Tarkkailemme maailmaa
Uusi maksatulehdusvirus löydetty
● Myös Suomessa on yleistymässä maksatulehduslaji, joka tunnetaan nimellä hepatiitti non-A, non-B. New York Times -lehti kertoo, että tämä tauti vaivaa ”120000 amerikkalaista joka vuosi, ja heistä 90000 saa tämän taudin verensiirtojen välityksellä”. ”Sairastuneista kuolee joka vuosi yli tuhat”, mainitsee lehti edelleen. Äskettäin amerikkalaiset tiedemiehet onnistuivat eristämään viruksen, joka aiheuttaa tämän sairauden. Tiedemiehet voivat nyt tutkia virusta lähemmin. He toivovat voivansa kehittää menetelmän, jonka avulla he voivat tunnistaa taudin saastuttaman veren ja mahdollisesti jopa kehittää maksatulehdusrokotteen. Vielä tälle taudille ei kuitenkaan löydy parannuskeinoa. Yhdysvaltain lääkintöhallituksessa työskentelevä tri Robert J. Gerety kertoi Times-lehdelle, että ”noin 10 prosenttia niistä, joihin siirretään vähintään viisi yksikköä verta, saavat itselleen hepatiitti non-A, non-B -viruksen”.
Maailmanlaajuinen lukutaidottomuus
● ”Maailman väestöstä noin miljardi ihmistä on lukutaidottomia ja määrä kasvaa jatkuvasti”, kertoo Johannesburgissa Etelä-Afrikassa ilmestyvä Star-lehti. ”Monissa maissa ja varsinkin Afrikassa yli 90 prosenttia ihmisistä ei osaa lukea eikä kirjoittaa.” Länsisaksalaisen agronomin Eva-Maria Bruchhausin mukaan Unescon tukema kansainvälinen kampanja lukutaidon edistämiseksi menestyy kehitysmaissa huonosti. Se johtuu siitä, että koulunkäyntinsä aloittavien määrä on alhainen ja että monet lopettavat – alle kolmannes koulunkäynnin aloittaneista käy koulunsa loppuun – sekä siitä, että koululaisilta puuttuu mahdollisuuksia soveltaa oppimaansa.
Plasmansiirrot
● Jopa 90 prosenttia Yhdysvalloissa annetuista veriplasman siirroista on tarpeettomia, sanoi Washingtoniin (D.C.) Yhdysvaltoihin kokoontuneitten alan asiantuntijoiden paneeli. ”Niistä 3,5 miljoonasta potilaasta, jotka saavat verensiirtoja vuosittain, jopa 700000 saa veriplasmaa. Heistä ehkä 630000 saa plasmaa turhaan”, sanoo New York Times -lehti kertoessaan mielipiteestä, jonka esitti paneelia johtanut tri James L. Tullis. Paneelin jäsenet arvioivat, että joka vuosi jopa 10000 ihmistä saa hepatiittiviruksen pelkästään plasman välityksellä.
Kiinalaista ’kapitalismia’
● Kiinan kommunistinen puolue ilmoitti äskettäin, kuten Wall Street Journal -lehti asian ilmaisi, ”käänteentekevästä taloussuunnitelmasta”, joka vie ”200 miljoonaa kaupunkilaista pidemmälle kapitalismissa kuin juuri kukaan olisi uskonut mahdolliseksi”. Tarkoitus on hylätä ”neuvostomallinen keskitetty suunnittelu lähes kokonaan”. Lehti kertoo, että ”usean tulevan vuoden aikana yli miljoona valtion yritystä ja tehdasta on määrä vapauttaa hallituksen valvonnasta, minkä jälkeen ne menestyvät tai kärsivät tappioita omien taloudellisten edellytystensä mukaisesti”. Kuitenkin sellaiset keskeiset teollisuudenalat kuin terästeollisuus pysyvät hallituksen valvonnassa. Nykyään elintarvike-, asumis-, vaatetus- ja koulutuskustannukset sekä liikennemaksut pysyvät valtion avun turvin keinotekoisesti alhaisina. Mutta asiantuntijat Kiinan ulkopuolella arvioivat, että hinnat nousevat ja että tämän uuden suunnitelman täytäntöönpano johtaa vuosia kestävään sekavaan tilanteeseen. Siitä huolimatta Yhdysvaltain entinen apulaistalousministeri Robert Hormats sanoo, että ”jos Kiina jatkaa tähän suuntaan, me tulemme varmasti näkemään yhden 1900-luvun merkittävimmistä talousilmiöistä”.
