Miten jotkut selittävät sen, että Jumala sallii kärsimyksiä

JUMALA – syyllinen vai syytön ihmisten kärsimyksiin? Tämä kysymys nousee esiin kuin suurin kirjaimin kirjoitettuna, kun jollekulle tapahtuu jokin onnettomuus tai onnettomuus kohtaa suurta ihmisjoukkoa, kuten kävi San Ramónissa. Eräs kirkollinen lehti Englannissa kirjoittaa: ”Suurimpia esteitä kaikkivoipaan, kaikkia rakastavaan Jumalaan uskomiselle ovat ne kärsimykset maailmassa, joita ei ilmeisestikään ole ansaittu.” – The Evangelical Quarterly.

Niinpä jotkut esittävät Jumalaa vastaan sellaisen syytöksen, että jollei hän nyt suorastaan aiheuta kärsimyksiä, niin hän ainakin suvaitsee niitä. Teologi John K. Roth kirjoittaa: ”Historia itsessään on syytekirjelmä Jumalaa vastaan. – – Ei pidä suhtautua kevyesti siihen, mitä Jumalan vastuuseen sisältyy.”

Monet uskonnolliset ajattelijat ovat kuitenkin Augustinuksesta lähtien puolustaneet kaunopuheisesti Jumalan syyttömyyttä. Tällaisille puolusteluille on olemassa oma nimensäkin, filosofi Leibnizin 1600-luvulla kehittämä teodikea eli ”Jumalan osoittaminen oikeaksi”. – Asiasta enemmän sivulla 6.

Nykyajan teologia todistajanaitiossa

Yritykset Jumalan puhdistamiseksi moitittavuudesta ovat jatkuneet meidän aikaamme asti. Mary Baker Eddy, ”Kristillinen tiede” (Christian Science) -yhteisön perustaja, koetti ratkaista koko ongelman kiistämällä sen, että pahuutta on ensinkään olemassa. Hän kirjoittaa: ”Jumala – – ei ole tehnyt ihmistä sellaiseksi, että tämä kykenisi tekemään syntiä – –. Pahuus on siis vain harhakuva ja vailla todellisuuspohjaa.” – Science and Health With Key to the Scriptures, kursivointi lisätty.

Toiset ovat puolustaneet Jumalaa sillä perusteella, että kärsimyksillä saadaan oletettavasti aikaan myös jotakin hyvää. Eräs rabbiini sanoi kerran: ”Kärsimykset jalostavat ihmistä, puhdistavat hänen ajatuksensa ylpeydestä ja pinnallisuudesta.” Samaten ovat eräät teologit päätyneet pohdiskeluissaan siihen, että maalliset kärsimykset ovat ”välttämättömiä meidän valmistamiseksemme moraalisina olentoina elämää varten, joka odottaa meitä tulevassa taivasten valtakunnassa”.

Onko kuitenkaan järkevää uskoa siihen, että Jumala saa aikaan tai sallii onnettomuuksia ihmisten puhdistamiseksi ja rankaisemiseksi? Varmaa on, että niille, jotka hautautuivat elävältä San Ramónissa, jäi erittäin vähän mahdollisuuksia parantaa moraalista kehitystään. Uhrasiko Jumala heidät opettaakseen jotakin hengissä selvinneille? Jos uhrasi, niin mitä hän sitten halusi opettaa?

On sen tähden hyvin ymmärrettävissä, miksi Kushnerin kirja on vedonnut ihmisiin. Koska sen tekijä itse tietää, millaista on kärsimysten aiheuttama tuska, hän yrittää lohduttaa lukijoitaan ja palauttaa heidän luottamuksensa siihen, että Jumala on hyvä. Mutta ryhtyessään selittämään nimenomaisesti sitä, miksi Jumala sallii viattomille kärsimyksiä, Kushnerin ajatukset kääntyvät merkilliseen suuntaan. Hän nimittäin kirjoittaa: ”Jumala haluaa vanhurskaitten viettävän rauhaisaa, onnellista elämää, mutta joskus sen toteuttaminen ei onnistu Häneltäkään.”

Kushner ei siis esitä Jumalaa pahana mutta kylläkin heikkona, Jumalana, joka ei voi aivan kaikkea. Erikoista on, että Kushner silti kannustaa lukijoitaan rukoilemaan Jumalalta apua. Kushner ei kuitenkaan sano selvästi, miten tällaisesta otaksuttavasti heikosta Jumalasta voisi olla todellista apua.

Eräs kauan sitten käyty väittely

Maailman uskonnolliset ajattelijat eivät siis ole kyenneet kokoamaan vakuuttavia todisteita Jumalan puolustukseksi ja antamaan todellista lohdutusta kärsimään joutuneille. Kenties on niin, että syytettyjen penkille onkin Jumalan asemesta pantava teologia! Teologien ristiriitaisissa teorioissa vain toistuvat ne ontot perustelut, jotka lausuttiin jo lähes 4000 vuotta sitten. Siihen aikaan väittely keskittyi niiden kärsimysten ympärille, jotka kohtasivat Job-nimistä Jumalaa pelkääväistä miestä. Job oli erittäin varakas ja arvossa pidetty itämaalainen, joka joutui lukuisten onnettomuuksien uhriksi. Onnettomuudet seurasivat toisiaan tiheässä tahdissa: Job menetti vaurautensa, häneltä kuolivat lapset ja lopuksi hän sai itseensä inhottavan taudin. – Job 1:3, 13–19; 2:7.

Jobin avuksi tuli kolme niin sanottua ystävää. Sen sijaan että he olisivat lohduttaneet häntä, he hyökkäilivät häntä vastaan teologian avulla. Heidän perustelunsa kulkivat seuraavanlaista rataa: Jumala on tehnyt tämän sinulle, Job! Sinua rangaistaan aivan ilmeisesti sen johdosta, että olet tehnyt jotakin väärää! Sitä paitsi Jumala ei laisinkaan luota palvelijoihinsa! (Job 4:7–9, 18) Job ei voinut ymmärtää, miksi Jumala kaikesta päättäen oli ’asettanut hänet maalitaulukseen’. (Job 16:11, 12) Job kuitenkin säilytti nuhteettomuutensa eikä missään vaiheessa pannut kärsimyksiään suoranaisesti Jumalan syyksi.

Joka tapauksessa Jobin lohduttelijat olivat itse asiassa ”sanoneet Jumalaa syylliseksi”, kun olivat antaneet ymmärtää, että kaikille, joita jokin onnettomuus kohtaa, se tulee rangaistukseksi heidän pahoista teoistaan. (Job 32:3, UM) Jumala kuitenkin pian oikaisi heidän väärät näkemyksensä.

[Kuvan lähdemerkintä s. 5]

Kansikuva: FAO photo