Ketkä ovat vaarassa?
MISTÄ AIDS-virus on tullut? Euroopan ja Amerikan lääkäripiireissä vallitseva käsitys on, että se on peräisin Keski-Afrikasta. Afrikkalainen vihreä marakatti kantaa samanlaista virusta, ja viruksen ajatellaan päässeen ihmisiin heidän oltuaan tekemisissä tartunnan saaneiden apinoiden kanssa.
Silti ensimmäiset AIDSin uhrit tavattiin Yhdysvalloissa. Miten viruksen oletetaan päässeen heihin? Yleisen käsityksen mukaan Haitin kautta. Monet haitilaiset nimittäin kävivät Afrikassa kulttuurivaihto-ohjelman aikana 1970-luvun puolivälissä. Haitissa lomalla ollessaan tartunnan saaneiden homoseksuaalien sanotaan sitten tuoneen AIDS-viruksen New Yorkiin.
Afrikkalaiset vastustavat kuitenkin voimakkaasti tällaisia teorioita ja sanovat niitä ”propagandakampanjaksi”. Tri V. A. Orinda, erään afrikkalaisen lääketieteellisen julkaisun toimittaja, on sitä mieltä, että eri puolilta maailmaa tulleet turistit ovat tuoneet AIDS-taudin Afrikkaan. Myönnettäköön, että kukaan ei tiedä varmasti, mistä AIDS-virus on tullut.
Joka tapauksessa tämä tappava tauti vaani hiljaksiin Yhdysvalloissa useita vuosia lisääntyen samalla hyvää vauhtia. Kun tauti vihdoin saatiin kuvatuksi vasta muutama vuosi sitten, siitä tuli hetkessä yleinen terveydenhuollon ongelma.
Riskiryhmiin kuuluvat
AIDS-tauti leviää ruumiinnesteiden – etenkin veren ja siemennesteen – mukana. Näin ollen jokainen, joka on sukupuolisuhteissa AIDS-tartunnan saaneen henkilön kanssa, on vaarassa. Homoseksuaalien sukupuolikäyttäytyminen saattaa heidät erityisen alttiiksi. Itse asiassa Yhdysvalloissa on yli 70 prosenttia AIDS-taudin uhreista miespuolisia homoseksuaaleja, minkä johdosta jotkut sanovat AIDS-tautia homotaudiksi.
Sitten vuonna 1982 löytyi AIDSin uhri, joka ei ollut homoseksuaali. Tämä mies oli suonensisäisten huumeiden käyttäjä. Käyttäessään toistensa steriloimattomia neuloja narkomaanit ruiskuttivat itseensä paitsi huumeita myös AIDS-viruksen, joka oli tullut heidän tovereittensa verestä. Suonensisäisten huumeiden käyttäjistä tuli pian toinen AIDS-taudin riskiryhmä.
Merkitseekö tämä sitä, että hyttysenpuremasta voi saada AIDS-tartunnan, jos hyttynen on ensin imenyt verta AIDS-tartunnan saaneesta? Siitä, että AIDS-tauti leviäisi tällä tavalla, ei ole mitään todisteita. ”Terveydenhoitohenkilöt saavat likaisten neulojen pistoista enemmän verta kuin hyttynen voisi siirtää”, huomauttaa tri Harold Jaffe, yksi AIDS-tutkimuksen johtajista. Hän lisää: ”En kuitenkaan pidä sitä mahdottomana.”
Homoseksuaalien ja huumeidenkäyttäjien lisäksi alkoi vielä yhdessä ryhmässä ilmaantua AIDS-tapauksia: hemofiliaa eli verenvuototautia sairastavissa. Heitä hoidetaan yleensä hyytymistekijä VIII-tiivisteellä, jota valmistetaan jopa 5000:lta eri luovuttajalta saadun veren plasmasta. Englantilaisessa Lancet-lääkärilehdessä sanottiin, että ”maissa, joissa käytetään Yhdysvalloissa valmistettua hyytymistekijä VIII-tiivistettä, esiintymistiheys on todennäköisesti nousussa”. Niinpä kerrotaankin, että sellaisten saksalaisten hemofiilikkojen määrä, joiden verestä sanotaan tavatun AIDS-viruksen vasta-aineita, on kasvanut vuoden 1980 nollasta prosentista 53 prosenttiin vuonna 1984.
