Elämä ja rauha – miten?
UPSALAN yliopistossa Ruotsissa pidettiin 20.–24. huhtikuuta 1983 ainutlaatuinen kansainvälinen kokous, jonka teema oli ”Elämä ja rauha”. Mikä teki kokouksesta ainutlaatuisen? Ensimmäistä kertaa historiassa kirkkojen korkeimmat johtajat tapasivat kansainvälisessä kokouksessa päästäkseen yksimielisyyteen siitä, miten heidän kirkkojensa tulisi suhtautua sotaan, väkivaltaan ja ydinaseistukseen sekä miten kirkot voisivat edistää elämää ja rauhaa maailmassa.
Kokoukseen osallistui 160 korkeaa kirkonmiestä 60 kansakunnasta. He edustivat ortodoksista kirkkoa, roomalaiskatolista kirkkoa, luterilaisia valtionkirkkoja sekä erilaisia vapaita kirkkokuntia. Läsnä oli myös noin 200 lehtimiestä eri puolilta maailmaa.
Rauha aseellisen vastarinnan avulla?
Yksi pääkysymys koski sitä, miten kirkkojen tulisi suhtautua aseelliseen vastarintaan. Ruotsin valtionkirkon johtaja ja kokouksen järjestelykomitean jäsen arkkipiispa Olof Sundby julisti, että kristittyjen on sopivaa osallistua aseelliseen vastarintaan, jos tarkoitus on kukistaa väkivalta. Ortodoksiedustaja ja teologian professori Vitali Borovoi myönsi avoimesti eräässä haastattelussa: ”Venäjän ortodoksisella kirkolla ei ole pasifistista historiaa. Monet papit taistelivat kiivaasti vallankumousta vastaan, ja vallankumoukselliset pitivät pappeja tsaarin hallinnon kannattajina.” Hän lisäsi: ”Kristittynä olen luonnollisestikin kaikkia sotia vastaan. On silti oikein taistella siten, kuin me teimme toisen maailmansodan aikana.”
Loppuasiakirja nimeltään ”Sanoma” osoittaa, että kokouksessa edustettuna olleilla kirkkokunnilla ei ole hyvää mainetta elämän ja rauhan edistäjinä maailmassa. Asiakirjassa, jonka kokouksen osanottajat hyväksyivät, sanotaan muun muassa: ”Me tunnustamme nöyrästi, että kristittyinä me olemme olleet uskottomia Herralle. Oma jakautuneisuutemme kristittyinä heikentää rauhan puolesta antamaamme todistusta. Jotkut meistä ovat ydinaseita omistavien valtioiden kansalaisia, mistä koituu meille suurempi häpeä. Me kadumme, kaikki yhdessä.” Pitäen Herran anteeksiantoa itsestään selvänä asiakirja jatkaa: ”Mutta meidän täytyy nyt ottaa Herran anteeksianto vastaan.”
Yksimielisyyden puute
Kokouksen loppuasiakirjaa piti korjata ja kirjoittaa uudelleen useita kertoja ennen kuin se voitiin virallisesti hyväksyä. Asiakirjasta käy ilmi, että kaikki osanottajat eivät olleet yksimielisiä.
Alustavassa esityksessä eräs kohta esimerkiksi kuului: ”Mutta kristillisestä näkökulmasta katsoen ei ole hyväksyttävää luottaa siihen, että pelottelu ja tietoisuus ydinaseiden käytön mahdollisuudesta olisi keino sodan välttämiseksi.” Mutta tämä kohta piti muuttaa seuraavanlaiseksi: ”Suurin osa meistä on sitä mieltä, että kristillisestä näkökulmasta katsoen ei ole hyväksyttävää luottaa siihen, että pelottelu ja tietoisuus ydinaseiden käytön mahdollisuudesta olisi keino sodan välttämiseksi. Jotkut haluaisivat suvaita ydinasepelotetta väliaikaisena keinona muitten mahdollisuuksien puuttuessa.” Jotkut kirkon johtajat eivät ilmeisestikään vastustaneet ydinpelotteen käyttöä keinona välttää sota!
