Lukijoiden kirjeitä

Hunaja parantaa

Haluan todella kiittää teitä aiheesta ”Hunaja parantaa”. [Suomeksi 8. 2. 1985] Olen joutunut auto-onnettomuuden vuoksi olemaan 18 vuotta pyörätuolissa. Saan ajoittain makuuhaavoja, ja joudun silloin annettavan voidehoidon aikana olemaan vuoteessa. Samoihin aikoihin tuli lehtenne, ja koska minulla ei ollut mitään menetettävää, kokeilin käyttää hiukan hunajaa ja peittää haavat sitten kuivalla siteellä. Olen sanaton. Haava parani 3–4 viikon sijasta 8–9 päivässä. En tiedä, miksi tämä hoitomenetelmä on niin kauan pysynyt tuntemattomana.

V. M., Meksiko

Taistelu loppuun asti

En yksinkertaisesti voinut olla kertomatta, kuinka paljon pidin kirjoituksestanne ”Taisteluni loppuun asti”. [Suomeksi 8. 11. 1984] Olen 18-vuotias, ja minulla on sairaus, joka on aiheuttanut pahan vaivan jalkoihin ja alaselkääni. Ajoittain tuska on hyvin kova. Kun jalkani pettävät, putoan usein lattialle hervottomana kasaan ja minun täytyy kontata ympäriinsä. Lääkärit eivät ole pystyneet löytämään sairauteeni syytä sen enempää kuin parannustakaan. Tunnen samoin kuin Monica Siebert – joka kieltäytyi vaipumasta itsesääliin ja oli päättänyt taistella sairauttaan vastaan – ponnistellessani edelleen kohti kokoajanpalveluksen tavoitettani. Paljon kiitoksia sellaisista kannustavista ja rakentavista kirjoituksista. Toivon, että tämä kirje osaltaan rohkaisee toisia nuoria, etteivät he vaikeuksia kohdatessaan vaipuisi epätoivoon.

L. K., Tanska

Apua keinomunuaisesta

Kirjoituksenne ”Elossa keinomunuaisen avulla” [suomeksi 8. 4. 1985] oli hyvin ajankohtainen. Anoppini munuaiset lakkasivat täysin toimimasta vähän yli kaksi kuukautta sitten. Hän opettelee parhaillaan käyttämään kodissaan olevaa keinomunuaista. Kirjoitus auttoi meitä paremmin ymmärtämään, millaisia vaikeuksia hänellä on. Myös ruokavaliota koskeva kappale oli oikein hyödyllinen. Nyt tiedämme jotakin siitä, millaisia ruokia tulee välttää hänen kanssaan aterioidessamme tai ostaessamme hänelle lahjoja.

L. K., Montana, USA

Kiitoksia paljon kirjoituksestanne ”Elossa keinomunuaisen avulla”. Kun menimme vaimoni kanssa naimisiin (1979), toivoimme voivamme jatkaa kokoajanpalveluksessa keskeytyksettä. Seitsemän kuukautta myöhemmin sain kuulla, että minulla on krooninen munuaissairaus. Lopulta minun oli turvauduttava dialyysihoitoon. Kahden leikkauksen avulla minuun liitettiin katetri, joka mahdollisti jatkuvan vatsakalvo- eli peritoneaalidialyysihoidon aloittamisen. En liioittele lainkaan, kun sanon, että vaimollani ja minulla on ollut joitakin koettelevia aikoja. Me olemme etsineet Herätkää-lehdestä kirjoituksia, jotka auttaisivat meitä tulemaan toimeen tämän sairauden kanssa. Sitten palattuamme kotiin tavanomaiselta 260 kilometrin matkaltamme Lexingtoniin Kentuckyyn, jossa käyn kahden kuukauden välein tarkastuksessa, sain Herätkää-lehden, jossa oli tämä kirjoitus. Kunpa tietäisitte, miltä tuntui saada se. En tuntenut enää itseäni niin yksinäiseksi ja erilaiseksi. Minusta tuntui, että Dorothy Bullin kokemus oli kirjoitettu ikään kuin juuri minua varten. Kun luin hänen kestävyydestään, halusin yhä päättäväisemmin jatkaa Jehovan palvelemista fyysisistä rajoituksistani huolimatta.

W. R., Kentucky, USA