavuuksilla ja ylellisyyksillä, jotta ruumis olisi voinut hyvin sen yhtyessä jälleen sieluun, jonka egyptiläinen mytologia tuntee nimellä ka.

Näin ihminen on koettanut vakuutella itselleen, että kuolemattoman sielun tai hengen elossa säilyminen tekee varmana häämöttävän kuoleman tyhjäksi. Englantilaisen runoilijan Keatsin tavoin toiset haluavat uskoa mutta silti epäilevät. Keats kirjoittaa: ”Haluan hartaasti uskoa kuolemattomuuteen – – haluan uskoa kuolemattomuuteen.” Mitä sinä ajattelet ihmisen oletetusta kuolemattomuudesta?

Keatsin sanat kenties tarjoavat meille avaimen päätelmiin, joita ovat tehneet eräät lääkärit ja psykiatrit ja ne, jotka ovat käyneet kuoleman rajalla. Esimerkiksi lääkäri, lääketieteen professori Michael Sabomin tekemissä tutkimuksissa ”rajakokemuksen kokeneiden suuri enemmistö ilmoitti kuolemanpelon selvästi vähentyneen ja uskon kuolemanjälkeiseen elämään selvästi lisääntyneen”. – Kursivointi meidän.

Mihin tulokseen tuli psykiatri, tohtori Elisabeth Kübler-Ross tarkasteltuaan toistatuhatta rajakokemusta? Hän sanoo kirjassaan: ”Ja samoin on kuoleman laita – – loppu ennen uutta alkua. Kuolema on tärkeä siirtymävaihe.” Hän jatkaa: ”Lisätutkimusten ja lisääntyvien julkaisujen myötä yhä useammat tulevat uskomisen asemesta tietämään, että aineellinen ruumiimme on tosiaankin vain kotelokoppa, ihmisen ulkokuori. Sisimpämme, todellinen minämme, ’perhonen’, on kuolematon ja tuhoutumaton, ja se vapautuu hetkenä, jota me kutsumme kuolemaksi.” – On Children and Death.

Psykologian professori, tohtori Kenneth Ring on tullut seuraavaan johtopäätökseen: ”Uskon – että me jatkamme tietoista olemassaoloa ruumiillisen kuolemamme jälkeen.” Sen jälkeen hän lisää: ”Se millä tavalla itse ymmärrän nämä rajakokemukset, saa minut pitämään niitä ’opetuksina’. Minusta tuntuu, että ne ovat luonteeltaan ilmoituskokemuksia. – – Tässä suhteessa [raja]kokemukset ovat mystisten tai uskonnollisten kokemusten kaltaisia [kursivointi meidän]. – – Tästä näkökulmasta äänet, joita olemme kuulleet tässä kirjassa [Life at Death], ovat niiden profeettojen ääniä, jotka julistavat yleisen veljeyden uskontoa.” – Life at Death.

Toiset jyrkästi eri mieltä

Entä mitä sanovat toiset tutkijat? Miten he selittävät tällaiset rajakokemukset ja ruumiistairtautumisilmiöt? Psykologi Ronald Siegel näkee ne eri valossa: ”Tällaiset kokemukset ovat tavallisia monenlaisissa aivojen kiihotustiloissa, jollaisia aiheuttavat esimerkiksi LSD, sensorinen deprivaatio [aistiärsykkeitten puutteesta johtuvat ajattelu- ja havaintohäiriöt] ja voimakas stressi. Stressi synnyttää kuvitelmista aivoihin kuvia. Useimmilla ne ovat samanlaisia syystä että aivomme on johdotettu samalla tavoin varastoimaan informaatiota, ja nämä kokemukset ovat pohjimmiltaan tällä tavalla kerätyn informaation sähköisiä tulosteita.”

Tohtori Richard Blacher bostonilaisen Tufts-yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta kirjoittaa: ”Oletan, että ihmiset joilla on näitä ’kuolemankokemuksia’ kärsivät hapen niukkuudesta, jolloin he yrittävät psykologisesti selviytyä lääketieteellisten toimenpiteiden provosoimista ahdistuksista ja puhuvat. – – Olemme tässä tekemisissä kuolemankuvitelman kanssa, emme itse kuoleman kanssa. Tällainen [potilaan psyykessä eli mielessä syntynyt] kuvitelma on mitä kiehtovin, sillä se ratkaisee kerralla monia ihmisten huolenaiheita. – – Lääkärin täytyy erityisesti varoa hyväksymästä uskonnollisia uskomuksia tieteellisiksi tosiasioiksi.”

