Satelliittitelevisio – tarvitsetko sinä sitä?
Maailman jokaisesta kahdeksasta televisiosta on aina kolme Yhdysvalloissa, joten ei ole yllätys, että satelliittitelevisio on saanut siellä ensimmäisenä jalansijan. Amerikkalaisten 175 miljoonaa televisiota ovat heille hyvin tärkeitä. Televisionkatselu on heidän suosituin vapaa-ajanviettotapansa. Televisiosta riippuvuus ei kuitenkaan ole vain amerikkalaisten ongelma.
Ranskalaisilla on vain 19 miljoonaa televisiota, mutta silti televisionkatselu on heidänkin suosituin vapaa-ajanviettotapansa, vielä suuremmalla erolla seuraavaan vapaa-ajan viettotapaan kuin Yhdysvalloissa. Kanadassa on 97,3 prosentissa talouksista oma televisio ja siellä sitä katsellaan keskimäärin 23,7 tuntia viikossa. Japanissa on lähes joka taloudessa väritelevisio. Samoin Länsi-Saksassa on televisionkatselu tärkein vapaa-ajanviettotapa.
Televisionkatsojat ovat mieltymässä yhä enemmän satelliittitelevisioon. Mikä satelliittitelevisio on, ja miten se vaikuttaa televisionkatsojiin?
POHJOIS-AMERIKASSA ovat maaseudun kasvot muuttumassa. Mutkittelevat soratiet johtavat toki tuttuun tapaan vanhojen valkoisten puurakennusten luo, mutta nykyään takapihalla usein sojottaa lautasen muotoinen antenni tuijottaen taivaalle kuin 21. vuosisadalta tullut vieras. Entä missä ovat lapset, joilla oli tapana leikkiä pihalla? He ovat nykyään sisällä, katselemassa satelliittitelevisiota.
Lautasantennien aika on alkanut. Kuluvan vuoden alkuun mennessä oli yksin Yhdysvalloissa myyty 1,6 miljoonaa kappaletta satelliittilähetysten vastaanottamiseen tarvittavia laitteistoja – lautasantenneja ja satelliittivirittimiä. Kanadassa oli käytössä 175000 tällaista laitteistoa. Useimmat niistä ovat maaseudulla, kaukana normaaleista TV-signaaleista tai kaapeliyhtiöitten kaapeliverkoista. Mutta satelliittitelevisio on nyt työntymässä myös kaupunkialueille.
Mistä sen valtava suosio johtuu?
Viime vuonna Yhdysvalloissa myytiin noin 250000 satelliittivastaanottolaitteistoa, ja niiden hinta liikkui 4000:n ja 20000 markan välillä. Useimmat teollisuudenalat olisivat pitäneet tällaista erittäin hyvänä myyntituloksena, mutta itse asiassa viime vuosi oli kehno satelliittilaitteistojen kauppiaille. Ennätysvuonna 1985 satelliittivastaanottolaitteistoja nimittäin myytiin Yhdysvalloissa peräti 625000 kappaletta eli noin 40 prosenttia koko siitä määrästä, joka niitä nykyään on siellä. Jos tunnet jonkun, jolla on pihallaan lautasantenni, se ei mitä todennäköisimmin ole vielä kahtakaan vuotta vanha.
Kotikäyttöön tarkoitettujen vastaanottolaitteiden myynnin valtaisaan kasvuun on ollut lähinnä kaksi syytä: laitteistojen hinnat ja laitevalikoima. Yhdysvalloissa täydellisen laitteiston hinta on pudonnut jo alle 2500 dollarin (lähemmäksi 10000 markkaa), ja vaikka hinta ei vieläkään ole halpa, myyjä voi usein järjestää asiakkaalleen rahoituksen. Miksi kukaan sitten haluaisi maksaa 5–10 kertaa enemmän televisioantennistaan kuin televisiovastaanottimestaan? Ohjelmakanavien takia, joita on tarjolla toistasataa. Satelliittitelevision ohjelmatarjonta on aivan toista luokkaa kuin perinteisen television tai edes kaapelitelevision.
