Sikhiperintöni ja totuuden etsintäni

Kertonut Balbir Singh Deo

MINUA surettaa, kun näen sen vihan, joka ihmisillä on toisiaan kohtaan uskonnollisista syistä. Jopa täällä Intiassa niin kutsuttujen kristittyjen osuus politiikassa ja kansallisissa sodissa tiedetään hyvin.

Käytiinhän kaksi maailmansotaa lähes pelkästään niiden kansojen kesken, jotka sanovat olevansa kristittyjä! Ja ”kristittyjen” johdolla menneisyydessä tehdyt kidutukset ja tappamiset jatkuvat nykyään sellaisissa paikoissa kuin Pohjois-Irlannissa, jossa katolilaiset ja protestantit taistelevat keskenään ja tappavat toisiaan. Tämä jatkuva sotiminen sellaisen maineen ohella, että käännynnäisiä ostetaan ruoalla, on tuskin jättänyt suotuisaa vaikutelmaa. Voitko ymmärtää, miksi monilla meistä intialaisista on niin suuri vastenmielisyys sitä kohtaan, mitä kutsutaan kristinuskoksi?

Samaan aikaan minua surettaa nähdä intialaisten viha toisiaan kohtaan, koska joku on ehkä mieluummin sikhi kuin hindu, joku toinen taas mieluummin hindu kuin muslimi. Minä ajattelin, että tosi palvojien pitäisi rakastaa jopa niitä, jotka uskovat eri tavalla. Erityisen järkyttävää on ollut hindujen ja sikhien välinen terrorismi muutaman viime vuoden aikana täällä Intiassa.

Jatkuvista väkivallan ajanjaksoista huolimatta en minä eivätkä minun kolme vanhempaa veljeäni ja kälyni ole kuitenkaan tunteneet suurta pelkoa. Myös sisareni ja hänen aviomiehensä ovat saaneet suojan väkivallalta. Miksi, vaikka meidät kaikki kasvatettiin sikheiksi? Ennen kuin selitän sen, annahan kun kerron jotakin sikheistä.

Sikhien uskonto

Sikhiläisyys on monoteistinen uskonto, jolla on oma pyhä kirjansa, omat jäseneksiottomenonsa, avioliitto- ja hautajaisseremoniansa ja pyhiinvaellus- ja palvontapaikkansa. Maailman 15 miljoonan sikhin uskonnolliset käsitykset ovat lähtöisin 1400-luvulta eläneeltä intialaiselta gurulta eli opettajalta, jonka nimi oli Nanak. Hänen seuraajansa tulivat tunnetuiksi sikheinä, joka on sanskritinkielinen ”opetuslasta” tarkoittava sana.

Nanak syntyi hindulaisille vanhemmille Punjabin osavaltiossa Pohjois-Intiassa. Hänen syntymäpaikkansa on nyt osa Pakistania. Hänen seuraajiensa enemmistö on lähtöisin Punjabista, vaikkakin sikhit ovat asettuneet asumaan kaikkialle Intiaan ja muihinkin osiin maailmaa. Englannissa yksistään on noin 300000 sikhiä.

Kun Nanak oli nuori, hindut ja muslimit taistelivat alituisesti, ja sota-ajan kärsimykset molemmilla puolilla vaikuttivat häneen syvästi. Kun häneltä kysyttiin, mitä uskontoa hän noudattaisi, hän vastasi: ’Ei ole hindua eikä musulmaania, joten kenen polkua minun pitää kulkea? Minä kuljen Jumalan polkua. Jumala ei ole hindu eikä musulmaani, ja polku, jota kuljen on Jumalan.’

Vaikka Nanak ei aikonutkaan perustaa uutta uskontoa, hänestä tuli uskonnollisen liikkeen johtaja. Muiden aikalaistensa tavoin hän opetti, että kastilaitos, joka vallitsi Intiassa, oli paha asia. Hän tiivisti sanomansa kolmeen peruskäskyyn: tee työtä, palvo ja anna almuja.