Siegel viittaa toiseen kiintoisaan seikkaan kuoleman rajalla käyneitten ”näyissä”: ”Sen perusteella mitä kuolemaa tekevät potilaat ovat kertoneet, heidän näkynsä muistuttavat harha-aistimusten tavoin epäilyttävästi tätä maailmaa.” Esimerkiksi eräs 63-vuotias mies, joka oli viettänyt suuren osan elämästään Texasissa, kertoo ”näystään” näin: ”Leijuin aidan yläpuolella. – – Aidan toisella puolella maasto oli hyvin karua, mesquitea kasvavaa – –. Aidan toisella puolella oli kaunein laidunmaisema mitä olin milloinkaan nähnyt – – (Se oli) kolmin-nelinkertainen piikkilanka-aita.” Näkikö tämä potilas ”taivaassa” eli tuonpuoleisessa maailmassa todella piikkilankaa? On ilmeistä, että nämä mielikuvat perustuivat hänen elämäänsä Texasissa ja olivat peräisin hänen omien aivojensa tietopankista – ellei meitä sitten vaadita uskomaan siihen, että ”toisella puolella” on todella piikkilankaa.

Niin monet rajakokemuksista liittyvät läheisesti potilaitten omiin kokemuksiin ja elämänvaiheisiin, ettei ole järkevää uskoa heidän saaneen välähdyksiä haudantakaisesta maailmasta. Esimerkiksi jotkut kuoleman rajalla käyneet ovat nähneet ”valo-olennon”, mutta ovatko he kaikki nähneet saman olennon riippumatta siitä, ovatko he kristittyjä, juutalaisia, hinduja tai muhamettilaisia? Kirjassaan Kokemuksia kuolemasta tohtori Raymond Moody selittää: ”Olennon tunnistaminen vaihtelee eri henkilöillä. Tämä tuntuu lähinnä riippuvan kulloinkin kyseessä olevan henkilön uskonnollisesta taustasta, kasvatuksesta tai uskomuksista. Niinpä useimmat niistä, jotka ovat – – kristittyjä, samastavat valon Kristukseen – –. Juutalainen mies ja nainen samastivat valon enkeliin.”

Tohtori Ringin näkökulma on puhtaasti tieteellinen hänen myöntäessään: ”Muistutan kuulijoitani siitä, etten ole tutkinut kuolemanjälkeisiä kokemuksia vaan lähellä kuolemaa olleitten kokemuksia. – – Ei ole ilmeisesti mitään takeita siitä, että vastaisuudessa paljastuisi lisää alkuperäisten kokemusten kaltaisia kokemuksia tai että niitä paljastuisi ensinkään lisää. Minusta tämä on oikea tieteellinen asenne arvioitaessa tällaisten kokemusten merkitystä.”

Järkevyys ja Raamattu

Psykologi Siegel on kuolemasta tätä mieltä: ”Ruumiillisten seuraustensa kannalta kuolema ei ole mikään arvoitus. Kuoleman jälkeen ruumis hajoaa ja sen ainekset imeytyvät takaisin ympäristön elottomaan osaan. Kuollut ihminen menettää sekä elämänsä että tajuntansa. – – Johdonmukaisin arvio on se, että tajunnalle käy samoin kuin ruumiillekin. Hämmästyttävää kyllä tämä järkeenkäypä näkemys ei ole hallitsevana, ja suurin osa ihmisistä – – elää elämäänsä entisin elämänperustein ja muotoilee jatkuvasti lukemattomia käsityksiä ihmisen elossa säilymisestä kuoleman jälkeen.”

Noin 3000 vuotta sitten esitti eräs kuningas samanlaisen ”järkeenkäyvän näkemyksen” kirjoittaessaan: ”Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla. Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa [hepr. šeol, ihmiskunnan yhteinen hauta], jonne olet menevä.” – Saarnaaja 9:5, 6, 10.

Raamattu ei varmastikaan anna aihetta pitää rajakokemuksia kuoleman jälkeisen elämän alkusoittona. Kuningas Salomon kuvaus kuolemasta ja sen vaikutuksista ei anna minkäänlaista viitettä siitä, että ihmisellä on kuolematon sielu, joka säilyisi elossa johonkin toisenlaiseen tietoiseen olemassaoloon. Kuolleet ”eivät tiedä mitään”.

Ne, jotka harjoittavat spiritismiä ja yhteyden ottamista ”kuolleisiin”, ovat luonnollisesti vain mielissään tuesta, jota sadat rajakokemukset näyttävät tarjoavan heille. Psykologi Siegel lainaa erästä luennoitsijaa, jonka aiheena ovat yliluonnolliset ilmiöt, seuraavasti: ”Jos aiomme tarkastella tuonpuoleisesta elämästä kertovia todisteita rehellisesti ja maltillisesti, meidän täytyy vapautua järjen pakkopaidasta.” (Psychology Today, tammikuu 1981) Eräs toinen kiintoisa seikka: samainen luennoitsija väittää, että ”kummitukset ja aaveet ovat todellakin harha-aistimuksia mutta että ne siirtyvät telepaattisesti vainajien mielestä elävien mieleen”. Tämä ei varmasti käy yksiin sen Salomon päätelmän kanssa, että kuolleet ovat kuolleita eivätkä tiedä mitään.