AIDS-virusta on kuitenkin löydetty myös virtsasta, syljestä ja kyynelistä. Voiko tauti siis tarttua näiden ruumiinnesteiden mukana? Ei ole mitään todisteita siitä, että kukaan olisi saanut AIDS-taudin tällä tavalla, ja lääkäripiireissäkin ollaan yleisesti sitä mieltä, että taudin leviäminen tällaisten nesteiden välityksellä on epätodennäköistä. Tri Richard Restak Washingtonista (D.C.) sanoo kuitenkin: ”Jos kerran virusta esiintyy näissä nesteissä, on järkevää ottaa huomioon se mahdollisuus, että se voi levitä myös näitä teitä.”
National Catholic Reporter -sanomalehdessä todettiin viime marraskuussa, että AIDS-taudin yleisyys on herättänyt huolta yhteisen viinimaljan käytöstä ehtoollisella. Kun tätä asiaa tiedusteltiin Atlantassa Georgiassa sijaitsevasta Yhdysvaltain tartuntatautien ehkäisykeskuksesta, sen virkaa toimittava johtaja tri Donald R. Hopkins sanoi, ettei ole todisteita siitä, että AIDS-tauti voisi tarttua tällä tavalla. Hän lisäsi kuitenkin, ettei todisteiden puuttumisen ”pitäisi merkitä sitä, ettei vaaraa ole”.
Koska AIDS-tauti saattaa kuitenkin tarttua oltaessa läheisissä tekemisissä AIDS-potilaitten kanssa, niin onko mikään ihme, että ihmiset ovat huolissaan? Vanhemmille kuitenkin vakuutetaan usein, etteivät heidän lapsensa saa AIDS-tautia koulutovereiltaan. Todisteeksi tästä esitetään, etteivät AIDS-taudin uhrit ole levittäneet tautia perheenjäseniinsä, vaikka he suutelevat toisiaan, syövät samoilla ruokailuvälineillä ja käyttävät samoja peseytymis- ja WC-tiloja. New Yorkissa asuva William F. Buckley nuorempi kuitenkin ymmärtää, miksi vanhemmat ovat huolissaan, kun hän kirjoittaa:
”Kun [kuuluisa AIDSin uhri] Rock Hudson pääsi sairaalasta, kaikkien häntä hoitaneiden sairaanhoitajien piti polttaa työpukunsa – ja tämä tapahtui nykyaikaisessa sairaalassa, eikä missään noitatohtorin majassa. Potilasta syötettiin paperi- ja muovilautasilta kertakäyttöhaarukoin ja -lusikoin, jotka hävitettiin sen jälkeen.” Mistä johtuivat tällaiset varotoimet, jos sairaalan henkilökunta ei uskonut olevan mitään tartunnan vaaraa?
Verensiirron vaarat
Toisaalta on kiistatta selvää, että AIDS-tauti voi levitä tartunnan saaneelta henkilöltä saadun veren mukana. Jopa sellaiset verenluovuttajat, jotka kantavat AIDS-virusta mutta eivät vielä itse ole saaneet oireita, voivat siirtää AIDS-taudin toisiin.
Tri Arthur Ammann kertoi, että San Franciscossa kehittyi eräälle lapselle, jolle heti syntymän jälkeen oli tehty useita verensiirtoja, myöhemmin AIDS-tauti. Yhdellä verenluovuttajista, joka oli ollut hyvässä kunnossa luovutuksen aikaan, puhkesi AIDS vasta seitsemän kuukauden kuluttua verenluovutuksesta. Sekä verenluovuttaja että hänen vertaan saanut lapsi kuolivat.
Neljälle keskosena syntyneelle australialaislapselle kehittyi AIDS-tauti, kun he olivat saaneet verta yhteiseltä luovuttajalta, jonka havaittiin myöhemmin kantavan AIDS-viruksen vasta-aineita. Neljästä lapsesta kuoli kolme seitsemän kuukauden kuluessa.
