Uutta mongolismin hoidossa
Plastiikkakirurgialla voidaan nykyään auttaa myös mongolismista kärsiviä, vaikka tällaiset leikkaukset ovatkin hyvin kalliita. Niitä on tehty Englannissa yhdelle ja Yhdysvalloissa muutamalle lapselle. Uraa uurtavaa työtä tällä alalla on kuitenkin tehnyt professori Ruben Feuersteinin johtama kirurgiryhmä Israelissa. Se on suorittanut tällaisia leikkauksia 60 lapselle.
Mitä leikkaukseen sisältyy? Liiat ihopoimut voidaan poistaa silmien vinouden korjaamiseksi. Nenänvartta voidaan muotoilla silikonisiirrännäisten avulla. Poskipäitä voidaan nostaa ja liian pieni leuka muotoilla uudestaan. Lisäksi korvien asentoa voidaan korjata siten, että korvat saadaan myötäilemään enemmän päätä. Ja huulten välistä esiin pistävää kieltä, mongoloidien yleistä tuntomerkkiä, voidaan lyhentää.
Feuerstein sanoi: ”Nämä lapset saavat usein tuskin lainkaan koulutusta, ja jotkut jätetään jopa sairaalaan kuolemaan heti syntymänsä jälkeen. Tunnusomaisen ulkonäkönsä vuoksi heitä pidetään paljon heikkolahjaisempina kuin he todellisuudessa ovat.”
Lontoossa ilmestyvässä Sunday Times -lehdessä kerrottiin englantilaisen tytön tapauksesta, jossa oli saatu ilmeisen tyydyttäviä tuloksia. Kirjoituksen otsikkona oli: ”Onni on saada uudet kasvot.” Kaikki eivät tietenkään kannata plastiikkakirurgian soveltamista tällaisiin tapauksiin. Eikä Herätkää-lehti suosittele mitään hoitotapoja, sillä tällaisissa tapauksissa ratkaisut jäävät asianosaisten itsensä asiaksi.