Tämä ydinaseiden käyttöä koskeva kanta kävi ilmi myös julkilausuman seuraavasta kohdasta. Aikaisemmassa muodossaan siinä sanottiin: ”Jopa niiden omistaminen on vastoin uskoamme Jumalaan.” Tämä kohta piti muuttaa seuraavaksi: ”Jotkut haluavat suvaita ydinpelotteen käyttöä vain väliaikaisena keinona muiden mahdollisuuksien puuttuessa. Mutta useimmat meistä ovat sitä mieltä, että ydinaseitten hallussapito on vastoin uskoamme Jumalaan.” Myös seuraava julistus muutettiin: ”Me kaikki olemme siksi yksimielisiä siitä, että näiden aseiden olemassaolo on vastoin Jumalan tahtoa.” Lopullisessa muodossaan kohta kuului: ”Useimmat meistä uskovat siksi – – ”
Jumalan valtakunta vai YK?
On kiinnostavaa panna merkille, että tämän kirkkojen maailmankokouksen loppuasiakirjassa ei esitetty, että Jumalan valtakunta olisi ainoa keino pysyvän elämän ja rauhan saavuttamiseksi. Itse asiassa tuo asiakirja ei edes maininnut Jumalan valtakuntaa. Sen sijaan se kristikunnan kirkkojen perinteisen kannan mukaisesti antoi tukensa Yhdistyneiden Kansakuntien järjestölle ja muille ihmisten pyrkimyksille. Siinä sanottiin: ”Edelleen me kehotamme: 1) kannattamaan ja vahvistamaan Yhdistyneiden Kansakuntien ja kansainvälisen lain asemaa sekä tukemaan Helsingin sopimuksen täyttä täytäntöönpanoa.” Ja esittäessään ”kirkoille toimintaohjeita” loppuasiakirja kehotti niitä ”tukemaan poliitikkojen ja hallitusten pyrkimyksiä kehitellä rauhansuunnitelmia ja menetelmiä yleisen turvallisuuden edistämiseksi”.
Kuinka erilainen olikaan Jeesuksen Kristuksen omaksuma asenne. Hän opetti suhtautumaan täysin puolueettomasti maailman politiikkaan ja opetti opetuslapsiaan pitämään Jumalan valtakuntaa ainoana keinona, jolla pysyvä maailmanrauha voidaan saavuttaa. (Johannes 17:14, 16; 18:36; Matteus 6:10; Ilmestys 21:3, 4) Tosi kristityt ymmärtävät, kuinka tarpeellista niiden, ’jotka tahtovat rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä’, on ’etsiä rauhaa ja pyrkiä siihen’. (1. Pietari 3:10, 11) Näin toimimalla he noudattavat Raamatun käskyä: ”Säilyttäkää rauha kaikkien ihmisten kanssa, sikäli kuin se teistä riippuu.” – Roomalaisille 12:18.
”Elämä ja rauha” -kokouksen loppuasiakirja kehotti kansoja toteuttamaan rauhan saattamalla ”neuvottelunsa myönteiseen lopputulokseen” ja ”poistamalla täysin kaikki ydinaseet viiden vuoden kuluessa”. ”Elämä ja rauha” -kokouksesta on kulunut kohta kaksi vuotta. Saavutetaanko rauhan tavoite jäljellä olevina runsaina kolmena vuotena? Tulevatko niiden ponnistelut lopulta todella johtamaan maailmanlaajuiseen rauhaan ja turvallisuuteen? Vai onko Jumalan valtakunnan puututtava asioihin ja pyyhkäistävä pois kaikki nykyiset hallitukset, jotka vaarantavat elämän ja rauhan, ja ennallistettava tämän maan päälle rauhalliset paratiisiolosuhteet? Lähivuodet antavat epäilemättä vastauksen. – 1. Tessalonikalaisille 5:3; Daniel 2:44; Jesaja 9:6.