Nuoret kysyvät:
Miksi minun on niin vaikea tulla toimeen veljeni ja sisareni kanssa?
SISARUKSET ovat olleet mustasukkaisia toisilleen jo Kainin ja Aabelin päivistä lähtien, ja se on nuorten keskuudessa yhtä yleistä kuin tavallinen nuha. Et tietenkään todellisuudessa vihaa veljeäsi tai sisartasi. Saatatpa jopa vastahakoisesti myöntää pitäväsi hänestä, kuten esimerkiksi seuraavat nuoret:
”Toisinaan sisareni ja veljeni kinastelevat, ja sanon, etten voi sietää heitä, mutta en tarkoita sitä. Todellisuudessa kuitenkin pidämme toisistamme kovasti.”
”Kaipa minä pidän veljestäni, vaikken oikein osoitakaan sitä.”
”Ehkä minä syvällä sydämessäni, vaikken voikaan tuntea sitä juuri nyt, pidän veljestäni – ainakin jollakin tavoin.”
Siitä huolimatta vihamielisyys selvästikin kätkeytyy sisarusten välisten suhteitten pinnan alle. Mitä siitä voi olla seurauksena? Muuan 15-vuotias tyttö tunnusti: ”Sisareni, veljeni ja minä riitelimme melkein aina – ja tavallisesti ihan tyhjänpäiväisistä asioista. Nuo riidat olivat ahdistavia kaikille perheenjäsenille, ja me olimme kaikki onnettomia.” Jotkut veljet ja sisaret ovat jopa avoimen vihamielisiä. (Muuan teini-ikäinen tyttö piirsi kuvan, jossa hänen veljiään ja sisariaan laskettiin kuumaa tervaa täynnä olevaan tynnyriin.)
Miksi sisarukset ovat usein eripuraisia?
Seventeen-lehdessä julkaistussa kirjoituksessa perheterapeutti Claudia Schweitzer esittää perussyyn siihen, miksi veljet ja sisaret ottavat niin usein yhteen: ”Jokaisella perheellä on tiettyjä resursseja, osa tunneperäisiä ja osa aineellisia.” Kirjoituksessa sanotaan edelleen: ”Kun sisarukset riitelevät, he yleensä kilpailevat näistä resursseista, joihin sisältyy kaikki mahdollinen vanhempien rakkaudesta rahaan ja vaatteisiin.”
Veljen tai sisaren kanssa täytyy tavallisesti jakaa kaikki. Esimerkiksi 18-vuotias Camille ja hänen viisi veljeään ja sisartaan jakavat keskenään kolme makuuhuonetta. ”Joskus olen mielelläni yksin”, sanoo Camille, ”ja haluaisin estää toisia sisaruksia tulemasta huoneeseen, mutta he vain ovat aina siellä.” Jeesus Kristuskin tarvitsi luonnollisesti joskus yksinäisyyttä. (Markus 6:31) Sinua saattaa siksi harmittaa se, että veli tai sisar törmää huoneeseesi koputtamatta tai että sinulla ei ole omaa huonetta.
Tämä voi olla erityisen hankala pulma uusperheissä, kun lasten täytyy jakaa kaikki vieraiden kanssa. ”Kukaan ei kysynyt veljeltäni tai minulta, halusimmeko me kahden sisarpuolen ja yhden velipuolen muuttavan taloomme”, valitti muuan tyttö katkerasti. ”Eräänä päivänä he vain muuttivat meille ja alkoivat käyttäytyä ikään kuin he omistaisivat kaiken. – – Kunpa he menisivät takaisin sinne mistä tulivatkin.”
Jakaa täytyy myös edut ja kotiaskareet. Vanhempia lapsia voi suututtaa se, että heidän odotetaan tekevän suurimman osan askareista. Nuoremmat saattavat taas kieltäytyä antamasta vanhempien sisarusten määräillä heitä, tai he saattavat tulla mustasukkaisiksi, kun vanhemmat sisarukset saavat suuresti tavoiteltuja etuja. ’Sisareni on autokoulussa eikä minun anneta mennä sinne’, valittaa muuan teini-ikäinen englantilainen tyttö. ’Minua harmittaa se, ja niinpä yritän tehdä elämän hankalaksi hänelle.’
Miten tämä harmistuneisuuden noidankehä voidaan rikkoa? Aloita yrittämällä voittaa kaikki taipumukset itsekkyyteen. Se merkitsee sitä, ’ettei etsi omaa etuaan, vaan jatkuvasti toisen etua’. (1. Korinttolaisille 10:24) Sen sijaan että pitäisit pikkumaisesti kiinni omista ”oikeuksistasi”, ole ’aulis jakelemaan’. (1. Timoteukselle 6:18) Tämä voi olla hyvin vaikeaa. Mutta muuan tutkija muistuttaa meitä: ”Siihen liittyvät edut, että on sisaruksia [velipuolet ja sisarpuolet mukaan luettuina!] ovat haittoja paljon suurempia. Sisarusten seuran ansiosta lapsi oppii tulemaan hyvin toimeen toisten lasten kanssa. Hän oppii antamaan ja ottamaan ja sallimaan toistenkin käyttää tavaroitaan.”
Läheisyydellä on huonotkin puolensa
17-vuotias Diane on kasvanut neljän veljen ja kolmen sisaren kanssa. Hän sanoo: ”Kun näkee toisen joka ikinen päivä viikosta toiseen – – ja kun näkee saman ihmisen tekevän joka päivä saman asian, joka ärsyttää, se voi tuntua tosi rasittavalta.” Toisinaan kuitenkin omat vikamme vain pahentavat asiaa. Nuori Andre sanoo itsestään: ”Kotona sitä on oma itsensä. Kun menee ulos ja tapaa muita ihmisiä, saattaa omaksua aivan erilaisen asenteen. Mutta kotona tutussa ympäristössä ihminen on juuri sellainen kuin todellisuudessa on.” Valitettavasti ’juuri sellaisena oleminen kuin todellisuudessa on’ usein merkitsee kohteliaisuudesta, ystävällisyydestä ja tahdikkuudesta luopumista.
