Ongelmia ”paratiisissa”
KUN kyllästyt oravanpyörässä juoksemiseen, uneksitko koskaan muuttamisesta jollekin Tyynenmeren saarelle päästäksesi pois kaiken kiireen keskeltä? Voitko kuvitella nauttivasi valkeista hiekkarannoista, syvänsinisistä laguuneista, huojuvista palmuista ja lämpimästä, trooppisesta merivedestä? Jos voit, niin paikka josta uneksit, muistuttaa Palausaaria.
Palausaariin kuuluu yli 200 trooppista saarta, joista useimmat ovat asumattomia ja joilla vallitsevat melko paratiisilliset olosuhteet: lämpötila on melkein aina lähes 30 astetta, maaperä on hedelmällistä, meri kuhisee elämää, asukkaat ovat uutteria ja ystävällisiä ja – ennen kaikkea – saaret sijaitsevat todella kaukana kansainvälisen jännityksen keskuksista, Washingtonista ja Moskovasta.
Ikävä kyllä vuosisatamme on jättänyt Palausaarille monia arpia. Saaria ovat vuorotellen hallinneet Saksa, Japani ja Yhdysvallat, ja toinen maailmansota aiheutti niillä monta verilöylyä ja paljon tuhoa. Vielä nykyäänkin tämän pienen saarivaltakunnan vajaat 15000 ihmistä tuntevat suurten, kaukaisten valtioitten kokemat paineet, eivätkä paikalliset asukkaat pidä siitä.
Saastuminen on yksi aikamme vitsaus, jonka vuoksi saatat haluta paeta jollekin Tyynenmeren saarelle, mutta tämä ongelma uhkaa nyt myös Palausaaria. Vuonna 1975 yksi maailman johtavista teollisuusvaltioista, Japani, ehdotti öljyn uudelleenlaivaussataman ja suuren teollisuusyhtymän rakentamista juuri Palausaarille. Satamasta oli määrä tulla maailman suurin, ja sen yhteyteen oli määrä rakentaa öljynjalostamoita, petrokemiallisia laitoksia ja sulattamoja. Kayangelin saarelle, Mikronesian ehkä kauneimmalle saarelle, oli tarkoitus rakentaa ydinvoimala. Tällaisten jättimäisten laitosten rakentaminen olisi merkinnyt sitä, että saarille muuttaisi melkein yhtä paljon ulkomaalaisia työntekijöitä ja heidän perheitään kuin saarilla nyt asuu paikallista väestöä.
On ymmärrettävää, että useimmat ihmiset vastustivat kiivaasti tällaisia suunnitelmia, sillä he pelkäsivät ilman, kauniitten hiekkarantojensa sekä runsaitten ja monipuolisten merenantimiensa puolesta. He tietävät, että he ovat ikimuistoisista ajoista asti saaneet elantonsa puhtaista koralliriutoistaan ja laguuneistaan. He eivät halua aineellisia ylellisyyksiä saastumisen kustannuksella. Eräs heidän johtajansa sanoi: ”Ulkomaalaiset houkuttelevat meitä tavaroilla, joita meillä ei ole, koska emme tarvitse niitä. He katselevat Palausaaria ja luulevat yksinkertaista elämäntapaa köyhyydeksi.” Kiivaan vastustuksen ansiosta tämä uhka saatiin kuitenkin torjutuksi.
Ydinaseita koskeva kiistakysymys
Mutta ehkä haluaisit asettua asumaan jollekin trooppiselle saarelle voidaksesi paeta sodan uhkaa ja ydinkilpavarustelua. Jos haluat paeta näitä, niin Palausaaret voivat tuottaa sinulle pettymyksen. Vuonna 1983 käytiin tässä pienessä saarivaltakunnassa kiivasta väittelyä juuri ydinaseista.
Palausaarten entisen hallitsijan, Japanin, hävittyä sodan Palausaarista tuli vuonna 1947 osa Yhdysvaltain huoltohallintoaluetta. Viime vuosina Yhdysvallat on ehdottanut hallinnon siirtämistä palaulaisille itselleen. ”Vapaata yhteistoimintaa koskevassa sopimuksessa” (Compact of Free Association) tälle pienelle kansakunnalle tarjottiin autonomiaa sillä ehdolla, että tämä suurvalta pidättäisi itselleen kaikki sotilaalliset oikeudet. Palaulaiset hyötyisivät tästä paljon aineellisesti, mutta Yhdysvalloilla olisi oikeus pitää saarilla sotilastukikohtia. Sopimukseen sisältyisi myös se, että Yhdysvalloilla olisi oikeus kuljettaa ydinaseita saarivaltion alueen halki.