Viimeinen guru

Guru Nanakiin uskovat saivat sen käsityksen, että Jumala paljastaa itseään gurun eli opettajan välityksellä. Tämä edellytti sitä, että Nanakilla tuli olla seuraajia, ja niin noin 200 vuoden aikana kymmenen eri gurua johti kasvavaa sikhien joukkoa. Lopuksi kymmenes guru, Gobind Singh, ilmoitti, että hänen seuraajansa ei olisi ihminen. Pikemminkin Nanakin, myöhempien sikhigurujen, ja hindujen ja muslimien ”pyhimysten” pyhät kirjoitukset tulisivat ihmisgurujen tilalle. Näitä kirjoituksia, jotka koottiin kirjaksi nimeltä Guru Granth Sahib, sikhit alkoivat pitää Jumalan sanana.

Guru Granth Sahib -kirjalle annetaan sama kunnia ja arvonanto, jonka aikaisemmat ihmisgurut saivat. Kirja on esillä ja sitä luetaan sikhikodeissa tarkoitukseen varatussa huoneessa. Gurdwaroissa (sikhien palvontapaikoissa) ei ole epäjumalankuvia tai muodollisia jumalanpalveluksia, eikä siellä ole alttaria eikä saarnatuolia. Guru Granth Sahib on asetettu korokkeella olevien tyynyjen päälle ja sen yläpuolella on katos. Sen jakeita luetaan ja lauletaan kuuntelijoille.

Gobind Singh, viimeinen ihmisguru, muodosti myös järjestön, jota kutsutaan nimellä Khalsa (puhtaat). Tämä on erityinen veljeskunta sikheille, jotka ovat halukkaita elämään elämäänsä täysin uskonnollisten periaatteiden mukaan. Poistaakseen senkin kastieron, joka ilmeni heidän aikaisemmassa sukunimessään, Khalsan jäsenet ottivat itselleen sukunimen Singh, joka tarkoittaa ”leijonaa”. Khalsan naispuoliset jäsenet omaksuivat sukunimen Kaur (naarasleijona ja prinsessa). Näiden sukunimien jälkeen on toisinaan tuntemista helpottava sukunimi.

Lisäksi vaadittiin viiden K:n pitämistä, jotta Khalsan miespuoliset jäsenet erottuisivat muista ulkonäkönsä perusteella. Ensimmäiseksi, kesh, leikkaamaton parta ja pitkä tukka, joka on siististi kääritty pään päälle. Toiseksi, tukka sidottiin kanghalla eli kammalla, ja normaalisti pidettiin vielä turbaania. Kolmas K oli kachs eli lyhyet housut, joita pidettiin alusvaatteina, ja neljänneksi, kara, teräksinen rannerengas. Lopuksi, kirpan eli miekka, jota kannettiin uskonnollisten käsitysten puolustamiseksi. Nämä viisi K:ta muodostivat tunnistettavissa olevan univormun ja erottivat sikhit muista intialaisista ryhmistä. Khalsan jäsenet jatkavat nykyäänkin näitä perinteitä, vaikka ne ovatkin joskus muuttuneita.

Toisin kuin hindut, joilla on monia jumalia, sikhit uskovat yhteen jumalaan. Sikhit myös hylkäävät askeesin, paastoamisen ja vegetarismin. Mutta kuten hinduista, sikheistäkin yleensä tuntuu siltä, että ihminen on sidottu jälleensyntymisen kiertoon, ellei hän ole vapautunut siitä valaistumisen kautta. Gurun välittämän Jumalan sanan uskotaan olevan ainoa keino sellaisen vapautuksen saamiseksi. Ajatellaan, että ihmisen perimmäinen tarkoitus on fyysisestä ruumiista irtautuneena tulla yhdistetyksi Jumalan kanssa.