Kuluvan vuoden alussa satelliittitelevisio lähetti elokuvia 8 kanavalla, urheilua 12 kanavalla, uskonnollista ohjelmaa 10 kanavalla, kulttuuri- ja opetusohjelmia 14 kanavalla ja uutisia sekä muita ajankohtaisohjelmia 6 kanavalla. Lisäksi on tarjolla 9 postimyyntikanavaa, 1 säätiedotuskanava ja 12 kanavaa, joilla lähetetään ohjelmia muilla kielillä kuin englanniksi. Yhdysvalloissa satelliittitelevisio tarjoaa jopa yli 300 erilaista teknisten alojen oppikurssia. Satelliittivälitteiset radio-ohjelmat sisältävät esimerkiksi sokeille tarkoitettua luentaa ja lähes kaikkea mahdollista musiikkia.
Toisaalta neljä ns. aikuisten kanavaa lähettää yksinomaan pornografisia ohjelmia. Sitten on myös elokuvakanavia, joiden anti varmasti inhottaa niitä, joiden omatunto on Raamatun valmentama. ”Luottavaiset katsojat, jotka ovat voineet ajatella elokuvien ja konserttien näkemisen kotona avaavan miellyttäviä uusia mahdollisuuksia, huomaavat, että joissakin tapauksissa he kokevatkin epämiellyttäviä yllätyksiä – tai näkevät sellaista mitä eivät haluaisi nähdä”, kirjoittaa televisio-ohjelmien arvostelija eräässä losangelesilaisessa sanomalehdessä.
Vapaa katselu loppumassa
Vuosi 1986 tullaan muistamaan käännekohtana satelliittitelevision historiassa. 15. tammikuuta viime vuonna alkoi nimittäin ensimmäinen suuri elokuvakanava häiriökoodata, sotkea signaalejaan elektronisesti. Kaapeliyhtiöt, jotka syöttivät samanlaisen (satelliittiantennilla vastaanottamansa) elokuvan kaapeliverkkoonsa ja joilla oli sopimus lähettävän ohjelmayhtiön kanssa, pystyivät poistamaan häiriökoodauksen, mutta yksityiset lautasantennien omistajat näkivät omassa kuvaruudussaan enää vain aaltoviivoja. Satelliittiohjelmien vapaa katselu oli loppumassa. Vuoteen 1987 mennessä oli jo kaikkiaan 37 satelliittikanavaa häiriökoodattu – mukaan luettuina tärkeimmät elokuvakanavat ja kanava, joka lähettää sokeille tarkoitettua luentaa. On jotenkin ironista, että pornokanavista on vasta yksi häiriökoodattu.
Kun kanavia alettiin häiriökoodata, lautasantenneja omistaville yksityistalouksille tarjottiin mahdollisuus ostaa tai vuokrata ns. mustia laatikoita, laitteita, joilla avaruudesta tulevista signaaleista saadaan häiriökoodaus pois. Eniten käytetty tällainen laite maksaa suunnilleen saman verran kuin väritelevisio, ja sillä saadaan 37:stä ”pimennetystä” kanavasta 15 häiriöttömiksi. Laite on sikäli ovela, että se toimii niin kauan kuin kustakin kanavasta maksetaan tietynsuuruinen kuukausittainen katselumaksu. Tämä voi tietää melkoisesti rahanmenoa. Mikäli lautasantennin omistaja haluaa nähdä kaikki kanavansa häiriöttöminä, se voi tulla maksamaan hänelle 5000 markkaa vuodessa katselumaksuina. Lisäkustannuksia aiheuttaa vielä tarvittavien erilaisten mustien laatikoitten ostaminen tai vuokraaminen. Lautasantennien omistajat toivovatkin, että kilpailu ja yhteen rasiaan rakennetut mustat laatikot, joilla saadaan monta kanavaa häiriöttömiksi, painaisivat näitä kustannuksia alas, mutta selvää kuitenkin on, että halvan katselun ajat ovat nyt takanapäin. Satelliittitelevisio on käymässä kalliiksi – samalla kun ohjelmatarjonnan vaihtoehdot vähenevät.
