Katkeraa vastustusta Pohjois-Amerikassa
100 VUOTTA
”JOS ihmiset ovat vainonneet minua, niin he vainoavat teitäkin.” ”Teihin käydään käsiksi ja teitä vainotaan, – – viedään kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden – – ja he surmaavat teistä muutamia, ja te tulette olemaan kaikkien vihaamia minun nimeni vuoksi.” – Johannes 15:20; Luukas 21:12–17.
Edellä olevat Jeesuksen sanat osoittavat selvästi, että hänen tosi seuraajiaan tultaisiin vainoamaan. Miksi heitä vainottaisiin? Hän vastaa: ”Jos olisitte osa maailmasta, niin maailma olisi mieltynyt omaansa. Mutta koska ette ole osa maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, tämän vuoksi maailma teitä vihaa.” – Johannes 15:19.
Onko Jehovan todistajille, Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuraa edustaville Jumalan palvelijoille, todella käynyt näin? Jos on, niin mistä syistä heitä on vainottu? Senkö takia, että he ovat sekaantuneet politiikkaan tai ovat kannattaneet uskonsodissa ja vallankumouksissa jompaakumpaa osapuolta? Mitä kuluneitten 100 vuoden historia osoittaa?
Vastustus alkaa Yhdysvalloissa
Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran presidenttinä oli 32 vuotta (1884–1916) Charles Taze Russell. Hän oli peloton saarnaaja ja tuottelias kirjoittaja. Rohkeasti hän tuomitsi ja kumosi kolminaisuusopin ja opit kuolemattomasta sielusta ja ikuisesta helvetintulesta. Yhteen aikaan Russellin saarnoja julkaistiin joka viikko noin 3000 sanomalehdessä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Euroopassa. Sen seurauksena häntä vastaan hyökättiin jatkuvasti, ja useimmiten hyökkääjinä olivat papit. Monet hänen vihollisistaan yrittivät saada hänet huonoon huutoon alentumalla henkilökohtaisuuksiin. Miten hän suhtautui tällaiseen panetteluun? Kerran hän sanoi: ”Et koskaan pääse kovin pitkälle, jos pysähdyt potkaisemaan jokaista haukkuvaa koiraa.”
Hän päätti, ettei hän tuhlaisi paljon aikaa eikä rahaa oikeudenkäynteihin, jotka vain antaisivat lisää julkisuutta häntä vastustaville papeille. Hän uskoi seuraavaan Jeesuksen esittämään sääntöön: ”Sillä ei ole hyvää puuta, joka tuottaa huonoa hedelmää, eikä taas ole huonoa puuta, joka tuottaa hyvää hedelmää. Sillä jokainen puu tunnetaan omasta hedelmästään. – – Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvästä aarteesta esiin hyvää.” Russell halusi mieluummin, että hänen palveluksensa hyvät hedelmät todistaisivat hänet syyttömäksi. – Luukas 6:43–45.
”Muutamat vihastuvat”
Ankarinta vastustus oli kuitenkin pian Russellin kuoleman jälkeen. Hän oli eläessään julkaissut Raamatun tutkielmia -nimisen sarjan Raamatun tutkimisen apuvälineitä. Hänen tarkoituksenaan oli ollut kirjoittaa siihen vielä seitsemäs eli viimeinen osa, tai kuten hän sanoi: ”Jos Herra antaa avaimen jollekulle toiselle, niin hän voi kirjoittaa sen.” Russell kuoli vuonna 1916, ja seitsemännen osan, Täyttyneen salaisuuden, valmisti Seuran päätoimiston henkilökunta, ja se julkaistiin englanniksi vuonna 1917 (suom. v. 1923). Sitä levitettiin muutamassa kuukaudessa 850000 kappaletta.
