”Menestyksellinen taisteluni syöpää vastaan”
ROSE MARIE on hyvin onnellinen, kuusissakymmenissä oleva seurallinen texasilaisnainen. Vuonna 1964 hän havaitsi ensi kertaa, että hänellä oli kasvain. Tämä tapahtui hänen vaihdevuosiensa aikoihin. Hän kertoo tässä kannustavan tarinansa:
Kun ensi kertaa huomasin kyhmyn rinnassani, olin huolissani siitä, mitä se oikein olisi. Niinpä mieheni vei minut sairaalaan tarkastusta varten. Se oli kamala vaihe – istua siellä odottamassa tuomiota. Muistan, että kun minulle lopulta kerrottiin, että minulla saattaa olla rintasyöpä, minusta tuntui, kuin joku olisi potkaissut minua mahaan. Sitten koitti epäröinnin aika: mitä meidän pitäisi tehdä? Jotkut lääkärit kannattivat ehdottomasti leikkausta, kun taas toiset suosittelivat vaihtoehtoista hoitoa. Millaiseen tulokseen tulimme?
Mieheni puhui asiasta lääkäriystävänsä kanssa, joka sanoi, että vaikka useimmat kyhmyt rinnassa ovatkin hyvänlaatuisia, aina on mahdollisuus, että se voisi olla pahanlaatuinen. Valinnassa oli siis kysymys siitä, pitäisikö meidän kokeilla onneamme ja viivyttää leikkausta vai pitäisikö meidän poistaa kyhmy heti? Päätimme yhdessä, että hyväksyisin leikkauksen. Kyhmy poistettiin ja todettiin hyvänlaatuiseksi. Huokaisin helpotuksesta.
Vuonna 1965 huomasin samassa rinnassa uuden kyhmyn. Se oli takaisku, mutta ei tappio. Minut leikattiin jälleen, ja myös tämä kyhmy oli hyvänlaatuinen. Kuvaannollisesti puhuen pidätin henkeäni kaiken sujuessa hyvin kaksi vuotta. Mutta sitten vuonna 1967 samaan rintaan ilmestyi kolmas kyhmy. Lääkärit määräsivät minulta otettavaksi huolellisesti koepalan, ja se osoittautui pahanlaatuiseksi. Rinta täytyisi poistaa. Niinpä minulle tehtiin kuukautta myöhemmin ”yksinkertainen” mastektomia.
Kahdeksan vuotta kului ongelmitta. Minusta alkoi tuntua, että olin voittanut syövän. Mutta vuonna 1975 löysin kyhmyn toisesta rinnastani. Aiemmat vaiheet huomioon ottaen lääkärit valitsivat hoidoksi tämänkin rinnan poiston. Varmistaakseen sen, että syöpä ei leviäisi, he määräsivät minut myös sädehoitoon. Minun täytyy tunnustaa, että sädehoito pelotti minua. Miksi?
Minun täytyi joka kerta odottaa toisten sellaisten kanssa, jotka myös saivat sädehoitoa. Heidän kasvoihinsa ja vartaloonsa oli merkitty punaisella värillä kohtia, joihin ”sädekanuuna” sitten suunnattaisiin. Se oli järkyttävä näky. Sitten minun täytyi mennä yksin tähän erikoishuoneeseen, jossa säteilyä annettiin. Se kaikki tuntui hyvin kolkolta, sillä tiesin että oli olemassa näkymätön voima, joka tuhosi kudoksiani, sekä pahanlaatuisia että terveitä yhtä aikaa. Sain joka tapauksessa 30 kertaa sädehoitoa 15 viikon aikana. Sen jälkeen minulle on täytynyt tehdä vain kaksi pientä leikkausta hyvänlaatuisten kasvainten poistamiseksi selästäni ja päästäni.
Voimaa kestää
Olen todella kiitollinen siitä, että olen yhä elossa 22 vuoden kuluttua siitä, kun ensimmäinen kasvaimeni ilmaantui. Mikä on auttanut minua kestämään nämä koettelemukset? Ennen kaikkea aviomieheni, jolta olen saanut tukea. Hän järjesti joka kerta asiat niin, että hän saattoi tulla mukanani sairaalaan, myös aina kun sain sädehoitoa. Minusta tuntuu, että ihmisellä täytyy totisesti olla hyvä ystävä tai sukulainen, jolta hän saa tukea mennessään sairaalaan. Hänen täytyy kuitenkin olla vahva, myönteinen ihminen eikä kovin tunteellinen. Itken helposti, enkä tarvitse ketään itkettämään itseäni.
Havaitsin myös, että lääkärini olivat suureksi avuksi. Me olimme todella onnekkaita saadessamme lääkäriksemme tri James Thompsonin, joka oli siihen aikaan parhaita alallaan. Hän suhtautui lämpimästi potilaisiin jopa leikkaussalissa. Hän myös kertoi suoraan millainen tilani oli olematta silti kova ja töykeä.
Opin olemaan ajattelematta jatkuvasti tilannettani. Olen aina täyttänyt mieleni ja elämäni harrastuksilla ja toiminnalla. Pidän kovasti lukemisesta, mutta kertomuksilla täytyy olla onnellinen juoni. En halua ajatella kammottavia aiheita. Enkä voi sietää televisiosta tulevia sairaalaelämästä kertovia sarjoja.
Mikä auttoi minua ollessani sairas? Yksi asia, jota arvostin kovasti, olivat kaikki saamani parane pian -kortit ja -kirjeet. Oli hyvin rohkaisevaa tietää, että niin monet ajattelivat minua. Sairastellessa ei aina tunnu siltä, että haluaisi ottaa vastaan vieraita, mutta heidän lähettämänsä kortit ovat enemmän kuin tervetulleita. Tietysti kun vieraita tuli, arvostin sellaisia, jotka puhuivat rakentavista ja myönteisistä asioista. Kukaan ei halua tietää jostakusta sukulaisesta, joka on kuollut syöpään kolme vuotta sitten! Vieraiden tullessa katsomaan sairasta potilas siis arvostaa sitä, että vierailija tajuaa potilaan tunteet.
Tietysti koska olen Jehovan todistaja, uskonnollinen vakaumukseni on antanut minulle suuresti voimia. Olen myös mahdollisuuksieni mukaan ahkeroinut kristillisessä palveluksessa. Se että olen saarnannut ja opettanut Raamatun lupaamasta Jumalan uuden järjestyksen ja ylösnousemuksen toivosta, on auttanut syventämään omaa uskoani. Nyt, vuonna 1986, olen onnellinen siitä, että olen yhä elossa ja pystyn täyttämään elämäni toiminnalla Jehovan palveluksessa. – Lähetetty.
Syövän hoidossa on viime vuosina edistytty siinä määrin, että joidenkin potilaiden on nyt mahdollista pyytää vain yksinkertaista lumpektomiaa eli pahanlaatuisen kyhmyn poistamista. Hoidon valinta riippuu kuitenkin monista tekijöistä. – Toimitus.