”Minulla ei ole mahdollisuutta liittyä kaapelitelevisioon, kuten ei ole useimmilla muillakaan lautasantennien omistajilla”, kirjoittaa eräs mies Yhdysvaltain Louisianasta. ”Kunpa minulla olisikin tällainen mahdollisuus, sillä silloin minun ei tarvitsisi panna näin paljon rahaa satelliittivastaanottolaitteisiin. Kaapeliverkkoon liittyneiden tarvitsee maksaa vain pieni panttiraha muuntolaitteesta, jonka avulla he pääsevät kaapelitelevision kanaville, ja jos he haluavat vielä jotakin muuta kaapelitelevision kautta, niin siitä peritään sitten eri maksu. Minun oli ostettava satelliittivastaanottolaitteet, ja pian joudun ostamaan myös mustan laatikon, joka mitä todennäköisimmin on siinä vaiheessa vanhentunut, kun saan sen. Sen jälkeen minun on heitettävä se menemään ja hankittava tilalle uusi musta laatikko.”
Kanavien häiriökoodaaminen on todennäköisesti suurin syy siihen, miksi satelliittivastaanottolaitteistojen myynti putosi roimasti viime vuonna. Miksi lautasantennista pitäisi maksaa paljon tietämättä, mitä sen käytöstä saa maksaa vuoden kuluttua tai mitä sen avulla voi vastaisuudessa nähdä? Satelliittivastaanottolaitteistojen valmistajat ylistävät uusia maksullisia häiriönpoistolaitteita eräänlaiseksi rauhansopimukseksi lautasantennien omistajien ja toisaalta ohjelmayhtiöitten ja kanavanomistajien välillä, mutta tällaisessa sanahelinässä on kuitenkin ontto kaiku.
Kehitteillä on mustia laatikoita, joiden avulla päästään maksamasta kuukausimaksuja. Niinpä satelliittitelevisiota katsovien oma lehti STV totesi tämän vuoden tammikuun numerossaan: ”Meidät [lautasantennien omistajat] tullaan alentamaan varkaitten ja rosvojen asemaan – niin kovasti kuin olemme koettaneetkin päästä eroon näistä nimityksistä.”
Onko satelliittitelevisio hintansa arvoinen?
Kenties asut maaseudulla paikassa, jonne on mahdotonta saada selvää televisiokuvaa, eikä lähitienoilla toimi kaapeliyhtiötä, joka voisi kytkeä talosi kaapeliverkkoonsa. Kenties sinua loukkaavat valtakunnallisten televisioyhtiöitten ohjelmistossa sellaiset ohjelmat, joilla mielestäsi aivan kuin aliarvioidaan katsojien suhteellisuudentajua, ja haluat, että voisit valita katsottavasi useammasta ohjelmavaihtoehdosta. Mutta ennen kuin sijoitat rahojasi omiin satelliittivastaanottolaitteisiin, haluat varmasti pohtia satelliittitelevision aiheuttamia piilokustannuksia samoin kuin sen epävarmaa tulevaisuutta.
Kenties olet jo puntaroinut tällaisia asioita. Olet valmis uhraamaan kaksi–kolmekymmentätuhatta markkaa satelliittiantenniin ja oheislaitteisiin ja hakemaan Suomessa posti- ja telehallitukselta katselulupaa, jonka vuosimaksu pienimmillään on tuhannen markan luokkaa. Olet halukas siihen, että sinulta peritään kuukausimaksut niistä kanavista, jotka haluat nähdä häiriöttöminä. Olet samoin halukas pystyttämään pihallesi parin metrin läpimittaisen lautasantennin. Valitsetpa sitten millaisen satelliittivastaanottolaitteiston tahansa, niin ymmärrät myös, että se vaatii ajan oloon huoltamista. Olet kaiken tämän lisäksi varautunut laitevaurioihin, joita voivat aiheuttaa tuuli, jää ja jopa salamanisku. Olet perillä moraalisesti kyseenalaisten satelliittiohjelmien vaaroista ja olet ostanut laitteen, jolla estetään huonojen kanavien katselu.
