Veren pyhyys – vanha kiistanaihe
JEHOVAN TODISTAJAT ovat tunnettuja siitä, että he kieltäytyvät verensiirroista. Miksi he ovat asettuneet tällaiselle kannalle? Sen takia, että Raamatun mukaan veri edustaa luomuksen elämää tai sielua ja on näin ollen pyhää. Kun Nooa sai luvan syödä eläinten lihaa vedenpaisumuksen jälkeen, Jumala varoitti häntä painokkaasti: ”Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.” (1. Mooseksen kirja 9:4) Tämä kielto toistettiin Jumalan Israelin kansalle antamassa laissa. (3. Mooseksen kirja 17:10) Myöhemmin pyhä henki ja apostolit määräsivät, että kristittyjen tulee ’karttaa epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta’. – Apostolien teot 15:28, 29.
Jehovan todistajat ovat yksi niistä harvoista ryhmistä, jotka edelleen noudattavat tätä Jumalan antamaa verensyömiskieltoa. Onko tällainen järjetöntä? Lisäksi he ovat ilmeisesti ainoita, jotka ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että tähän kieltoon sisältyvät myös verensiirrot. Ovatko he ainoita Raamatun tutkijoita, jotka ovat koskaan ajatelleet näin?
Veren syöminen – Jumalan ja ihmisten mielipide
Ensimmäiseen kysymykseen vastaus kuuluu: kunnioitus veren pyhyyttä kohtaan on jo pitkään erottanut Jumalan palvelijat kaikista kansoista. Verta on läpi historian käytetty yleisesti ravinnoksi, naisprofeettojen hurmoksiin saattamiseen, salaliittolaisten yhteen sitomiseen ja sopimusten sinetöimiseen. Sitä on käytetty jopa myrkkynä. Toisaalta raamatunoppinut Joseph Benson kuvaili sattuvasti Jumalan suhtautumista tähän asiaan: ”Huomattakoon, ettei tätä verensyömiskieltoa, joka annettiin Nooalle ja kaikille hänen jälkeläisilleen ja joka toistettiin israelilaisille mitä juhlallisimmin Mooseksen välittämässä liitossa, ole koskaan kumottu, vaan se on päinvastoin vahvistettu Uudessa testamentissa, Apostolien tekojen 15. luvussa, ja on siten jatkuvasti voimassa pysyvä velvollisuus.”a
Historian kuluessa monet ovat yrittäneet pysyä uskollisina tälle Jumalan antamalle laille. Kun esimerkiksi vuonna 177 uskonnolliset viholliset syyttivät kristittyjä väärin lasten syömisestä, nainen nimeltä Biblis protestoi sitä vastaan, ja hän selitti: ”Kuinka nämä, jotka eivät saa syödä järjettömien eläinten verta, söisivät lapsia?”b Tertullianus (noin 160–230) vahvistaa sen, että hänen aikanaan kristityt kieltäytyivät syömästä verta. Ja roomalainen lainoppinut Minucius Felix, joka kuoli noin vuonna 250, selitti: ”Me kavahdamme siinä määrin ihmisverta, että kartamme aterioillamme eläintenkin verta, jota on käytetty ruokaan.”c
Muutama sata vuotta myöhemmin, vuonna 692 Konstantinopolissa pidetyssä niin sanotussa trullaanisessa kokouksessa, julkaistiin seuraavanlainen sääntö: ”Eläinten veren syöminen kielletään jo Pyhässä Raamatussa. Pappia, joka syö verta, rangaistakoon viraltapanolla ja maallikkoa kirkonkirouksella.”d
Noin 200 vuotta myöhemmin osoitti [nykyään Länsi-Saksassa sijaitsevan] Prümin apotti Regino, että raamatullista verensyömiskieltoa kunnioitettiin yhä hänen aikanaan. Hän kirjoitti: ”Apostolien Jerusalemista lähettämästä kirjeestä ilmenee, että näitä seikkoja pitää ehdottomasti noudattaa (Apostolien tekojen 15. luku). Myös [kristittyjen täytyy pidättyä syömästä] sellaista, minkä jokin eläin on pyydystänyt, sillä sekin on kuristettua; lisäksi täytyy karttaa verta, siis olla syömättä lihaa, jossa on verta. – –
