Nuoret kysyvät:

Miten saan sen kerrotuksi vanhemmilleni?

”Kun saan kokeista huonon numeron, haluan kertoa siitä vanhemmilleni, mutta en voi, sillä jos kerron heille, he alkavat huutaa minulle.” – 13-vuotias Benita.

KIRJAILIJA Ruth Bell sanoo: ”Teini-ikäiset toimivat usein huolettomasti. Toisinaan he päätyvät vaikeuksiin, ja silloin he saattavat toivoa vanhempiensa tulevan apuun.” Olivatpa kysymyksessä alhaiset arvosanat, nuoren myttyyn mennyt suunnitelma, joidenkin vanhempien antamien neuvojen laiminlyöminen tai vakava moraalinen ongelma, ei kuitenkaan ole miellyttävää miettiä, kuinka kertoa ongelmasta vanhemmille.

Saatat arkailla huonojen uutisten tuomista kotiväellesi – varsinkin jos ne koskevat jotakin omaa epäonnistumistasi. Ajatus ristikuulusteluun joutumisesta voi tehdä sinut levottomaksi. 18-vuotias Willa sanoi: ”Jos kerron heille jotain, he eivät lakkaa kyselemästä. On kuin aukaisisi [loputtomasti vaikeuksia sisältävän] Pandoran lippaan.” Saatat ehkä myös toivoa välttyväsi väistämättömältä – ja kenties kiusalliselta – kuritukselta. Mutta pahinta on ajatus siitä, että tuotat vanhemmillesi pettymyksen. Nuori Vince sanoi siitä: ”Tunsin aina, että vanhempani luottivat minuun suuresti, ja sen vuoksi minun oli vaikea lähestyä heitä, sillä en halunnut tuottaa heille surua.”

Silti huonot uutiset kulkevat nopeasti. Vanhempasi todennäköisesti tuntevat sinut niin hyvin, että he voivat usein havaita jonkin olevan vinossa, vaikka yrittäisit parhaasi mukaan peittää sen. Se, ettet kerro vanhemmillesi, vain lykkää väistämätöntä myöhemmäksi. (Vrt. Sananlaskut 28:13.) Kysymys kuuluu: Miten kertoa heille?

Kukaan ei ole täydellinen

Muista ensinnäkin, mitä Raamattu sanoo erehdyksistä: ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla.” (Roomalaisille 3:23; 5:12) Jotkin erehdykset johtuvat tietämättömyydestä, toiset välinpitämättömyydestä. Ja eittämättä joskus myös tehdään sellaista, minkä tiedetään olevan väärin. Erehdykset ovat kuitenkin osa elämää.

Miltä sinusta tuntuu, jos joku ei pysty myöntämään erehdystään? Eikö käsityksesi hänestä ajan mittaan kuitenkin kohenisi, jos hän jonain päivänä tulisi luoksesi ja sanoisi: ”Olen pahoillani, ymmärrän olleeni väärässä”? Samoin vanhempasi voivat olla harmissaan epäonnistumisesi vuoksi, mutta se, että myönnät nöyrästi virheesi, saattaa lauhduttaa heidän suuttumuksensa.

Oikeaan aikaan

Sekin, miten ja milloin kerrot vanhemmillesi, vaikuttaa usein suuresti heidän suhtautumiseensa. Raamattu puhuu ”sanoista”, jotka olivat ”sanotut aikanansa”. (Sananlaskut 25:11; vrt. Saarnaaja 3:1, 7.) Et tosin halunne vitkastella. Nuori Vince sanoi: ”Huomasin, että odottaminen vain pahensi asioita.” Jos suinkin mahdollista, yritä kuitenkin löytää hetki, jolloin vanhempasi ovat todennäköisemmin vastaanottavaisessa mielentilassa. 16-vuotias Latia sanoo siitä: ”En koskaan puhu äidille sellaisista asioista silloin, kun hänellä on kiire, sillä silloin hän joko ei kuuntelisi minua tai järkyttyisi pois tolaltaan.” 15-vuotias Kelly neuvoo: ”Odota aikaa, jolloin vanhemmillasi tuntuu olevan vähiten ongelmia, jottet kuormittaisi heitä liikaa.”

Milloin saattaisi olla sellainen aika? 18-vuotias Chris sanoo: ”Odotan illalliseen asti, ja silloin kerron isälle, että minulla on jotain puhuttavaa hänelle.” Erään yksinhuoltajan poika koetti toista aikaa: ”Puhuin yleensä äidille juuri ennen nukkumaanmenoa; silloin hän oli levollisempi. Tullessaan kotiin töistä hän oli katkeamispisteessä.”

Kun oikea aika koittaa, lähesty vanhempiasi. Saattaisit ehkä sanoa jotain tämän kaltaista: ”Äiti ja isä, eräs asia vaivaa minua.” Mutta entä jos oikeaa aikaa ei näy tai jos vanhempasi tuntuvat olevan liian kiireisiä kiinnittääkseen asiaan huomiota. Ole ymmärtäväinen. Se, että heillä on liian kiire huomatakseen, että sinulla on ongelma, ei tarkoita, että he eivät välitä. Voit sanoa jotain tähän tapaan: ”Tiedän, että teillä on kiire, mutta eräs asia tosiaan vaivaa minua. Voimmeko jutella?” Kun he kuuntelevat, voisit kysyä: ”Oletteko te koskaan tehneet mitään, mistä häpesitte puhua?” Tämä osoittaa vanhemmillesi, että 1) suhtaudut asiaan vakavasti, 2) sinun on vaikea keskustella asiasta ja että 3) vilpittömästi kadut tapahtunutta.