Kirja The Private Life of the American Teenager huomauttaakin: ”On usein paljon vaikeampaa tulla toimeen sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samoja luonteenpiirteitä kuin meillä ja jotka tuntevat kaikki meidän puutteemme ja heikot kohtamme.” On totta, että jos sinulla ja sisarellasi tai veljelläsi on yhteinen hyvä ominaisuus, se voi lähentää teitä. Mutta entä jos teillä onkin samoja huonoja ominaisuuksia? Sananlaskujen 27:19 sanoo: ”Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä.” Kun näemme huonojen ominaisuuksiemme heijastuvan veljessämme tai sisaressamme, tuo muistutus usein harmittaa meitä ja tulemme vihamielisiksi.
Miten voit säilyttää rauhan? Noudattamalla Raamatun neuvoa ’kestää toisianne rakkaudessa’. (Efesolaisille 4:2) Sen sijaan että suurentelisit veljesi tai sisaresi vikoja ja virheitä, ilmaise kristillistä rakkautta, joka ”peittää paljon syntejä”. (1. Pietari 4:8) Sen sijaan että pitäisit perheenjäsenten olemassaoloa itsestään selvyytenä ja aiheuttaisit hankausta tai olisit epäystävällinen, pane pois ”viha, suuttumus, pahuus, pilkka” ja ’olkoon puheesi aina miellyttävää’. – Kolossalaisille 3:8; 4:6.
’Äiti pitää sinusta eniten!’
Sisarukset taistelevat kuitenkin todennäköisesti eniten vanhempiensa kiintymyksestä. Psykologian professori Lee Salk myöntää: ”Isä tai äiti ei voi mitenkään rakastaa kaikkia lapsiaan täsmälleen yhtä paljon, koska nämä ovat ihmisinä erilaisia ja epäilemättä saavat meistä [vanhemmista] esiin erilaisia reaktioita.”
Tämä piti paikkansa myös raamatullisina aikoina. Patriarkka Jaakob (Israel) ”rakasti Joosefia enemmän kuin kaikkia muita poikiansa”. Hänen veljensä harmistuivat tästä varsinkin silloin, kun Jaakob ”teetti hänelle pitkäliepeisen, hihallisen ihokkaan”, jollaista ilmeisesti arvohenkilöt käyttivät. (1. Mooseksen kirja 37:3) Aikanaan heidän mustasukkaisuutensa leimahti murhanhimoiseksi vihaksi. Sinusta voi samalla tavalla tuntua loukkaavalta, jos vanhempasi näyttävät suosivan jotakuta sisaruksistasi. Mutta jotkut purkavat loukatut tunteensa sisaruksiinsa!
Mustasukkaisuuden voittaminen
Sisarusten välinen mustasukkaisuus on usein seurausta siitä, että ”ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka”. (1. Mooseksen kirja 8:21) Lisäksi ”sydämestä lähtee pahoja järkeilyjä”. (Matteus 15:19) Lynn-niminen nuori nainen muistelee, miten hän tuli niin mustasukkaiseksi nuoremmalle sisarelleen, että kun tämän käsivarsi murtui, Lynn väitti hänen taittaneen sen tarkoituksella! Miksi hän sitten olisi tehnyt niin? Siksi ettei hänen olisi tarvinnut auttaa Lynniä lakanoitten laskostamisessa. Lynnin vihamieliset tunteet johtuivat ilmeisestikin hänen sydämensä petollisista järkeilyistä eivätkä todellisista olosuhteista.
Sama voi pitää paikkansa silloin, kun joku on mustasukkainen siitä, että isä tai äiti suosii jotakuta sisaruksista. ”Luulevaisuus [”mustasukkaisuus”, UM] on mätä luissa.” (Sananlaskut 14:30) Vihamielisyyteen ei usein myös ole todellisuudessa mitään syytä. Jaakobin tapauksessa tulee muistaa se, että Joosef oli hänen kuolleen rakkaan vaimonsa Raakelin poika. Tietenkin juuri tämä poika oli hänelle erityisen läheinen! Kuitenkaan se että Jaakob rakasti Joosefia, ei selvästikään merkinnyt sitä, etteikö hän olisi rakastanut muita poikiansa, sillä hänhän ilmaisi olevansa hyvin huolissaan heidän hyvinvoinnistaan. (1. Mooseksen kirja 37:13, 14) Vanhempasi saattavat samoin tuntea erityistä läheisyyttä johonkuhun sisaruksistasi ehkä yhteisten kiinnostusten kohteitten vuoksi. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivät he rakasta sinua. Jos siis olet harmistunut tai mustasukkainen, ymmärrä se, että epätäydellinen sydämesi on vain päässyt sinussa voitolle. Ponnistele voittaaksesi sellaiset tunteet.
Sisarusten kesken ei tarvitse välttämättä herätä mustasukkaisuutta – varsinkaan silloin, kun ponnistelet kovasti soveltaaksesi Raamatun periaatteita.a Sisarusten kesken tosin syntyy pulmia, mutta ’edut ovat haittoja paljon suurempia’.
[Alaviitteet]
a Tätä käsitellään lähemmin myöhemmin ilmestyvässä kirjoituksessa.
[Kuva s. 24]
Huoneen jakaminen veljen tai sisaren kanssa voi synnyttää todellista kitkaa