”Samanaikaisesti täytyy ottaa huomioon sekin, että siihen, mikä on kuristettua, ja vereen suhtaudutaan samalla tavoin kuin epäjumalanpalvelukseen ja haureuteen. Sen tähden kaikille tulee tehdä tiettäväksi se, miten vakava synti veren syöminen on, koskapa se mainitaan yhdessä epäjumalten ja haureuden kanssa. Jos joku rikkoo näitä Herran ja apostolien käskyjä, hänet on suljettava seurakunnan ulkopuolelle, kunnes hän vilpittömästi katuu.”e
1100-luvulla verta pidettiin yhä yleisesti pyhänä. Esimerkiksi saarnaaja, filosofi Joseph Priestley (1733–1804) kirjoitti: ”Vuonna 1125 Bambergin piispa Otto auttoi pommerilaisten käännyttämisessä. – – Uusille käännynnäisille annetuista ohjeista ansaitsee tulla mainituksi sellainen seikka, että heitä kiellettiin syömästä verta ja eläimiä, jotka oli tapettu kuristamalla, mistä voidaan tehdä se johtopäätös, että siihen aikaan tällaista ravintoa pidettiin sekä Euroopassa että kaikissa muissa kristillisen maailman osissa lainvastaisena.”f
1600-luvulla elänyt teologi Étienne de Courcelles (1586–1659) oli myös vakuuttunut siitä, että kristityt eivät saa syödä verta. Hän selittää Apostolien tekojen 15:28, 29:ää seuraavasti:
”Apostoleitten tarkoituksena ei ollut kieltää mitään sellaista, mitä ihminen luonnostaan kavahtaisi ja minkä pakanat olivat kieltäneet laeissaan, vaan ainoastaan sellaista, mikä oli siihen aikaan aivan yleistä ja mitä uudet käännynnäiset eivät olisi pitäneet syntinä, ellei heidän huomiotaan olisi kiinnitetty siihen. He tiesivät varmasti, että heidän täytyy karttaa kaikkia epäjumalanpalveluksen muotoja, mutta he eivät kuitenkaan ymmärtäneet heti, että heidän täytyisi pidättäytyä sellaisesta, mikä oli epäjumalille uhrattua; vastaavasti he pitivät ihmisen veren vuodattamista rikoksena mutta eivät kuitenkaan suhtautuneet samalla tavoin eläimen [veren] syömiseen. Säädöksellään apostolit halusivat poistaa näiden ihmisten tietämättömyyden ja vapauttaa heidät siten ympärileikkauksen ja muiden sääntöjen ikeestä; silti he kehottivat pitämään kiinni siitä, mikä oli ilmoitettu esimerkiksi Nooalle ja hänen pojilleen ja mitä jo vanhoista ajoista saakka olivat israelilaisten seassa eläneet muukalaiset noudattaneet.”g
1700-luvulla ilmaisi nimekäs tiedemies ja Raamatun tutkija Isaac Newton kiinnostuksensa veren pyhyyttä kohtaan. Hän selittää: ”Tämä [veren karttamista koskeva] laki annettiin kauan ennen Mooseksen ja Aabrahamin aikaa Nooalle ja hänen pojilleen. Kun apostolit ja vanhimmat sitten Jerusalemin kirkolliskokouksessa selittivät, että pakanat eivät olleet velvollisia ympärileikkauttamaan itseään ja noudattamaan Mooseksen lakia, he lähtivät siitä, että laki veren ja sen karttamisesta, mikä on kuristettua, oli vanhempaa perua oleva Jumalan laki, jota ei ollut annettu ainoastaan Aabrahamin pojille vaan kaikille kansoille.”h
Verensyömiskieltoa kunnioitetaan vielä tänäkin päivänä joissakin piireissä. Esimerkiksi vuonna 1982 ilmestyneessä teoksessa Encyclopedia of Bible Difficulties sanotaan: ”Syntyy selvästi sellainen käsitys, että meidän on yhä kunnioitettava veren pyhyyttä, koska Jumala on määrännyt sen Jeesuksen synnit sovittavan veren vertauskuvaksi. Sen tähden ei kenenkään uskovan, joka haluaa totella Raamattua, pidä syödä sitä.”
