AIDS ja moraali
MITÄ sellaista tapahtui 1960- ja 1970-luvuilla, mikä on johtanut tällaiseen AIDS-räjähdykseen 1980-luvulla? Silloin omaksuttiin löyhä, vapaamielinen ”uusi moraali”. New Yorkissa toimiva kolumnisti Ray Kerrison kirjoittaa tästä:
”AIDSin räjähdysmäinen leviäminen voi myös saada yhteiskunnan tarkastelemaan uudelleen arvojaan, jotka ovat luisuneet alaspäin nopeammin kuin kiitävä pikajuna.
”Poliitikot ja tuomioistuimet ovat jo vuosia julistaneet sitä kauhistuttavaa harhakäsitystä, että yksityisten kansalaisten yksityiset toimet eivät kuulu kenellekään muulle kuin heille itselleen.
”Tätä suuntausta voitaisiin vapaasti kutsua keskinäisen yhteisymmärryksen opiksi. Se sanoo itse asiassa, että kaksi ihmistä tai sitä useammat voivat tehdä mitä haluavat edellyttäen, että he eivät loukkaa toisten oikeuksia.
”Näin on poistettu moraalinen hillike toisensa jälkeen, päästetty valloilleen sallivan käytöksen hyökyaalto ja hyväksytty normit, jollaisia ei olisi voitu edes kuvitella 30 vuotta sitten.
”Nyt me korjaamme karvasta satoa.”
Erityisesti ovat homoseksuaalit joutuneet kärsimään, ja tämä johtuu heidän monista vapaista sukupuolisuhteistaan ja heidän yleisestä sukupuolikäyttäytymisestään. Science Digest -aikakauslehti huomauttaa: ”Eräs CDC:n [tartuntatautien ehkäisykeskuksen] tutkimus osoitti, että tutkituilla AIDS-potilailla oli elämässään ollut keskimäärin 1100 seksipartneria.”
Homoseksuaalit eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka harrastavat irrallisia sukupuolisuhteita, sillä yhteiskunta yleensä on myös muuttunut hyvin sallivaiseksi. Harvardin yliopiston kansanterveyslaitoksen dekaani Harvey V. Fineberg sanoo, että tämän vuoksi AIDS-tauti leviää ”hitaasti mutta varmasti heteroseksuaalien pariin”.
Etenkin Afrikassa tautia on kaikkialla väestössä. New York Times -lehden lääketieteestä kirjoittava reportteri Lawrence K. Altman kirjoitti viime marraskuussa: ”Täkäläisten tutkijoiden mukaan AIDS-tauti näyttää Afrikassa leviävän heteroseksuaalien keskuudessa tavanomaisessa sukupuoliyhdynnässä, ja naiset saavat sen lähes yhtä usein kuin miehet.”
Jos nainen saa AIDS-taudin miespuoliselta sukupuolikumppanilta, kumpikaan heistä ei ehkä tiedä saaneensa tartuntaa. Surullista kyllä AIDS-virusta kantaville äideille syntyvistä lapsista tulee toisinaan viattomia uhreja. Tauti voi kehittyä heteroseksuaaleille miehille, jotka ovat sukupuolisuhteissa prostituoituihin.
Ihmiset ovat kaikkialla peloissaan. Mitä tulee tapahtumaan?
Muuttuvatko moraalikäsitykset?
”Se lopettaa varmasti seksuaalisen vallankumouksen”, ennustaa tri Donald Francis CDC:stä Yhdysvalloista. Hän sanoo: ”Ihmiset voivat koetella onneaan vielä herpeksen ja hepatiitti B:n kanssa, mutta he eivät voi koetella onneaan enää tämän kanssa.”
Tri Walter R. Dowdle CDC:stä lisää: ”Meidän on ymmärrettävä, että meidän kaikkien täytyy muuttaa elämäntapojamme.” Dowdlen mukaan ”tässä ei ole kysymys moraalista. Se on vain biologinen tosiasia.”
Se on kuitenkin enemmän kuin vain biologinen tosiasia, sillä moraali liittyy asiaan. Ne moraalimittapuut, joita yhteiskunta on halunnut pitää pilkkanaan, eivät ole peräisin ihmisistä. Ihmistä korkeampi älyllinen Persoona on kirjoituttanut ne muistiin kauan sitten. Ja se, että tunnustamme hänet Hallitsijaksemme, auttaa meitä mukautumaan niihin.
Millaisia mittapuita ja käyttäytymissääntöjä hän sitten on asettanut? Ja miten niiden totteleminen voi suojella meitä?
[Tekstiruutu s. 8]
AIDS-taudin leviämisen pysäyttäminen
Detroit News -lehteen kirjoittava June Brown selitti, miten se on mahdollista: ”Kansan sukupuolitapojen muuttaminen epäilemättä hidastaisi tehokkaasti lisääntymisvauhtia. Jos jokainen valitsisi terveen sukupuolikumppanin ja pysyisi uskollisena kuolemaan asti, AIDS-tauti katoaisi lähes kokonaan. Tämä saattaa kuulostaa raamatulliselta opetukselta, mutta kun yhä useammat taudit ovat alkaneet levitä entistä vaarallisempina myös sukupuolisessa kanssakäymisessä, alkaa suuresti laiminlyöty uskonnollinen opinkappale seksuaalisesta uskollisuudesta yhtäkkiä tuntua terveyden kannalta järkevältä.”