Tarkkailemme maailmaa
’Suuri katastrofi’
”Kolmannessa maailmassa hakataan joka vuosi yli 11 miljoonaa hehtaaria trooppista metsää, mikä on lähes kolme kertaa Alankomaiden suuruinen alue”, kerrotaan Hollannissa ilmestyvässä aikakauslehdessä Internationale Samenwerking. ”50 viime vuoden aikana on koko maapallon kaikista sademetsistä kadonnut jo 50 prosenttia.” Nyt pelätään, että metsien häviämisellä tulee olemaan dramaattinen vaikutus koko maapallon säähän, mikä järkyttää luonnon tasapainoa ja maailman elintarviketuotantoa. Polttopuu on jo harvinaista – noin 100 miljoonaa kolmannessa maailmassa asuvaa ihmistä käyttää suuren osan päivästään sen etsimiseen. FAO:n (YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön) mukaan trooppista metsää on jäljellä 1,9 miljardia hehtaaria. Mutta jollei mihinkään toimiin ryhdytä, 25 prosenttia siitä on mennyttä vuosisadan vaihteeseen mennessä, ja 85 vuodessa se kaikki on hävinnyt. FAO sanoo, että menetys tulee olemaan ”aikamme suurimpia ympäristökatastrofeja”.
Gutenbergin Raamatusta tehdään uusi painos
”Ranskalainen kustannusliike painaa uudelleen Gutenbergin Raamatun sellaisia raamatunkeräilijöitä varten, joilla jo on kaikki”, kertoo Orlando Sentinel. Liike on nähnyt jopa niin suuren vaivan, että se on hankkinut paperia, joka muistuttaa koostumuksen, painon, värin ja rakenteen puolesta alkuperäisessä paperiversiossa käytettyä paperia. Se sidotaan käsin vuohennahkaan, reunustetaan 22 karaatin kullalla ja kirjaillaan kullalla. Gutenbergin Raamattu, jonka Johannes Gutenberg painoi vuonna 1455, oli ensimmäinen irtokirjakkein ladottu kirja. Siinä oli kaksi osaa, ja sitä tehtiin ainoastaan 180 kappaletta, joista on jäljellä 20 täydellistä sarjaa. Vuonna 1978 yksi alkuperäinen Raamattu myytiin 12 miljoonasta markasta. Jäljennökset maksavat ainoastaan 23000 markkaa kappale.
Ilmoittamatta jäävät rikokset
”Yhdysvalloissa kaksi kolmasosaa rikoksen uhriksi joutuneista ei tee ilmoitusta poliisille, ja ihmiset tekevät todennäköisemmin ilmoituksen autovarkauksista kuin raiskauksista tai joistain muista väkivallanteoista”, sanoo New Yorkissa ilmestyvä Daily News. Oikeusministeriön tuorein selonteko osoitti, että vuonna 1983 tehdyistä noin 37,1 miljoonasta rikoksesta vain 35 prosenttia ilmoitettiin poliisille. Ilmoitusten määrä kohosi, kun rikos todella tehtiin eikä se jäänyt vain yritykseksi, kun uhri loukkaantui ja kun varastetun tai vahingoittuneen tavaran arvo oli suuri. Noin puolet taskuvarkauksista, murroista, raiskauksista ja ryöstöistä ilmoitettiin. Moottoriajoneuvojen varkauksista tehtyjen rikosilmoitusten määrä oli suhteellisesti suurin, 69 prosenttia; kotivarkauksista tehtyjen ilmoitusten määrä vähäisin, 25 prosenttia. Monet sanovat, etteivät he tehneet rikosilmoitusta, koska ”tapaus ei ollut tarpeeksi merkittävä” tai väkivaltarikoksen ollessa kyseessä ”se oli henkilökohtainen tai yksityisasia”.