Monet ovat siis olleet – ja jotkut ovat yhä – sitä mieltä, että uskovien tulee noudattaa verensyömiskieltoa. Jehovan todistajat ovat heidän kanssaan samaa mieltä. Jehovan todistajat eivät varmastikaan ole järjettömiä vain sen takia, että useimmat ”kristityt” eivät nykyään noudata tätä Raamatun lakia. Pikemminkin se on jälleen yksi osoitus siitä, miten kauas kristikunta on harhaantunut tosi kristillisyydestä.
Mitä sitten on sanottava verensiirroista? Ei edes ortodoksijuutalaisilla, jotka karttavat tunnontarkasti veren syömistä, näytä olevan mitään verensiirtoja vastaan. Esimerkiksi teoksessa Jewish Medical Ethics sanotaan: ”Veren luovuttaminen on poikkeuksetta sallittua, silloinkin kun verta säilytetään ohimenevästi veripankeissa tai kun siitä maksetaan.” Ovatko Jehovan todistajat siis ainoita, joiden mielestä veren karttamiskäsky soveltuu myös verensiirtoihin?
Veren käyttö lääkintätarkoituksiin
Miten varhaiskristityt suhtautuivat veren lääkinnälliseen käyttöön? Satoja vuosia ennen apostolien aikaa eräs lääkäri kirjoitti kuningas Assarhaddonille hoidossaan olleesta kuninkaan pojasta. Lääkäri kertoi: ”Šamaš-šumu-ukin voi paljon paremmin; kuningas, herrani, voi olla iloinen. 22. päivästä alkaen annan (hänelle) juotavaksi verta, ja hän juo (sitä) kolmena päivänä. Sen jälkeen annan vielä kolmena päivänä (hänelle verta) käytettäväksi sisäisesti.”i Olisiko kukaan sen ajan uskova juutalainen tai kukaan tosi kristitty myöhemmin hyväksynyt tällaista hoitokeinoa?
Toisella vuosisadalla elänyt lääkäri Aretaios Kappadokialainen kertoo, miten hänen aikanaan käytettiin verta kaatumataudin hoitamiseen: ”Olen nähnyt ihmisten pitävän maljaa juuri tapetun ihmisen haavan alla ja juovan kulauksittain verta!”j Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt luonnontutkija Plinius kertoo myös, että ihmisverta käytettiin kaatumataudin hoitamiseen. Tosiasiassa verta käytettiin vuosisatoja myöhemminkin lääkintätarkoituksiin. Historioitsija Reay Tannahill mainitsee yhden esimerkin: ”Vuonna 1483 Ranskan Ludvig XI teki kuolemaa. ’Joka päivä hänen vointinsa huononi, eikä epätavallisesta lääkityksestä ollut apua; hän nimittäin joi eräitten lasten verta toivoen kiihkeästi toipuvansa sen avulla.’”k
Kokoveren lääkinnällisellä käytöllä on siis pitkä historia. Epäilemättä monet uskoivat sen parantamisvoimaan – vaikka Aretaios epäilikin sitä. Siitä huolimatta Raamattu ei salli poikkeuksia veren karttamismääräyksestä. Joku voi kuitenkin olla eri mieltä ja sanoa, että edellä olleissa tapauksissa verta otettiin suun kautta, juomalla. Mitä on sanottava veren lääkinnällisestä käytöstä silloin, kun sitä pannaan suoraan suoneen?