On kuitenkin vielä yksi tärkeä näkökohta. Kysy itseltäsi: onko minulla todella aikaa ylimääräisten ohjelmien katseluun, vai vievätkö ne aikaa järkevämmiltä asioilta, kuten mieltä ylentävän kirjallisuuden lukemiselta, hyödyllisten taitojen hankkimiselta ja apua tarvitsevien ihmisten auttamiselta?
Amerikkalainen pedagogi Robert M. Hutchins kirjoitti 25 vuotta sitten: ”Omana elinaikanani työviikko on lyhentynyt kolmanneksella ja lapsityövoiman käytön kieltäminen, koulutusajan pidentyminen ja eläkejärjestelyt ovat lyhentäneet työssäkäynti-ikää molemmista päistä. Mutta näin vapautunut aika on siirtynyt lähes matemaattisen tarkasti televisiolle. – – Emme voi sanoa käyttävämme kovin viisaasti sitä vapaa-aikaa, joka meillä nykyään on.”
Kun Hutchins vuonna 1963 kirjoitti nämä sanat, avaruuteen oli ammuttu ensimmäinen synkronisoitua rataa kiertäväksi tarkoitettu tietoliikennesatelliitti, Syncom II. Seuraavana vuonna Syncom III välitti ensimmäiset televisiosignaalit maasta toiseen geostationaariselta kiertoradaltaan. Kyseessä oli Tokion olympialaisten avausseremonioitten välittäminen Yhdysvaltoihin. Näiden satelliittien jälkeen avaruuteen on viety geostationaarisille radoille 35900 kilometrin korkeuteen kymmeniä nykyaikaisia viestintätekokuita. Tekniikan kehitys on harpponut vuoden 1963 jälkeen pitkin askelin eteenpäin, mutta käytämmekö me silti vapaa-aikaamme yhtään viisaammin?
Televisioissamme on nykyään useampia kanavia kuin ennen, mutta onko niistä meille hyötyä – vai käyttävätkö ne hyväkseen meitä? Oletko itse oma herrasi vai onko televisio sinun herrasi?
[Tekstiruutu/Kuva s. 21]
Miten satelliittitelevisio toimii
Satelliittiohjelmien teko alkaa samalla tavoin kuin muidenkin televisio-ohjelmien teko – televisiostudiossa. Studion yhteydessä on suuri lautasantenni, jolla studiosignaalit voidaan lähettää yläpuolella avaruudessa olevaan satelliittiin.
Signaalit vastaanottava satelliitti sijaitsee tietyllä kohtaa taivaalla, ns. Clarken vyöhykkeellä noin 35900 kilometrin korkeudella päiväntasaajan yläpuolella. Lukija todennäköisesti tietää, että mitä korkeammalla satelliitti on, sitä kauemmin maapallon kiertäminen kestää. Satelliitit, jotka ovat vain muutaman sadan kilometrin korkeudessa, kiertävät maapallon ympäri noin puolessatoista tunnissa, mutta 35900 kilometrin korkeudella yhteen kierrokseen kuluu tasan 24 tuntia. Koska maapallon pyörimiseen kerran akselinsa ympäri kuluu samoin 24 tuntia, satelliitti pysyy koko ajan maasta katsoen liikkumattomana, koko ajan saman maanpinnan kohdan yläpuolella. Tällaisten satelliittien sanotaan olevan geostationaarisella eli synkronisoidulla radalla. On aivan kuin tällainen satelliitti olisi 35900 kilometrin korkuisen televisiomaston nokassa, vaikka tällaisia mastoja ei tietenkään ole.