”Puhukaa totta”

Sitten seuraa asian vaikea puoli: kertoa vanhemmillesi itse väärinteosta. Eräs Jeesuksen vertaus opettaa meitä paljon sen tekemisestä. Luukkaan 15:11–32:sta voimme lukea erään miehen pojasta, joka lähti eräänä päivänä kotoaan nauttiakseen itsenäisyydestään. Tuo tuhlaavainen nuorukainen kulutti kuitenkin varansa ja luisui moraalittomaan elämäntyyliin. Vajottuaan pohjalle hän tuli järkiinsä ja päätti palata isänsä luo toivoen, että hänet otettaisiin takaisin. Mutta miten hän palaisi? Pyrkisikö hän ovelasti piilottelemaan väärintekojaan isältään tai vähättelisikö hän syntinsä vakavuutta? Päinvastoin, hän sanoi isälleen ensi sanoikseen: ”Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan sinun pojaksesi.” Hän tosiaan puhui nöyrästi ja teeskentelemättä. Hän ei pyytänyt, ettei häntä kuritettaisi; hän vain pyysi saada anteeksi.

Miten isä suhtautui pojan sanoihin? Yllätyksekseen nuorukainen ei saanutkaan odottamiaan nuhteita. Ilmeisesti isä oli niin vakuuttunut poikansa vilpittömästä katumuksesta, että lisäkuritus näytti tarpeettomalta! Nöyrä ja rehellinen suhtautumistapasi voi samoin auttaa vanhempiasi näkemään, että olet ottanut virheistäsi opiksi. Se ei välttämättä merkitse sitä, että vältyt kuritukselta. Joskus ankara rangaistus voi olla aiheellinen! ”Vitsa ja nuhde antavat viisautta”, sanoo Raamattu. (Sananlaskut 29:15) Asennoidu siis oikealla tavalla kuriin: ”Mikään kuri ei tosin nyt näytä olevan ilahduttavaa, vaan tuskallista, mutta jälkeenpäin se tuottaa sen avulla valmennetuille rauhaisaa hedelmää, nimittäin vanhurskautta.” – Heprealaisille 12:11.

Lisäksi Raamattu kehottaa meitä ’puhumaan totta’. (Efesolaisille 4:25) Vaikka siis saattaisit tuntea houkutusta salata joitakin epämiellyttäviä yksityiskohtia, kerro vanhemmillesi kaikesta. Käytä sellaista kieltä, jota vanhempasi ymmärtävät; älä ilmaisuja, joilla on oma merkityksensä vain nuorille. Osoita vanhemmillesi, että luotat heihin. Vilpitön halusi oikaista asiat tekee epäilemättä syvän vaikutuksen heihin. – Vrt. 2. Korinttolaisille 7:11.

’Kuinka saatoit tehdä tällaista meille?’

Kaikki nuoret eivät tosin voi nauttia siitä edusta, että heillä olisi kristityt vanhemmat. Mutta jopa silloinkin, kun vanhemmat ovat kehittäneet hengen hedelmiä, esimerkiksi ”lempeyttä” ja ”itsehillintää”, heidän ensireaktionsa tunnustukseesi saattaa olla melko voimakas. (Galatalaisille 5:22, 23) He voivat olla aiheellisesti loukkaantuneita ja pettyneitä, varsinkin jos väärinteko on vakava. Älä siis hämmästy äläkä närkästy, jos saat vastaasi tunteiden kyllästämän sanaryöpyn! Jos olisit noudattanut heidän aiempia varoituksiaan, et epäilemättä olisi tässä tilanteessa. On kiinnostavaa, miten 21-vuotias Nathan ajatteli: ”Vanhempiesi tunteenilmaukset voivat olla osoitus siitä, miten paljon he välittävät sinusta.”

Olipa tilanne millainen tahansa, pysy rauhallisena. (Sananlaskut 17:27) Kuuntele vanhempiasi ja vastaa heidän kysymyksiinsä, esittivätpä he niitä miten tahansa. Ota vastaan se kuri, jonka he katsovat tarpeelliseksi, muistaen psalmista Daavidin sanat: ”Lyököön minua vanhurskas: se on rakkautta.” (Psalmi 141:5) Päätä vakaasti, ettet koskaan enää tee samaa erehdystä uudelleen!

Tämä ei kuitenkaan ole viimeinen kerta, kun tarvitset vanhempiesi apua ja kypsiä neuvoja. Totuttaudu uskoutumaan heille pienten ongelmien ollessa kyseessä, niin että kun suuria ongelmia ilmaantuu, et arkaile lähestyä heitä ja kertoa heille, mitä on mielessäsi.

[Kuva s. 15]

Valitse ajankohta, jolloin vanhempasi voivat olla vastaanottavaisessa mielentilassa