Naimisissa olevien pappien kirkolliskokous
Lähellä Roomaa sijaitsevaan Aricciaan kokoontui noin 150 edustajaa 11 kansakunnasta ”naimisissa olevien katolisten pappien ja heidän vaimojensa yleiseen kirkolliskokoukseen”. Heidän ”rauhallinen tapansa esittää teologisia mielipiteitä sekä aggressiivisuuden puute paljastavat, ettei kyseessä ole kapinoitsijoiden ryhmittyminen kirkkoa vastaan”, mainitsee saksalainen sanomalehti Frankfurter Allgemeine Zeitung. Heistä ”sai pikemminkin sen vaikutelman, että he etsivät avuttomina neuvoja”. Viralliset katoliset tilastot osoittavat, että maailmassa on arviolta 70000 naimisissa olevaa pappia, joiden ei sallita osallistua kirkollisten toimitusten suorittamiseen. Vuodesta 1963 lähtien Vatikaani on vapauttanut 46302 pappia selibaattilupauksesta. Paavi Johannes Paavali II ei ole ollut yhtä halukas hyväksymään sellaisia anomuksia. ”Kysymyksessä ovat taloudelliset seikat”, sanoo sanomalehti. Selibaatin kumoaminen velvoittaisi kirkon huolehtimaan pappien perheiden toimeentulosta.
Kiinan koulumaksut
Jotkin koulut Kiinassa käyttävät hyväkseen hallituksen ohjelmaa, joka sallii koulujen nostaa paikallisesti lukukausimaksuja, koska keskushallinnon varat eivät riitä niiden tukemiseen, kerrotaan Lontoossa ilmestyvässä Guardian-sanomalehdessä. Viranomaiset ovat saaneet joukoittain valituksia vanhemmilta kohtuuttomien maksujen vuoksi. Eräs Šandongin maakunnassa asuva työläinen valitti, että hänen lapsensa ilmoittaminen alakouluun täksi lukukaudeksi maksoi hänelle 100 jeniä (noin 170 mk), kun se viime lukukautena maksoi ainoastaan 35 jeniä. Erään Hupien maakunnassa asuvan vanhemman mukaan alakoulun oppilailta veloitettiin 80 jeniä ja yläkoulun oppilailta 300 jeniä. Joissakin tapauksissa vanhemmilta pyydettiin monistuskoneita, hiiliä ja muita vähissä olleita tarvikkeita, jotta heidän lapsensa voitaisiin ottaa kouluun. Maaseudun työntekijöiden keskiansio Kiinassa on noin 600 markkaa vuodessa.
Adoptoi lehmä
Sen vastustamiseksi, että vuosittain teurastetaan miljoonia lehmiä, Yhdysvalloissa asuvia vihkiytyneitä hinduja pyydetään tukemaan ”adoptoi lehmä” -projektia, joka on järjestetty lehmien suojelemiseksi, kertoo India Observer. Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa sijaitseva Hare Krishna -järjestön maatalousyhdyskunta on valittu tämän kokeilun paikaksi. Tämä antaa ”kaikille hinduille” mahdollisuuden ”osoittaa, miten syvästi he kunnioittavat yhtä uskontonsa perusluonteista, harrasta periaatetta, nimittäin lehmän suojelemista”. Tarjolla on kolme menettelytapaa: maksaa 150 tai 500 markan lahjoitus joka kuukausi tai maksaa kerralla 15000 markkaa tai sitä enemmän, jotta lehmää suojeltaisiin koko sen elämän ajan. Osanottajat saavat värivalokuvan adoptoimastaan lehmästä ja selontekoja lehmän edistymisestä, ja he voivat viettää ilmaisen viikonlopun maatilalla nähdäkseen ”go-matansa” eli pyhän äitinsä. Hindut kunnioittavat ”lehmää ihmisyhteiskunnan äitinä, koska se antaa luonnon ravitsevinta ruokaa”, sanoo Observer.