Mikä selittää rajakokemukset?

Miten kaikki rajakokemukset ja ruumiistairtautumisilmiöt voidaan sitten selittää? Siihen on ainakin kaksi mahdollisuutta, joista ensimmäisen tarjoavat eräät psykologit. Heidän lähtökohtanaan on se, että melkein kuolleen ihmisen yhä toimivat aivot muistavat ja muodostavat rajakokemuksen aiheuttamassa paineessa mielikuvia. Sen jälkeen jotkut potilaat ja tutkijat tulkitsevat nämä välähdyksiksi kuoleman jälkeisestä elämästä. Tämä tulkinta ei voi olla oikea, sillä kuten olemme lukeneet Raamatusta, ihmisellä ei ole kuolematonta sielua eikä ole olemassa kuolemanjälkeistä elämää, jollaiseksi se tällaisissa tapauksissa on haluttu ymmärtää.

On kuitenkin toinen huomionarvoinen mahdollisuus, joka voi selittää osan tällaisista kokemuksista. Tarkoitamme tekijää, jota useimmat tutkijat eivät tunnusta. Esimerkiksi tohtori Moody selittää kirjassaan Kokemuksia kuolemasta, että ”joskus harvoin joku – – on ehdottanut pahoja henkiä rajakokemusten aiheuttajiksi antaen ymmärtää, että kokemuksia ohjasivat selvästi vihamieliset voimat”. Hän ei kuitenkaan hyväksy tällaista selitystä, koska potilaat tuntevat kokemuksensa jalostaneen heitä hengellisesti ja hänen mielestään ”oletettavasti saatana käskisi palvelijoitaan seuraamaan vihan ja tuhon tietä”. Hän jatkaa: ”Se on epäonnistunut todella surkeasti – sikäli kuin tiedän – yrityksessään tehdä vakuuttavia lähettiläitä ohjelmalleen!”

Tässä kohdin tohtori Moody erehtyy pahasti kahdella tavalla. Ensinnäkään Saatana ei aina välttämättä levitä vihaa ja tuhoa tällaisten kokemusten välityksellä. Syyn osoittaa Raamattu: ”Itse Saatana muuttaa jatkuvasti itseään valon enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin muuttavat jatkuvasti itseään vanhurskauden palvelijoiksi.” (2. Korinttolaisille 11:14, 15) Jos hän voi jatkuvasti pitää elossa sen perustavaa laatua olevan valheen jota hän on aina kannattanut ja joka kuuluu: ”Ette suinkaan kuole”, hän voi tehdä sen näennäisesti mitä viattomimmin ja valistuneimmin keinoin. – 1. Mooseksen kirja 3:4, 5.

Toiseksi hän ei ole surkeasti epäonnistunut yrittäessään hankkia vakuuttavia lähettiläitä kuolematonta sielua koskevien valheitten ohjelmalleen. Päinvastoin hänellä on nykyään lääkäreitä, psykologeja ja tiedemiehiä tukemassa täysin valhetta, jota hän läpi historian on levittänyt pappien ja filosofien välityksellä. Paavali tekee tilanteesta todella sopivan yhteenvedon kirjoittaessaan: ”Jos se hyvä uutinen, jota julistamme, onkin verhottu, niin se on verhottu niiden keskuudessa, jotka tuhoutuvat, joiden keskuudessa tämän asiainjärjestelmän jumala on sokaissut epäuskoisten mielet, jotta Kristusta – joka on Jumalan kuva – koskevan loistoisan hyvän uutisen valaistus ei säteilisi läpi.” – 2. Korinttolaisille 4:3, 4.

Kuten olemme havainneet, jotkut psykologit kuitenkin uskovat ihmisen jatkavan tietoista olemassaoloaan kuoleman jälkeen. Kun jotkut kerran tulkitsevat rajakokemukset tällä tavalla, meidän on pakko esittää Raamattuun uskovien puolesta seuraavanlaisia aiheellisia kysymyksiä: Onko minkäänlaisia raamatullisia perusteita sille, että ihmisellä on kuolematon sielu, joka lähtee hänen ruumiistaan samoin kuin perhonen lähtee kotelokopastaan? Mitä on sanottava niistä raamatunkohdista, joissa puhutaan ”sielusta” ja ”kuolemattomuudesta”?

[Huomioteksti s. 5]

Tohtori Kübler-Ross: ”Aineellinen ruumiimme on tosiaankin vain kotelokoppa – –. Sisimpämme, todellinen minämme – – on kuolematon”

[Huomioteksti s. 5]

Tohtori Blacher: ”Olemme tässä tekemisissä kuolemankuvitelman kanssa, emme itse kuoleman kanssa”

[Kuva s. 6]

Platonin filosofia on turmellut monien uskontojen opetukset

[Kuva s. 7]

Englantilainen runoilija Keats ’halusi uskoa kuolemattomuuteen’