Henkilökohtainen etsintä

Vaikka minut kasvatettiin sikhiksi, elämässäni sattuneet tapahtumat herättivät kysymyksiä. Samalla isäni antama kasvatus salli minun olla ennakkoluuloton kohdatessani käsityksiä, jotka erosivat perheemme käsityksistä.

Äitini kuoli, kun olin seitsemänvuotias. Se jätti minut avuttomaksi ja hämmentyneeksi. Sukulaiset yrittivät lohduttaa perhettämme sanomalla: ’Muistakaa, että hyvät kuolevat nuorina’ ja ’Hän on rauhassa taivaassa’. Minulla oli tapana kirjoittaa hänelle kirjeitä ja sitten polttaa ne, ja toivoin, että tällä tavalla hän tulisi tietämään, kuinka paljon me kaipasimme häntä. Silti minulla oli tyhjyyden tunne, koska minulla ei ollut mitään toivoa nähdä häntä enää koskaan.

Kun tulin vanhemmaksi, tutkin vakavammin sikhiläisyyttä lukemalla säännöllisesti Guru Granth Sahibia ja rukoilemalla hartaasti guru Nanakia. Vaikka me uskoimme yhteen jumalaan, tavallisesti rukoilimme myös Nanakia, jonka katsoimme voivan auttaa meitä pääsemään lähemmäksi Jumalaa. Silti minua askarrutti kysymys: miksi ihmiset tekivät pahaa.

Koska isäni halusi meidän saavan parhaan mahdollisen koulutuksen, hän lähetti meidät ”kristilliseen” kouluun. Vaikka muutama kristityksi tunnustautuva näytti vilpittömältä, oli helppo nähdä, että suurin osa heistä oli ulkokultaisia. Meille ja muille koulun ei-kristityille kerrottiin, että ulkomainen rahoittaja peittäisi koulutuskustannuksemme, jos me kävisimme kirkossa ja osallistuisimme sen toimintaan. Sellaiset tarjoukset tuntuivat minusta lahjuksilta.

Mutta kun olin 17-vuotias, tapahtui jotakin, joka sytytti kiinnostukseni Raamattuun. Eräs ystävä kertoi minulle, että sodat ja monet muut nykypäivän ongelmat oli ennustettu Raamatussa. En uskonut, että se voisi olla totta. Niinpä kun minulle näytettiin Matteuksen 24. lukua, olin hämmästynyt siinä ennustetuista asioista. Ajattelin, että Raamatun täytyy varmasti sisältää paljon totuutta.

Jehovan todistajien käynti

Eräänä päivänä vuonna 1976 nuori mies, Jehovan todistaja, saapui kotiimme Kalkutassa. Hän jätti minulle kirjan Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitä, jonka luin läpi päivässä. Hän palasi ja kutsui minut valtakunnansalissa pidettävään kokoukseen. Olin läsnä, ja kokous teki minuun heti syvän vaikutuksen.

Vaikka olin pukeutunut arkisesti T-paitaan ja farmareihin, läsnäolijoiden kesken ei selvästikään tehty mitään eroja pukeutumisen, taloudellisen aseman, iän, rodun tai perhetaustan vuoksi. Ja ihmisten kesken vallitsi aito ystävällisyys. Minut pyydettiin istumaan eturiviin, jossa kuuntelin merkityksellistä puhetta aiheesta ”Onko Raamattu ristiriitainen?” Aloin tutkia Raamattua erään Jehovan todistajan kanssa, jonka tapasin valtakunnansalissa, ja pian sen jälkeen kävin säännöllisesti kaikissa kokouksissa.

Se mitä opin oli niin kovasti erilaista kuin se mitä olin kuullut käymässäni ”kristillisessä” koulussa. Jehovan todistajat eivät palvo Jeesusta. Sen sijaan he palvovat kaikkivaltiasta Jumalaa, Häntä jota Jeesus itsekin palvoi. Sen lisäksi opin, että Jumalan nimi, niin kuin se ilmaistaan Raamatussa, on Jehova. – Psalmi 83:19, UM.