Kirja paljasti kirvelevästi kristikunnan pappisluokan ja poliittisen pelin, jossa kumpikin puoli oli isänmaallisuuden verukkeella vuodattanut valtavasti verta maailmansodassa. Kirjan esipuheessa sanottiin: ”Muutamat tulevat nurisemaan ja moittimaan tätä kirjaa, muutamat vihastuvat ja muutamat liittyvät vainoojiin.” Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura sai ankaran iskun. Miten se tapahtui?
Yhdysvallat julisti huhtikuussa 1917 Saksalle sodan ja liittyi näin ensimmäiseen maailmansotaan. Brittiläinen imperiumi Kanada mukaan luettuna oli jo sitä ennen kietoutunut tähän sotaan. Nämä tapahtumat yhdessä muutamien Täyttyneen salaisuuden sisältämien kohtien kanssa antoivat papistolle tilaisuuden yrittää tämän raamattuseuran murskaamista.
12. helmikuuta 1918 Kanadan hallitus kielsi Vartiotorni-seuran. Mikä mahtoi olla syynä? Eräs silloinen sanomalehtiuutinen selittää: ”Sisäasiainministeri on antanut lehdistön sensuurisäädösten nojalla määräyksen, joka kieltää Kanadassa omistamasta eräitä julkaisuja, joiden joukossa on Kansainvälisen Raamatuntutkijain Seuran [Vartiotorni-seuran nimi Kanadassa] julkaisema kirja nimeltä ’RAAMATUN TUTKIELMIA – Täyttynyt salaisuus’ – –. Minkä tahansa kielletyn kirjan omistamisesta sakotetaan korkeintaan 5000 dollarilla ja viiden vuoden vankeudella.” – Kursivointi meidän.
Ketkä olivat hyökkäyksen takana?
Winnipegissä Kanadassa ilmestyvä Tribune-lehti kirjoitti myöhemmin: ”Pyhän Stefanuksen kirkon pastori Charles G. Paterson julisti muutamia viikkoja sitten saarnastuolista otteita eräästä äskeisestä ’Raamatuntutkijain Kuukausilehdestä’. Valtion asianajaja Johnson lähetti jälkeenpäin hakemaan pastori Patersonilta tätä julkaisua. Sensuurin määräyksen uskotaan olevan suoranainen seuraus tästä.” (Kursivointi meidän.) Ilmeisesti eräät isänmaalliset papit olivat tämän hyökkäyksen alkuunpanijoita.
Yhdysvalloissa eräs New Yorkin tuomioistuin antoi määräyksen vangita Vartiotorniseuran uuden presidentin J. F. Rutherfordin ja seitsemän hänen läheistä työtoveriaan. Heitä syytettiin siitä, että he olivat pyrkineet ”laittomasti, rikollisesti ja tahallisesti aiheuttamaan niskuroimista, uskottomuutta ja velvollisuudesta kieltäytymistä Amerikan yhdysvaltojen sotilas- ja merivoimissa – – jakaen ja julkisesti levittäen kautta Amerikan yhdysvaltojen erästä kirjaa nimeltä ’VII osa Raamatun tutkielmia – Täyttynyt salaisuus’”.
Keskellä sotakiihkoa ja isänmaallista innostusta käydyssä oikeusfarssissa syytetyistä seitsemän, heidän joukossaan lakimieskoulutuksen saanut Rutherford, saivat kukin neljästä eri syytteestä kustakin 20 vuoden vankeustuomion, ja ne määrättiin kärsittäviksi samanaikaisesti. Kahdeksas syytetty sai 10 vuoden tuomion. Koska veljet valittivat tuomioistaan, he pyysivät päästä vapaalle jalalle takuita vastaan. Katolinen tuomari Manton epäsi heidän pyyntönsä.
Kärsittyään rangaistustaan yhdeksän kuukautta Atlantan kuritushuoneessa Vartiotorni-seuran virkailijat vapautettiin lopulta takuita vastaan heidän valituksensa käsittelyyn asti. Myöhemmin ilmeni, että jutun käsittelyssä oli tapahtunut ainakin 125 virhettä, joista jo muutama riitti kumoamaan väärät tuomiot. Näin J. F. Rutherford ja hänen työtoverinsa vapautuivat syytteistä. Hän toimi tämänkin jälkeen asianajajana Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa, mikä olisi ollut mahdotonta, jos hänen olisi todella todettu syyllistyneen rikokseen.