Öljyvuodot
● Vuotojen, tulipalojen tai öljylaivojen uppoamisten vuoksi mereen joutui öljyä vuonna 1983 huomattavasti enemmän kuin vuonna 1982. Lisäys oli 930 prosenttia. Oil Spill Intelligence Report -julkaisu sanoo menetetyn öljymäärän olleen 915 miljoonaa litraa. Suurin yksittäinen öljyvuoto, 300 miljoonaa litraa, sattui Persianlahdella, jossa Irakin ja Iranin välisten taistelujen yhteydessä öljylähde räjähti eikä sitä voitu silloin korjata. Suurimmat öljyvuodot ovat kuitenkin aiheutuneet öljytankkereista. Mainitun raportin toimittaja Richard Golob sanoo öljyvuotojen olevan hyvin huolestuttavia siksi, että ilmeisestikään ”meillä ei ole riittävää tekniikkaa vuotojen hoitamiseksi tehokkaasti”. Hyvin vähän öljyä saadaan talteen.
Eläinten antibiootteihin liittyvä vaara
● Yhdysvaltain sairauksienehkäisykeskuksen tiedemies Scott Holmberg kollegoineen on perusteellisen tutkimuksen tulosten perusteella osoittanut, että 18:n Yhdysvaltain Keskilännessä asuvan ihmisen sairastumisella ja toisaalta antibioottien käytöllä eläinten ruoassa on selvä keskinäinen yhteys. Tämä tutkimus sekä muut viime vuosina tehdyt tutkimukset puoltavat eläinantibioottien kieltämistä, sanovat monet tiedemiehet. Selittäessään niiden käyttöön liittyviä vaaroja Science-aikakauslehti sanoi: ”Eläinten ruoassa olevat antibiootit tappavat heikkoja bakteereita ja jättävät kestävämmät ja usein elinvoimaisimmat pieneliöt kukoistamaan.” Kun ne siirtyvät ihmisiin saastuneen ravinnon välityksellä, ”sairaudet voivat muuttua itsepintaisemmiksi, koska tavallinen antibioottihoito ei tehoa näihin lääkkeille vastustuskykyisiin organismeihin”. Vaikka monet eläinantibioottien kieltämistä vastustavat ihmiset myöntävät tehtyjen tutkimusten olevan luotettavia, he väittävät sellaisen kiellon nostavan lihan hintaa.
Aurinko nousee, rikkaruohot kuihtuvat
● Illinoisin yliopiston tiedemiehet ovat kehittäneet rikkaruohomyrkyn, joka vaatii toimiakseen valoa, kertoo Science News -lehti. Myrkyn tärkein aineosa on eräs yksinkertainen aminohappo, joka tunnetaan yleisesti nimellä ALA, ja sitä löytyy kaikista kasvien ja eläinten soluista. Kasvit käyttävät ALA-aminohappoa tavallisesti valmistaakseen valolle herkkiä kemikaaleja, tetrapyroleja, jotka puolestaan valmistavat valon vaikutuksen alaisina lehtivihreää. Mutta kun ALA-aminohappoa ja erään kemiallisen aineen reaktiota kiihdyttävää ainetta ruiskutetaan kasveille yöllä, muodostuu runsaasti tetrapyroleja, jotka alkavat kaikki vaikuttaa heti auringon noustua. Useimmat kasvit kuolevat muutamassa tunnissa. ”Kasvi kirjaimellisesti kuihtuu silmissä”, sanoi tri Constantin A. Rebeiz, joka on yksi tämän rikkaruohomyrkyn kehittäjistä. Myrkky ei vaikuta merkittävästi vehnään, kauraan, maissiin eikä ohraan, mutta ALA tuhoaa monet yleiset rikkaruohot.
Pohjoisen napaseudun saasteet
● Anchoragessa Alaskassa vuosittain pidettävässä Arktisessa tiedekonferenssissa järjestettiin saastumista koskeva julkinen keskustelutilaisuus, jossa tiedemiehet ilmaisivat olevansa peloissaan niiden suurten saastemäärien vuoksi, joita nykyään löydetään pohjoisen napaseudun ilmasta. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella sijaitsevista alueista kuuluu 75 prosenttia Neuvostoliitolle, jonka sanotaan aiheuttavan suurimman osan saasteista. Seuraavaksi suurimmat saastuttajat ovat Englanti ja muut Euroopan maat. Tiedemiehet huomauttavat, että saasteiden vaikutukset voimistuvat ankarassa arktisessa ympäristössä. William Zollar, jolla on 20 vuoden kokemus pohjoisen napaseudun tutkijana, sanoi: ”Pohjoisimmilla alueilla kaikki on hiuskarvan varassa.” Myös tänä vuonna on tarkoitus pitää pohjoisen napaseudun saastumista koskeva kansainvälinen konferenssi, kertoo New York Times -lehti.
