Lukijoiden kirjeitä
Apua palohaavoihin
Minun yksinkertaisesti täytyi kirjoittaa palohaavoja käsittelevien kirjoitustenne johdosta. [Suomeksi 22. 6. 1980; 22. 7. 1980] Kun muutama kuukausi sitten kuumensin ruokaöljyä, pannuun tippui höyrystä tiivistynyttä vettä. Kiehuvaa öljyä roiskahti kasvoilleni samoin kuin ranteeseeni ja olkapäähäni. Koska muistin kirjoituksissanne esitetyt ehdotukset, menin heti kylmään suihkuun. Vaikka kipu oli miltei asettunut, ihoni hilseili yhä, joten menin lähimpään sairaalaan. Hoitajat desinfioivat palaneet kohdat ja pitivät niissä kylmiä hauteita koko yön ja seuraavan päivän. Koska olin saanut toisen asteen palovammoja, pelkäsin, etteivät kasvoni tulisi enää koskaan ennalleen. Mutta vain viikon kuluttua tulokset olivat jo niin hyvät, ettei edes sairaalan henkilökunta tunnistanut minua. Nyt, kuukauden kuluttua, vain otsassani ja silmäluomillani näkyy pieni punainen jälki. Perheemme on jo oppinut paljon Herätkää-lehdestä, mutta kokemukseni on kannustanut meitä kiinnittämään siihen vielä enemmän huomiota, sillä ’aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat meitä kaikkia’.
G. J., Ranska
Ennakkoluulojen voittaminen
Haluaisin kiittää teitä kirjoituksestanne ”Ennakkoluulot voidaan voittaa!” [Suomeksi 8. 2. 1985] Olin haltioissani jo heti ensimmäisen kirjoituksen jälkeen. Saatoin käyttää tuon numeron aineistoa pohjana koulussa tästä aiheesta käydylle keskustelulle. Kirjoituksessa esitetyt ajatukset olivat suureksi avuksi tuota aihetta käsitelleen koulutehtävän onnistumisessa.
P. P., Itävalta
Okkultismi
Haluaisin ilmaista kiitokseni kirjoituksestanne ”Kuka on pahin vihollisesi?” [Suomeksi 8. 9. 1984] Ostin paljon okkultismia käsitteleviä kirjoja, koska se kiehtoi minua. Mieleeni ei ollut koskaan juolahtanut, että kristityn tulee välttää sellaisia julkaisuja. Kirjoituksenne auttoi minua ymmärtämään tämän, joten päätin hävittää kaikki okkultismia käsittelevät kirjani, aivan kuten efesolaiset tekivät. Ilman kirjoitustanne en olisi koskaan saanut rohkeutta suojata itseäni Panettelijalta.
E. M., Italia
Kiinnostuksen herättäminen Raamattua kohtaan
Lehtenne vuoden 1984 heinäkuun 22. päivän numeron [suomeksi 22. 10. 1984] esitystapa liikutti minua syvästi. Aikaisemmin en halunnut olla missään tekemisissä julkaisujenne kanssa. Se ei johtunut siitä, että uskontoni on eri kuin teidän, sillä olen metodisti, vaan minusta vain Raamatun ja kaiken siihen liittyvän aineiston lukeminen oli ikävystyttävää. Nyt lehtenne ovat kuitenkin kiihottaneet runsaasti haluani lukea Raamattua ja siihen liittyvää kirjallisuutta. Liitän mukaan korvauksen haluamastani lisäkirjallisuudesta, joka tehostaa raamatunlukutottumuksiani.
F. O., Nigeria
Arvosanojen parantaminen
Haluan vain kiittää teitä kirjoituksestanne ”Nuoret kysyvät: Miten voin parantaa arvosanojani?” [Suomeksi 8. 3. 1985] Kaikki tuossa kirjoituksessa mainittu soveltui minuun. Olen 13-vuotias ja kahdeksannella luokalla. Minun on toisinaan vaikea saada hyviä arvosanoja. Olen täsmälleen noiden haastateltujen 770 oppilaan kaltainen. Luulin todella lukevani läksyni, mutta en todellisuudessa tehnyt niin. Ongelmani oli televisio! Aion nyt noudattaa ehdotustanne tavoitteiden asettamisesta, itsekurin harjoittamisesta ja pysymisestä poissa television ääreltä kunnes olen tehnyt kotitehtäväni.
L. T., Kentucky, USA