Yhdysvalloissa Georgian osavaltiossa kuoli poika AIDS-tautiin viiden ja puolen vuoden kuluttua siitä, kun hän oli saanut yhdessä ainoassa verensiirrossa verta homoseksuaalilta, jolla ei ollut oireita mutta jonka verestä myöhemmin löytyi testeissä AIDS-viruksen vasta-aineita. Sairaalan lääkärit ilmoittavat murheissaan: ”Tämän luovuttajan verta on annettu monille kuolleen potilaamme verensiirron jälkeen.” – The New England Journal of Medicine, 9.5.1985, s. 1256.
Eräs tutkimus osoitti, että lähes 40 prosenttia potilaista ”jotka ovat saaneet AIDS-taudin verensiirroista – – ovat 60-vuotiaita tai vanhempia” ja ”olivat useimmiten saaneet verensiirtonsa leikkausten yhteydessä, usein sepelvaltimon ohitusleikkauksessa”. – The New England Journal of Medicine, 12.1.1984.
Tämä herättää tärkeän kysymyksen: eikö ole olemassa mitään varmaa tapaa seuloa AIDS-virus verensiirtoihin käytettävästä verestä?
Luotettava veritesti?
AIDS-taudin aiheuttajaviruksen eristämisen myötä tuli mahdolliseksi kehittää veritesti, joka kertoo ainakin sen, onko ihminen jolloinkin altistunut AIDS-virukselle ja onko hänelle kehittynyt vasta-aineita. Näin tuli mahdolliseksi seuloa verenluovuttajat entistä tarkemmin.
Lehdistö ja monet lääkärit tuntuivat ajattelevan, että ongelma oli näin ratkaistu. Esimerkiksi Newsweek-lehdessä (12.8.1985) todettiin, että tämä testi ”varmistaa useimpien asiantuntijoitten mielestä sen, ettei AIDS-tauti enää leviä maamme veripankkien välityksellä”.
Yhdysvaltojen kansanterveyslaitoksen laatimissa riskiryhmiin kuuluville tarkoitetuissa tarkistetuissa ohjeissa ei kuitenkaan olla samaa mieltä. Niissä sanotaan sen sijaan: ”Testissä eivät paljastu kaikki, jotka saattavat olla viruksen kantajia, sillä kaikille virustartunnan saaneille ei kehity vasta-aineita. – – On mahdollista, että viruksen vasta-aineita ei havaita veritestissä, vaikka onkin voinut saada tartunnan. Jos näin kävisi, verta käytettäisiin potilaiden hoitamiseen, jotka sitten olisivat vaarassa saada HTLV-3-virustartunnan ja AIDS-taudin.”
Yhdysvaltojen lääkintöhallituksen lehden FDA Consumer toukokuun 1985 numerossa sanottiin, että ”negatiivinen tulos vasta-ainetestissä ei takaa, ettei ihmisellä ole virusta. – – Tämä johtuu siitä, että vasta-aineet eivät ehkä vielä ole kehittyneet, jos virukselle altistuminen on tapahtunut hiljattain.”
New York Times -lehdessä lainattiin tri Myron Essexin, joka on Harvardin yliopiston kansanterveyslaitoksen syöpäbiologian osaston puheenjohtaja, seuraavia sanoja: ”On äärimmäisen epätodennäköistä, että testeillä todetaan virus verestä yli 90-prosenttisesti, ja parhaan arvioni mukaan se voidaan tehdä vain 75–80-prosenttisesti. Olisin ällistynyt, jos se voitaisiin todeta yhtään sen paremmin.”
Sen lisäksi, ettei testissä havaita kaikkea viruksen saastuttamaa verta, Time-lehdessä todettiin, että ”veritesti on monille maille liian kallis suoritettavaksi laajassa mitassa”.
Newsweek-lehden teettämässä mielipidetutkimuksessa 21 prosenttia haastatelluista sanoi, että he tai heidän tuntemansa henkilöt kieltäytyisivät vaihtoehtoisesta leikkaushoidosta, joka vaatisi verensiirtoa. Ehkäpä useammat ihmiset etsivät nyt lääkäreitä, jotka ovat kehittäneet huolellisempia menetelmiä, joita käyttävät yhä enemmän alaa voittavan verettömän kirurgian spesialistit.
[Kuva s. 5]
Voiko potilas olla varma, ettei hänen saamansa veri ole AIDS-viruksen saastuttamaa?
[Lähdemerkintä]
H. Armstrong Roberts