Kuolema aamunkoitteessa! Meksikon murhenäytelmä
Herätkää-lehden Meksikon-kirjeenvaihtajalta
”SOTA on alkanut!” ”Pommi on pudonnut niskaamme!” Tällaisia hätääntyneitä huutoja kuului Méxicon kaupungin esikaupunkialueella varhain aamulla marraskuun 19. päivänä 1984. Mitä oli tapahtunut?
Neljä suurta varastotankkia, joista jokainen sisälsi noin 1600000 litraa nestekaasua, sekä 48 pienempää tankkia oli räjähtänyt. Räjähdysten sarja muutti koko alueen polttohaudaksi. Kymmenen päivää myöhemmin tiedettiin virallisten lähteitten mukaan 452 ihmisen kuolleen ja noin 5000:n loukkaantuneen, monien heistä vakavasti. Tämän lisäksi 1500 ihmistä oli kadoksissa.
Niin, murhenäytelmä oli sattunut aamunkoitteessa San Juanicossa, jolla nimellä tätä Méxicon San Juan Ixhuatepec -nimistä esikaupunkialuetta myös kutsutaan. Tunnin kuluttua, kello 6.40, saimme kiireellisen puhelun matkavalvoja Victor Vazquezilta. Hän oli hyvin huolissaan niiden 150 veljemme voinnista, jotka asuivat räjähdysalueella.
25 kilometrin päässä räjähdysalueelta sijaitsevasta paikastamme näimme valtavan sienen muotoisen pilven, samanlaisen kuin atomipommin räjähdyksen jälkeen. Räjähdykset voitiin kuulla sieltä asti. Heti järjestettiin niin, että kaksi meistä matkusti alueelle katsomaan kuinka veljemme selviytyivät.
Tuhon edessä
Isidro Rodriguez asui perheineen vajaan sadan metrin päässä räjähdyspaikalta. ”Kun räjähdykset alkoivat”, hän kertoo, ”tuntui kuin talomme uppoaisi. Keräsin heti perheeni kokoon, ja sitten pakenimme.”
”Tuli ja polttava kuumuus täyttivät kadut”, kertoo Dalio Diaz. ”Olin kälyni kanssa ostamassa maitoa kun tunsimme suunnattoman räjähdyksen, jota seurasi ankara kuumuus. Heittäydyin tiiliseinän taakse päästäkseni suojaan, ja vain toinen käteni paloi. Kälyni joutui kuitenkin tulen vangiksi ja sai palovammoja kaikkialle ruumiiseensa.”
”Tuntiessani räjähdykset juoksin nopeasti kadulle”, selitti Josué Calderon. ”Minusta tuntui kuin syttyisin tuleen. Pelkoni kasvoi, kun näin erään miehen palavan elävältä. Hänen nahkansa putosi hänen päältään ja hänen hiuksensa olivat tulessa. Juoksin ympyrää kunnes pystyin taas hallitsemaan itseni.
”Sitten sain kehotetuksi yhä talossa olevaa vaimoani pakenemaan lastemme kanssa. Hän saikin tytöt erääseen autoon, joka pysähtyi heidän takiaan, mutta koska siinä ei ollut tilaa hänelle itselleen, hänen täytyi matkustaa toisella tavalla.”
Josuén oikea käsi paloi. Myöhemmin hän sai tietää, että hänen vaimonsa oli selviytynyt vahingoittumattomana ja oli nyt eräiden ystävien kodissa. Tytötkään eivät olleet vahingoittuneet, ja he olivat turvassa erään toisen perheen luona.
Räjähdysten jälkeistä paniikkia on vaikea kuvailla. Kauhistuneet ihmiset juoksivat ympäriinsä törmäillen toisiinsa. Monet paloivat kuoliaiksi; toiset murskautuivat kun räjähtävistä tankeista lähtöisin olleet valtavat teräksen kappaleet lensivät ilmassa ja putosivat heidän kotiensa päälle. Eräskin tällainen kappale teki betonikadulle pudotessaan siihen puolen metrin syvyisen reiän.
Apua monelta eri taholta
Hallitus järjesti poliisin ja armeijan monet joukko-osastot nopeasti töihin pelastamaan uhreja ja viemään heitä turvapaikkoihin, joissa heitä voitiin hoitaa ja ruokkia. Varkauksien estämiseksi asetettiin hylättyjen kotien alueelle vartijoita. Pahasti palaneet ihmiset vietiin läheisiin sairaaloihin.