1800 vuotta vanha melodia
● Vanhin Kiinassa koskaan löydetty musiikkikirjoitus, puunkappaleelle viisikielistä soitinta varten tehty nuottikirjoitus, on noin 1800 vuotta vanha, kirjoittaa kiinalainen viikkolehti Beijing Review. Löytö tehtiin vuonna 1920, mutta siihen suhtauduttiin välinpitämättömästi ja se pantiin syrjään, kunnes yli 60 vuotta myöhemmin Lanzhoun yliopiston historioitsija Niu Longfei tutki sitä ja käänsi sen nykyiselle kirjoitukselle. Hän kuvailee melodiaa korkeatasoiseksi ja kauniiksi.
Tietokonerosvousta
● Amerikkalaiset tietokoneohjelmia valmistavat liikeyritykset menettävät vuosittain 7–20 miljardia markkaa ohjelmavarkaiden vuoksi, jotka kopioivat ohjelmia, sanoo German Tribune -lehti. Tietokonerosvous rehottaa Yhdysvalloissa, Ranskassa, Länsi-Saksassa, Singaporessa, Taiwanissa ja Etelä-Koreassa. ”Ongelma pahenee kaiken aikaa”, lisää eräs tietokoneteollisuuden edustaja. Varkaat ovat tähän mennessä löytäneet keinoja selvitä laitteista, jotka on tarkoitettu estämään ohjelmien kopiointi. Mitä asian hyväksi voidaan tehdä? Monissa maissa on säädetty lakeja, jotka julistavat ohjelmien varastamisen laittomaksi. Kuitenkin eräs tappioon alistunut tietokonealan edustaja ehdotti, että tietokoneyhtiöt yksinkertaisesti ”kehittäisivät jatkuvasti uusia ohjelmia” ja tekisivät näin varastetut ohjelmat vanhanaikaisiksi.
Leppäkerttujen hyväksikäyttö
● Maataloudessa ja metsänhoidossa käytetään tuhoeläinten torjumiseksi liian monia kemikaaleja, sanoi professori Berndt Heydemann Hampurissa Saksan liittotasavallassa pidetyssä kansainvälisessä hyönteistieteellisessä kongressissa. German Tribune -lehden mukaan hän sanoi, että ”hyönteiset olisi parempi torjua biologisesti käyttämällä hyväksi leppäkerttuja ja muita hyönteisiä” ja että tuhoeläinvahinkoja voitaisiin ”vähentää suuresti vuorottelemalla samalla alueella eri viljalajeja ja viljelemällä useampaa eri viljalaatua”. Tuottoisien lajien viljeleminen ja se, että maatiloilla tuotetaan vain yhtä viljalajia ja luonnonkasvit on hävitetty, heikentää luonnollista tuholaistentorjuntaa. Selonteossa sanotaan lopuksi: ”Jos eurooppalaisten maanviljelijöitten olisi määrä tuottaa vain niin paljon elintarvikkeita kuin heidän maissaan asuvat tarvitsevat, kemiallinen tuholaisten torjunta voitaisiin lopettaa 10–20 vuodessa.”
Malarian voittaminen
● ”Malariasta on nopeasti tulossa suurempi uhka kuin koskaan aikaisemmin”, sanoo Newsweek-aikakauslehti. Kolme amerikkalaista tiedemiesryhmää antaa nyt kuitenkin toivoa siitä, että malaria saadaan jonakin päivänä hallintaan. Käyttämällä avukseen uutta geenienkäsittelytekniikkaa he saattoivat tunnistaa ja syntetisoida antigeenin, jonka tuottamat vasta-aineet tekevät immuuniksi sporotsoiiteille, yhdelle malarialoisen kolmesta kehitysvaiheesta. Tämä saattaa merkitä sitä, että tiedemiehet voivat pian valmistaa malarian yhtä astetta varten runsaasti rokotetta eläinkokeissa käytettäväksi. Mutta vaikka sellainen rokote osoittautuisi tehokkaaksi, kokeita voitaisiin tehdä ihmisille vasta useiden vuosien kuluttua. Malariantutkijat ovat yksimielisiä siitä, että yhä tarvitaan rokotetta, joka tekisi ihmisen immuuniksi tuon sairauden kaikille kolmelle vaiheelle. Lisäksi eversti Franklin Top armeijan yhteydessä toimivasta Walter Reedin tutkimuskeskuksesta sanoo, että ”malarian voittaminen vaatii meitä käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja: hyönteismyrkkyjä, lääkkeitä sekä rokotteita”.