Verensiirrot ja apostolien säädös
Ensimmäinen verensiirto, josta historia tietää kertoa, tehtiin vuonna 1492 paavi Innocentius VIII:lle. Eräs hänen aikalaisensa kertoo: ”Sillä välin kärsimyksistä ja kuolemantapauksista ei ole tullut loppua tässä kaupungissa [Roomassa]; sillä ensin kuoli kolme kymmenvuotiasta poikaa, joiden suonista eräs juutalainen lääkäri (joka oli luvannut paaville, että hän tekisi tämän terveeksi) oli ottanut verta. Juutalainen oli sanonut heille, että hän haluaa parantaa paavin ja että hän tarvitsee sitä varten tietyn määrän nuorten ihmisten verta. Sen tähden hän määräsi sitä otettavaksi kolmesta pojasta, joille hän suoneniskennän jälkeen antoi kullekin yhden dukaatin. Pian sen jälkeen he kuolivat. Juutalainen pakeni, eikä paavi parantunut.”l
1600-luvun loppupuolella tehtiin jälleen kokeita verensiirroilla. Italialainen lääkäri Bartolomeo Santinelli epäili niiden lääkinnällistä arvoa. Hän oli niitä vastaan toisestakin syystä. Hän kirjoittaa:
”Jättäkäämme lääketieteen alue hetkeksi. Lukijoitten uteliaisuuden tyydyttämiseksi riittävästi – sillä verensiirtojen epätarkoituksenmukaisuus on jo todistettu lääketieteellisesti – sallittakoon meidän Pyhän Raamatun todisteiden avulla vahvistaa tämä, sillä tällä tavalla saavat lääkärit ja lisäksi myös muut sivistyneet ihmiset tietää verensiirtojen vastenmielisyydestä. – – Verensyömiskielto koski tosin pelkästään veren syömistä, joten sillä näyttäisi olevan vain vähän tekemistä asiamme kanssa, mutta silti tämän kiellon tarkoitus on ristiriidassa nykyisten verensiirtojen kanssa, joten sellainen, joka käyttää niitä [verensiirtoja], nähtävästi asettautuu vastustamaan Jumalaa, joka osoittaa armoa.”a
Santinellin mielestä verensiirrot olivat siis vastoin Jumalan lakia. Tanskalainen oppinut Thomas Bartholin oli samaa mieltä. Vuonna 1673 hän kirjoitti: ”Aloittelijoiden tekemissä nestesiirroissa on viime vuosina menty yli tavanomaisen, sillä niissä on sairaan ihmisen sydämeen johdettu avatun suonen kautta vahvistavien nesteiden lisäksi myös lämmintä eläimen tai ihmisen verta. – – Jopa oppinut Elsholtz (Neues Klistier, 7. luku) puolustautuu sillä, että apostolien määräyksen täytyy todellisuudessa ymmärtää tarkoittavan veren ottamista suun kautta, ei sen panemista suoniin. Silti kumpikin [verenottamis]tapa palvelee yhtä ja samaa tarkoitusta, nimittäin sairaan ruumiin ravitsemista tai parantamista tämän veren avulla.”b
Kysymys siitä, saako verta käyttää ravinnoksi tai verensiirroissa, ei siis selvästikään ole vain tämän päivän ongelma. Siitä on kiistelty jo kauan. Entisaikoina tehdyt verensiirrot eivät olleet lääketieteellisesti onnistuneita, mutta eräät oppineet olivat kuitenkin huolissaan siitä, että verensiirroilla loukattiin Jumalan lakia.
Nykyään verensiirrot onnistuvat paremmin, jos mittapuuna pidetään sitä, että potilaiden eloonjääntimahdollisuudet ovat paremmat. Silti eivät nykyajan Jehovan todistajat, kuten eivät menneitten aikojen vilpittömät Raamatun tutkijatkaan, voi hyväksyä veren yleistä lääkinnällistä käyttöä tavoilla, jotka Jumala kieltää. Vaikka joidenkuiden on vaikea ymmärtää Jehovan todistajien asennetta, nämä ovat päättäneet omalta osaltaan totella apostolien säädöstä, joka kuuluu: ’Karttakaa verta.’ – Apostolien teot 15:29; 5:29.