Papit ja roskaväen väkivalta
Nämä tapahtumat kuitenkin päästivät valloilleen vainon aallon, jolle papit innoissaan antoivat lisäpontta. He ajattelivat voivansa isänmaallisuuden varjolla musertaa Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran lopullisesti.
Eräästä raportista poimittua: ”Eräässä Oregonin osavaltion kaupungissa järjestivät pormestari ja kaksi pappismiestä roskajoukon, joka ajoi erään [Kansainvälisen Raamatuntutkijain] Seuran puhujan pois kaupungista ja seurasi häntä naapurikaupunkiin. Puhuja pääsi pakoon, mutta roskaväki otti kiinni häntä seuranneen ystävän ja sotki hänet rasva- ja tervaseoksella. – –
”Los Angelesissa papit kerskuivat, että raamatuntutkijat vangitaan ja pidätetään ilman takuita. Jotkut noista papeista menivät kahden vuokrahuoneiston omistajan luo ja yrittivät saada omistajat sanomaan irti vuokralaiset, jotka olivat Kansainvälisen Raamatuntutkijain Seuran jäseniä. – –
”Wynnewoodissa Oklahomassa pantiin huhtikuun 22. päivänä 1918 Claud Watson ensin tyrmään ja päästettiin sitten tahallaan roskajoukon käsiin, jonka muodostivat papit, liikemiehet ja muutamat muut. Nämä löivät hänet maahan, panivat neekerin ruoskimaan häntä, ja kun hän oli osaksi toipunut, ruoskimaan uudelleen. Sitten he kaatoivat tervaa ja höyheniä kauttaaltaan hänen ylleen.”
Tekikö tämä uskonnollisten ja poliittisten ainesten yhtynyt vastustus lopun Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseurasta? Ei tehnyt. Syyskuussa 1919, puoli vuotta J. F. Rutherfordin ja hänen tovereittensa vankilasta vapautumisen jälkeen, pitivät raamatuntutkijat Cedar Pointissa Ohiossa konventin. Siellä J. F. Rutherford ilmoitti, että Seura alkaa julkaista uutta lehteä, jonka nimeksi tulee Kultainen Aika. Vuosien kuluessa tämä julkaisu on pelottomasti paljastanut ”tämän asiainjärjestelmän jumalan”, Saatanan, ja hänen kolmesta osasta – väärästä uskonnosta, petomaisesta politiikasta ja kauppamaailmasta – koostuvan välikappaleensa, jolla hän on orjuuttanut ihmiskuntaa. Kultainen Aika (myöhemmin Lohdutus) kiinnitti huomion Kristuksen hallitsemaan Jumalan valtakuntaan ainoana hallituksena, jolla on oikeus hallita koko ihmiskuntaa. – 2. Korinttolaisille 4:4.
Nyt tämä lehti tunnetaan nimellä Herätkää, jota lehteä sinäkin paraikaa luet. Nykyään sen levikki on lähes 10 miljoonaa kappaletta ja sitä julkaistaan 54 kielellä. Sen sisarlehti Vartiotorni oli toisen maailmansodan vaikeina vuosina kielletty monissa maissa, mutta nykyään sen jokaista numeroa painetaan 11150000 kappaletta 102 kielellä. Maailmassa ei ole toista aikakauslehteä, jota julkaistaisiin yhtä monella kielellä. Nämä tosiasiat osoittavat, että tähän mennessä 100 vuotta toiminut ja yhtä monta vuotta vainottu Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura on nyt voimakkaampi kuin koskaan ennen.
[Kuva s. 10]
Papisto käytti kirjaa ”Täyttynyt salaisuus” vainon nostattamiseen