”Koulu”-esitteen valpas käyttö
VARTIOTORNI-SEURA on julkaissut esitteen, jonka nimi on ”Koulu ja Jehovan todistajat”. Sen tarkoituksena on tutustuttaa opettajat ja muut kouluviranomaiset todistajien uskomuksiin, jotka vaikuttavat koulutoimintoihin osallistumiseen. Seuraava erään teini-ikäisen todistajan selostus valaisee sellaisiin julkaisuihin liittyviä mahdollisuuksia, kun todistajat ovat valppaita ja käyttävät niitä tehokkaasti.
”Sain listan Georgian piirikunnan koululaitoksen tarkastajista ja muista hallintoviranomaisista. Atlantassa ja sen ympäristössä asuville lähetettiin ”Koulu”-esitteet. Lähetin 350 kappaletta ja minulta pyydettiin 2000 kappaletta lisää. Isäni ja minä vierailimme 42 rehtorin luona. Monet ilmaisivat arvostuksensa ja toivoivat, että ’kaikki uskonnot järjestäisivät sellaista hyödyllistä tietoa’. Useissa kouluissa, joissa kävimme, esite annettiin kullekin luokanvalvojalle, ja joitakin kappaleita jätettiin koulujen kirjastoihin.
”Esitteen lisäksi levitimme 32 kappaletta Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitä -kirjaa sekä 140 kappaletta Herätkää-lehteä, joka käsitteli lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Monet rehtorit kysyivät lupaa saada käyttää otteita näistä julkaisuista koulun lehdissä, vanhempainyhdistysten tiedonannoissa ja oppilaskuntien kokouksissa pidettävissä puheissa. Eräs rehtori kutsui meidät tulemaan uudelleen puhuaksemme opettajakunnalle Jehovan todistajien uskomuksista. Isäni puhui 20 minuutin ajan, minkä jälkeen levitimme useita kirjoja ja lehtiä. Myös Samuel Wallace pyysi esitteen ja Herätkää-lehden kaikille Atlantassa sijaitsevan toimistonsa (Planning and Expanded Services) 30 sosiaalityöntekijälle, jotka vierailevat ohjaajina peruskouluissa.
”Kaiken tämän jälkeen meiltä pyydettiin esitteitä vielä neljä kertaa lisää, kaiken kaikkiaan 450 kappaletta. Totuuden siemenet on kylvetty, ja toivomme, että vanhemmat voivat huolehtia siitä kiinnostuksesta, jota opettajat ehkä osoittavat, kun lapset palaavat kouluun syksyllä.” – B. L., Norcross, Georgia, USA.