Kokouksissa valtakunnansalissa me todella tutkimme Raamattua, jota emme olleet tehneet ”kristillisessä” koulussa. Minua ilahdutti, kun sain tietää, että on suuri ero kristillisiksi itseään väittävien katolisen ja protestanttisen uskonnon ja sen välillä, mitä Raamattu todellisuudessa opettaa. Jehovan todistajat osoittivat minulle Raamatusta, että Jehova Jumala tuomitsee sen tuen, jonka ”kristilliset” uskonnot antavat poliittisten johtajien aikaansaamille sodille. – Johannes 17:14; 18:36; Matteus 26:52; Jesaja 2:4.

Ymmärrettävistä syistä toverini alkoivat katsella minua uudessa valossa. ’Se on vain tunnekuohua, joka menee ohi’, väittivät ystäväni. Sukulaiset olivat hyvin hämmästyneitä ja epäilivät näkökantaani. Raamatun totuuden oppiminen ei ole kuitenkaan ollut minulle ohimenevää tunnekuohua. Päinvastoin se on rikastuttanut elämääni ja antanut minulle syvää tyydytystä. Mistä muualta voidaan löytää sellainen maailmanlaajuinen veljesseura, jossa jokainen sen jäsen osoittaa aidosti rakkautta – ei pelkästään sanoissa vaan myös teoissa?

Perheeni kiinnostuu

Myös perheeni ajatteli, että Raamatun tutkiminen oli vain oikku, ja odotti että se menee nopeasti ohi. Lopulta vanhin veljeni Rajinder päätti tulla mukaani yhteen näistä kokouksista. Hänet toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi, ja myös häneen teki syvän vaikutuksen se, mitä hän näki. Hän alkoi käydä kokouksissa kanssani. Mutta koska kiinnostuksemme Raamattuun erosi valtavasti uskonnollisesta kasvatuksestamme, kumpikaan meistä ei avoimesti puhunut siitä paljoakaan kotona. Tämä loi joitakin ongelmia vastikään avioituneelle Rajinderille.

Hänen vaimonsa Sunita alkoi olla levoton, kun hänen aviomiehensä lähti kanssani valtakunnansaliin useita kertoja viikossa ottamatta häntä mukaansa. ’Mitä oikein tapahtuu?’ hän ihmetteli. Lyhyen keskustelun jälkeen väärinkäsitykset selvitettiin, ja Rajinder kutsui vaimonsa tulemaan mukaamme. Vaikkei Sunita aluksi täysin ymmärtänytkään, mitä puhuttiin, hän alkoi käydä kanssamme kokouksissa ja oppia tuntemaan Raamattua.

Toinen veljeni Bhupinder alkoi kiinnostua toimistamme ja saattoi nähdä sen arvon, mitä me olimme oppineet ja soveltaneet elämäämme. Myös hän alkoi tutkia. Jäljellä oleva veljemme Jaspal ei pitänyt siitä, että olimme Jehovan todistajien yhteydessä, ja hän mielellään pilkkasi minua. Mutta jonkin ajan kuluttua hän alkoi arvostaa Raamatun neuvojen viisautta ja alkoi tutkimisen. Nämä tutkistelut johtivat siihen, että minut kastettiin Jehovan todistajaksi vuonna 1978. Rajinder, Sunita, Bhupinder ja Jaspal kastettiin vuonna 1979.

Oltuaan viisi vuotta Englannissa sisareni Bavi ja hänen aviomiehensä Kartar palasivat Intiaan. Bavin mielestä Jehovan todistajaksi tuleminen oli meidän oma ratkaisumme, mutta henkilökohtaisesti hän ei halunnut olla missään tekemisissä Jehovan todistajien kanssa. Me kunnioitimme hänen tunteitaan, emmekä yrittäneet tyrkyttää käsityksiämme hänelle. Ei kulunut kuitenkaan kauankaan, ennen kuin sekä Bavi että Kartar alkoivat tehdä meille paljon kysymyksiä. Lopulta tämä johti raamatuntutkisteluun. Heidän uskonsa Jehovaan ja rakkautensa häntä kohtaan alkoivat kasvaa, ja ne suojelivat heitä uskonnollisten väkivaltaisuuksien aikana Intiassa.