Sinä maanantaina radio- ja televisioasemat lähettivät onnettomuutta koskevia uutisia kautta koko maan. Ruokaa, vaatteita, lääkkeitä ja rahaa alkoi virrata onnettomuusalueelle. Itse asiassa apua tuli myös muista maista. Niinpä satoja vakavasti vahingoittuneita ihmisiä voitiin suojella ja auttaa.
Monet pystyivät pakenemaan lentelevien raudan, puun ja kiven palastenkin keskeltä. Jotkut pääsivät Méxicosta Pachucaan vievälle valtatielle, mistä ohi ajavat autot poimivat heidät. Valtion työntekijät pelastivat loput ja heidät vietiin tilapäisiin suojiin.
Rakkautta osoitettiin
Veljet tulivat heti ympäristöstä etsimään ja auttamaan onnettomuusalueella asuvia ystäviään. Nämä huolestuneet ja rakastavat veljet avasivat vieraanvaraisesti kotinsa ovet tarjoten yösijaa ja kaikkea mahdollista muuta apua.
Kun huomattiin, että monista veljistä ei ollut kuulunut mitään, alueella toimivat vanhimmat ryhtyivät järjestelmällisesti etsimään heitä. Vähitellen kadoksissa olleet löytyivät. Eräs perhe oli kulkenut onnettomuusalueelta 400 kilometrin matkan aina Veracruzin osavaltioon asti. Toiset oli viety erään polyteknisen instituutin luokkahuoneisiin. Sieltä heidät oli siirretty ystävien koteihin, missä he saivat osakseen rakkaudellista huolenpitoa.
Pian kaikki onnettomuusalueella asuneet veljet löydettiin. Yksi veli ja hänen teini-ikäinen poikansa kuolivat palovammoihinsa. Vanhimmat järjestivät hautajaiset, ja leskelle ja hänen eloon jääneille lapsilleen on annettu niin hengellistä kuin aineellistakin apua.
Koska onnettomuusuutiset levisivät nopeasti, veljet saivat pian tietää tilanteen, ja tuntui siltä kuin he kaikki olisivat yhtaikaa yrittäneet ottaa yhteyttä Vartiotorni-seuran toimistoon. He halusivat tietää, kuinka heidän veljensä ja sisarensa voivat ja miten heitä voitaisiin auttaa. Vaatteita, ruokaa ja rahaa tuli niin paljon, että uhreja avustavalla komitealla oli kiire jakaa niitä tarvitseville.
Tämä onnettomuus ei ollut miellyttävä kokemus, mutta se antoi Jehovan kansalle tilaisuuden osoittaa rakkautta, ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. He vastasivat samalla tavalla kuin heidän ensimmäisellä vuosisadalla eläneet veljensä havaittuaan millaisessa tilanteessa heidän apua tarvitsevat toverinsa Juudeassa olivat. – 1. Korinttolaisille 16:3; 2. Korinttolaisille 8:1–4.
Päinvastoin kuin ihmiset yleensä, Jehovan palvelijat eivät olleet huolissaan aineellisista menetyksistä. Esimerkiksi Jaran perhe sanoi: ”Me opimme, että tärkeää on elämämme säilyminen eikä aineellisesta omaisuudesta murehtiminen.”
Miten tällainen onnettomuus pohjimmiltaan vaikuttaa tosi kristittyihin? Ehkäpä Pueblassa asuva 4-vuotias Michel osoitti sen seuraavalla hyvin yksinkertaisella tavalla. Katsellessaan onnettomuuspaikan näkymiä televisiosta hän pyysi isäänsä sulkemaan sen, jotta hän voisi esittää rukouksen. Hän sanoi muun muassa: ”Jehova, me rukoilemme veljiemme puolesta. Suojele heitä ja auta heitä, ettei heidän tarvitse kärsiä tuollaisia hirveitä asioita. Ole kiltti ja auta myös sisartani Adrianaa, ettei hän järkyttyisi siitä, mitä ihmisille tapahtuu räjähdyksissä. Auta häntä ajattelemaan kauniita asioita, kuten paratiisia, jonka olet luvannut.”
[Kuvat s. 25]
Neljä vasemmalla kuvatun kaltaista suurta tankkia räjähti ensin. Sitten räjähti 48 pienempää alla kuvatun kaltaista tankkia, joista jotkut sinkoutuivat jopa satojen metrien päähän