Sopimuksen sanamuoto tosin kuului: ”Yhdysvaltain hallitus sallii ydinaseitten läsnäolon Palausaarilla vain silloin, kun se liittyy niiden kauttakulkuun maitse, meritse tai ilmateitse Yhdysvaltain presidentin julistaman kansallisen hätätilan tai kongressin julistaman sotatilan aikana, jotta voitaisiin puolustautua Yhdysvaltoja tai Palausaaria vastaan suunnattua todellista tai uhkaavaa sotilaallista hyökkäystä vastaan.” Kaikesta huolimatta palausaarelaiset olivat huolissaan siitä, mitä tarkoitettiin ”kauttakululla maitse, meritse tai ilmateitse”.
Palausaaret ei ehkä ole maailman ainoa valtio, jonka perustuslaki kieltää ydinaseitten (samoin kuin kemiallisten ja biologisten aseitten) läsnäolon maa-alueellaan ja aluevesillään. Niinpä saarelaiset olivat varuillaan sellaisen sopimuksen solmimisen suhteen, joka sallisi laajamittaiset sotilaalliset asennukset ja laitokset, sekä mahdollisesti myös ydinaseitten sijoittamisen. Muuan saarelainen nainen sanoi: ”Palausaarten ei pitäisi sekaantua mihinkään sotilaalliseen toimintaan, joka voisi johtaa tätä maata vastaan tehtävään hyökkäykseen.” Eräs kotirouva sanoi: ”Pelkään ydinvahinkoa tai -räjähdystä.” Monet pelkäsivät amerikkalaisten sotilaitten läsnäolon aiheuttamia haitallisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Toiset taas olivat huolissaan siitä, että sopimus tekisi maan taloudellisesti liian riippuvaiseksi Yhdysvalloista.
Näyttää kuitenkin siltä, että Palausaarten asukkaat eivät ole tässä asiassa yksimielisiä. Eräs 58-vuotias äiti halusi sopimuksen hyväksymistä sen vuoksi, että hänen lapsensa ’voisivat muuttaa manner-Yhdysvaltoihin jatkamaan opiskeluaan’. Muuan entinen poliisipäällikkö totesi: ”Ihmiset puhuvat paljon saarten kauneudesta. Mutta jos heidän annetaan valita rahan ja kauneuden välillä, useimmat heistä valitsisivat rahan, sillä se on välttämättömyys. Minä haluan nähdä palausaarelaisten voivan hyvin.”
10. helmikuuta 1983 pidetyssä äänestyksessä suurin osa kannatti 50 vuotta kestävän sopimuksen solmimista Yhdysvaltojen kanssa. Erillisessä lippuäänestyksessä kuitenkin vain 52 prosenttia kannatti ydinaseitten läsnäolon sallimista tasavallassaan, mikä oli aivan liian vähän verrattuna niihin 75 prosenttiin, jotka olisi tarvittu korjauksen tekemiseen perustuslakiin. Sopimusta ei näin ollen tuolloin hyväksytty. Umpikujasta päästiin vasta, kun neuvottelun osapuolet allekirjoittivat sopimuksen, joka sallii Yhdysvaltojen kuljettaa ydinmateriaaleja saarivaltion läpi mutta kieltää siltä niiden varastoinnin sen alueelle ja kokeilun sen alueella.
Valtakuntaa koskeva kiistakysymys
On siis surullista, että vaikka pakenisit trooppiselle saarelle, et voisi olla varma siitä, että pääsisit eroon vuosisatamme huolista ja paineista. Tapahtuupa Palausaarilla lähitulevaisuudessa sitten mitä tahansa, Jehovan todistajat ovat kuitenkin olleet ahkeria noilla saarilla ja kertoneet ihmisille eräästä toisesta 20. vuosisataa koskevasta kiistakysymyksestä, johon liittyy lupaus suurista siunauksista.
Vuonna 1967 tuohon maahan saapui ensimmäinen lähetystyöntekijäpariskunta. Nämä lähetystyöntekijät eivät osanneet paikallista kieltä, ja he löysivät vain hyvin harvoja englantia ymmärtäviä ihmisiä. Pian he kuitenkin oppivat tarpeeksi paikallista kieltä voidakseen kertoa uusille naapureilleen murteellisella palaun kielellä, että Jumalan valtakunta on perustettu ja että juuri tämä Valtakunta tulee lopulta ratkaisemaan ydinkilpavarustelua ja saastumista koskevat ongelmat sekä kaikki muutkin vuosisatamme ratkaisemattomilta näyttävät ongelmat, jotka häiritsevät heidän rauhaansa. – Ilmestys 11:18.
Palausaarilla on nyt 30 Jehovan todistajan seurakunta, ja sen jäsenet kertovat naapureilleen seuraavaa: ”Herra [Jehova, UM] on kuningas! Riemuitkoon maa; iloitkoot saaret, niin monta kuin niitä on.” – Psalmit 97:1.