Totuus oli suoja

31. lokakuuta 1984 murhattiin Indira Gandhi. Seuraavana yönä Bavi ja Kartar nukkuivat tuskin lainkaan. Siihen aikaan he asuivat kaukana muusta perheestä Pohjois-Intiassa. Siellä väkijoukot tappoivat monia sikhejä. Jotkut asukkaat tunnistivat auliisti sikhien asuttamat talot – itse asiassa he antoivat näin sikhinaapureilleen kuolemantuomion.

Seuraavana aamuna Bavi ja Kartar heräsivät kuoleman ja tuhon painajaiseen. Huolimatta siitä mitä tapahtui heidän ympärillään ja vaikka heillä oli sukunimi Singh, he eivät olleet vahingoittuneet. Vaikka he vasta tutkivat, heidän naapurinsa tiesivät heidät Jehovan todistajiksi, eikä heidän kotiinsa hyökätty. Samalla tavalla Kalkutassa veljeni tiedetään yhdyskunnassa Jehovan todistajien sananpalvelijoiksi, ja tämä on ollut heille suojaksi.

Isän suhtautuminen

On totta, että sikhiläinen isämme ei ole nähnyt neljän poikansa ja yhden tyttärensä tulevan sellaisiksi, kuin hän oli odottanut. Vaikka kolme veljeäni ovatkin mukana perheyrityksessä, heillä ei ole pyrkimystä, joka on niin yleinen intialaisten liikemiesten keskuudessa, lisätä katoavaisia aineellisia rikkauksia. Heidän mielensä ja sydämensä on lujasti kohdistettu pysyviin hengellisiin rikkauksiin ja rauhaisaan uuteen maailmaan, jonka Jehova Jumala on luvannut ihmiskunnalle. Eräs veljistäni palvelee vanhimpana kristillisessä seurakunnassa. Meistä kaksi on avustavaa palvelijaa. Rakkaalla vaimollani Lavinialla ja myös minulla on etu palvella kokoajanpalvelijoina Intiassa. Ja sisarestani ja hänen aviomiehestään, jotka nyt asuvat Afrikassa, tuli kastettuja Jehovan todistajia vuonna 1986.

Isämme on nähnyt ne hienot vaikutukset, jotka Raamatun vanhurskailla vaatimuksilla on ollut meihin. Nämä asiat ovat tehneet hänet onnelliseksi. Kun hän puhuu jälkeläisistään muille, hän ilmaisee olevansa ylpeä meistä. Hän on esittänyt heille seuraavan haasteen: ’Kertokaa minulle, mitä väärää lapseni ovat tehneet Jehovan todistajina, niin minä heitän heidät ulos talostani.’

Isäni on tullut näkemään, että ponnistelemme kohti jotakin paljon arvokkaampaa ja pitempiaikaista kuin omaisuuden ja maineen hankkimista. Ja hän on henkilökohtaisesti nähnyt viimeaikaisina väkivallan aikoina saamamme suojeluksen. Harras toivomuksemme on, että hän jonakin päivänä, monien muiden vilpittömien totuuden etsijöiden ohella, alkaisi meidän kanssamme palvoa tosi Jumalaa aidossa maailmanlaajuisessa veljeydessä.

[Huomioteksti s. 21]

Sikhit alkoivat pitää kirjaa nimeltä Guru Granth Sahib Jumalan sanana

[Kuvat Balbir Singh Deosta s. 19]

[Kuva s. 23]

Vaimoni kanssa Intian haaratoimiston edustalla