Satelliitin tehtävänä on lähettää maasta tulleet signaalit takaisin alas. Alas tulevien signaalien taajuutta on hieman pienennetty, ja voimakkuudeltaan ne ovat paljon heikompia kuin ylös lähetetyt signaalit. Useimpien satelliittien lähetysteho on vain noin 5–12 wattia kanavaa kohden, mikä on paljon vähemmän kuin tavallisen hehkulampun energiankulutus. Silti nämä heikot signaalit leviävät laajalle alueelle, useimmissa tapauksissa koko manner-Yhdysvaltojen alueelle.
Miten näin heikot signaalit voidaan havaita maanpinnalla? Lautasta muistuttavan antennin avulla, jonka hienompi nimi on parapoloidiantenni. Se kokoaa satelliitin lähettämät signaalit ja kohdistaa ne samaan pisteeseen suurin piirtein samalla tavoin kuin suurennuslasilla saadaan auringonsäteet taittumaan hyvin pienelle alalle. Todellisuudessa tällainen antenni on eräänlainen autotallikehitelmä monimutkaisista radioteleskoopeista, joilla tiedemiehet tutkivat kaukaisia tähtijärjestelmiä, galakseja. Signaali kohdistetaan lautasen polttopisteessä sijaitsevaan signaalinmuuntimeen. Se vahvistaa signaalit ja muuttaa ne pienemmälle taajuudelle, jolla ne voidaan johtimia myöten johtaa televisiovastaanottimeen.
[Tekstiruutu s. 22]
Satelliittitelevision historiaa
1945: Tieteiskirjailija Arthur C. Clarke ehdottaa, että 35900 kilometrin korkeuteen päiväntasaajan yläpuolelle sijoitettaisiin tekokuu, joka pysyisi maapallon suhteen koko ajan samalla kohdalla ja jolla voitaisiin välittää maa-asemilta lähetettyjä radiosignaaleja eteenpäin toisille maa-asemille.
1954: Yhdysvaltain laivaston insinöörit kokeilevat kuun käyttämistä radiosignaalien heijastimena. Lopulta onnistutaan välittämään kuun välityksellä äänisignaaleja Yhdysvaltain itärannikolta Washingtonista Havaijille Tyynellemerelle.
1955: Amerikkalainen insinööri J. R. Pierce tarkastelee mainetta niittäneessä tutkielmassaan erilaisia satelliittivälitysjärjestelmiä, ja sen mukaan maapallon toiselle puolelle suuntautuva tietoliikenne toimisi satelliittien avulla hyvinkin pienillä lähetintehoilla.
1961: Echo I, alumiinilla päällystetty halkaisijaltaan 30-metrinen pallonmuotoinen satelliitti, saadaan radalleen, ja se alkaa toimia radiosignaalien välittäjänä.
1963: Syncom II:sta tulee ensimmäinen tietoliikennesatelliitti, joka alkaa kiertää synkronisoitua rataa ns. Clarken vyöhykkeessä 35900 kilometrin korkeudella päiväntasaajan yläpuolella.
1964: Syncom III välittää ensimmäisen kerran televisiosignaaleja valtamerten yli. Samana vuonna 11 maata perustaa kansainvälisen INTELSAT-järjestön hoitamaan maailmanlaajuisesti tietoliikenneyhteyksiä satelliitteja käyttäen.
1965: Intelsat I sijoitetaan nyt kiertoradalleen. Sillä on ainoastaan yksi lähetin, joka pystyy välittämään yhden televisiokanavan tai samanaikaisesti 240 puhelua. Samana vuonna ampuu Neuvostoliitto avaruuteen ensimmäisen Molnija-sarjan satelliittinsa. Nämä satelliitit eivät ole geostationaarisia, vaan ne kiertävät sellaisia ratoja, joilta käsin ne voivat välittää signaaleja Neuvostoliiton pohjoisalueille, joille päiväntasaajan yläpuolella kiertävät satelliitit eivät pysty välittämään signaalejaan.
1975: Ensimmäiset satelliittivälitteiset kaapelitelevisiolähetykset alkavat.
1982: Markkinoille alkaa tulla laitteistoja, joilla satelliittiohjelmia voi vastaanottaa suoraan kotiinsa.