Epätavallisia työhönottomenetelmiä
Miten yhtiö päättää, kuka on pätevin avoinna olevaan työpaikkaan? ”Työnantajat näyttävät turvautuvan yhä useammin ammattimaisiin työhönottajiin”, sanoo kauppalehti Engineering Dimensions, ”ja työhönottajat näyttävät kokeilevan monia epäsovinnaisia tapoja.” Ranskassa noin 70 prosenttia heistä luottaa käsiala-analyysiin, kun taas jotkut käyttävät sopivimman ehdokkaan valitsemiseen ohjelmoitua tietokonetta. Toiset käytössä olevat menetelmät erittelevät henkilön kasvonpiirteitä, vartaloa ja kämmenen uurteita ja tähtien ja planeettojen oletettua vaikutusta. ”Japanilaiset ovat keksineet menetelmän erottaa hyvät insinöörit veriryhmän mukaan”, sanoo lehti.
Krematorio-ongelma
Monet ihmiset Japanissa käyttävät nykyisin sydämentahdistimia, kertoo Asahi Evening News, ja niiden määrä lisääntyy vuosittain 2000–3000:lla. Nämä laitteet, jotka kiinnitetään leikkauksessa rintaan sydämenlyöntien säätelemiseksi, aiheuttavat vaikeuksia krematorioissa. Kovassa kuumuudessa tahdistimet räjähtävät. Räjähdykset lietsovat tulta ja lennättävät sirpaleita tähystysaukoista ulos ja saavat aikaan vahinkoa ja vaurioita. Hautaustoimistot kyselevät nyt jälkeenjääneiltä, oliko kuolleella tahdistin, ja pyytävät, että se poistettaisiin. ”Polttohautaus on Japanissa pakollinen, koska hautausmaita varten on vain vähän maata”, sanoo lehti. ”Kuolleiden hautaaminen on harvinaista.”
Helpotus krooniseen migreeniin
”Paras tapa hoitaa kroonisesta päänsärystä kärsiviä voi olla se, että heidät vieroitetaan särkylääkkeistä”, sanoo Kanadassa ilmestyvä Medical Post. Se lainaa tutkimuksia, jotka esiteltiin toisessa kansainvälisessä päänsärkykonferenssissa Kööpenhaminassa, ja lisää: ”Kipulääkkeiden liikakäyttö voi pitkittää ja voimistaa kroonisten päänsärkypotilaiden kipua ja olla esteenä muutoin tehokkaalle lääkehoidolle.” Nämä kaksi tutkimusta osoittivat, että kun käytettiin toista hoitokeinoa, 75–82 prosentilla potilaista tapahtui ”merkittävä lasku päänsäryn esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa kolme kuukautta kipulääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen”, ja potilaat kärsivät vain vähän vieroitusoireista. ”Aidosta migreenistä kärsivälle potilaalle” särkylääkkeistä ”vieroittamisella on myönteisiä vaikutuksia”, sanoo selostus lopuksi.
Israelin siirtolaisongelma
”Maahanmuutto Israeliin laski viime vuonna alhaisimmaksi sitten vuoden 1948, jolloin tuo valtio perustettiin”, kertoo New York Times. ”Vuonna 1985 Israeliin saapui ainoastaan 11298 siirtolaista, mikä on 41 prosentin pudotus vuoden 1984 määrästä, jolloin saapui 19230 siirtolaista.” Viranomaisten mukaan siirtolaisten määrän vähenemisen syynä on maan vaikea taloudellinen tilanne. Miksi tilanteesta ollaan niin huolestuneita? Yksi syy on se, että korkeamman syntyvyyden vuoksi Israelin arabiväestö kasvaa kaksi kertaa niin nopeasti kuin juutalainen väestö. Pelätään, että arabeista voi lopulta tulla maan enemmistö. ”Maahanmuuton hidastuminen on tuskallista Israelille”, sanoo Times, ”koska se heikentää kansakunnan omanarvontuntoa maana, jossa kaikki juutalaiset lopulta haluaisivat asua.” Israelissa asuu noin 3,5 miljoonaa juutalaista, mikä on 27 prosenttia kaikkialla maailmassa asuvien juutalaisten määrästä.