[Alaviitteet]
a Joseph Benson, The Holy Bible, Containing the Old and New Testaments, New York 1839, 1. osa, s. 43.
b Eusebiuksen kirkkohistoria, suom. Ivar A. Heikel, Helsinki 1937, s. 235.
c Ks. myös Minucius Felix, Octavius, Loeb Classical Library, Cambridge ja Lontoo 1977, 30. luku, s. 409.
d Carl Joseph von Hefele, Conciliengeschichte, 3. osa (toinen, laajennettu ja parannettu laitos), Freiburg im Breisgau 1877, s. 339.
e Regino, Libri duo de ecclesiasticis disciplinis et religione Christiana (Kaksi kirjaa kirkonopeista ja kristillisestä uskonnosta); ks. Patrologia latina, toimittanut Migne, 132. osa, Pariisi 1853, palstat 354 ja 355.
f Joseph Priestley, The Theological and Miscellaneous Works, 9. osa (1818), s. 366.
g Étienne de Courcelles, Diatriba de esu sanguinis inter Christianos (Tutkielma veren syömisestä kristittyjen keskuudessa); ks. Opera theologica (Teologiset teokset), Amsterdam 1675, s. 971.
h Isaac Newton, The Chronology of Antient Kingdoms Amended, Dublin 1728, s. 184.
i Letters From Assyrian Scholars to the Kings Esarhaddon and Assurbanipal, 1. osa, tekstit toim. Simo Parpola, Neukirchen-Vluyn 1970, s. 201.
j The Extant Works of Aretæus, the Cappadocian, toim. ja käänt. Francis Adams, Lontoo 1856, s. 471.
k Reay Tannahill, Flesh and Blood, A History of the Cannibal Complex, New York 1975, s. 63, 64.
l Diario della Città di Roma di Stefano Infessura (Kronikka Rooman kaupungista), toim. Oreste Tommasini, Rooma 1890, s. 275, 276.
a Bartolomeo Santinelli, Confusio transfusionis, sive confutatio operationis transfundentis sanguinem de individuo ad individuum (Verensiirtojen hylkääminen eli sellaisen käytännön kumoaminen, jossa verta siirretään ihmisestä toiseen), Rooma 1668, s. 130, 131.
b Thomas Bartholin, De sanguine vetito disquisitio medica (Lääketieteellinen tutkielma veren käyttöä koskevasta kiellosta), Frankfurt 1673, s. 11.
[Huomioteksti s. 23]
Kunnioitus veren pyhyyttä kohtaan on jo pitkään erottanut Jumalan palvelijat kaikista kansoista
[Huomioteksti s. 24]
”Me kavahdamme siinä määrin ihmisverta, että kartamme aterioillamme eläintenkin verta, jota on käytetty ruokaan.” – Minucius Felix
[Huomioteksti s. 24]
”Pappia, joka syö verta, rangaistakoon viraltapanolla ja maallikkoa kirkonkirouksella”
[Huomioteksti s. 25]
”Kaikille tulee tehdä tiettäväksi se, miten vakava synti veren syöminen on, koskapa se mainitaan yhdessä epäjumalten ja haureuden kanssa”
[Huomioteksti s. 26]
”Sellainen, joka käyttää verensiirtoja, nähtävästi asettautuu vastustamaan Jumalaa, joka osoittaa armoa.” – Eräs 1600-luvulla elänyt lääkäri
[Huomioteksti s. 27]
’Veren ottaminen suun tai suonien kautta palvelee yhtä ja samaa tarkoitusta, nimittäin sairaan ruumiin ravitsemista tai parantamista tämän veren avulla.’ – Eräs 1600-luvulla elänyt oppinut
[Kuva s. 23]
Vuodelta 1693 oleva kuva kokeesta, jossa ihmiseen siirretään koiran verta
[Kuva s. 26]
Potilas saamassa lampaan verta; kuva vuodelta 1874